It's a new life..

Jumpat aloitettu, ja tytöllä särkee lihaksia. Juuri tätä kaipasinkin. Feels good!

Huomenna sitten alkaa uudet työt. En ole antanut itseni ajatella vielä koko asiaa. Olisikohan jo aika? Pitää kuitenkin laittaa kaikki valmiiksi vielä illan aikana. Ja siitä se lähtee. Uudet kasvot, lapset vanhempineen ja uudet työkaverit. Ensimmäiset päivät ovat aina jänniä. Lapset varmastikin on ihania, ei kai siitä ole epäilystäkään :) Mutta kaikki muu on vielä kysymysmerkkiä. Hyvillä mielin kuitenkin kohti uusia haasteita. Toivotaan, että viihdyn ja minusta pidetään :)

I'll tell you guys all about it! 'Till then, peukut pystyyn :)

Sadas

Niin on tämän uudenkin kodin kanssa taitettu matkaa jo sadan tekstin verran. Ei se ole ihan vähän, kiitos teille jotka olette jaksaneet matkassa pysyä :) Muutamia hajanaisia asioita pyörii tänään päässäni, yritetään jäsennellä niitä hetken aikaa.

Entiset?
Kävin nostalgioimassa vanhan kodin puolella. Enkä tunnistanut enää itseäni niistä lauseista. Hassua, miten sitä on ollut niin rakastunut ja onnellinen, eikä enää edes muista.. Luin rivejä, ja lähinnä hymähtelin. Kun en mie muista tuollaisia asioita. Muistan toki tapahtuneen, mutta en niitä tunteita, joita tapahtuneet ovat mukanaan tuoneet. Onko se normaalia? Miten sellaisten asioiden yleensä käy? Jäävätkö vanhat suhteet yleensä muistoihin onnellisina hetkinä, joita ei koskaan enää saa takaisin? Vai ehkä vain hetkinä, joita on elänyt? Hetkinä, jotka eivät enää jälkikäteen aiheuta ollenkaan kaipausta, eivätkä edes oikeasti onnellisia muistikuvia?

En ole varma, mitä tästä ajatella. Sillä haluaisin muistaa kaiken sen vieläkin. Muistaa sen ensirakkauden tunteen. Ei sillä, että kaipaisin sinne. Vaan juuri siksi, että ne tunteet on kuitenkin mitä ilmeisimmin olleet vahvoja, muistamisen arvoisia. Tuntuu kurjalta huomata, ettei edes yrittämällä enää pääse niihin vanhoihin ajatuksiin takaisin. Siihen, kun on ollut siirappinen ja tylsä. Miltä se tuntui?

Totta kai muistan tunteet S:n kanssa, eiväthän ne edes ole vielä kokonaan kadonnet. Ovat tuoreina muistoissa. Osittain olemassa edelleen. En mie ole unohtanut, miltä tuntuu olla vieressä. Nauraa ja olla onnellinen. Enkä mie niitä hyviä asioita haluaisi ikinä unohtaakaan. Mutta käykö näillekin muistoille ajan kanssa samalla tavalla kuin muistoille K:n kanssa on käynyt?

Kummallista on sekin, etten enää tiedä K:n elämästä käytännössä mitään. Mie aina toivoin, että me voitaisiin joskus soitella vielä eron jälkeenkin. Mutta en kehtaa sitä väkisin tehdä, kun itse K:sta ei ikinä kuulu mitään. Haluaisin kuulla, onko vauva jo syntynyt. Miten elämä muuten on mennyt eteenpäin. Viime puhelusta on jo aikaa. Silloin ainakin tuntui mukavalta kuulla tuttua ääntä. Ei häivähdystä ikävästä, ei kaipuuta menneeseen aikaan. Vain sen tutun ihmisen ääni, tutun ihmisen kuulumiset. Ihminen, joka on ollut se paita kahden vuoden ajan, eikä nyt enää mitään. Surullista, että asiat menevät niin. Mutta niin kai se käy suurimmalla osalla? Onko se joku kirjoittamaton sääntö? Vai eikö vain enää uuden suhteen alkaessa kuulu enää soittaa entiselle? Miksi?

