Är det här allt som blir så dör jag..

This is it, viimeinen yö tässä kodissa on edessä. Olo on haikea, kuitenkin. Vaikka onkin ollut vaikeaa, on ollut myös niin paljon hyvää ja ihanaa, mistä kaikki tämä muistuttaa. Huomenna suljen oven perässäni viimeistä kertaa. Vaikka matka ei fyysisesti tule pidentymään kuin muutaman sentin, on henkisen etäisyyden määrä vain kasvamassa, kilometrien mittaiseksi. Ja kaikki tämä tuo sen mieleen entistä voimakkaammin..

Ta mig till kärlek
ta mig till dans
Ge mig nåt som tar mig någonstans
För jag vill veta om kärlek finns

Jag kommer aldrig att komma tillbaka..

This is it, viimeinen yö tässä kodissa on edessä. Olo on haikea, kuitenkin. Vaikka onkin ollut vaikeaa, on ollut myös niin paljon hyvää ja ihanaa, mistä kaikki tämä muistuttaa. Huomenna suljen oven perässäni viimeistä kertaa. Vaikka matka ei fyysisesti tule pidentymään kuin muutaman sentin, on henkisen etäisyyden määrä vain kasvamassa, kilometrien mittaiseksi. Ja kaikki tämä tuo sen mieleen entistä voimakkaammin..

Kom låt oss ta varandras händer..

..när julen är här.

Niin se joulu oli ja meni. Ei välttämättä ihan virallisesti, mutta huomenna on jo aika palata Ouluun ja ryhtyä muuttajaksi. Ehdottivat jo mulle ammatiksikin tuota muuttomiehen hommaa, kun tuntuu aika tiheään tapahtuvan. Jospa kuitenkin pysyisin vanhassa tutussa, taitaa olla enemmän minun juttu :)

S-huolet eivät ole enää tänään painaneet. Se soitti, on siis hengissä. Numero tallennettu takaisin puhelimeen, ainakin toistaiseksi. Saa nähdä, voidaankohan me ikinä olla oikeasti silti kavereita.

Mutta lopulta kuitenkin olen aika paljon samassa tilanteessa kuin olin viime vuonna tähän samaan aikaan. Mie olin silloinkin eronnut, joskin noin sata x lähempänä joulua, eli olin kai noin sata x pahempana. Ja vaikka jälkeenpäin ajattelenkin minun ja K:n suhteesta aika lailla eri tavalla kuin ajattelin silloin, niin myönnän toki olleeni ihan rikki silloin. Silti nyt tuntuu (edelleen), että olisin menettänyt enemmän. En edes tiedä miksi. Tai tiedänkin, mutten aio niitä näin julkisesti alkaa erittelemään.. A little privacy, vaikkette te melkeis kukaan minua tunnekaan :)

Oli tarkoitus nyt jo jouluaikana laittaa vuoden 2007 koostetta. Vaihderikasta kai, ja hirmuisen nopeaa tuntuu tapahtuneen kaikkea. Uskoisin, että kun sen kaiken kasaan, näen jo paljon selvemmin.. Mutta niin kuin monesti aiemminkin, aika loppui myös tällä kotikäynnillä. Palaan kootun vuoden pariin myöhemmin, mutta tulee se vielä. Mie itse sitä ootan ellei kukaan muu. Tekee hyvää kerrata ja muistella. Nähdä kaikki se, mistä on päässyt eteenpäin. Tai ainakin tulee pian pääsemään.

Joulua hallitsi aika pitkälle meidän pikku Kullannuppu. Voi miten suloinen toinen voi olla? Katsokaa nyt miten se hymyilee. Ihka ensimmäistä kertaa olen reilun kuukauden ikäisen vauvan kanssa saanut nauraa vedet silmissä ja ihan vatsalihakseni kipeiksi asti. Toinen on ihan hassu ja suloinen ja maailman rakkain :)

