Työ tuo paljon muutakin kuin hyvää mieltä

Hups, miten aika juoksee. Ei ehdi istua koneelle. Töiden jälkeen kun on nyt ollut NIIN kivat ilmat, että. Miten mie kesästä tykkäänkään :) Ja kyllä, myös töissä ollessani. Kun ei tarvitse tehdä toimistotyötä, vaan saa ulkoillakin melko paljon, nauttia auringosta työnteon lomassa. Hiphei :)

Kesäkuun työvuorolistat löysivät minukin luokse. Ei, en ole juhannuksena vapaalla. Juhannuspäivänä kylläkin pääsen aamulla töistä, ja unien jälkeen olen valmis ottamaan juhlan jälkijunassa vastaan. Sitä paitsi, mulla onkin synttärit sitten sunnuntaina, enkä ainakaan silloin joudu töissä olemaan. Juhlitaan oikein kunnolla! 25 vuotta ei tunnu iältä eikä miltään, mie oon vielä nuori ja kaikki on edessä! Itse juhannus jää väliin, mikä kyllä piirun verran harmittaa. Oltiin jo päätetty lähteä Kalajoelle (never been there), ja nyt mie jään matkasta pois. Toivon, että myös S malttaisi odottaa lauantaihin, ja sitten vasta liikuttaisiin kohti hiekkasärkkiä. Toivokaa tekin, niin ehkä se toive tosiaan toteutuu. Kurjaa olla juhannus kaupungissa, mutta kyllä mie jotain kivaa keksin. Jos on kiva ilma, niin menen vaikka Nallikariin olemaan ja katselemaan muiden olemisia.

Lista oli muuten(kin) aika kurjaa katsottavaa. Ei yhtä ainoata viikonloppua kokonaisuudessaan vapaana. PÖH.

Ja kun vielä kysyin, saisinko Qstock-viikonlopun vapaaksi, vastauksena oli "Katsotaan. Kun sie oot jo juhannuksenkin vapaalla, niin se on epäreilua muita kohtaan." Ai miten niin oon vapaalla?! Enkä oo! Osan kyllä, mutta en sitä tärkeintä päivää. Olin kiukkuinen, mutta nielin kaiken. Katsotaan, miten stokkailun käy. Mie haluan sinne!

Flashback

Huh. Neljä työpäivää takana, ja neiti on ihan poikki. Pienenpieni työpamaus pitkästä aikaa tekee tällaista. Hassua. Vielä hetki sitten kun meni kaksikin viikkoa vain kahdella yhden päivän mittaisella vapaalla. Tämä kaikki tosin taitaa johtua jo siitäkin, että uusi paikka vie uudella tavalla voimia. Ja siitä, että nukuin viime yönä vain vajaat viisi tuntia ja heräsin aamulla ensimmäisten lintujen laulaessa. Yöunia verotti pitkään katsottu leffa, ja jälkeen päin mielessä pyörivä Wolf Creek. Kamalaa, mitä maailmassa voi ihan oikeasti tapahtua. Meitä ihmisiä on moneen lähtöön, mikä yleensä on vain hyvä asia. Mutta vaunuja tässä junassa voisi olla edes muutama vähemmän. Tositapahtumiin perustuvat kamaluudet vie ison osan ajatuksia, eikä uni tule illalla helposti silmään. Ei edes minulle, joka nukkuu yleensä missä ja milloin vain. Onneksi Pelottava Mies ei tullut uniin. Onneksi sain nukkua S:n kainalossa. Vaikka kiukuttelinkin itkuisena, kun minusta ei pidetty tarpeeksi hyvää huolta. Hei tyttö, cut it out!

Neljä päivää, kaksi täysin erilaista työpaikkaa. Toisessa halailevat, uudet ja ihanat lapset. Vaippojen vaihtoa, uusista asioista vääntämistä. Toisessa vanhat tutut kasvot - nuoret, joiden kanssa on jo tullut tutuksi. Sinne on aina yhtä helppo mennä. Yksi nuori tosin kaukaa katsellen ei tuntenut minua, vaan kyseli toiselta, josko heille on tullut joku uusi nuori. Toinen herra tuumasi, että "Sehän on Kody. Minä ainaki tunsin Kodyn heti kun katsoin." Päälle sitä hurmaavaa lapsen hymyä, johon mie ihastuinkin heti, kun sen pojan ensimmäistä kertaa tapasin. Voitaisiinko tästä päätellä jotain? Että mie en ikimaailmassa näytä pian 25-vuotiaalta? (No, se ei ollut yllätys eikä mikään. Kind of knew that allready :)) Tai että minun kuuluisi jotenkin näyttää aikuisemmalta ollessani töissä? Piru vie, ei kai sentään. Mie oon just hyvä näin, eikä sitä tarvi mennä minnekään muuttamaan.

