Hooray!

Laukku täyttyy kovaa vauhtia, ja lähtö on todellakin ihan käsinkosketeltavan lähellä. Noin kahdeksan tunnin kuluttua ystävän punainen menopeli hurahtaa kotiovelleni, josta matka jatkuu ensin toisen, ja sitten jo kolmannenkin ystävän luokse. Laukut kyytiin ja menoksi! En juuri nyt jaksa hihkua innosta, mutta siihen liittyy aivan muita syitä. Olen väsynyt. Eilisen siideröinnin tuloksena. Olen väsynyt myös henkisesti. En tahdo loukata toista ihmistä, ja toivonkin kovasti, että muutaman päivän aikana saan ajatukseni kasaan. Palatessani osaan toivottavasti jo jäsennellä ajatuksia oikealla tavalla, ja jättää nämä ahdistukset taka-alalle. Hooray for the weekend.

Mutta tiedättekö mitä? Tänään oli onnen päivä! Olen niin iloinen, hihkuva ja hymyilevä. Tein puhelun, jossa selvisi, että tililleni tupsahtaa tänään melko mukava summa rahaa. Siis RAHAA. Minulle! Vihdoinkin. Raha tekee onnelliseksi. Sen voin todeta tämän kuukausien kamalan jakson jälkeen. Viimein asiat menevät rahallisesti niinkuin niiden pitääkin. Hooray for the money.

Samantien ostin itselleni takin. Kevättakkia en ole hannkinut vuosiin, ja nyt kohdalle osui sopiva ja kivan hintainenkin. Sillä kelpaa tallustella Tukholman katuja. Lisäksi sain uuden halvan vaaleanpunamustan laukun. Hooray for the bag.

Sain tänään kasan parisuhdeneuvoja. Kiitos rakas ystävä. Minulle laulettiin, ja minut saatiin ajattelemaan. Ajattelu jatkuu, vastauksia ei vielä ole löytynyt. Mutta on tärkeää, että on ihmisiä, jotka sanovat, miten asiat näkevät. Vaikka asiat eivät aina niin yksinkertaisia olekaan, niin perspektiivi on hieno asia :) "Näin tekisin jos mulla ei ois minkäänlaisia tunteita." Hooray for the people who don't feel.

mut hei ei se riitä et on mukavaa
sen täytyy olla paljon parempaa

siinä täytyy olla rakkautta
siinä täytyy olla unelmii
mannapuuroa ja mansikkaa
juuri oikeenlaista kemiaa

ei elämää liikaa suunnitella saa
antaa sen mennä vain painollaan

(Neon 2: Kemiaa)

Hymyä huuleen, tyttö!

Rikkaimuri on hurissut, ja koti nyt jokseenkin siisti. On vaikeaa elää ilman pölynimuria. Tänään se taitaa kuitenkin löytää tiensä kotiini. Äpy lupasi ostaa jonkun hurisijan, kun onhan tuo aika turha(uttava)a hommaa kontata pienen leivämurusille tarkoitetun vempeleen kanssa sängynalusiakin.

Onneksi sängyn alle ei näe, ellei todella katso.

Raha. Ongelma. Todellakin. En ymmärrä, miksi keikkatyö tehdään niin vaikeaksi. Kun luulet eläväsi liiton päivärahalla, mieti useammin kuin kahdesti ennen kuin otat vastaan parin päivän työn. Paperisota nimittäin on kamala! Edelleen odotan tammikuun viimeisiltä kahdelta viikolta rahoja tuleviksi. Ja tottakai siitä eteenpäinkin. Tämä on naurettavaa. Satunnainen työ - se ei kannata, ellei sitten satunnaisella tarkoiteta useampaa viikkoa. Olen korviani myöten täynnä tätä kaikkea.

Onneksi on kevät.
Onneksi aurinko paistaa.
Onneksi tänään saan kauan kaivattuja vieraita.
Onneksi yksi puhelu tänään toi hieman toivoa tähänkin tilanteeseen.

Kunpa voisin sanoa "Ei kiitos, en tule teille töihin.", jos se puhelu joskus tulee. Viimeisin käänne siinä vakituisessa työpaikassa on nyt se, että he ovat mielummin valinneet sinne töihin jonkun oppisopimuksella. Ja jos hän ei nyt jostain syystä tahdo aloittaa työtä, niin sitten olisi mulle töitä. OIKEASTI. Mullehan siellä oli luvattuna työpaikka heti, kun tarvetta on. Jep. Miten kukaan ihminen voi kohdella toista tällä tavalla? Ja miten ihmeessä mie saisin itseni sellaiseen tilanteeseen, että antaisin niiden haistaa paskat, enkä ikinä astuisi jalallanikaan siihen paikkaan? Ei ihmisiä pitäisi voida kohdella ihan miten sattuu.

Onneksi olen saanut tedä keikkatyötä sellaisessa paikassa, jossa todella viihdyn.
Onneksi on olemassa mahdollisuus, että työ siellä jatkuisi edelleen.

Myös Turussa olisi avoinna ainakin pari paikkaa, joihin voisi hakea. Ei, en ole unohtanut haavettani, vaikka en siitä aktiivisesti puhukaan. Houkuttelee. Niin kovasti. Tahtoisin edelleen lähteä. Nyt on kuitenkin luvassa viikonloppureissu, joka hetkeksi hiljentää kaipuuni. Tai mistä tuota tietää, vaikka se vain saisi kaipuun huutamaan kovempaa. Ehkä Turku vie mukanaan jo päivän aikana, enkä enää koskaan palaa Ouluun.

Onneksi on olemassa ovia, jotka voi avata.
Onneksi en ole sitoutunut mihinkään, mikä pitäisi minut väkisin Oulussa.