Lopulta kaikki sujui hirmuisen paljon paremmissa merkeissä kuin olin odottanut. Kyyneleitä kyllä valui poskille paljon. Mutta ei enää tänään, eikä edes aattoiltana. Kun on paljon ihmisiä ja paljon tekemistä, ei ehdi itkeä. Ehtii vain sysäämään syrjään kaiken sen kurjan, siirtämään ajatukset kohti jonnekin aivan erilaisia asioita. (Niinkuin Totta puhuen-peliä, johon on tänä jouluna tutustuttu. Mukavaa hömppää ja samalla omienkin mieltymysten ihmettelemistä.) Joulua mie oon aina ennen rakastanut. Nykyäänkin tykkään toki joulusta, mutta ei mikään tunnu olevan samalla tavalla enää. Kun on yksi jatkuva kyynelten tuoja. Ja toinenkin, joka tosin on kahtena viime vuonna ollut ihan eri ihminen ja osittain eristä syistäkin. Still, I believe in the good, ja varmaankin ensi vuonna mie saan olla sataprosenttisesti onnellinen (Jos sellainen olotila nyt ikinä on mahdollinen. Niin positiivinen miekään en voi olla :)), hymyillä ja nauttia jouluolosta ilman ainuttakaan huolenripettä.

Toivottavasti kaikilla on mennyt joulu ihanasti, ja saan pian teidänkin blogeista lukea ihania, rakkauden täyteisiä joulukertomuksia.


..ja Sinni on tainnut oikeasti kadota jonnekin? Harmitus :(

I don't know if I wanna keep trying to breeth for you

Se olis yötä vaille jouluaatto. Koko päivä on touhuttu menemään, kinkku paistettu ja laatikot tehty valmiiksi. Kaikki on valmista huomista varten. Miten se voi olla jo huomenna? Mutta joulupukki saa tulla, katsomaan meitä ja pikkumiestä. Fiilis on hakusessa, mutta kun on niin monta asiaa, jotka mieltä painavat..

Olen viikon verran taistellut, soittanut ja halunnut jutella. Mutta toinen on päättänyt olla kusipää. Pistää oman elämänsä ihan solmuun. Ja mie sen kun huolehdin. Ja huolehdin ja huolehdin ja.. Voisin toistaa itseäni jatkuvasti, mutta olen kyllästynyt. En jaksa enää, olen väsynyt ja surullinen, helvetin kyllästynyt. Vaikka tiedän, ettei se mitään auta, poistin puhelimesta numeron. Poistin kaikki ne kultaiset viestit. Käytännössä yritin poistaa hyvät muistot siinä kiukkuisessa hetkessä, mutta ei se onnistu. Ja vaikka mie en varmasti halua enää yhtään mitään, en koskaan, niin vituttaa tuollainen käytös. Joulun jälkeen ehkä taas yritän ottaa yhteyttä. En tiedä.

Tiedän kuitenkin sen, että mulla on hyvä olla yksin. Kaikista kyynelistä ja ahdistuksesta huolimatta huomaan hetkellisesti olevani onnellinen. Kaikki on niin erillä tavalla, kaikki on kuitenkin paremmin. Mie sitä paitsi muutan kohta kauemmaksi, ja sekin on jo iso askel henkisessä irtiotossa. Kaikesta huolimatta se oli onnenpotku. Kamppeet kasaan ja menoksi.

Ihanaa jouluoloa teille kaikille. Ja meille myös. Huomenna on niin paljon tekemistä ja ajateltavaa, etten ehdi edes ajatella mitään kurjaa. Hymy huulilla eteenpäin.

Sinnii..

..missä sie oot? Blogilistalta en onnistunut löytämään, enkä Googlen kautta vaikka millaisen hakusanan kirjoitin. Kun en muista sinun blogin nimeä nyt ollenkaan :( Jos vielä täällä minun luona käyt, niin ohjaathan minut oikeaan suuntaan? Olis niin kiva kuulla, miten sulla menee!

Oon mie täällä edelleenkin. Ei vain ole ollut voimia kirjoittaa. Eikä muka aikaakaan. Olen menossa suuren osan ajasta, jotta kaikki menisi ohi kuin vahingossa, huomaamatta. Kiitos kultaiset kommenteista edelliseen itkuvuodatukseen.