Äpy kertoi kuulumisia K:n sukulaisiin liittyen. Asustelevat tuolla meidän kotikodin lähellä, ja olivat sanaparin vaihtaneet. Sukulaiset olivat käyneet kylästelemässä K:n vanhempien luona jossain vaiheessa. Ja voitteko uskoa, että K:n äiti ja isä eivät olleet sanoneet puolta sanaakaan siitä, että me ei K:n kanssa olla enää yhdessä? Kyseessä olivat sentään sisko ja siskon mies. Eikö tuollaiset jutut oman pojan elämästä ole yleensä melko tärkeitä? Come on, se oli sentään kaksi vuotta! Ei sillä, että tämä asia enää olisi mitenkään merkityksellinen, mutta taas kerran tuli todetuksi, ettei mulla ole ollut siellä perheessä minkäänlaista merkitystä. En ikinä tuntenut oloani tervetulleeksi K:n vanhempien luo. En ikinä tahtonut sinne vapaaehtoisesti lähteä kylästelemään. Aina se oli pakkopullaa. Aina se oli yhtä vaikeaa. Ja aikojen kuluessa tiesin kyllä, ettei se tule ikimaailmassa muuttumaan piiruakaan helpommaksi. Teennäisesti ehkä, muttei oikeasti. Not in a million years. Mutta se siitäkin murheesta. Nyt on toisin. Jotenkin kuitenkin tuntuu aika kurjalta, ettei tuollaista oman pojan elämän mullistavaa asiaa voida sitten ääneen sanoa. Tuntuu pahalta jo K:nkin puolesta. En ole mikään tuomitsemaan, mutta on mulla sentään maailman ihanin perhe.

..if I was you, I'd check this out :)

Kiukkupussi?

Näin viime yönä untakin siitä, että mie jäin yksin lasten kanssa juuri siihen "pahimpaan" aikaan, nukkumaan laittaessa. Johtaja unessa ystävällisesti lupasi jäädä siihen, kunnes herrat nukkuvat. Mutta todellisuus on toinen. Ei, mulla ei olisi mitään sitä vastaan, että jäisin yksin lasten kanssa kunhan ensin herrat tuntisin. Mutta kun en mie oikein muista edes niiden kaikkien nimiä vielä.. Eilen kyllä paimensin herrat nukkumaan itse, mutta vaikeuksien kautta yhden pikkumiehen kanssa mentiin. Testataantestataan uutta ihmistä minkä ehditään. Mutta sitähän se on, en muuta odottanutkaan. Jämynä on pysyttävä, ja asiat muuttuvat sitten kyllä pikkuhiljaa. En vain ole hirmuisen innoissani ajatuksesta, jossa jo kolmantena päivänä joudun yksin nuo rumbat pyörittämään. Onneksi tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos, kai jo ensi listasta alkaen.

Uimahalli oli täysi. Mutta väliäkö tuon, mie niin tykkään siellä käydä. Pulikoida ja saada parempaa mieltä. S yhtenä päivänä toivoikin minun käyvän vaikka joka päivä, olen kuulemma niin hyvällä tuulella käytyäni. Vihjasiko tuo muka siihen suuntaan, että mie ruukaisin olla kiukkupussi? Kodyko? Pois se minusta :D

Ihanaa, kun aurinko paistaa. Ihanaa, kun kukat kasvavat jo kovaa vauhtia, ja puut ovat saaneet vihreää ylleen. Ihanaa, kun on hyvä mieli. Ja ihanaa sekin, kun on töitä.

Tällainen mie oon

Arokettu oli omansa tehnyt, ja miekin perässä.. Täältä löydät omasi :) Tämä osuu minuun kyllä ihan täydellisesti. Tuollainen mie olen, niinkuin yleensä aina ravun luonnehoroskooppeja tutkaillessani. Ja hei, tottakai mie oon maailman paras suutelija :D

Your positive traits:

You're intuitive enough to know what's going wrong in a relationship early on
A total sweetheart - you're often the most caring person anyone knows
You are a generous and devoted parter to whoever you fall in love with

Your negative traits:

Insecurity - you tend to need a huge amount of comforting from your partner
You tend to be overly sensitive and easily hurt, which make loving you difficult
It's difficult to predict your moods. One minute you're up - the next you're down.