Välillä tuntuu, ettei tästä tule mitään. Mutta kun jaksaa ajatella asioita tarpeeksi monelta kantilta, jotain hyvääkin löytyy. Haluan nähdä asioissa muutakin, kuin ilmiselvän. Silti, juuri tällä hetkellä näen ihmisessä paljon asioita, joista en pidä.

Onneksi minulla on pyykkikone.

Käännä kasvosi aurinkoon, niin et näe varjoja.

Kyllästyttää

(Toothpaste for dinner)

Lapsellista hykertelyä

Tänään oli päivä, jolloin sain aihetta hykertelyyn. Ihan todellisia hymyilyjä kesken kauppareissun. Kummallisia tunteita, jotka jotenkin vain helpottivat omaa oloa. H-ystävän kanssa oltiin kaupunkikierroksella tänään. Kirjakaupassa vastaan käveli yhtäkkiä tuttu hahmo. K se siinä, mukanaan uusi tyttö. Olen oikein tyytyväinen, että ollaan K:n kanssa hyvissä väleissä - tiesin siis tytön olemassaolosta. Yhtäkkinen tapaaminen olisi voinutkin olla vähemmän miellyttävä. Joka tapauksessa, here comes the part that made me secretly satisfied. Niin kun se tyttö ei ollut kaunis. Se tyttö oli tavallisen näköinen. Ja mie sain tuntea itseni kauniiksi. Silly me. Stupid me. Äipälle puhelimessa hihkuin tämänpäiväisestä tapaamisesta, ja mustasukkaisuuttahan tuo epäili. Kai sellaiset tunteet saattavatkin olla edelleen jollain tasolla mukana tässä - eikö ole kuitenkin ihan normaalia, että ei halua hyppiä onnesta, kun näkee entisen rakkaansa uuden ihmisen kanssa? Enkä saakin olla tyytyväinen ja hykertelevä, kun joku ei olekaan niin kovin kaunis?

Juuri tällä hetkellä toivon, enemmän kuin aiemmin, ettei K vain enää käy täällä lukemassa ajatuksiani. Sillä en tahdo loukata. Koskaan en tällaista asiaa sanoisi ääneen. En satuttaisi tahallisesti omilla hassuilla ajatuksillani. Luotan siihen, että tämä paikka on nyt minun. Ettei K enää eksy tänne. Sitä paitsi, niinkuin äiti sanoi - se tyttö voi olla paljon mukavampi kuin mie. Että moni kakku päältä kaunis.

Olen sitten miten typerä tahansa, hykertelen. Ja annan itselleni siihen täyden oikeuden. Pienistä asioista koostuu mukava arki.

Lisäksi Stockan rullaportaissa tuli vastaan joku etäisesti tutun näköinen.. Poika? Mies? Miksi niitä noin kolmekymppisiä sanotaan? Katsoi ensin, ja katsoi heti uudelleen. Hymyili leveästi. Sellaista jag-vet-vem-du-är hymyä. Näytti tunnistavan minut jostain. Epäilen, että jostain tarkoittaa Onnelaa. Tai ehkä Nelivitosta. Olen bilehileillessäni ilmeisesti tehnyt tuttavuutta kyseiseen ihmiseen, en vain pysty muistamaan sitä itse. Jos kohtaaminen olisi tapahtunut jossain sanojen vaihtamisen mahdollistavassa paikassa, olisin kysynyt. En kuitenkaan kehdannut palata takaisin alakertaan kysymystäni esittämään. Tämän ei muuten olisi niin väliä, mutta on huolestuttavaa, että muisti on todella kadonnut jonnekin kyseisen ihmisen kohdalta. Minulla ei ole aavistustakaan, vaikka yleensä kasvomuistini on suhteellisen hyvä. Teinkin tänään pyhän päätöksen, jossa ennen baariin lähtöä juotu viinipullo muttaa muotonsa siideripulloiksi. Jostain syystä viini ei sovi minulle.

Kirjakaupassa en malttanut vastustaa kiusausta. Tove Janssonin Taikatalvi löysi paikkansa kirjahyllystäni. Samoin Torey Haydenin Sähkökissa, sekä Cecelia Ahernin Sateenkaaren tuolla puolen. Ihana kirjakauppa. Aarteita täynnä. En malttaisi odottaa, että saan tutustua uusiin kavereihini.

Kotireissu siirtyi toiseen kertaan. Tulevat huomenna Ouluun rutisteltaviksi. Miten olenkaan kaivannut noita ihania ihmisiä, rakasta perhettäni. Olen usein kiittänyt Luojaa kaikesta siitä, mitä olen saanut. Ne lämpimät välit. Toisiaan rakastavat ihmiset. Halaukset. Ikuinen tuki ja turva. Tunne ja tieto siitä, että olen hyvä juuri tällaisena. Mahdollisuus palata kotiin milloin vain. Itkeä, kun itkettää. Nauraa. Hymyillä. Laulaa nuotiolauluja. Nauttia mökin rauhasta. Siitä kaikesta, mitä olen saanut. I know I'm one of the luckyones.

Torstaina auton keula suuntaa kohti Turkua. Olen kaivannut sitä kaupunkia. Olen kaivannut ystävää siellä. Tiedän, että aikaa on tämän käynnin aikana vähän. Mutta olen onnellinen, että saan nähdä ystävän. Rakkaan ihmisen, jota olen kaivannut kamalan paljon. Ja kesäksikin on jo sovittu se päivä, jolloin saan viettää muutaman yön L-rakkaan luona. Ne ovat harvinaisia, mutta aina yhtä piristäviä hetkiä. Huomata, miten toinen on aina lähellä, vaikka onkin välillä liian pitkiä aikoja näkymättömissä.

