Heinäkuussa hellesää, sää, sää..

Uuh, olen väsynyt. Tätä se tekee - työttömyys. Ei jaksaisi yhtikäs mitään jos ei ole aivan pakko. Yhden työpäivän olen tehnyt tällä viikolla, ja maanantaina se sitten alkaa ihan toden teolla. Toivottavasti osaan olla siellä ja tehdä työni hyvin. Toisaalta, yksi kuukausi nyt tietysti menee miten päin tahansa, mutta aion hoitaa sen kuukauden hyvin. Jokseenkin taas jännittää mennä sinne. Ensimmäisenä päivänä jännitys oli hurjaa luokkaa. Hassua jopa. Ja nyt taas ajatuskin sinne menemisestä tuntuu kummalliselle. Mikä ihme minua vaivaa :)? Onneksi kaikkeen kuitenkin tottuu pian. Ja nuoretkin ottivat oikeasti ihan ok vastaan. Ainakin näin alkuun. Tulevastahan ei voi tietää kukaan. Mutta kyllä sen huomaa, kun nuorten keskuuteen tulee uusi, nuoren näköinen naistyöntekijä. Nuorten asenteista. Varmasti taas vastaan tulee paljon testaamista. Mie kun ihan oikeasti oon aikas nuoren näköinen, vaikka jo 25-vuotias vanhus oonkin :D Heti sain kuulla kommenttia "Nytkö sieki alat komenteleen?" No piru vie alan. Pidetään kaikki yhdessä peukkuja, että menisi maan mainiosti :)

Sitä paitsi, heinäkuu tulee muutenkin olemaan sellaista säpinää, että tulee kai hurahtamaan ohi pienessä hetkessä. Muuttoasiat on nyt sovittu, ja uusi koti odottaakin minua jo kuun puolessa välissä. Hiphei, Raitapaita on iloinen :) Vapaita töistä on harmittavan vähän suhteutettuna tekemisen määrään. Iltavuoroa pelkästään teen, ja on otettava itseä niskasta kiinni. On herättävä ajallaan, jotta ehtii. Ehtii pakata ja siivota. Siivota ja purkaa. Mutta kun on jotain niin kivaa, mitä odottaa, ei kai voi olla kuin iloinen. Hymyssä suin haukotellen mennä kuukausi läpi. Ihanaa päästä viimein laittamaan uutta kotia. Jostain syystä en ole kotiutunut tänne sillä tavalla, kuin olisin kuvitellut. Kai tämä on ollut sellainen välietappi matkalla kohti uutta elämää. Ja nyt, kun uusi elämä on todella minun, mie voin siirtyä ja etsiä sen oman pysyvän paikan. Jossa jatkaa jo rakennettua. Onhan tämä kiva, hyväkuntoinen, päällisin puolin juuri sellainen kuin kodin pitäisi olla. Mutta jotain puuttuu. Omasta mielestäni olen kyllä tehnyt kodista nätin ja oman näköisen, mutta en kai koko sydämelläni. Seuraava koti sitten on jotain aivan muuta :)

Odotan jo hiukkasen kauhullakin sitä, että minun toden totta täytyy nyt heinäkuun ajan pyöräillä töihin yhteen suuntaan reilut yhdeksän kilometriä. Taitaa tytöllä olla kunto sitten kuukauden jälkeen edes sentin verran parempi. Näin me toivotaan ainakin. Mie oon aina rrrakastanut pyöräilyä. No problem. Illalla kymmenen ja kahdentoista välillä ei välttämättä ole se maailman kivoin aika pyöräillä kotiin, mutta uudella menopelillä toivottavasti pääsee niin lujaa, ettei kukaan edes ehdi huomata, mikä ohi vilahti :)

Ja tosiaan, nykyiseen kotiini on nyt valittu uusi vuokralainen. Näyttöaika sovittiin, ja odotin paria ihmistä asuntoani katsomaan. Mutta kuinkas kävikään? Menin avaamaan oven, etunenässä odotti välittäjä. "Älä säikähdä, meitä on aika paljon." Ja kyllä, ihmisiä tuli kamalasti! Käytävällä seisoivat pitkänä jonona, ja pikaisen arvion mukaan sanoisin, että kodissani oli yhtä aikaa noin kaksikymmentä ihmistä. Uuh, ahdistus melkein löysi tiensä minun luo. Tuollainen neliömäärä, tuollainen ihmisjoukko. Minun kodissa. Minun ikiomien rakkaiden tavaroiden keskellä. Katsomassa jokaiseen nurkkaan. Vilkuilemassa jopa valokuviani. Hei, en mie tykkää, että minun elämä on esillä niin monelle ihmiselle, ventovieraalle nimenomaan. Mutta pääasia, että vuokralainen löytyi heidän joukostaan. Eikä tullut enää uusia katsojia.