Your ideal partner:

Someone equally sensitive, who wants to take time to get to know you deeply
Dreams of an everlasting love - complete with marriage and a family
Loves to take care of you. Being a good cook and masseuse doesn't hurt!

Your dating style:

Slow. You enjoy dates that last all day, with plenty of time to talk and get to know one another.

Your seduction style:

Quite tender and loving, once you are comfortable in your relationship.
Coy. You tend to play it cool to drive your lover wild.
Orally talented - you're known as the best kisser in the zodiac.

Tips for the future:

Be a little less sensitive. Not every little mistake should hurt you.
Spend time away from your partner every so often - independence is a good thing.
Find ways to take care of yourself. You'll be happier if you put yourself first.

Best color to attract mate: Aqua

Best day for a date: Wednesday

Kesäsuunnitelmat on lyöty lukkoon

Onnen päivät jatkuvat, ja lupauksen olen saanut hehkuttaa, joten here we go :D

Tämä aamu alkoi maan mainiosti, kun kesäsuunnitelmiin tuli oikein huikean hieno lisä. Aamulla puhelin soi. Puhelinnumeron vilkkuessa ruudulla en uskaltanut kuin pienesti toivoa, että tämä nyt olisi jostain työpaikasta. Että mulle olisi käyttöä. Vastasin, ja esittelyn perusteella jo nousi hymy huulille. Laitoin jonkin aikaa sitten yhteen mielenkiintoisen oloiseen työpaikkaan sähköpostia. Että ottavat yhteyttä, mikäli tarvetta on. Tarve on ilmaantunut, ja Kodya viedään nyt. Ainakin hetken aikaa. Ensimmäinen vuoro on heti huomenna. Jännää :) Sitten ainakin kesä- ja elokuun ajan olisi tiedossa täydet tunnit, heinäkuulle vähän väljempää. Jatkostakin oli jo vähän puhetta, mutta sitä katsotaan sitten. Nyt täytyy vain olla oikein reipas ja ihana työntekijä, ja toivoa parasta. Tämä on juuri sellainen paikka ainakin päällisin puolin, jonne itseni kuvittelin silloin koulutuksen alkupuolella. Katsotaan, mitä tulevaisuus sitten tuo tullessaan. Mutta ainakin saan työkokemusta, joka puolestaan varmasti antaa uutta potkua sitten seuraavaa työnhakua ajatellen.

Hetken päästä sain toisen puhelun. Entiseltä keikkalais-työkaverilta. Oli kuullut minun olevan tulossa heille töihin. Siis hei, loistavaa. Vanha tuttu odottaa minua heti ensimmäisen työvuoron aikana. Ja vielä mukava sellainen. Kuulostaa hyvältä. Hän oli kuultuaan, että mie tulen, kertonut johtajalle minun olevan hyvä ja ahkera työntekijä. Jos tuollaisen kuullessaan ei tule hyvä mieli, niin koska sitten?

Johtaja otti tosin aikamoisen riskin, kun pelkän hakemuksen ja noin 20 minuutin puhelun perusteella lupasi töitä kuitenkin aika pitkäksi aikaa. Mutta mikäs siinä - mie teen parhaani ja hurmaan ne kaikki :D Ei tarvitse hänen jälkikäteen harmitella omaa päätöstään.

Paikan työntekijäpoppoo koostuu noin 30-vuotiaista ihmisistä, mikä sekin vaikuttaa positiiviselta asialta. Kun on normaalisti tottunut tekemään töitä noin kaksikymmentä vuotta vanhempien ihmisten kanssa (eikä heissä mitään vikaa ole, en mie sillä :)), niin oman ikäisten ihmisten kanssa työskentelyä osaa arvostaa huomattavasti enemmän. Samantyyppiset elämäntilanteet, samanlaiset kiinnostuksen kohteet. Kaikki sellainen tekee yhteisöön sopeutumisen miellyttävämmäksi.