Ilo tulee itsensä hyväksymisestä.

Idols-extra

Hymyn blogista löysin tällaisen, ja Idols-faninhan on pakko tämä tehdä :)

Kuka Idols -finalisteista olisit:

PANU LARNOS

[ ] Minulla on hyvä kroppa
[x] Olen varattu
[x..] Tykkään vain balladeista
[x] Pussailen tyttö/-poika ystävääni julkisesti
[x] Laulan naisille
[ ] Tykkään tehdä hauskoja ilmeitä kameralle
[x] Pikku tytöt tykkäävät minusta
TOTAL: 4,5

KRISTIAN MEURMAN

[ ] Olen ylimielinen ja itserakas
[ ] Tärisen aina kun puhun
[ ] Minulla on tyhmiä kommentteja
[x] Minulla on pitkät hiukset..
[ ] .. jotka useasti ovat likaiset
[ ] Minulla on karhea ääni
[ ] Näytän ihan hiireltä kun hymyilen
TOTAL: 1

ARI KOIVUNEN

[ ] Olen uskollinen hevimies
[ ] Vähät välitän mitä muut minusta sanovat
[ ] Olen oman tieni kulkija
[x, singstaria ainakin :)] Olen hyvä laulamaan karaokea
[ ] Näytän ihan Taru Sormusten Herrasta -klonkulta
[ ] Vaikka olen ruma, naiset pitävät minusta silti
TOTAL: 1

ANNA ABREU

[x] Minua alkaa itkettämään aina kun minua kehutaan
[ ] Olen pieni..
[ ] .. mutta minulla on valtavan kova ääni
[ ] Olen aikamoinen taskuraketti
[ ] Minulla on huulilävistys
[x] Pidän juhlimisesta
[ ] Olen hieman pissis
[ ] Saatan joskus vinkua kun puhun
[ ] Olen puoliksi erimaalainen
TOTAL: 2

JOHANNA HÄMÄLÄINEN

[ ] Olen jonkin sortin gootti
[ ] Minulla on matala ääni
[ ] Vaikka olen gootti, laulan pop -biisejä
[toivoisin olevani] Olen pikkuveljeni idoli
[x] Olen vaatimaton
[ ] Aina kun laulan, kuulostan tango laulajalta
[ ] Minulla on mustat hiukset
TOTAL: 1+toive

KRISTIINA BRASK

[x] Olen vaatimaton..
[x] .. ja hiljainen
[x] Olen tavallinen
[ ] Jos laulan, laulan nenän kautta..
[ ] mutta minulla on silti kaunis ääni kun laulan
[ ] Olen huono lausumaan englantia
[ ] Vastaan yleensä lauseilla: niin, okei, mm.
[x] Minulla on vaaleat, pitkät hiukset
TOTAL: 4

MIA PERMANTO

[x] Olen hyvin herkkä
[ ] Minulla on AD/HD
[ ] Minun nenäni on aina punainen
[ ] Minulla on iso nenä
[ ] Olen elämäni aikana kokenut kovia asioita
[ ] Minulla on oma tyyli
[ ] Vaarini on minulle hyvin läheinen..
[ ] ..ja olen aika samannäköinen vaarini kanssa
TOTAL:1

Tämä oli kyllä aika ilkeä. Mutta kai ihan hyvässä hengessä kuitenkin?

Olen siis Panu. (Jei, Panu mie halusinkin olla :)) Ja vähän Kristiina. Kerrottakoon, että Idolsin voittajaksi toivoisin Aria. Se minun toinen suosikki tuolta finaalisteista. Kun kerran balladi-poika joutui jättämään kisan kesken. En edelleenkään lämpene Annalle. En vain ymmärrä, miten se tyttö on niin.. ihana? En pidä Annan äänestä. Tavasta esittää asiansa. Viimekertaisiinkaan esityksiin ei Misan mieli lämmennyt. Olen yrittänyt, uskokaa pois. En vain osaa.

Aamupuuron lomasta

Paljon töitä. Pitkiä iltoja. Kotona käyn kääntymässä, nukkumassa ja syömässä. Sitten taas mennään. Vielä tämä päivä, ja sitten koittaa pitkä vapaa. Viikon verran omaa aikaa. Siihen sisältyy kamalan paljon kivaa. Ensin suuntaan kotikotiin. En ole nähnyt äitiä, Pikkumiestä ja isäpuolta pariin kuukauteen. Uskomatonta! Ei tämä ole ollenkaan minun tapaista. Mutta ei ole ehtinyt. Ei ole ollut rahaa. Nyt menen - halaan ja rutistan. Loppuviikosta suuntana Turku ja Tukholma. Laiva ja roadtrip. Siitä luulisi tulevan kivaa.

I've got somebody else's thoughts in my head

Olen saanut lupauksen siitä, ettei tämän kanssa enää tarvitse ihmetellä. Että se kaikki saa jäädä taakse.

-Ootko valmis muuttamaan itseäsi minun takia?
- Kun palkinto on tuollainen, niin olen.

Alusta asti olen ollut pienellä varauksella mukana tässä suhteessa. Olen ihmetellyt. Löytänyt kysymysmerkkejä ja epävarmuutta. Jopa sanonut ääneen sanat, jotka toista varmasti kaivertavat, satuttivat aivan suotta. Jos vain tulis jotaki paskaa, niin ei tarvis enää ihmetellä. Oikeasti! Miten voin päästää suustani jotain tuollaista? Ajattelematta, muuten niin mukavana hetkenä. Minusta paljastuu piirteitä, joita en siedä. Ei toiselle ihmiselle sanota tuolla tavalla. Ja sitten vakuutella, ettei se ole noin. En mie oikeasti tarkoittanut, anteeksi! En ymmärrä, mikä minuun on mennyt.