Eilen vielä uusi asukki kävi mittailemassa ja katselemassa kotia. Kurkki myös kaappeihin, mikä kuitenkin oli nyt sallittua. Tiesihän tyttö, että tästä tulee todella hänen kotinsa seuraaviksi jopa vuosiksi. Silloin täytyy tietää, minne päänsä laittaa. Tietäähän sen, että etukäteen kun tietää, niin on paljon helpompaa tulla. Jäätelöt syötiin ja jutusteltiin tuntisen verran. Tyttö kertoi, että ottajia olisi ollut yhdeksän. Valittu ihminen jäi kyllä minunkin mieleen tuolta ihmisjoukon keskeltä. Ja selkeästi oli asuntoon ihastunut, kiva sellaista iloa on katsella itselläkin :)

Pitkästä aikaa kävin ja etsin Taylor Hicksin kaunista ääntä Youtubesta. Taylorista ei tänne Suomeen asti kuulunutkaan mitään, ei ainakaan minun korviini. Joka tapauksessa, ihana Taylor laulaa - Do I Make You Proud.

I guess I've learned, to question is to grow
That you still have faith, is all I need to know
I've learned to love, myself in spite of me
And I've learned to walk, the road that I believe

Psst.. Huomasitteko, että sain kuin sainkin top-kymppini kasaan. Yksi pieni lisä siellä lopussa teki siitä ihan täydellisen :D

Enjoy

Nyt miekin tahdon tehdä tämän Top-julkkismiehet-meemin, jonka Kermakisulta bongasin jonkin aikaa sitten. Kivaa miettiä tällaisia, omia julkkisihastuksia vuosien varrelta. Hassuja ihmisiä pulpahtelee mieleen tuolta ajan takaa :) Pahoittelen kuvien rakeisuutta. En ymmärrä tietokoneista tarpeeksi, jotta selvittäisin, mistä tämä mahtaa johtua.

kuva

Jordan Knight. Pikkutyttönä New Kids On The Blockin Jordan vei sydämen ihan kokonaan. Ikimuistoinen huone, seinät liimattuna NKOTB:n julisteilla. Pikkuneiti tanssimassa sängyllä ja antamassa salaisia suukkoja Jordanin kuvalle. Muistan edelleen, miten toivoin Isoveljen suomentavan mulle kaikki sanat, joita kasettejen sisälehtisiltä löytyi. Ei tuo alkanut siihen touhuun, ja mie olin niin pettynyt. Tänä päivänä en ymmärrä, mitä olen herra Knightissa nähnyt.

kuva

Samuli Edelmann. Myös Samuli on pikkutyttöaikojen ihastus. Kasetti oli kovassa käytössä, ja oli kivaa, kun ymmärsi sanat ainakin jollain tasolla. Muistan, kuinka näin Samulista unta. Unessa Samuli oli keikalla kotikaupungissani, ja pyysi minua yleisön joukosta lavalle kanssaan. Tuollaisen unen jälkeen Samuli olikin - jos mahdollista - noin sata kertaa ihanampi. Edelleen pidän Samulin äänestä, etenkin puhuessaan. Pehmeää, ihanaa kuunneltavaa. (Yritin löytää kuvaa siitä ihastusajan Samulista, mutta en onnistunut. Kelvatkoon siis tämä.)

kuva

Joaquin Phoenix. Herra on aina vedonnut minuun karismaattisuudellaan. En muista, missä Joaquinin ensimmäistä kertaa näin, mutta esimerkiksi leffassa 8mm pidin herrasta kovasti. Walk the Line on edelleen näkemättä, ja se pitäisikin lisätä To do-listalleni.