Onni koostuu pienistä asioista, jotka alkavat nyt viimein loksahdella kohdalleen. En muistanutkaan, miten huonosti olen voinut eron jälkeen. Luin vanhoja kirjoituksiani, jotka kuitenkin palauttivat mieleen sen kurjuuden, minkä kanssa olen joutunut taistelemaan. Olen ollut rikki, pieninä palasina koko tyttö. Ihmisen mieli on kuitenkin siitä ihmeellinen, että se osaa laittaa syrjään asioita, joilla ei enää tässä vaiheessa ole merkitystä. Onneksi. Olisi kamalaa kantaa sitä surun viittaa harteillaan päivästä toiseen, jokaisen vuoden kuluessa. Hetkittäin kaikki se palaa mieleen, ja kyllä - kyyneleet nousevat sellaisena hetkenä edelleen silmiin. Mutta vain hetkittäin. Vain pieninä välähdyksinä. Minulla on kuitenkin hyvä olla. En pelkää sitä, että menneisyys tuntuisi liian raskaalta. En pelkää tunteita, joita koen. Pystyn hymyillen muistelemaan sitä hyvää ja arvokasta, mitä on ollut. Ja samalla katsomaan tulevaisuuteen, joka näyttää hyvältä. Tuntuu hyvältä. Onnelliselta.

Äipälle soitin kertoakseni uudet iloiset uutiset. Ihana, onnellinen äiti puhelimen toisessa päässä. Melkein kyynel silmässä Kodyn onnen vuoksi. Miten kaikki kuitenkin järjestyy. Kaikesta huolimatta kaikki menee niinkuin pitääkin. Mie olen noussut jaloilleni vahvempana. Uusi elämä tuntuu hyvältä.

Mie olen selvinnyt siitä vaikeasta, mikä vielä viisi kuukautta sitten hallitsi elämää täydellisesti.

Tyttö

Tänään tämä tyttö on ollut reipastakin reippaampi. Herännyt jo seitsemältä. Noussut sängystä mukisematta. Antanut eilen kirjoittamansa kirjeen pojalle aamulukemiseksi. Ensimmäisen laatuaan. Ei ollut varma, miten poika suhtautuisi. Vaikka onkin saanut pojalta kirjeen aiemmin, se on ollut ihan toisenlainen. Kirjeeseen tyttö yritti purkaa omaa sisintään. Sitä, mikä tahtoo purkautua ulos kiukutteluna. Sillä tyttö ei osaa päästää asioista irti. Tyttö miettii, pohtii ja pyörittelee. Paisuttelee asioita mielssään, kunnes ne saavat jonkinlaisen closuren. Ei osaa muuta, vaikka miten yrittäisi. Tyttö toivoo, että poika ymmärtäisi, mistä tyttö puhuu. Että tytön ja pojan välinen asioiden selvittely muuttaisi muotoaan - tottakai siihen suuntaan, josta tyttö itse enemmän pitäisi.

Tyttö sai viimein kaiuttimet tietokoneelleen. On etsinyt käsiinsä Daughtryn biisejä. On myyty. Täysin ja kokonaan. Uskomaton ääni. Tällaista tyttö voisi kuunnella vaikka ikuisuuden. Oih. Uskomatonta. Thank God for the American Idol :)

Change the colors of the sky.
And open up to
the way you always made me feel alive,
the ways I loved you.
For all the things that never died,
to make it through the night,
love will find you.

Lycka

Pitkä lista pysyy edelleen melkein yhtä pitkänä. Ainoastaan poliisilaitoksen asia on hoidettu. To-do-listalla sen sijaan vielä monta asiaa toimitettavana. En ymmärrä, mikä tästä tekee niin vaikeaa. Mie sen teen vaikeaksi, ja ihan suotta.

Pari kaksin verroin tärkeämpää asiaa sen sijaan on hoidettuna. Uusi peitepuikko jo niin päivettyneelle iholle ;). Suihkuun kiva kori tavaroiden säilytystä varten. Ruokatarpeet illaksi.

Ja uskokaa tai älkää - Oulussa on ollut tänään LÄMMIN. Kova tuuli niinkuin yleensäkin, mutta sitäkin lämpimämpi sellainen. Mittari näyttää noin 18 astetta. Aurinkolaseillekin oli käyttöä. Tosin nyt ilma näyttää harmaantuvan. Mutta kaikesta tästä voimme kuitenkin päätellä, että kesä tosiaankin tekee tuloaan! Eilen näin ensimmäiset täydessä kukassa olevat voikukatkin. Miten nuo elämän pienet asiat tekevätkin joskus niin iloiseksi.