Voin ymmärtää oman epävarmuuteni. Se varaus tulee kai olemaan mukana tällä matkalla vielä pitkän aikaa. Sillä tiedän, ettei toista ihmistä voi muuttaa liikaa. Ei ilman, että siitä tulee jotain seurauksia. En voi ladella asioita, joiden on muututtava, jotta meidän yhdessäolo voisi jatkua. Se tuntuu itsestäkin pahalta. Mutta ne ovat asioita, joiden kanssa en ole valmis elämään. En kaipaa sellaista ihmistä, joka toimii niin eritavalla kuin itse toimisin.

Miksi sitten olen alunperin lähtenyt mukaan tähän? Jotta saisin särkeä sydämeni? Jotta saisin muuttaa toista ihmistä, tehdä hänestä sellaisen, kuin ihmisen Misan näkökulmasta pitäisi olla? Ei, en halua olla se ihminen. En pidä sellaisista ihmisistä.

Mikä minuun sitten on mennyt? Toiminko näin, koska näen ihmisen, kenestä pidän - kaiken tämän takana on joku, jonka kanssa minun on hyvä olla. Ihmisen, joka saa minut hymyilemään. Tuntemaan itseni erityiseksi. Suurimman osan ajasta minun ON hyvä olla.

Mutta sitten on näitä hetkiä, jolloin kaikki on toisin. Hetkiä, jolloin näen sekä toisessa että itsessäni ihmisen, jollaista en tahtoisi nähdä. Miten paljon minussa voi olla sellaista, josta en ole edes ollut tietoinen?

Cos I remind myself of somebody else
I'm Feeling like I'm chasing
Like I'm facing myself alone
I've got somebody else's thoughts in my head
I want some of my own

Am I hiding behind my doubts
Are they hiding behind me
Closer to finding out
It doesn't mean anything
Well I remind myself of somebody else now

-Lifehouse-

Hiljaisuus

Olen saanut päähäni ajatuksia siitä, ettei kaikki ole hyvin. On paljon asioita, jotka yksinkertaisesti vain ärsyttävät toisessa ihmisessä. Pieniä, merkityksettömiä asioita. Mutta myös yksi suurempi.

Ne asiat, joita aiemmin pohdin, ovat poissa. En ole enää epävarma niiden asioiden suhteen. Tiedän, että ainakin toistaiseksi yksi paljon vaivaava asia on pois ihmetys-listalta. On toinen asia, jota mietin. Jota en voi, en osaa, käsitellä.

Tahtoisin huutaa ja olla kiukkuinen - saada sen oikean totuuden selville. Jostain syystä en usko, että olen kuullut koko totuutta. Vaikka toinen niin sanookin.

Olen hiljaa ja kiukkuinen. Otan pientä etäisyyttä. Kaipaan omaa rauhaa. Tilaa hiljaisuudelle ja omille ajatuksille. Ja myönnettäköön - myös tilaa toiselle kertoa totuus, sellaisena kuin se on.

Olen kamala ihminen. En osaa luottaa sanaan, jonka vannotaan olevan totta.

Mitä hiljaisemmaksi tulet, sitä paremmin kuulet.

Kannan miekin korteni tähän suureen kekoon

Eilen lähti väärä Idoli-ehdokas. Kun Panu oli niin ihana.
Lauloi niin kauniisti. Koskettavasti.
Herkkyys ja kauniit kappaleet.
Ne vie minun sydämestä palan.

Kuka kehtaa syyttää stailaustaan siitä,
ettei esitys ja äänestystulos menneet ihan nappiin?

Raha tekee onnelliseksi

Posti hukkasi kirjeen, joka oli menossa liittoon. Siinä meni minun rahat, minun tämän viikon onnenpisara, jota olin odottanut jo niin kauan. On tämä työttömän elämä niin kurjaa. En ymmärrä, miten tällaisesta oikeasti selviää. Paperisotaa ja epätoivoa. Riittääkö rahat jauhelihaan ja vessapaperiin? Entä hammastahna ja shampoo, kai sitä pitää ihmisen puhdistautuakin. Onneksi jo ensi kuussa pitäisi olla toisin. Olen saanut tehdä paljon tunteja sinne kivaan paikkaan, josta sitten ilta- ja viikonloppulisien kautta saakin jo ihan erilaiset rahat, kuin mihin on viime kuukausina tottunut. Lisäksi tuo liitto-asia pitäisi jo siinä vaiheessa pyöriä ihan normaalisti. Täytyy toivoa, että kaikki menisi niinkuin pitää. Ei enää tällaisia ikäviä yllätyksiä, eihän?

Laivareissun toteutuminenkin pelottaa tässä kohdassa. Entä jos rahat eivät ehdikään tulla? Miten mie selviän siitä pettymyksestä, joka tulee, jos tytöt starttaavatkin kohti Turkua ilman minua? Alunperin oli jopa tarkoituksena jäädä Turkuilemaan hetkeksi, mutta kun työt pukkaavat päälle, niin eihän tuota pysty. Sen kun olisi joutunut perumaan, niin olisi jo itku tullut. Jotain hyvääkin.

H-rakas osti minullekin lipun ensi viikonlopun keikalle. Olen kuulemma niin hyvää seuraa, että siitä voi jopa maksaa. Tsih. Ihana tyttö :)

Ihana Greyn anatomia kutsuu. Olen rakastunut.

Et voi saada kaikkea, mihin se mahtuisi?