kuva

Robbie Williams. Tämä paketti toimii. Moitteettomasti. Robbien ääntä voisin kuunnella miten kauan tahansa. Katselemisesta nyt puhumattakaan :) Hyllyyni olen saanut kaikki Robbien levyt, uusinta lukuunottamatta. Lisäksi kaksi kirjaa Robbien elämästä. Nykyään kuuntelen levyjä Harvoin, en tiedä miksi. Toisaalta ne on mukava välillä nostaa esille ja ajan kanssa kuunnella. Tykkäys kun ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään. Kirjojakaan en ole vielä lukenut kokonaan. Ensimmäinen on vain jotenkin äärettömän pitkästyttävästi kirjoitettu elämsätä, joka kyllä sinänsä vaikuttaa hyvinkin kiinnostavalta. Toisen ostin hetki sitten alekorista, enkä ole siihen asti vielä uusien kirjojen selaamisessa päässyt. Toivotaan, että hyvää kannattaa odottaa.

kuva

Justin Tiberlake. 'N Syncistä en ole koskaan oikein pitänyt, enkä oikeastaan bändin tuotantoa paljoa tunnekaan. Justin vei minut kuitenkin kokonaan ensimmäisen sooloalbuminsa myötä. Rakastuin levyyn. Like I Love You on edelleen järjettömällä voimalla iskevä, hymyn huulille tuova biisi. Miten siitä voisi olla pitämättä? Yksi poika joskus silloin tanssi kuin Justin kyseisellä videollaan, ja muistan edelleen elävästi, miten hienoa se oli, ja miten poika teki minuun suuren vaikutuksen :D FutureSex/LoveSounds-levy on ollut hankintalistalla jo pidemmän aikaa, mutta kauppaan on jokaisella kerralla jäänyt. Kyllä mie vielä joskus.

kuva

Denzel Washington. Leffat, joissa Denzel on - "Kyllä", sanoo Kody. Jokin tuossa miehessä viehättää. Ei niinkään ulkonäöllisesti (vaikkei siinä mitään pahaa olekaan :)), vaan jokin herran olemuksessa. Näyttelemisessä. Aivan oikeasta paikasta on Denzel ammattinsa löytänyt.
TJEU: The Hurricane, Tapaus Antwone Fisher.

kuva

Nicholas Cage. Listalla samasta syystä kuin Denzel. Herra Karismaattinen. Leffasuoritukset vieneet minut mennessään melkolailla kokonaan. En pysty vastustamaan leffaa, jossa herra näkyy. Suosikkileffoista esimerkkejä on miljoonia, mutta valittakoon muutama, jonka olen nähnyt useampaan otteeseen. Leaving Las Vegas, Face/Off, Enkelten kaupunki. Oih.

kuva

Chris Daughrty. Tarviiko minun edes sanoa enempää? Chris-hehkutukset on taidettu jo tehdä :) Koko paketti - ääni ja ulkonäkö. Kyllä mulle tuollainen mies kelpaisi ;) Olen aina ollut sitä mieltä, että yksi jalat alta vievä piirre miehessä on se, että voi laulaa mulle sydämessä asti tuntuvalla äänellään. K:n kanssa se oli mahdollista, ainakin musikaalisuuden osalta. Ihanat kitaran soinnut yhdistettynä mukavaan ääneen toimivat kyllä. S:n kanssa musikaalisuudesta ei ole niin tietoa, mutta hellyyttävää on, kun toinen tosissaan kuitenkin minua viihdyttää. Kun kerran kauniisti pyysin, niin laulua kyllä irtoaa. Ei sen ääneen niin väliä :)

We'll follow the rainbow
Wherever the four winds blow
And there'll be a new day
Comin' your way

kuva

Patrick Dempsey. Greyn anatomian iki-ihana McDreamy. Rakastan tätä sarjaa. En Patricin vuoksim mutta mukavan lisän sulosilmä kyllä tuo. Haastatteluiden perusteella oikein down-to-earth-tyyppi. Niin se pitää :)

kuva

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä tulee Stellan Janne Sivonen. Sain kuin sainkin top-kymppini kasaan. Stellan musiikki uppoaa minuun syvälle. Marjan ääni tekee tehtävänsä, täydellisesti. Mutta ison osan kunniasta saa Janne, sävellysten ja sanoitusten taitava yhdistely, lisättynä ripaus mukavaa ääntä ja hyppysellinen toimivaa ulkonäköä. En tainnutkaan vielä kertoa, että Stellakin ilahdutti meidän juhannusta. Ihan tämän poppoon vuoksi itseni maksoin alueelle, ja kyllä kannatti!