Onnellisuus. Se hypähti aiempaan tekstiin ihan kuin huomaamatta. Kun olin jo julkaissut tekstin, aloin itsekin asiaa miettimään. Vielä illalla sängyssä unta odottaessani asia nousi mieleen. Olenko mie tosiaan onnellinen? Ei kai ole mitään syytä olla olematta. Mutta muistan edelleen, miten vielä jokin aika sitten asiaa mietin. Kaikki on oikeastaan aika kivasti. Mikään minun elämässä ei ole oikeastaan vinossa. Mutta että onnellinen? En mie onnellinen ole. Jotain vielä puuttuu. Ja nyt, ihan varkain se pieni, mutta niin merkityksellinen sana hiipi luokseni, ja hyppäsi suusta ulos aivan varoittamatta.

Jostain syystä hämmennyin. Täysin ja kokonaan. Mitä onnellisuuteen sitten vaaditaan?

Ei ole työtä. Ei ole vakaita tuloja. Ei ole varmuutta siitä, mistä saan rahat seuraavan kuun vuokranmaksuun. Ei ole tietoa siitä, mistä vuoden päästä itseni löydän. Ei ole sitä tulevaisuutta, jonka olemassaolosta olisin voinut vielä vuosi sitten lyödä pääni pantiksi. Ei ole sitä ensirakkautta, jonka kuvittelin kestävän ikuisesti. Ei ole kihlasormusta eikä melkein-omaa asuntoa. Ei ole autoa, eikä asuntolainaa. Eikä edes pyörää.

On ystäviä. On rakastava, ihana perhe. On ihana pieni koti, jossa viihdyn loistavasti. On teitä, jotka voivat viedä minut mihin tahansa. On ovia, jotka voin avata. Ovia, jotka voin jättää kiinni. On ihminen, kenen kanssa saan nauraa ja tuntea oloni hyväksi. On käsi, joka koskettaa. Kainalo, johon käpertyä. On tunne, joka kutittelee vatsanpohjassa. Tunne, jota sanotaan tykkäämiseksi. On ihminen, jonka seurassa voin olla oma itseni. Ihminen, joka pitää kiinni. Ihminen, jota en osannut elämääni odottaa. Mutta joka kuitenkin on tässä. Toivottavasti vielä pitkän aikaa.

Minulla on paljon.

Ja kai se riittää onneen. Se, että huomaamatta, asiaa sen enempää pohtimatta lipsautan suustani sen pienen sanan. Sen, jota en uskonut sanovani.

Taidan mie olla onnellinen.

Jag vill ha den tillbaks!

Kiukuttaa. Launatai-iltana oltiin kävelemässä S:n luo, ja samalla piti hakea pyörä, jonka bussiaseman lähelle jätin töihin mennessäni. Mutta ei, pyörää ei löydy mistään. Joku prkl on napannut sen mukaansa, huolimatta lukosta ja luultavasta ihmisten liikkumisesta kyseisellä alueella. Löysin kuvan, joka näyttää aika paljon minun rakkaalta, tosin erivärisenä. Jos joku sattuu näkemään jossain ojan pohjalla tuollaisen, mutta harmaavioletin pyörän, kertoo kai minulle :) Täytyisi käydä poliisilaitoksella kertomassa asiasta. Oulussa varastetaan harmittavan paljon pyöriä, enkä mie ainakaan kovin monta Oululaista tunne, keneltä ei olisi joskus pyörä kadonnut. Ihmiset on ihan kurjia, kun toisen rakkaan menopelin vievät. Miten ihmeessä mie muka pärjäisin kesän ilman pyörää? Miten on mahdollista, että saisin säästettyä rahaa uuteen pyörään? Kurjaa!

Kaiken tämän keskellä (Kelakin lähestyi minua kirjeellä asumistukiasioihin liittyen. Tuon yhden ja puolen kuukauden palkan ei kuitenkaan luulisi vaikuttavan asumistukeen pidemmällä aikavälillä?) oli kuitenkin mukava viikonloppu. Äitienpäiväsyömässä käyty, äitiä muistettu paketein ja kahvein, nautittu auringosta ja hyvästä mielestä.