Time is passing by

Tiedättekö, miten kiukuttaa, kun aamulla se vierestä heräävä ihminen herättää sinutkin. Kun toisen herätyskello soi ja soi, eikä toinen herää. Kun puhetulva alkaa jo aamusta. Kun itsellä olisi aikaa nukkua. Etenkin silloin, kun edellisiltana töistä on kotiutunut vasta puoli yhdentoista aikaan. Tiedättekö, miten itseäkin kiukuttaa oma kiukustuminen. Mutta kun sille ei vain voi mitään. Mie rakastan nukkumista. Ja vihaan sitä, kun minut väsyneenä herätetään ilman syytä.

Itse yritän aina aamuisin hiipiä mahdollisimman hiljaa. Menen suihkuun ja teen aamutoimet kaikessa hiljaisuudessa. Vasta lähtiessäni käyn aamupusut antamassa ja heiheit sanomassa. Yritän olla sellainen, kun toisenkin toivoisin olevan. Minun tapanihan on se ainoa oikea. Vaikkei sillä taida toiselle olla edes niin suurta merkitystä. Kun asiasta on puhuttu sen sata kertaa, niin eikö kaiken luulisi jo olevan selvää?

Välillä oma typeryys naurattaa. Harmittaa. Kiukun tullessa yritän kyllä antaa olla. Hymyillä ja olla onnellinen siitä, kun toinen on vieressä. Tuntee tarvetta jutella. Aina en vain jaksa. Eilen illallakin jo valmiiksi tuhahtelin, kun tiesin mitä aamu tuo tullessaan. Miten lapsellinen olenkaan. Aikuinen muka.

Välillä ärsytyskynnys on aivan liian matala. En pidä siitä, miten ruokailutavat ovat epämiellyttäviä. En ymmärrä, miksei viesteihin vastata. En tahdo, että minua pidetään itsestäänselvyytenä - olemassa silloin kun tarvitaan. En pidä siitä, ettei kassaneideille olla ystävällisiä. Vihastun, kun toiset ihmiset kiukuttelevat turhan takia, eivätkä osaa olla purkamatta omaa pahaa mieltään syyttömään ihmiseen. Entä mie sitten? Millä oikeudella ajattelen kaikkia edellämainittuja asioita? Miten paljon ihmettelisinkään itseäni, jos seuraisin tekemisiäni ulkopuolelta jonkin aikaa? Olisinko edes itse itseni ystävä?

Onneksi listani asiat eivät löydy yhdestä ihmisestä.

Tänään aion taas yrittää olla hyödyllinen vapaaehtoistyöntekijä. Täytyy soittaa liittoon, ja ihmetellä rahojen viipymistä. K hakee minut luokseen tavaroidenjakoon. Valokuvatkin ovat vielä K:lla. Voi kestää jonkin aikaa, ennen kuin ne saadaan molempia miellyttävällä tavalla omiin kansioihinsa. Paljon muistoja varmasti nousee pintaan. Sadoissa kuvissa kun käydään läpi koko meidän elämä yhdessä. Meidän yhteiselon aikana kameraa käytettiin paljon, aina ja joka paikassa.

Odotan kuitenkin, että saadaan nähdä ja jutella pitkästä aikaa kunnolla. Ystävä ihmettelikin, miten meillä voi olla niin hyvät ja avoimet välit. Minun mielestä sen kuuluukin mennä juuri näin. Puhelin pirahtaa aika-ajoin. Kuulumisia vaihdetaan. Ja kyllä, yllättävän avoimesti ollaan ainakin tähän asti pystytty juttelemaan asioista. Myös K:n elämässä on uusi tyttö, ainakin jollain asteella. Ja kyllä, itsekin ihmettelin asiaa, mutta kuullessani sen tuntui oikeastaan aika kivalta. En hyppinyt riemusta, mutta jonkinlaista helpotusta oli havaittavissa. Kai me molemmat päästään kuitenkin elämässä eteenpäin. Eron yllättävyydestä ja rankkuudesta huolimatta. Kaikki kuitenkin näyttää järjestyvän parhain päin.

Elämä tuntuu hyvältä. En vieläkään osaa sanoa olevani onnellinen. Onni on iso asia, jota varten tarvitaan paljon. Ollakseen onnellinen, tarvitaan jotain.. enemmän.

Olen saamassa työelämästä kiinni, ainakin jollain tasolla. Tällä hetkellä keikkatyötä riittää paikassa, jossa viihdyn. Toistaiseksi listalla on useampia vuoroja, mutta tulevaisuuden tarve voi olla jotain ihan toista. Siitä en kuitenkaan huoli nyt. Tällaista työtä toivoinkin pääseväni tekemään, kun ajattelin itseäni sosionomina. Päiväkoti on paikka, joka tuntuu kodilta, minun omalta paikalta. Mutta sitten on kolikon tämä puoli, jossa on vielä paljon opittavaa. Se puoli, joka on minulle vielä melko uusi, valtaamaton alue. Mutta kuitenkin juuri se paikka, jossa mieluiten itseni näkisin tulevaisuudessakin.

Kysymysmerkit S:n suhteen ovat kadonneet. Välillä pelkään niiden tulevan takaisin. Mutta nyt on pitkän aikaa ollut hyvä olla. Pieni varaus on olemassa, mikä kai on aivan luonnollista. Ei tässä vaiheessa tarvitsekaan heittäytyä. Sen aika on myöhemmin, jos tilanne siihen asti menee. S:n seurassa mie kuitenkin olen mie, en muuta. Se on paljon, ja siitä tahdon pitää kiinni.

Tällä hetkellä ajatus Turusta pelottaa. Houkuttelee. Kaikkea yhtä aikaa. Tahtoisin niin kovasti lähteä, tehdä sen ehkä tarvittavan irtioton. Entä jos keikkatyö muuttuu säännöllisemmäksi? Entä jos tunteet kasvavat suuremmiksi? Entä jos isille sattuu jotain sillä välin, kun olen niin kaukana? Entä jos en ikinä lähdekään, mitä minua sitten odottaa?