Kymmenen kärjessä-listani alkaa olla aika täydellinen :)

..and I'm feeling blue

Pitäisi kamalan paljon. Sen sijaan otan asiakseni kertoa teille, miten elämässä sujuu. Tuntuu, että viimepostaukset ovat jokseenkin täydellisesti käsitelleet töitä ja uutta kotia. Aiheina toki äärimmäisen kiinnostavia :D, mutta sitä ihan tavallista elämää mulla pitäis vähän saada mielen päältä karkoitettua.

Niin. Juhannus. Se oli ja meni. Mielialatkin juhannuksen suhteen tulevat ja menevät. Välillä tuntuu, että oli pirun kivaa. Välillä taas, että mopo karkasi käsistä taas sen verran liikaa, etten jaksa edes hymyillä. Teltta Kalajoella oli paikallaan kahden yön verran. Aurinko paistoi ihanasti, ja monet ihmisetkin olivat ihania. Pientä hammasten kiristystä havaittavissa, kun naapuritelttoihin sattunut porukka ei ollut ihan sitä kaivatuinta seuraa. Eivätkä omatkaan seuralaiset käyttäyneet ihan niin kuin olisin toivonut. Sunnuntai muistettakoon elämäni tähän asti kurjimpana syntymäpäinä. Paha mieli ja kiukkuinen olo. Kamala krapula. Ajaminen Ouluun tietysti tytön vastuulla. Päivän piristyksenä kuitenkin radioista kuultu ajatus. Miksi paluuliikenne sujuu yleensä huomattavasti jouhevammin? Koska silloin ratissa ovat naiset. Tsih. Kuulkaas nyt pojat. Olen ihan kyllästynyt siihen, että naisten ajotaitoja moititaan. Mie ainakin oon ihan loistava kuski. :)

On ollut pari päivää ihan maksimaalisen kurja olo. Enkä mie tykkää tästä. Enenen!

Haluan olla iloinen. Onnellinen. Hymyilevä. Hyväntuulinen. Reipas ja ahkera.

Sen sijaan tunnen oloni ahdistuneeksi. Surulliseksi. Antisosiaaliseksi. Itkuiseksi. Väsyneeksi ja mietteliääksi.

Parisuhde tuo oman mausteensa elämään. Edelleen sama vanha virsi jatkuu. Kun yleensä on NIIN hyvä olla, etten mistään hinnasta vaihtaisi pois. Sitten tulee se jokin, ei niin vähäpätöinen asia, joka vie pohjaa niin paljolta. En tahdo sen tulevan luokseni. En enää koskaan. Pysy poissa prkl! Mene sellaisten ihmisten luo, joilla on voimia sinun kanssasi elää!

Enkä osaa tehdä päätöstä, joka vapauttaisi minut siitä voimattomuuden tunteesta. Olisi niin helppoa, jos muutenkin olisi vaikeaa. Mutta kun se on vain hetkittäistä. Olisin valmis vielä jonkin aikaa odottamaan, että tilanne muuttuisi parempaan. Mutta tuleeko se muuttumaan? Tiedän kyllä, ettei ihmisiä voi muuttaa. Ei sillä tavalla. Mutta kun tässä ei minun mielestä olekaan kyse ihmisen muuttamisesta, vaan jonkin tavan muuttamisesta. Mielestäni on täysin toivottavaa ja mahdollista, että ihminen vielä melkein 30-vuotiaanakin pystyy muuttamaan käytöstapojaan.

Olenko vain sinisilmäinen? Ihastunut pikku tyttö, joka tavoittelee kuuta taivaalta? Ei osaa päästää irti, vaikka selkeästi niin olisikin muiden mielestä tarkoitettu?

Jos kyse olisi jonkun muun poikaystävästä, tilanne voisi olla toinen. Näkisinkö toisella tavalla? Ihmettelisinkö vierestä, mitä toinen oikein tekee? Näkisinkö sen oikean, joka merkitsee paljon? Vai olisiko se minulle yhdentekevää?

