Töiden lomassa voi oppia paljon

Hei, blogger on muuttunut suomenkieliseksi. Kummallista lukea ihan omalla kielellä näitä kaikkia sanoja :)

Kärpät. Loistavaa. Ihan sen suurimman jääkiekkofaniuteni olen matkan varrella kadottanut. Tällä kaudella kävin kaksi matsia katsomassa. Tvstä seurasin vähänlaisesti. Mutta nämä isoimmat pelit kyllä. Takana kahdet MM-kisat, ja lisää varmasti tulee. Jollain tasolla kaipaan penkkiurheilua, mutten ole valmis uhraamaan siihen enempää aikaa. Joka tapauksessa - hymyilyttää. Eilisillan olin töissä, ja juuri kun istahdin sitä viimeistä erää katsomaan, alkoikin hässäkkä. Vasta paljon myöhemmin sain kuulla pelin tuloksen. Harmitti, kun ei itse saanut nähdä.

Eilen piipahdettiin kaupungilla, jossa kyllä töiden jälkeen oli se suurin hulabaloo jo ohi. Onnela tosin pullisteli väenpaljoudesta, ja tiedättekö - siellä olisi sinkkutytölle ollut tarjontaa jos jonkinmoista. Onhan selvä, että pojat ne tällaisina iltoina kansoittavat baarit. Poikien kanssa oli mukava piipahtaa, ja S:n kanssa oli hyvä olla.

Eilen töissä juteltiin pitkään yhden työkaverin kanssa suhteiden kiemuroista. Ollaan yllättävänkin saman tyyppisessä tilanteessa molemmat tahollamme. Sain paljon hyviä neuvoja, ja viisaita ajatuksia. Voi, kun itsekin osaisi ajatella asioita tuolla tavalla. Ehkä miekin nyt osaan, edes hitusen verran? Ehkä seuraavan kerran jätän booze-talking-keskustelut käymättä, ja avaan suuni vasta aamulla. Ehken avaa silloinkaan. Ehkä vain olen tyytyväinen siihen, mitä on. Ehkä osaan arvostaa kaikkea sitä hyvää, mitä meistä löytyy. Ehkä se kymmenen prosenttia on kuitenkin aika vähän. Ehkä en sano, mitä toisen pitäisi tehdä, vaan annan tehdä kaiken juuri niinkuin hän itse haluaa. Ehkä osaan nyt olla, ja antaa toisen elää valitsemallaan tavalla. Ja ehkä sitten, jos kaikki onkin liikaa, lähden.

Huomenna me otetaan suunta kohti kotikontuja. Ensin mennään meidän mökille äippää ja muita moikkaamaan. Sitten kai Rovaniemen kautta (pientä perheenlisäystä kurkkaamaan) S:n vanhempien luo. En osaa ajatella, että tämä olisi iso askel. Vanhempien tapaaminen. Ainakin meidän äpy ja muut tietävät, ettei se automaattisesti tarkoita sen Suuren Rakkauden löytymistä. S:n vanhempien tapaamista en ole vielä ehtinyt jännittää lainkaan. Saa nähdä, miten hermoraunioksi muutun, jahka päivä lähenee. Mutta muistatteko K:n äidin? Asiathan ei yksinkertaisesti voi mennä yhtä huonosti? Eihän? Lupaatteko?

Tähän ajatusten sekasoppaan lisään vielä yhden. Juttelin tänään vastaavan ohjaajan kanssa, keikkapaikastani siis. Tällä hetkellä keikkalaisen tarvetta ei ole, kun kaksi vakihenkilökuntaan kuuluvaa palaa takaisin työympyröihin. Mutta sain kuulla, että minulle soitetaan heti, kun vain jotain ilmestyy. Että vastaava ohjaaja on saanut kuulla minun löytäneen oman paikkani talosta hienosti. Tällaista lisää. Varmuutta työhön ja omaan tekemiseen. Ammatti-identiteetin kehittymistä. Ja ennen kaikkea - hyvää mieltä.

Älä koskaan keskeytä, kun joku imartelee sinua.