Start to feel the emptiness
and everything I'm gonna miss
I know, that I can't hide

All this time is passing by
I think it's time to just move on

-Lifehouse-

Du vet att jag känner. Du vet att jag tänker. Du vet att jag gråter.

Eilen illalla vielä itkin. Ahdistus ajatuksista, jotka pyörivät mielessä. Menetys koskettaa aina. On kuitenkin muistoja, jotka kestävät ikuisesti. Joka tapauksessa on hyvä olla. Onneksi ajoin pitkän matkan. Hyvästejen sanomiseen matka ei ole milloinkaan liian pitkä.

Tänään voin jo paremmin. Vaikka pieni onkin mielessä paljon. Ei kuitenkaan ainakaan juuri nyt ahdistavalla tavalla. Hyvinä muistoina. Kuvina. Tulen sinua kantamaan sydämessäni ikuisesti.

Surun ollessa suurimmillaan, soitin K:lle. Joskus eromme aikoihin K vannotti soittamaan sitten, kun koiraystävämme aika on ohi. Kyynelsilmässä soitin. Kyyneliä myös toisella puolella. K välitti pienestä kovasti. Samoin pieni K:sta. Kaverukset saivat yhdessä viettää kaksi vuotta. Ei sellaisia asioita unohdeta vain sen vuoksi, että suhde loppuu. Kiitos tuesta. Se merkitsi paljon.

Ulkona on harmaata ja loskaista. Pienen pakkasen saapuessa pyöräilykelit ovat ohi. En muutenkaan tahdo pyöräillä talvisin, saati sitten uraisella tiellä. Mutta tänään sillä ei edes ole merkitystä. Jos tahdon lähteä jonnekin, minulla on auto parkkipaikalla.

Olen yksin kotona. Aikaa tietokoneelle. Aikaa musiikille. Aikaa omille ajatuksille. Omille tekemisille. En vain osaa kirjoittaa juuri nyt, vaikka odotinkin tätä jo kovasti. Ajatus ei kuitenkaan nyt liiku. Junnaa paikallaan. Palaan, kunhan saan jäsenneltyä tekstiä aikaan.

Ole lempeä maailmalle.

Psst. Tietääkö kukaan, miksi tuo edellinen kirjoitus näkyy erilaisella fontilla, kuin nämä muut? Vaikka on kirjoitettu ihan samalla. Pieni perfektionisti minussa tahtoo sen samanlaiseksi kuin muutkin. En pidä poikkeavasta..

Nuku hyvin Rakas

Meidän pieni. Pääsi koirien taivaaseen. Aivan liian yllättäen. Ei tällaista osannut odottaa, ei kai koskaan osaisi. Kukaan ei enää heiluta häntää, ole niin iloinen kun menen kotiin. En enää koskaan saa silittää tuota rakasta pörröturkkia.

Pieni oli hoidossa, kun muut ovat reissussa. Hoitaja oli soittanut ja kertonut, että kaikki ei ole nyt hyvin. Että pieni ei enää syö. Ei jaksa liikkua. Ei ole enää samaa eloa, kuin oli vielä edellisenä päivänä. Kyyneleet valuivat poskille heti, kun kuulin äidin äänen. Epätoivo, suru, ikävä, tuska. Kaikki ne tunteet samassa hetkessä. Mutta päällimmäisenä tunne - minun on pakko päästä sinne. Ei ole oikein, että pieni joutuu viimeiset hetkensä viettämään vieraiden ihmisten kanssa. Onneksi oli auto, johon hypätä. Pakkasin tavarani ja lähdin. Parissa tunnissa olin perillä.

Menin häkkiin, jossa pieni oli. Heilutti häntää, kun tunnisti tutun ihmisen. Ei jaksanut kuitenkaan edes yrittää nousta, ei liikahtanutkaan. Kyyneleet valuivat. Silitin ja juttelin. Näin, ettei kaikki ollut ollenkaan niin kuin piti. Hengitys oli kamalan raskasta. Onneksi näytti, ettei kipuja ollut.

Vielä matkalla uskottelin itselleni, että kaikki kyllä järjestyy. Että kaikki onkin ollut vain säikähdystä, ihan kuin viime kesänäkin. Mutta tällä kerralla kaikki oli toisin. Ilta on koittanut meidän rakkaalle. Minun oli pakko tehdä päätös. Pienen oli aika päästä pois. Ei enää kärsimystä.

Pussi peräkontissa.. Siellä se rakas nyt oli. Ajoin kotiin. Välillä pysähdyin itkemään. Kotona sain onneksi rakkaat ihmiset seuraksi. Vaikka kovasti vakuuttelinkin pärjääväni yksin. Onneksi tulivat. Ei tarvinnut itse nostaa rakasta autosta, asettaa parempaa paikkaan. Siellä toinen nyt on. Ja meillä kaikilla liian suuri kaipuu.

Ei tämä ole oikein. Yli puolet elämästäni vietin sen pörriäisen kanssa. Nyt toista ei enää ole. On vain hyviä muistoja, paljon rakkautta. Olen onnellinen, että ehdin pienen luokse ennen kuin olisi jo ollut liian myöhäistä. Olen onnellinen, että viimeisinä hetkinä se vielä sai olla tutun ihmisen kanssa. Olen onnellinen, kun sain sanoa heiheit. Olen onnellinen, kun meillä kuitenkin oli näin paljon aikaa yhdessä.