En ole löytänyt kysymyksiini vastauksia. Mutta se, mitä olen löytänyt, on epäröinti. Vaikka tykkään toisesta Ihan Mahdottoman Paljon, en ole varma. En tiedä, näenkö edessäni ihmistä, kenen kanssa elämästäni koskaan voisi tulla sellaista, kuin sen toivoisin olevan. En osaa ajatella niin pitkälle.

En kuitenkaan ole valmis luovuttamaan. Tämän tahdon katsoa loppuun saakka. Jos kaikki sitten on liikaa kestettäväksi, on aika irroittaa. Osaanhan tehdä sen ajoissa, mikäli tarve on? Enhän odota liian kauan, jolloin voi olla jo liian myöhäistä?

Tarvitsen voimia kestää tämän liian aaltoilevan elämäni. Kaipaan vakautta. Kaipaan turvaa. Kaipaan tietoa huomisesta. Kaipaan kaikkea. Ja uskon olevani kaiken sen arvoinen.

Tuleehan se päivä taas, kun koen olevani onnellinen?

Raitapaita

Löysin iki-ihanan kortin, joka sopii tänne minun muuttoajatuksieni keskelle vallan mainiosti. Tytti Hakanen on kirjoittanut jotain oikein osuvaa. Kuulkaas :)

Kissa kirjava, Raitapaita
oli äreä ja kauhean saita,
halusi hienon tornitalon,
värikkäät portaat ja sähkövalon,
puutarhaan tuuhean lehtipuun,
iloiset ikkunat ja naurusuun.
Kunnes ymmärsi, että yhtä niistä
ei kukaan häneltä koskaan riistä:
Se oli hymy ja iloinen mieli,
niinpä kissa ikävät mietteensä nieli.

On tänään onnenpäivä!

Hei, tänään on hyvä päivä :) Tein itsestäni vuokralaisen uuteen asuntoon. Elokuun alusta pääsen asuttamaan huomattavasti halvempaa, ja ihanan näköistä kotia. Haluajia oli monta, ja olin aivan varma, etten sitä saa. Että joku muu kuitenkin pääsee minun näkökulmasta unelma-asuntoon, ja mie joudun jatkamaan etsimistä. Jokin siinä minun paperissa oli osunut kohdalleen, ja nyt mie olen iloinen :) Ei, en saanut parveketta enkä saunaa. En saanut kotia, jonka kylpyhuoneeseen mahtuisi pyykkikone. Sen sijaan sain oikein hyväkuntoisen asunnon, jonka värimaailma sopii mulle kuin nakutettu. Ihanat tummat kaapistot, silmää miellyttävä keittiöratkaisu ja mukava baaritiskintapainen tilanjakaja. Kylpyhuonekin vasta kaakeloitu, mikä onkin mulle ehkä se suurin osa uutta kotia etsiessäni. En osaisi nähdä itseäni asunnossa, jonka kylpyhuone olisi jotain muuta. Niinkuin esimerkiksi edellinen asunto, jossa suihku oli käytännössä vessanpöntön päällä. Pidemmän päälle sellainen haittaisi arkea aika lailla, ellei jo aiemminkin. Muistan, miten Laurelin joskus kysyi (..siinä valokuva-meemissä, joka on EDELLEEN tekemättä. Noloa.), onko keittiö minun kodin sydän. Taitaa olla, että se sydän löytyy mulla kylppäristä. Tai ainakin osa sitä, vaikken kylppärissä kovin suurta osaa päivästäni vietänkään :)

I'm in lööv :) Saa nähdä, miten sitten onnistuu saada kaikki tavarat paikoilleen. Neliöitä kuitenkin on aivan sopivasti, joten luulisin onnistuvan. Ettei minun tarvi tippua pois rakkaudesta heti muuttopäivänä, ja katua ratkaisuani karvaasti. Tuskin sentään.