Toisaalta millään tällä ei ole merkitystä. Jostain vain eksyin vanhan blogini sivuille, ja taas pieni analysoinnin paikka. Ei ole olemassa asiaa, joka olisi liian pieni puhkipohdittavaksi :)

Kodymainen koti?
Eilen mie laitoin taas kotia vähän uuteen kuntoon. Pikkuhiljaa tämä alkaa näyttämään kodilta. Minun näköiseltä. Kun vielä tuon yhden nurkkauksen saisin kuntoon, niin siinä se sitten olisi. Mutta kun ei täällä ole tarpeeksi säilytystilaa, jotta saisin kaiken mahtumaan. On vain odotettava, että kotiväki tulisi käymään. Veisivät samalla ylimääräisen pois. Miksei näihin vähän vanhempiin asuntoihin ole yleensä muistettu rakentaa tarpeeksi säilytystilaa?

Ja nyt voisi jo olla aika taas yrittää tehdä se valokuvameemi. Minneköhän se unohtui silloin aikaa sitten? Mie voisin kaivaa tuolta kauempaa esille ne asiat, joista te ootte kuvia tahtoneet nähdä. Olisiko jotain muutakin ehkä? Ajatuksia otetaan vastaan :) Eli jos joku tahtoisi nähdä minun kodistani jonkun tietyn paikan/asian/esineen, niin mielelläni koittaisin sellaisesta valokuvan napata ja laittaa tänne blogiin esille. Vähän vaihtelua tähän ainaiseen diibadaabaan. Vaikka tuskin tuo minnekään erilaiseen kategoriaan päätyisi :D Still, let's give it a shot.

Hukka vai SATS?
Olen menossa tänään tutustumaan toiseen niistä liikuntakeskuksista. Hukka on heti alkuunsa saanut suuremman suosion, sillä sieltä todellakin otettiin henkilökohtaisesti yhteyttä, eikä lähtetetty mitään yleissähköpostia. Henkilökohtainen palvelu on paljon enemmän, kuin massaposti. Mutta on vielä miinuksia, joihin kuuluu muun muassa sen henkilökohtaisen kuntosaliohjelman maksullisuus. SATSissa se kun tehtäisiin ilmaiseksi ja vielä päivityksineen tasaisin väliajoin. Mie nyt tosiaan teen tämän päätöksen tarkasti, sillä mie kun en mikään aktiiviliikkuja ole ollut, niin nyt sitten täytyy hoitaa se täydellinen paketti, jotta into ei missään tapauksessa hiivu. Kun mie haluan, että tämä onnistuu. Että tästä saisi nyt itselleen sen tarvittavan motivaation, jossa liikutaan monta kertaa viikossa. Nyt kun mulla on pidemmäksi aikaa tiedossa se työpaikka, niin olisi varaa maksaa kuukausittain tietty summa. Ja kun aloitan taas pitkästä aikaa päivätyön, niin aikataulujenkin pitäisi antaa hyvin periksi. Ei enää mitään turhia aikomuksia ja lupauksia itselle. Ei enää typeriä tekosyitä sille, miksi en mennytkään. Kun vain löydän sen itselleni sopivan tavan liikkua, niin kyllä se tästä. Ja kun siitä kerran maksaa, on aika epätodennäköistä jäädä kotiin. Eikö? Potkikaahan minua eteenpäin, jos alan lipsumaan tästä! Thänks :)