Yhteinen aika pian lopussa on,
sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo leikin ja riemun auringon,
taivaanrannan taakse katoaa.
Kohta sammuu säde viimeinen,
siitä kiinni pitää voi mä en.
Sä oot mun pieni Rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain, lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

Taistelu jatkuu

Olin ihanasti yllättynyt, kun te kaikki muruset minua niin tuette. Muutoksessa. Uudessa suunnassa. Uusissa tuulissa. Haasteisiin tarttumisessa. Nyt, kun se vielä olisi mahdollista. Kiitos. Oikeasti.

Eilen H-ystävän kanssa käytiin asiasta pitkät keskustelut. Ja tiedättekö mitä, tästä voisi oikeasti tulla jotain! Puheen tasolla ollaan jo päästy melko kauas, ja uskon sen olevan jo iso askel. Löydettiin paljon hyviä asioita, jotka meitä siellä odottaisivat. H tosin on sitä mieltä, että suuntana olisi Turun sijasta Helsinki, mutta mie en ihan ole ajatukselle lämmennyt. Kun nimenomaan Turku viehättää. Helsingin ihmismassoista en ole varma. Tosin voi olla, että muutan mieleni vielä. Kunhan saadaan tutkittua asioita tarpeeksi. Työpaikkoja. Mahdollisuuksia. Kaikkea sitä, mitä uusi kaupunki voisi tuoda tullessaan.

Kunhan nyt ei tulisi pelko ja epävarmuus, ja laittaisi jarrua pohjaan. Vaikka toisaalta, miksi pelkäisin? Miksi olisin epävarma? Sillä aina voisin tulla takaisin. Jatkaa siitä, mihin täällä olen jäänyt. Ja kun totta puhutaan, niin eihän minulla ole täällä paljoa, mikä voisi jäädä kesken. Eniten pelottaisi se, että isi olisi sitten niin kaukana. Osaisinko elää sen kanssa? Ja toinen asia, joka mietityttää, on tottakai edelleen S. Jos lähden, heitänkö roskiin jotain merkityksellistä?

5.3. on nyt tärkeä päivämäärä. Ensi vuonna siihen aikaan punnitaan puheidemme merkitys. Istutaanko me silloinkin Cafe Bisketissä, ja muistellaan eilistä. Näin siinä sitten kävi.. Vai ollaanko tosiaan toteutettu unelmamme, ja lähdetty. Jätetty taakse kaikki tuttu ja turvallinen, ja otettu vastaan uusi ja ihana. Mitä kaikkea se voisikaan tuoda tullessaan?

Älä koskaan naura kenenkään unelmille. Ihmisillä, joilla ei ole
unelmia, ei ole paljon mitään.

Oulu vs. Turku

Elän taas aikaa, kun mieli haluaa jonnekin muualle. Tahdon lähteä ulkomaille. Katselen kaukokaipuussa ihania kuvia, joita etenkin Thaimaasta tuntuu nykyisin näkyvän joka puolella. Kauniit maisemat. Kirkkaat vedet. Auringonpaiste. Kaikki ne kutsuvat minua, huutavat tulemaan luoksensa. Edelliskesän Corfun matka on vielä kirkkaana muistoissa. Oi, miten mie rakastuinkaan siihen paikkaan.

Mutta vielä suurempana haaveena tällä hetkellä on muutto. Vaikka viihdynkin Oulussa hyvin - olen kotiutunut tähän kaupunkiin. Minun on täällä hyvä olla. Kuitenkin, Turku houkuttelisi. Enemmän kuin koskaan. Siellä yhden vuoden vietin, ja kyllä - Turku vei osan minun sydämestäni. Kaupungissa vain oli sitä jotain. Ja tottakai myös Ystävä jos toinenkin. Tiedän, että viihtyisin siellä. Kaipaan jopa niitä kävelyjä kauppaan, sen kirkon ohi. Voi olla, että muistoissanin olen romantisoinut asioita. Ei kaikki ollut ruusuista - kaukana siitä. Rahattomana, koti-ikävissäni, aika-ajoin yksinäisenä. Kaikesta huolimatta tahtoisin takaisin. Uskaltaisinko?

Kaipaisin varmasti perhettä, ja ystäviä täällä. Kaipaisin myös S:n seuraa. Olen jo ehtinyt tykästyä tuohon poikaan. Silti, uskoisin, että voisin lähteä. Antaa ajan näyttää, miten minun ja S:n suhteen kävisi. Tulisiko S perässä sitten, kun aika olisi sopiva? Sitä ei voi tietää. On vain sanat ja suunnitelmat. Elämässä voi kuitenkin käydä miten vain. Kuitenkin tässä vaiheessa kaikki on vielä niin alussa, että voin ajatella lähteväni yksin. Ajatella. Jos muuttohetki todella tulisi, voisin yrittää syödä sanani. Ymmärtäisin, että en halua päästää irti. Että tuossa pojassa voisi olla niin paljon sellaista, mistä en olisikaan valmis päästämään irti.

Jos H olisi valmis lähtemään mukaan, niinkuin on aiemmin puhuttu, pärjäisin paremmin. Paljon on puhuttu lähtemisestä, muutamaksi kuukaudeksi maailmalle, tai sitten ihan oikeasti toiselle paikkakunnalle. En ole varma, miten tosissaan neitiseni on. Täytynee ottaa selvää.

Sitäpaitsi, ainahan juna voisi tuoda minut takaisin.

Niin. Tämä haave on elänyt jo kauan aikaa. Kai siitä lähtien, kun sanoin kaupungille heiheit. Silloin kuitenkin tilanne oli toinen. Kotipuolessa oli liian paljon sellaista, joka kuului jokapäiväiseen elämääni. En osannutkaan päästää irti. Sitten tuli K, joka ei tahtonut lähteä. K:n kanssa olin niin tosissani, etten olisi missään nimessä ollut valmis jättämään sitä rakkautta, en sellaisen asian vuoksi.