Ei asiat oo muuttuneet miksikään. Mutta mie oon alkanu hyväksyä sen, ettei mulla ole mitään vaikutusvaltaa mihinkään. Että minun on vain pakko mennä eteenpäin. Elää omaa elämääni ja yrittää olla vähemmän hyväsydäminenkin kai. En mie edelleenkään tiiä, mutta olen Luojan kiitos mennyt edes sen sentin verran eteenpäin. Senttikin on paljon, vaikka matkaa on edelleen liian pitkästi. Mutta kyllä mie täältä nousen. Menen vielä koko matkan perille asti. Löydän uuden elämän ja uuden onnen. Vielä jonain päivänä.

I'm turning away, I'll face my world on a different day
Something new, anything else that doesn't remind me

I'm turning away, I'm waiting for a brighter day
So learn to fly, nobody tells you how to come down

The Giant Leap ja iki-ihana Sebastian on vieneet sydämen mennessään jo silloin ensihetkestä asti, ja tänäänkin sanat osuvat juuri kohdalleen..

En mie jaksa murehtia koko asiaa juuri nyt. Tänään kun on muutenkin ollut ihan tarpeeksi kurjaa, tyhmä flunssa tuli taas ja vei tytön mennessään. Ja kuten kaikki tietääkin, niin mikä voisi olla sen kurjempaa kuin sairastaa ihan ypöyksin? Vielä pitäisi pari päivää jaksaa vain olla, eikä ahdistua ajatusten kanssa. Vaikka oikeasti vielä kamalampaa on herätä keskellä yötä painajaiseen, sellaiseen oikeasti pelottavaan, jota ei saa mielestään pois. Ei siinä auta vaikka miten rutistaa Eemua kainalossa. Silloin tarvisi lohduttavan kainalon ja jonkun ihanan ihmisen silittämään olon taas turvalliseksi. Rakas sitten sinä oot siinä, silität mun hikistä päätä.. Mutta kaikkeen täytyy tottua. Ei kuitenkaan aina ole kurjaa. Ei edes läheskään koko ajan, vaikka välillä siltä tuntuukin.

Mutta sitä hyvää ja iloista. Pahan mielen karkoittamista tämän piti olla, ei kurjuuden maksimointia..

Först och främst, minusta on tullut täti! Ja mikä ihana poika meitä on tullutkaan ihastuttamaan. Ei voi ymmärtää, miten toinen on niin suloinen ja ihana. Miten voi olla niin pieni, ja saada meidän kaikkien sydämet pakahtumaan. Ja miksi minun flunssa ei jo katoaisi, että pääsisin murusta katsomaan taas pian! Pieni tuhiseva nyytti, mikä voisi olla sen ihanampaa <3

Toisekseen, mie muutan taas.. Adalmiinan blogiin muistan kommentoineeni jossain vaiheessa omasta muuttohalustani, ja oonhan mie siitä ihan avoimesti puhunut muutenkin. Valitellut, että kun tämä ei ollutkaan ihan sellainen kuin toivoin. Että on kuitenkin aika hankalaa päästä eteenpäin elämässä kun se entinen rakas asuu kymmenen metrin päässä. Ja sitten the other day puhelin soi, ja vuokranantaja kertoi että joutuu myymään asunnon. Noh, we had a good five moths or so, aikakin jo siirtyä eteenpäin.. Nauratti vain koko juttu. Uskomatonta. Mutta samalla kaikki tämä voi olla kohtaloa, ja juuri sitä mikä auttaa vielä varmemmin jatkamaan omaa elämää. Välimatka ei varmasti ole pahitteeksi tässä pitkässä prosessissa. Vaikka mie oonkin aika varma, että sitten kun muuttopäivä oikeasti koittaa, se tulee olemaan vaikea askel. Vaikka tästä asunnosta ei koskaan sellaista oikeaa kotia ehtinytkään tulemaan, oli tällä kaikella suuri merkitys minun elämälle. Kun viimeisen kerran suljen oven, voi olla että muutama kyynel vierähtää.. Mutta uusi koti on kiva, minun näköinen vielä enemmän kuin tämä. Ja se on kivalla paikalla, helpottaa kulkemisiakin huomattavasti. Ja jospa se nyt olisi edes hitusen pidempiaikainen kuin nämä kaksi viimeisimpää.