Uusi työ
This is it. Vielä kaksi päivää, ja sanon heipat nuorisolle. Siirryn taas siihen maailmaan, jossa valmistumiseni jälkeen aloitinkin. Minusta tulee taas päiväkodintäti :) Oikeasti oon niin oottanut, että pääsen taas tekemään töitä pikkulasten kanssa. Osa minusta nyt kuitenkin on haikeana, ei haluaisi silti sanoa heiheitä nykyisessä paikassa. Mutta on tehtävä valintoja. Pakko ajatella omaa tulevaisuutta, ja pakko saada maksettua laskut. Kieltämättä vähän jännittää, mutta hyvä siitä tulee. Tuleehan? Mutta ensimmäiset päivät ovat aina jännittäviä, oli kyse mistä tahansa. Täytyy vain muistaa, että minut on kuitenkin valittu hakijoiden joukosta, joten täytyihän minusta välittyä jotain potentiaalia, jotain mitä he halusivat päiväkotiinsa. Kyllä mie pärjään :)

Samma känsla, samma mening. Aldrig tänka tillbaks.

Juuri nyt on menossa ne hetket, kun jotain täytyisi saada aikaiseksi. Mutta juuri nyt on myös se hetki, kun ei ole oikea päivä laittaa päätänsä ulos kuin sen pienen hetken ajaksi. Kun on sairaslomalla, ei voi oikein tehdö mitään. Mutta kuitenkin juuri silloin olisi tarmoa ja tahtoa tehdä ja saada aikaan. On täytynyt tyytyä leffojen katseluun, netissä surffailuun ja kaikkien suunnitelmien tekemiseen, joka sitten parannuttuani toteutan.

En osaa valita, kumman kuntosalijäsenyyden valitsen. Olen katsellut netistä, ja toinen on kyllä voiton puolella. Mutta täytyy käydä tutustumiskierroksilla ennen päätöksen tekemistä. This will be the first time. Ja seura kelpaisi kyllä. Anyone up for it :D?

Pitäisi käydä allekirjoittamassa uusi työsopimus ja tutustua uuteen työpaikkaan. En tiedä paikasta käytännössä mitään vielä. Mielenkiinnolla odotan. Toivottavasti se on kuitenkin kivempi kuin se toinen, mistä olisin myös yhtäkkiä saanut töitä. Aavistuksen verran kyllä harmitti, kun puhelu tänään tuli. Miksi kaikki työt aina ovat tarjolla samaan aikaan? Vähän harmittaa kyllä nykypaikastakin lähteä, mutta tulevaisuus täytyy turvata, ja valita se varmempi vaihtoehto.

Taulut odottavat edelleen seinälle pääsyä. En vain osaa valita niille paikkoja.. Kun haluan, että koti näyttää sitten oikeasti kivalta, niin en halua tehdä liian pikaisia päätöksiä. Niinpä olen uskomattoman saamaton, ja siirrän naulaamista aina jollain syyllä. Haluan että koti näyttäisi jo kodilta! Mutta parempi pysyä hiljaa niin kauan, että edes yritän tehdä asialle jotain.

Pieni sekava ajatustenpurkaus. Tuli kutsu naapuriin syömään. Kyllä, juuri sinne naapuriin jossa käydään ihan vain ja ainoastaan naapurin ominaisuudessa. Pois kaikki ajatukset menneestä. Kaveruuden onnistumista ihmetellään vielä..

Dom säger det är nåt med mitt huvud

Hirmuisen paljon tapahtuu, ja sitten taas ei yhtikäs mitään. Mie oon koittanut nyt nauttia tästä uudesta sivusta, jonka oon elämässäni kääntänyt. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Tänään on yksi niitä huonompia päiviä. Päiviä, kun on vain pirun yksinäinen olo. On kamala kaipuu jotain, eikä itsekään oikein tiedä mitä. Ahdistaa kaikki. (Paitsi ne muutamat lumihiutaleet jotka aiemmin satoivat maahan. Ihan spontaanisti hymyilin kun menin käymään ulkona, kovin lämmin tunne tuli. Lumi kyllä näytti katoavan ythä pian kuin tulikin, mutta oli siitä iloa, niitä elämän pieniä hetkiä :)) Ei haluaisi olla yksin, mutta ei jaksanut mennäkään mihinkään.