Muuttoa Turkuun on mietitty äpynkin kanssa. Mietti kovasti syitä, miksi ei kannattaisi lähteä. Taustalla se, että tulee ikävä. Voi, niin minunkin tulee! Turkuun on kamalan pitkä matka, eikä kaikki välttämättä olekaan ollenkaan niin yksinkertaista kuin toivoisi. Entä, kun minusta tulee ensimmäistä kertaa täti, ja sitten mie olenkin niin kaukana? Siinä kohdassa äiti osasi vetää kyllä oikeasta narusta :) Muutos olisi suuri, ja vaikka se houkutteleekin KOVASTI, on myös näitä asioita, joiden vuoksi olisi niin paljon helpompaa jäädä tänne. Perhe. Ikävä kaikkia. Vaikka siellä olisikin kaikkea uutta ja ihanaa. En tiedä edelleenkään, mihin tämä johtaa. Eikä kai vielä tarvitsekaan tietää? Elokuun alusta olisi muutamia paikkoja auki, joita olisi hyvä hakea. Mutta en tahdo vielä elokuun alusta, en. Sitten syksyllä vasta.

Katsotaan, minne tie johtaa. Polkuja on monia, mutta mikä niistä olisi parasta valita?

MTV taustalla, korviin kajahti oi-niin-ihanan Chris Daughrtyn ääni. Huh, mikä ääni. Vie mukanaan. Kunhan saan koneelle ne kaiuttimet, vierailen ajan kanssa Daughrtyn sivuilla. Tahdon ehdottomasti kuulla lisää pätkiä siitä kauniista äänestä, joka vei sydämen jo silloin esikarsinnoissa.

(kuva)

Tarkoituksena oli miettiä sitä onnellisuutta. Olen aivan liian kevyin ajatuksin liikkeellä, jotta jaksaisin juuri nyt miettiä mitään sellaista. Ehkä ensi kerralla?

Viikonloppuna

Eilen olin piiitkästä aikaa töissä. Siellä kivassa paikassa, jossa pari kuukautta vietin. Ovat soittaneet aiemminkin, josko pääsisin tulemaan. Mutta arki on ollut sellaista kiirettä ja vipellystä, ettei ole ehtinyt.. no, yhtään mitään tuollaista virallista ja järkevää. Sen sijaan on käyty Ikeassa, kyläilty, mitä milloinkin. Eilen oli kuitenkin oikeasti mukava käydä tutussa paikassa. Oli mukavaa, kun yksi nuorista huudahti iloisena Onpa kiva! kuullessaan Kodyn taas olevan töissä. Vastaava ohjaaja puhui mahdollisesta työrupeamasta lähiaikoina. PEUKKUJA. Mitään ei luvannut vielä, kun mikään ei ole ollenkaan varmaa. Enkä miekään odota, että se toteutuisi. Toivon kuitenkin. Sillä mikä olisi sen mukavempaa. Oli mukavaa nähdä tyttöä, kenestä on työssäoloaikana ehtinyt tulla ihminen, kenen kanssa voi Jutella. Katsokaa nyt, miten paljon mie rupattelen yhdestä ainoasta työvuorosta. Silly me.

Äpy ja Pikkumies tulevat tänään kylään. Hiphei! On sitäpaitsi aikamoinen viikonloppu edessä noin muutenkin. Kiekkoa - hhjj :) En ole tainnut paljoa jääkiekosta edes mainita täällä blogimaailmassa? Hassua. Kun tosiasiassa minut oikeasti saavat liikkeelle nämä tällaiset kiekkohässäkät. Tv:n edessä istun kuin liimattu, jännitystä ja meteliä, iloa ja surua. USA-pelin aikana ennen rankkareita mittasin pulssini, ihan vain mielenkiinnosta. Noin 120 x minuutissa se parka hakkasi. Ja Petteri Nummelin, siinä vasta mies. Mie olen ihaillut tuota miestä jo ikuisuuden. Ja aina vain, ihana.

(Kuva)

Kiekkoviikonloppua, Euroviisuja, ruokailua kivassa ravintolassa. Kaikkea mukavaa tiedossa. On vain yksi ongelma. Äippä ei edelleenkään tiedä, että olen taas alkanut polttamaan. Eikä saa tietääkään. En ole ikinä polttanut äidin nähden, enkä aio sitä koskaan tehdäkään. Nyt on vain taisteltava kiukkua vastaan. Se väkisinkin nostaa päätään, ei osaa jättää minua rauhaan. Pirun nikotiini ja sen puutteen mukanaan tuomat vieroitusoireet.