Yhden myönnytyksen kyllä jouduin tekemään, minkä vuoksi olinkin jo jättää asunnon ottamatta. Nyt kuitenkin olen lupautunut asumaan uudessa kodissani vuoden päivät. Mikäli näin ei käy, jää takuuvuokra saamatta takaisin. Isoimpana miettimisen aiheena oli se, etten nyt pääsekään Turkuun. En ainakaan tältä istumalta. Toisaalta, nyt on hyvää aikaa miettiä, mitä ihan oikeasti haluan. Ja sitten, jos joskus muuttopäätöksen teen, voin olla varma, että se on harkittu tarkasti. Eikä Turku taida kadota minnekään :)

Toisena asiana oli S, ja ajatus siitä, että yhteinen koti voisi hyvinkin tulla jossain vaiheessa harkintaan. Ei, ei vielä piiitkiin aikoihin, ei meillä ole kiirettä minnekään :) Mutta noin niinkuin periaatteessa se olisi voinut hyvinkin tulla ajankohtaiseksi jossain vaiheessa vuoden sisällä. Mutta nyt - meillä on varmasti hyvää aikaa miettiä, mitä ihan oikeasti halutaan. Yhteenmuutto sitten vuoden kuluttua olisikin hyvä ajatus, mikäli vielä silloin yhdessä ollaan. Siinä vaiheessa ainakin molemmat tietää ja tuntee toista huomattavasti enemmän. Ja nähdäänkö suhteella tulevaisuutta.

Sitoumus, joka tuo tullessaan aikaa. Ei anna mahdollisuutta juosta kiireessä kohti mitään ratkaisua.

Kolmen päivän kuluttua minusta tulee vanhempi. Ei ole ikäkriiseilystä tietoakaan, se ehkä tulee sitten viiden vuoden päästä. Ennen syntymäpäivän juhlistamista on vielä edessä juhannus. Joka tänä vuonna tuottaa hieman päänvaivaa. Mie itse olisin ehkä kuitenkin mökkeilyn kannalla. Toisaalta taas en, ja suunnataankin näillä näkymin katseemme huomenna kohti Kalajokea. On kuitenkin kurjaa, ettei se ihan mennytkään niin, kuin oli suunniteltu. Osa porukasta aikoo ostaa liput sinne itse festari-alueelle, mihin taas mulla köyhäilijällä ei juuri nyt olisi varaa. Toisaalta taas ajatus siitä, että me S:n kanssa kaksin oltaisiin festarialueen ulkopuolella muiden siellä hengaillessa - ei sekään oikein houkuta. Kunhan S tulee töistä, miedän pitää puhua, pitkään ja hartaasti :)

Vietin juhannukseni missä tahansa, minun täytyy kuitenkin käydä tänään ostamassa uudet bh:t, jotka menevät tuon ihanan kesätopin kanssa. Ilman sitä en aio lähteä yhtikäs minnekään :)

Liian monta junaa

Voi teitä ihanaisia :) Viime kirjoitus sai teidät niin kivasti liikkeelle, että ihan häkellyin. Ja ainakin ilostuin - kovasti! Kiitos. Hirmuisen paljon samanlaista kommenttia teiltä kaikilta, ootte te kyllä kivoja :)

Sivukuja, Euggis, Arokettu, Junika, Hengetär, Terhi, Adalmiina, Bubbles, Ina, Annalinda, Kirppu. Kaikki ansaitsee erityismaininnan, sillä mie tosissaan arvostan sitä, että te jaksatte kommentoida. Ja minun mielestä kommenttiin kuuluu vastata asianmukaisella tavalla, eli reagoimalla :) Nyt kuitenkin kaikkien ajatukset olivat niin samansuuntaista, etten näe järkeväksi jokaiselle erikseen kommentoida.

Loviisan piitkä ihanan paneutunut kommentointi kyllä ansaitsee ihan oman kiitoksensa tänne tekstin keskelle. (Katsos neitiseni, tämä on vastavuoroista :)) Ihan äärettömän kultaista, kun jaksoit noin perusteellisesti minun asiaani pyöritellä. You like made my day :D

Pähkinänkuoressahan tämä kaikki on periaatteessa kuitattavissa muutamalla lauseella:

• Vaikka kyseessä olisi koeaika, ei ole ollenkaan perusteltua ottaa asiaa esille tuolla tavalla. Olen kuvitellut, että asioista mahdollisesti ensin mainitaan, ja sitten vasta ryhdytään toimiin, mikäli niitä tarvitaan.

• Lisäksi asian hoitaminen puhelimessa - ja ETENKIN kirjeitse - saa tämän tilanteen vaikuttamaan vielä entistäkin oudommalta, ja paukuttelee järjellisyyden mittasuhteita ihan uuteen uskoon.