Nyt pieni hetki aikaa purkaa ajatuksia ennen kuin valitsen jonkun leffan, josta yritän löytää itselleni hyvää mieltä ennen nukkumaan menoa.

Tapasin pojan, jonka kanssa vietin hetken aikaa. Mutta se kaikki kävi heti alkuunsa liian ahdistavaksi. Totta kai on mukavaa kuulla olevansa niin kaunis ja niin ihana, mutta joskus liika on liikaa. Ainakin silloin, kun ei edes tunneta. Vaikka olisi miten ihastunut, kaikkea ei silti kannata sanoa ääneen. Mie kun halusin vain viettää hetken aikaa, katsoa ihan rauhassa ja tutustua. En antaa yhtä ainoatakaan lupausta edes siitä, että olisin valmis katsomaan mihin kaikki voisi johtaa. Ja sitten toinen tulee ja sanoo liikaa. Ei semmoista, en halua! Ahdistus tulee ja valtaa, ja mie muutun kylmäksi. En enää sano montaa sanaa, pyydän vain kauniisti josko minut voitaisiin viedä kotiin. Ja sitten kun sanon ajatukseni ääneen, ollaan ihan hämmästyneitä. On ehkä herttaista, että ihminen noin pian ottaa minut kuin omakseen, mutta juuri se ajoi minut pois. Ilman että edes tunnen ihmistä.

Lisäksi oli perjantai-ilta, joka näytti ettei meillä edes klikannut. Oikeasti, kuka lähtee kaksin käymään jossain siiderillä, eikä sitten puhu käytännössä yhtään mitään. Ja väittää vielä ettei se häiritse, vaan on niin helppoa olla minun kanssa. Perkele, sanon mie. Kummallisia tapaamisia, jotka kohteliaasti olen jättänyt heti alkuunsa taakseni.

Syynä se, etten vielä ole valmis. Onko kiltimpää syyttää omaa vasta päättynyttä suhdetta, vai sanoa ettei ihminen yksinkertaisesti ole sellainen, jonka kanssa haluaisi enää kovinkaan montaa hetkeä viettää? (Vaikka molemmat syyt ovatkin tosia.) Pahoittaahan toisen mielen kuitenkin tavalla tai toisella. Olisiko silloin kohteliasta kuitenkin sanoa suoraan ajatukset? Älä ole seuraavan kerran noin omistava, vaan odota jonkin aikaa ennen kuin hukutat tytön kehuihin. Keksi vaikka väkisin jotain sanomista; typerätkin, mielenkiinnottomilta tuntuvat asiat pelastavat paljon. Ei voi olettaa, että toinen ihminen hoitaa suurimman osan puhumisesta ja sen sitten voi kuitata sillä, kun on niin helppoa vain olla, ettei sanoja tarvita. Ei haittaa jos olet ujo, eikä sinun tarvi koko aikaa puhua, mutta yrittäisit edes vähän enemmän. Edes silloin, kun istutte kaksin naapuripubin pöydässä. Ja totta, sinussa on myös paljon kivaa. Joku tyttö vielä saa sinusta ihanan miehen, mutta se joku en ole mie. En, vaikka sinusta nyt siltä tuntuisikin.

Huh.

Tulee huono omatunto. En mie saisi näin sanoa, not in public. Ei tämä oo oikeasti yhtään minun tapaista, ja voi olla että poistan kaiken heti huomisen koittaessa.. Mutta kun nyt oli pakko. Jotenkin vain niin ahdisti. Oli hankala olla. Jotenkin sellainen olo, että on nyt toiselle tehnyt jotain todella kurjaa kun ei olekaan mennyt illalla katsomaan leffaa niinkuin soviittiin. Minun vakiokorva on liian kaukana, jotta purkamisen voisi suorittaa. Come back, girl! Enkä juuri tänään ole jaksanut oikein kenellekään muullekaan vuodattaa, kuten jo sanottu, mie oon ollu maailman epäsosiaalisin tyttö tänään.