Nyt siirryn täyttämään veroilmoitusta ja siihen kirjattavia matkakuluja. Menen suihkuun ja siivoan vähän, jotta yökyläilijät mahtuvat sekaan. Illalla jännitän ja juon muutaman siiderin. Puen päälleni uuden kivan paidan, ja nautin viikonlopusta. Äitienpäivästä. Äiti, mie rakastan sinua.

Todellisen kauneuden täytyy kasvaa sisältäpäin.

Uih.

Uih. Ei ole aikaa. Mutta niin kamalan suuri tarve purkaa ja sanoa. Vaikkei mitään kerrottavaa edes ole.

Olen katsellut työpaikkoja Turusta. En silti halua lähteä vielä elokuun alussa. Kesän tahdon olla Oulussa, ja sitten syksyn koittaessa muuttaa. Haluanhaluanhaluan! Toteutuvatko haaveet ja halut, vai löydänkö itseni edelleenkin samasta vanhasta paikasta syksyn sateiden saapuessa?

Ollaan S:n kanssa mietitty, milloin lähdetään. Ollaan mietitty, miten selvitään. Ollaan mietitty, miten asunnon etsiminen onnistuisi parhaiten. Ollaan mietitty, mitä sitten yhteiseen kotiin viedään. Ollaan mietitty, että laitettaisiin jo pikkuhiljaa hakemuksia ja asuntokyselyjä menemään. Ollaan mietitty yhteistä tulevaisuutta Turussa.

Vitsit, miten mie oonkaan innoissani!

Ostin tänään kesämekon. Uudet ihanat kengät. Äpylle lahjan sunnuntaita varten. En ole varma, tykkääkö äiti tulevasta dvd-boksistaan. Jollei tykkää, niin mie otan sen itselle ja ostan jotain muuta. Mutta kun ei löytynyt sitä levyä, minkä äippä olisi halunnut.

S kyseli vanhemmiltaan, mitä Kodysta oli tykätty. Ja tiedättekö mitä? Pelkkiä hyviä sanoja. Hooray for me. Hooray for them. Olin kuulemma ollut suloinen, herttainen, oma-aloitteisuuttani oli arvostettu. Kaikkea kivaa, joka toi hymyn huulille. Loistavaa.

Tänään tulee taas yksi jakso Greyn anatomiaa. Uih taas. Olen NIIN RAKASTUNUT tuohon sarjaan. Millään muulla ei keskiviikkoiltaisin ole mitään merkitystä. Loistavaa. Hellyyttävää. Ihmeellistä. Täydellistä jopa.

Ja tiedättekö mitä? En ole ollenkaan epävarma siitä, mitä tunnen, kun katson S:a. Olen onnellinen. Se poika saa minut hymyilemään. Saa minut nauramaan. (Välillä itkemäänkin, mutta sellaisista selvitään kyllä :)) Lähellä ollessa en malta olla koskematta. Illalla en osaa nukkua ilman sitä suloista vieressäni. Ja anteeksi, tämä ei ole ollenkaan minun tapaistani, mutta tämän kerran annan itseni sanoa sen ääneen - seksi on taivaallista.

Taidan tosiaan olla myytyä tyttöä. En mie tällaisia ihan vain lämpimikseni puhu.

Same old song, just a differrent name

Uusi mie. Hui. Saa nähdä, miten tähän muutokseen osaan suhtautua. Mitä tehdä, etten ihan hukkaa itseni. Mutta hei, jos edellisnimeeni totuin, niin kyllä tähänkin. Ei kai se voi olla ollenkaan sen vaikeampaa :) Edelleen tuolla teksteissä vilisee entinen-mie. Mutta en anna sen haitata. Ei se ole mikään syy vaihtaa blogia kokonaan. Ei voi muutta liian montaa kertaa lyhyen ajan sisällä. Menee jo sekaisin.

Kaikille teille, jotka olette kyselleet, on nyt ilmoitettu uudesta olinpaikasta. Saa nähdä, miten moni teistä löytää perille. Toivottavasti moni, etten joudu teitä kovin kovasti kaipailemaan. Ja kai sitä omien kommentointienkin kautta sitten tekee itseään tykö - niillekin, jotka eivät ole muutoksesta vielä tietoisia. Tyrkyttäminen - siinä vasta fiksu ajatus :D

On tapahtunut paljon kaikenlaista, mutta tuon Vahingon jälkeen en ole osannut istua alas ja kirjoittaa. Nyt kuitenkin palaan, päivitän ja puran. Vaikken juuri nyt.