Kolmantena (jokseenkin aika hassuna kyllä täällä muiden asioiden välissä) asiana täytyy mainita muutama sana pojista. On jo iso askel eteenpäin, kun osaan katsoa toisia ihmisiä ihan uudella tavalla. Mie oon siitä tyytyväinen. Nyt siitä virallisesta erosta on kuitenkin kulunut kohta neljä kuukautta, niin ei minusta tämä ole ollenkaan huono aika oikeasti yrittää avata silmiään. Ja mie avasin, pidin näkemästäni. Oli poika, jonka seurassa oli helppoa olla. Liiankin helppoa kai, kaikki sujui kuin oltaisiin tunnettu ikuisuus, vaikka oikeasti sitä kesti vain kaksi viikkoa, jonka aikana ehdittiin nähdä kaksi kertaa :D Mutta ne kaksi kertaa oli niin helppoja ja vaivattomia, etten olisi ikinä sellaista uskonut tapahtuvan ihan uuden ihmisen kanssa. Kävi kuitenkin niin, että poika käyttäytyi kummallisesti, ja jäi minun mieleen pelkkänä kysymysmerkkinä. Tai ehkä kuitenkin jonain suurempanakin - mie nimittäin ymmärsin että mulla on mahdollisuus ihastua, olla iloinen jonkun muun kuin S:n rinnalla. Ja se oli suuri ymmärrys, josta kysymysmerkkipoikaa voi kuitenkin kiittää :) Lisäksi olen saanut kahvi(tmv)-kutsuja, jotka on auttaneet näkemään sinkkuilun hyvätkin puolet. Vapaita poikia kun on edelleen olemassa, ja vielä jonain päivänä miekin löydän sen rakkaan, jonka vieressä painajaisetkaan ei tunnu ollenkaan niin pahalta..

Who doesn't long for someone to hold
who knows how to love you without being told
somebody tell me why I'm on my own
if there's a soulmate for everyone

Here we are again, circles never end
how do I find the perfect fit
there's enough for everyone
but I'm still waiting in line

------

Ja Kirppu hei, kiva kun kävit kommentoimassa, jospa mie nyt löytäisin taas sinun luo? Koneen vaihdoksen yhteydessä meni kaikki ei-Blogilistan kautta seurattavat blogiosoitteetkin hukkaan. Mutta tuohon sinun kysymykseen mulla ei ole mitään vastausta :( En nimittäin ole mikään malliesimerkki asian suhteen. Miekin venytin ja vanutin asiaa vielä päätöksen teon jälkeenkin ihan järjettömän pitkään. Aina oli vielä se yksi kerta kun käyn kylässä ja se viimeinen kerta kun vielä voidaan nukkua vierekkäin. Suo on loputon, mutta toivottavasti jo nyt olen ihan oikeasti päästänyt irti ja osaan jo jättää suhteen taakseni. Mulla tosin lopettamista osittain helpotti tieto siitä, että ei meistä ikinä koskaan olisi voinut mitään tulla, ei pitkällä tähtäimellä, ei vaikka miten paljon molemmat sitä toivottiin. S kun ei sitten ollutkaan sitä mitä luulin hänen olevan. Tai no, oli, mutta ei ihan aina, eikä ihan siinä määrin kuin olisi tarvinnut jotta olisin ollut loppuelämäni onnellinen. Vaikka rakkaus olikin isoa, se ei vain aina riitä.. Kamalan paljon voimia sulle päätöksen teon kanssa. Ei se ole helppoa, ei mistään suunnalta katsottuna. Sitä kun on rakastunut toiseen ja kuvitellut viettävänsä elämän yhdessä, jakavansa kaiken aina sinne loppuun saakka. Mutta sitten kun kaikki romuttuukin, sitä ei tahdo myöntää, ei pysty päästämään irti vaikka ymmärtää ettei mikään koskaan tulisi olemaan niinkuin ennen. Uskoo kuitenkin olevansa onnellinen vielä joskus juuri sen ihmisen kanssa, kenen piti olla se ainoa oikea..