Sain ihmeellisimmän, odottamattomimman viestin jonkin aikaa sitten. I'm speechless. Vaikka en olekaan surullinen, olen yksi kysymysmerkki tuon asian suhteen. Hämmentävä lause, joka ei kuitenkaan muuta minun elämääni suuntaan eikä toiseen.

Taidan sittenkin jättää leffan väliin, ja kömpiä peiton alle jonkun kirjan kanssa. En ole lukenut moneen viikkoon, vaikka juuri yksinolo on parasta aikaa sellaiselle. Kivaa :)

Kurkistus menneeseen, toiveita tulevasta

Miekin nyt oman korteni kannan kekoon, ja teen meemin jota monessa blogissa on käyty läpi. Jatkakoon kuka tahtoo, mie mielellään näitä lukisin enemmänkin :)

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1997:

1. Ihastuin poikiin, useasti mutten kovinkaan palavasti. En ollut koskaan seurustellut, vain tavannut poikia kaupungilla, ja pari kertaa saanut luokkasormuksen omakseni. Sellaisessa rytinässä omanikin jäi jonnekin, pojalle jonka kasvoja tai nimeä en enää muista.

2. Olin yhdeksännellä luokalla, ja luokkamme oli ensimmäinen pienestä koulustamme, joka hetken päästä lähtisi maailmalle.

3. Olin aloittanut tupakoimsen, värjännyt hiukseni mustaksi, juonut salaa alkoholia kaupungilla saaden sitä käsiini milloin mistäkin. Kävi myös selville etten ollutkaan enkeli. Aiheutin äidille enemmän tuskaa kuin olisin koskaan arvannut.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2002:

1. Asuin Turussa. Ihan vahingossa muutin entisen lapsuudenystäväni naapuriin, minkä kautta ystävyytemme taas kukoisti. Maailma on pieni, ja silloin se oli pelkästään ihana asia.

2. Kävin kotipuolessa usein, pitkästä matkasta huolimatta. Kotona odottivat kaikki ne rakkaat ystävät, joiden kanssa oltiin yhdessä kasvettu aikuisemmiksi, enkä vain osannut sopeutua arkeen ilman heitä.

3. Opiskelujani suoritin ruotsin kielellä, ja kerran jopa luin tenttiin tanskan kielistä kirjaa. Solussani asuin vaihto-oppilaan kanssa, joten kotikielenä oli englanti. Kielikylpy, jonka aloitin jo ekaluokkalaisena, jatkui siis edelleen.

Kolme vuotta sitten, vuonna 2004:

1. Elin sinkkuna, edelleenkään en ollut oikeasti seurustellut kenenkään kanssa. Nautin elämästäni sellaisena kuin se oli, enkä ikinä olisi uskonut, että pian tulisin tapaamaan K:n, jonka kanssa lopulta seurustelisin kaksi vuotta ja menisin jopa kihloihin.

2. Olin muuttanut takaisin kohti pohjoisempaa, lähemmäksi kotia. Oulussa asuin yhdessä rakkaan ystäväni kanssa, pienessä asunnossa kodikkaalla paikalla melkein kaupungin keskustassa, mutta silti ikkunasta avautui näkymä veden äärelle.

3. Vietin suurimman osan viikonlopuistani Kaarlessa tai 45:ssa.

Vuosi sitten, vuonna 2006:

1. Elin vielä parisuhteessa K:n kanssa, tietämättömänä siitä, että pian yhteinen tiemme katkeaisi kuin seinään, täysin varoittamatta ja kai jopa omasta sinisilmäisyydestänikin johtuen täysin yllättäen.

2. Olin ollut pian vuoden töissä paikassa, jonka lapset olivat jääneet sydämeeni pysyvän jäljen, mutta jonka ihmisten työmoraalissa olisi usein ollut parantamisen varaa.