Seuraava askel on laittaa kamppeet kasaan. Ottaa veroilmoitus mukaan - ensimmäistä kertaa elämässäni joudun tekemään siihen jotain muutoksia. Osaankohan? Uimakampeet laukkuun, ja kaapin tyhjennys eväistä. Ei, en ole menossa kauas. S:n luo, vain yhdeksi yöksi. Mutta kun huomenna on niin paljon kaikkea. Eikä ole mitään järkeä ostaa uutta ruokaa, kun eilen on käyty kaupassa monen kympin edestä. Uudet kengät täytyy käydä vaihtamassa - otin kiireissäni liian isot mukaani. Hennesin paketista osa täytyy palauttaa.

Ajattelin myös soittaa K:lle. En ole itse osannut ajatellakaan, ennen kuin joku tuossa jo kai viikko sitten kysyi - asuuko K jo yhdessä uuden tyttöystävänsä kanssa? Täytyyhän tuo selvittää, jotta tyttö saa mielenrauhan.

Ei tytön nimi oikeastaan voi olla Kody. Mutta muutakaan en keksinyt. Tiedättekö biisin?

KIITOS

Oi teitä murusia :) Olen jo saanut monia ihania viestejä teiltä - niin sähköpostin kuin kommenttienkin muodossa. Juuri nyt en ehdi niihin vastailemaan, ainoastaan tällaisen yhteisen kiitoksen laitan ennen kuin matka pian suuntaa kohti Ikeaa. Olette kyllä niin ihania, tulee Misalle ihan hyvä mieli! Mie vielä muutosta mietin, ja lähinnä tuon nimenvaihdoksen suhteen. Mikä Misasta tulee? Keksin ehdotusta harkitaan vakavasti :D

I'll be back. Ja hei, kyllä te tiedätte sitten, että se oon mie :)

Vahingossa

Silti se ei tee tästä lainkaan sen helpompaa.

Niin siinä kävi, että kaikesta salailusta huolimatta S vahingossa piipahti vanhalla blogillani. Ei, en tiedä miten siinä niin kävi. Ja Luojan kiitos, olin vieressä ja ehdin estää vahingon, ennen kuin se oikeastaan edes tapahtui. Edellinen blogini on nyt kuitenkin salasanasuojattu. Taidan olla vainoharhainen. Mutta vaikka S lupasi, ettei blogillani käy, en oikein osaa luottaa. Johtuen puhtaasti siitä, miten K toimi, vaikka toista lupasi. Eikä kyse ole siitä, että täällä lukisi jotain järisyttävää. Ongelman ydin on aivan toisaalla. Tämä on minun päiväkirjani, enkä antaisi paperiversiotakaan S:n käsiin.

Ennemmin tai myöhemmin näin oli käytävä. Tiesihän tuon.

Tämän blogin kohtaloa en ole vielä päättänyt. En tiedä, pitäisikö taas siirtyä ihan uuteen paikkaan? En kuitenkaan tahtoisi. Pidän tästä paikasta. Mutta onko mahdollista, että muutan blogini nimeä? Ja samalla omaa nimeäni? Tuhota ainoastaan kaikki Misaan viittaava, ei koko blogia. Tuntuu haikealta luopua Misasta, mutta en näe tässä paljoa muuta mahdollisuutta. Sillä tahdon edelleen kirjoittaa. Tahdon teidät pitää mukana, sillä teette tästä paljon antoisampaa. Mutta en tahdo, että joudun alkaa karsimaan sanomisiani. Tämä on aivan liian tärkeää minulle, jotta olisin valmis sellaista muutosta tekemään.

Joten, jos ette minua enää jonain päivänä löydä tämän samaisen osoitteen alta, tiedätte syyn. En silti aio kadota. Sähköpostin kautta kerron teille olinpaikkani muuton koittaessa. Toivottavasti pysytte mukana.

misanposti@gmail.com

Ilmoitattehan itsestänne te, jotka tahdotte mukanani matkalla jatkaa :)

Tahtoisin jutella Vapusta. Kertoa asioita muutenkin. Mutta juuri nyt olen liian täynnä tätä kysymysmerkkiviidakkoa blogi-identiteetin muutoksen suhteen.

En edes osaa ajatella, millaisen uuden nimen itselleni löytäisin. Yritän.