• Vuorotyötä tehtäessä vapaita yleensä osuu sekä viikoille että viikonlopuille, tasapuolisesti. Jokaisessa työpaikassa, missä olen ollut, on vapaatoiveita saanut esittää. Sillä on kovin harvassa sellainen ihminen, joka on valmis sanomaan, että elämän tärkein sisältö on työ. Tai ainakaan sellaista ei voisi vaatia. Minun mielestä on ihan reilua, että työntekijä voisi esittää toiveen, joka mahdollisuuksien mukaan toteutettaisiin. Jos ei, niin ei. Ei elämä siihen kaatuisi. (Kirppu, olen pahoillani tuosta sinun kokemuksesta. Ikäviä ihmisiä on maailma täynnä!)

Kirje oli ja tuli, ei mitään uutta auringon alla. Samoja asioita, ja mustaa valkoisella. Joitain mainintoja asioista, joita IHMETTELEN. Johtaja lupasi soittaa tänään, jotta voidaan jutella. Joka tapauksessa, tämä on ensimmäinen kerta, kun olen saanut tuollaista palautetta työstäni. Toivottavasti myös viimeinen. Sillä en osaa - en vaikka miten yrittäisin - ajatella itseäni tuollaisena ihmisenä. Mie olen ihan varmasti antanut lapsille sen 101 prosenttia. Touhunnut jokaisen hetken, kun olen töissä ollut - en muista työvuoroa, joka ei olisi ollut täynnä työtä ja tekemistä. Olen saanut kuulla niiltä kahdelta entiseltä työkaverilta joiden kanssa olen tapahtuman jälkeen jutellut, että he eivät näe tässä mitään järkeä. Että he ovat minun nähneet tekevän työni hyvin. Mutta jokainen meistä ei voi olla samaa mieltä. Eikä meidän tarvitsekaan. Mutta kun välillä tuntuu, että meitä on liiankin moneen junaan.

Mutta tiedättekö mitä? Heinäkuuksi on taas työtä tiedossa. Listallinen todella mielenkiintoisen ja haastavan oloista hommaa. Jännittää mennä sinne. Pelottaa jopa. Sillä entä jos todellakin olen sellainen, kuin sain kuulla olevani? En näe itseäni siinä kuvauksessa, mutta epävarmuus tulee ja vie mukanaan murusia itsetunnosta. En tahdo tuollaista kyläilijää. En pidä siitä, joka haukkaa pieniä paloja minusta. Ottakaa joku se pois, ennen kuin se ottaa ja vie liikaa. Kiltit?

What did I do?

Kun puolen vuoden sisällä on sattunut ja tapahtunut paljon, eihän voi edes odottaa, että ne sattumat lakkaisivat kasaantumasta. Kuulkaas tätä.

Sain eräänä päivänä puhelun töistä. Vapaata vietin - ostoksilla juuri itselleni katselin kenkiä.

"Onko sulla hetki aikaa puhua? Aika ikävissä asioissa soittelen."
Jaa'a, mitähän sieltä nyt tulee?
"Olen asiaa miettinyt, ja tilanne on nyt sellainen, että en enää ajatellu jatkaa tuota sinun työsopimusta."
Anteeksi että mitä? Ai miksi? Onko jotain sattunu?

..ja syyt olivat sellaiset, etten tiennyt itkeä vaiko nauraa.

"Tämä ei johdu mitenkään niistä sinun sairaslomista.."
Eipä tietenkään..
"..mutta kyllä ihmettelin sitä, että vaikka oltiin edellisenä päivänä yhdessä töissä, niin et puhunut mitään, että olet kipeänä."
Först och främst, mie olin kyllä kertonut, että olin kuumeillut jo useita päiviä. Enkähän mie VOINUT tietää, että seuraavana päivänä olo olisi jo paljon kurjempi. Pomo itse on kovasti kehunut, ettei ole kolmeen vuoteen pitänyt ainoatakaan sairaslomapäivää. Vaan oksennustaudit ja kuumeet, kaikki on lasten kanssa touhunnut. Good for her. Mitä ilmeisimmin mie vain olen huonon työntekijä, kun en ihan samalla periaatteella töitä tee. Pää kainalossa ei voi antaa itsestään tuollaisille lapsille tarpeeksi paljoa.