3. Hain pian uutta työpaikkaa, jonka sainkin vakituisena, mutta jonne jostain syystä en ole valintani jälkeen astunut kuin kaksi kertaa.

Tähän asti tänä vuonna:

1. Tapasin S:n, ihastuin ja rakastuin. Olin onnellinen, mutta lopulta onneton. En pystynyt hyväksymään asioita, eikä S nähnyt tarvetta muuttua. Peli oli pakko puhaltaa poikki, vaikka en millään olisi sitä toivonut.

2. Olen tehnyt töitä monessa paikassa, pätkätyöläisen arkea eläen. Olen saanut koeajalla potkut yhdestä paikasta. Toisaalta olen saanut työtodistuksen jossa minun kerrotaan osoittaneen "kiitettävää ammattitaitoa", ja nykyisessä paikassani olen saanut paljon kehuja, joissa tulevienkin sijaisten toivotaan olevan minunlaisia. Sain sijaisuuden (josta en ole edes musitanut iloita kaiken tämän keskellä), joka alkaa parin viikon päästä. Ja sitten mie taas teen päivätyötä, palaan takaisin normaalirytmiin normaali-ihmisten tapaan :)

3. Olen ollut alkuvuodesta onneton, löytänyt onnen, ja nyt taas eron jälkeen olen ollut kaikkea muuta kuin tahtoisin olla. Pikku hiljaa on kuitenkin alkanut tuntumaan paremmalta, ja hymy on alkanut palaamaan kasvoille hiukan useammin. Onnellisuuteen tosin on vielä matkaa, mutta askel askeleelta suunta on kohti aurinkoa.

Eilen:

1. Olin pitkästä aikaa vapaalla, päivä ilman krapulaa tai muuta ylimääräistä. Sain siivottua ja katsottua Catch and release-leffan, joka oli juuri sopivaa hömppää mielialaa kohottamaan.

2. Menin Pikkumiestä vastaan asemalle, herra tuli tänne aiemmin viikolla olleiden 14-vuotissynttäreidensä kunniaksi. Pikkumies ei olekaan enää niin pieni, jopa pituudessa mennyt siskon ohi.

3. Ostin Lostin toisen kauden dvd-boksin, kun niitä olikin ilmestynty halvalla Citymarkettiin. Oh the joy :)

Tänään:

1. Olen herännyt Pikkumiehen vierestä, katsellut toisen unta ja aamuista hymyä. Pysy aina pikkuveljenä <3

2. Laitan itseni kaupunkikuntoon, ja suuntaan Pikkumiehen kanssa kohti kaupunkia. Synttärilahjan ostoa sekä kiertelyä tiedossa. Lisäksi Pikkumies tahtoisi skeittaamaan, ja siksi aikaa minun täytyy keksiä itselleni tekemistä parkin laitamilla.

3. Illalla Pikkumies menee Isoveljen ja vaimon luo, ja mie suuntaan kohti siiderilaseja. Joko katsomaan peliä tai olemaan muuten vain, joka tapauksessa ystävien kanssa. It should be fun :)

Huomenna:

1. Herään mitä luultavimmin aavistuksen krapulaisena, mutta kuitenkin täytyy olla reipas jotta jaksan liikkua, ja Pikkumies tulee nähtyä ennen kuin suuntaa taas kohti kotia.

2. Nautin sunnuntaista tekemättä mitään ihmeellistä.

3. Menen ajoissa nukkumaan, jotta jaksan taas maanantaina herätä töihin.

Ensi vuonna:

1. Olen toivottavasti pitänyt työpaikastani äärettömän paljon, ja viihdyn siellä edelleen.

2. Tulevaisuus on jokseenkin selvä, edes joltain osin, ja ehkä olisin suuntaamassa askeleeni kohti Turkua.

3. Olen taas onnellinen, hymyilevä ja tyytyväinen elämääni. Ja kun joku miettii, mikä väri minua kuvaisi, se joku valitsisi taas keltaisen.

Olet poissa viereltäni..