Mutta nyt. Uusi elämä. Uudet haasteet. Uusi kaupunki?

Koko maailman pelastamisesta omaan hyvään oloon

Pakko vielä jatkaa parilla lauseella tuohon edelliseen postaukseen liittyen. Arokettu kirjoitti vanhoista nukkumaanmenorituaaleistaan. Miekin muistin oman järjettömän pitkän litaniani aina joka ilta ennen nukkumaan menoa. Ensin tottakai ne pakolliset Hyvää yötä, nuku hyvin, kauniita unia, oman kullan kuvia. Sitten sängyssä kädet ristiin. Ensin Levolle laskeudun luojani. Olen vasta vanhempana oppinut tuon rukouksen oikein (joskaan en nykyään muista ikinä ristiä käsiäni nukkumaan laittaessa), pienenä tyttönä sanat eivät ihan menneet oikein. Jokaista sanaa oli minunkin ajateltava, ettei sitten tarvinut uudelleen lukea koko rukousta - ajattelematta kun siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Lopulta aloin pelkäämään rukousta, jos vaikka oikeasti kuolen, kun sellaisia ajattelen. En kuitenkaan voinut lopettaa iltarukouksen lukemista, sekin olisi pelottanut. Entä jos kuolen, enkä sitten pääsekään sinne Taivaan Isän tykö? Rukouksen lopussa sitten oli se oma osio, joka oli joka ilta pakko sanoa. Vaikka miten väsytti, ja vaikka miten sen pituus meinasikin kyllästyttää.

Kaikki alkoi toiveesta, ettei kukaan ihminen maailmassa näkisi painajaisia. Jos se ei olisi mahdollista, niin sitten kukaan ihminen Euroopassa. Jos se ei olisi mahdollista, niin sitten kukaan ihminen Suomessa. Jos se ei olisi mahdollista, niin sitten kukaan koko kotipaikkakunnallani. Jos se ei olisi mahdollista, niin sitten kukaan minun suvustani. Jos se ei olisi mahdollista, niin sitten kukaan minun perheestäni. Jos se ei olisi mahdollista, niin sitten en ainakaan mie..

Kauniita unia :)

Kuusi omituista asiaa Misasta

Blogissa jos toisessakin kiertää meemi, jossa listataan omia omituisuuksia. Mielenkiinnolla olen niitä lukenut, ja kun Lunara minut haastoi, otin haasteen mielelläni vastaan. Katsotaan, keksinkö kuutta omituisuutta.. Yritetään :) Tämä voi tosin koitua kohtalokkaaksi, ja saan teiltäkin yhtä tuhisevia vastauksia kuin monelta muultakin. (Koskee läinnä paljastusta nro 2.) Olen kuitenkin valmis.

1) Pitkän aikaa olen itsekin ihmetellyt ajatusmaailmaani. Muistan, että ainakin sieltä lukion alusta asti olen enemmän ja vähemmän salassa ihaillut Tony Halmetta. En ymmärrä miksi! Olen periaatteessa kaikkea sitä vastaan, mitä se ihminen edustaa. En voi sietää moniakaan sanoja, joita suustansa pääsee. Saati sitten tekemisiään. Mutta silti, jokin siinä miehessä on, mikä vetää Misaa puoleensa. Ehkä tämä on asia, josta kasvan yli. Ikä tuo viisautta, eikö?

2) Okay, don't kill me. Toinen asia, jota aika harvalle olen edes kehdannut kertoa.. Mutta menköön nyt. Olen sitä mieltä, ettei naispresidentti voi hoitaa hommiaan yhtä hyvin kuin miehet. Olen tyhmä! Kaikessa kannatan tasa-arvoa, naisten ja miesten samanarvoista kohtelua, oikeuksia, kaikkea. Mutta kun kyse on presidenttiydestä, mieleni muuttuu täysin. En voinut ymmärtää, miksi Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Hyvä on, olen jo hieman muuttanut kantaani suvaitsevaisempaan suuntaan. Silti häpeän nyt. Ja mietin edelleen, kehtaanko tällaista edes ääneen sanoa. Pelkään, että lukijani kaikkoavat, kun kuulevat ajatukseni :D

3) Jokainen aamu laitan suoristusraudan töpselin seinään. Hiusten ollessa valmiit, nappaan (yleensä) töpselin seinästä. Silti joudun tarkistamaan sen useampaan kertaan, ennen kuin suljen ulko-oven takanani. Tarkistelusta olen päättänyt päästä eroon - nykyään sanonkin aina töpseliä irroittaessani ääneen "Suoristurauta on pois seinästä." Kuvittelen, että ääneen sanottuna se iskostuu mieleeni paremmin.

4) Pelkään, etten herää aamuisin ajallaan. Herätyskellon lisäksi laitan kännykkään vähintään viisi muistutusta. Ensimmäinen soi kuusi minuuttia herätyskellon jälkeen. Muut sitten minuutin välein. Ja viimeinen vielä noin viisi minuuttia myöhemmin kuin muut. Hätävarjelun liioittelua?

5) Äänitän pieniä pätkiä lauluani puhelimeen, jonka sitten kuuntelen ja poistan äkkiä, ettei kukaan vain saa tietää, että teen sellaista. Koitan löytää sitä oikeaa biisiä, jonka laulan sitten Idolsin karsinnoissa. Yeah right! Ihan niinkuin oisin sinne menossa.

6) En ole ikinä katsonut ainuttakaan Bondia.

Haaste teille kaikille, jotka haluatte sen vastaanottaa. Olisi kiva lukea, millaisia omituisuuksia kaikilta löytyy :)