"Toinen asia mitä olen miettinyt, on se, kun olet pyytänyt niin paljon lomapäiviä heti näin alkuun."
Jos ne ei sovi, niin voihan sitä aina sanoa. Mie luulin, että on kuitenkin ok kysyä. En ymmärtänyt, että se tekee minusta huonon työntekijän. Ymmärtäisin kyllä, jos joutuisin toiveistani huolimatta olemaan töissä. Minusta Turkuun jo aikaa sitten sovittu reissu, sekä Qstock olivat ihan ok-syitä pyytää vapaapäivää. Mutta ei ilmeisesti kuitenkaan.
"Itse olen sitä mieltä, että uudessa työpaikassa ei lomapäiviä kysellä, vaan tehdään ne työt, mitä pyydetään. Minä en itse olisi ikinä tehnyt tuolla tavalla."
En osannut sanoa mitään. Olen nuori ihminen, ja kesän pari tapahtumaa ON mulle tärkeitä. Enkä osannut kuvitellakaan, että vapaan pyytäminen olisi merkki siitä, ettei työnteko minua kiinnosta.

"Enkä oikein tykkää siitä, että meidän toimintatapoja kyseenalaistetaan. Siellä työntekijäpalaverissa kun puhuit siitä yhdestä asiasta.."
Kyllä mie tiiän, että se on sinun lastenkoti. Kyllä mulle on tullu selväksi, että sie haluat, että työntekijät toimivat samalla tavalla kuin sie, "ottavat sinusta mallia", niinkuin asian olet itse ilmaissut. Mutta en ollut ymmärtänyt, ettei omia mielipiteitä saa olla. Kun kuitenkin tehdään työtä lasten kanssa, ja sitä työtä tehdään koko sydämellä. Tuntuisi väärältä tehdä jotain vastoin omia periaatteitaan.

Kyllä kai tässä täytyy jotain muutakin syitä olla? En kai mie potkuja voi tuollaisten syiden takia saada?
"Mietin, miten asiat ilmaisen, ja kirjoitan sitten sulle kirjeen ja lähetän. Jutellaan sitten paremmin."

Että tällaista. Kirjettä odotellessa. En edelleenkään osaa ajatella, että olisin tehnyt mitään väärää.

Kohta kolme vie energian..

Remember me :)? Aika juoksee. Taustalla:

a) Lämpöilevä tyttö. Jo reilusti yli viikon ajan illaksi lämpö on aina noussut noin asteen veran normilämpöä korkeammalle. Tänään kävin viimein terveyskeskuksessa. Ei, en saanut aikaa lääkärille. Jos jatkuu pidempään, niin sitten verikokeisiin tulehdusarvoja tms mittauttamaan. Tämän ja huomisen päivän olen sairaslomalla. En Varsinaisesti Sairaana, mutta puolikuntoisena. Damn. I HATE IT.

b) Työt. Pikkupirpanoiden kanssa saan touhuta. Vaihdella kakkavaippoja, laittaa päiväunille, leikkiä. Isompien kanssa tutuksi tuleminen on vielä vaiheemmassa. Tiukkana saa olla, mutta myös hyvät yöt toivottaa pikkuisen silittämällä, ja syliinkin tullaan. Tykkään mie olla tuolla. Vaikkakaan lista ei tosiaan ole sellainen, mistä tykkäisin. Sain tänään kutsun entisen työkaverin tupareihin ensi viikonlopulle. Mutta kuten todettu - viikonloppuvapaita ei ole. Kysyn, jos sitä voisi mitenkään sumplia. Sillä mikä olisi enemmän totta - rankka työ vaatii rankat huvit. Mutta kun ei niitä huveja ehdi harrastamaan, ei sitten millään.

c) Parisuhde. Nii'in. Onnea kun hehkuttaa, niin sitten siitä ihan varmasti osa viedään ja laitetaan tavoittamattomiin. Olen joutunut miettimään, onko tämä sitä, mitä suhteelta kaipaan. Miten minun elämä sujuisi ilman S:n läsnäoloa? Haluanko todella lopettaa jotain näinkin hyvää vain tällaisen asian vuoksi? Toisaalta tämä on kaikkea muuta kuin "vain". Tämä on monessakin mittakaavassa suurta. Mutta sitten kun toisella puolella on se toinen suuri - hyvä olo. Mutta onko se tarpeeksi? Riittääkö, että toisesta tykkää? Auttaako se paikkaamaan kaiken tämän paskan? Mie en enää ole ollenkaan varma..