..muttet sydämestäin milloinkaan.

En voinut odottaa enää. Nyt on pienet hyvästit sanottu. Hyvästit meille sellaisina kuin ennen olimme. Toivottavasti ei hyvästejä ystävyydelle. En ollut varma siitä, mitä halusin kuulla. En tiennyt, mikä olisi ollut helpompaa. Ei meillä olisi voinut olla tulevaisutta, edelleen olen täysin sitä mieltä. Mutta olisin tahtonut nähdä meidät yhdessä vielä, niin kuin hyvinä aikoina. Olisin tahtonut pitää kiinni, olla lähellä. Ottaa vain kaikki ne hyvät asiat päältä, jättää kaiken paskan taakse. Unohtaa sen, mikä satuttaa. Muistaa kaikki hymyt ja suudelmat. Muistaa rakkauden.

Mutta kun ei voi ottaa vain osaa paketista. On otettava kaikki tai ei mitään. Ja tässä tilanteessa ainoa vaihtoehto oli ei mitään.

Ei ollut asioita, jotka olisivat muuttuneet. Ei ollut asioita, jotka olisivat unohtuneet. Ei asioita, joiden kulku olisi muuttunut ajan kanssa. Oli vain asioita, joiden merkitystä toinen ei ymmärtänyt. Asioita, jotka satuttivat mutteivät muuttuneet mitenkään.

Biisi soi tauotta Youtubelta sekä mp3:sta. Jos mie olisin osannut, olisin voinut kirjoittaa Over Youn sanat. Musiikki tekee ihmeitä.

I'm slowly getting closure
I guess it's really over
I'm finally getting better

Jag låter tiden ta mig framåt

Kyllä se on nyt tässä. Virallisesti ohi. No more. Ei enää miettimistä siitä, ollaanko vai eikö olla. Ei enää öitä yhdessä. Ei enää mitään. Ainakaan tällä hetkellä mie en oo suosikki-ihminen, kaikkea muuta. Saa nähdä miten kauan tätä kestää, vai onko tämä nyt ihan oikeasti ja kokonaan tätä. En tiedä, mitä S kuvittelee tapahtuneen, muttei mitään hyvää ainakaan. Mie oon sitten kuin ilmaa, eikä minusta oikein jakseta piitata juuri nyt. Ansaittua. Mutta ei kivaa, että ei anneta mahdollisuutta kertoa asioiden oikeaa laitaa. Vaikka mitä se nyt muuttaisikaan. Det som har hänt, har hänt. Ja vaikkei se ollutkaan oikeasti mitään, oli se silti liikaa.

Tämä kai oli se viimeinen pisara, jota periaatteessa on odotettukin. Ollaan roikuttu toisissamme tietäen ettei yhteistä tulevaisuutta koskaan enää tule olemaan. Ei kaiken sen jälkeen. On vain ollut niin vaikeaa päästää irti, vaikka juuri se olisi pitänyt tehdä.

Nyt alkaa uusi elämä. Saa nähdä mitä se tuo tullessaan.

Olisi leffa-kutsuja. Olisi kivan oloisia ihmisiä, joihin periaatteessa olisi mukava tutustua. Muttei liian aikaisin. Entä jos sitten kävisikin niin, että olisi oikeasti mukavaa? Tässä vaiheessa olennaista olisi opetella olemaan yksin. Virallisesti olen eronnut jo pian kaksi kuukautta sitten (Gud, har det verkligen gått så länge?), ja eroprosessia on käyty läpi siitä lähtien. On ollut paljon yksinäisiä öitä. On ollut paljon kyyneliä. On ollut paljon epätoivoa ja surullisia hetkiä. On ollut toive siitä, että ehkä sittenkin. Mutta samalla varmuus siitä, ettei enää koskaan.

Harmittaa vain niin pirusti, kun toinen voi luulla ihan mitä tahansa, enkä mie oikeasti koskaan olisi tehnyt mitään sellaista..