Voi teitä ihanaisia :) Viime kirjoitus sai teidät niin kivasti liikkeelle, että ihan häkellyin. Ja ainakin ilostuin - kovasti! Kiitos. Hirmuisen paljon samanlaista kommenttia teiltä kaikilta, ootte te kyllä kivoja :)
Sivukuja, Euggis, Arokettu, Junika, Hengetär, Terhi, Adalmiina, Bubbles, Ina, Annalinda, Kirppu. Kaikki ansaitsee erityismaininnan, sillä mie tosissaan arvostan sitä, että te jaksatte kommentoida. Ja minun mielestä kommenttiin kuuluu vastata asianmukaisella tavalla, eli reagoimalla :) Nyt kuitenkin kaikkien ajatukset olivat niin samansuuntaista, etten näe järkeväksi jokaiselle erikseen kommentoida.
Loviisan piitkä ihanan paneutunut kommentointi kyllä ansaitsee ihan oman kiitoksensa tänne tekstin keskelle. (Katsos neitiseni, tämä on vastavuoroista :)) Ihan äärettömän kultaista, kun jaksoit noin perusteellisesti minun asiaani pyöritellä. You like made my day :D
Pähkinänkuoressahan tämä kaikki on periaatteessa kuitattavissa muutamalla lauseella:
Kirje oli ja tuli, ei mitään uutta auringon alla. Samoja asioita, ja mustaa valkoisella. Joitain mainintoja asioista, joita IHMETTELEN. Johtaja lupasi soittaa tänään, jotta voidaan jutella. Joka tapauksessa, tämä on ensimmäinen kerta, kun olen saanut tuollaista palautetta työstäni. Toivottavasti myös viimeinen. Sillä en osaa - en vaikka miten yrittäisin - ajatella itseäni tuollaisena ihmisenä. Mie olen ihan varmasti antanut lapsille sen 101 prosenttia. Touhunnut jokaisen hetken, kun olen töissä ollut - en muista työvuoroa, joka ei olisi ollut täynnä työtä ja tekemistä. Olen saanut kuulla niiltä kahdelta entiseltä työkaverilta joiden kanssa olen tapahtuman jälkeen jutellut, että he eivät näe tässä mitään järkeä. Että he ovat minun nähneet tekevän työni hyvin. Mutta jokainen meistä ei voi olla samaa mieltä. Eikä meidän tarvitsekaan. Mutta kun välillä tuntuu, että meitä on liiankin moneen junaan.
Mutta tiedättekö mitä? Heinäkuuksi on taas työtä tiedossa. Listallinen todella mielenkiintoisen ja haastavan oloista hommaa. Jännittää mennä sinne. Pelottaa jopa. Sillä entä jos todellakin olen sellainen, kuin sain kuulla olevani? En näe itseäni siinä kuvauksessa, mutta epävarmuus tulee ja vie mukanaan murusia itsetunnosta. En tahdo tuollaista kyläilijää. En pidä siitä, joka haukkaa pieniä paloja minusta. Ottakaa joku se pois, ennen kuin se ottaa ja vie liikaa. Kiltit?
Sivukuja, Euggis, Arokettu, Junika, Hengetär, Terhi, Adalmiina, Bubbles, Ina, Annalinda, Kirppu. Kaikki ansaitsee erityismaininnan, sillä mie tosissaan arvostan sitä, että te jaksatte kommentoida. Ja minun mielestä kommenttiin kuuluu vastata asianmukaisella tavalla, eli reagoimalla :) Nyt kuitenkin kaikkien ajatukset olivat niin samansuuntaista, etten näe järkeväksi jokaiselle erikseen kommentoida.
Loviisan piitkä ihanan paneutunut kommentointi kyllä ansaitsee ihan oman kiitoksensa tänne tekstin keskelle. (Katsos neitiseni, tämä on vastavuoroista :)) Ihan äärettömän kultaista, kun jaksoit noin perusteellisesti minun asiaani pyöritellä. You like made my day :D
Pähkinänkuoressahan tämä kaikki on periaatteessa kuitattavissa muutamalla lauseella:
- Vaikka kyseessä olisi koeaika, ei ole ollenkaan perusteltua ottaa asiaa esille tuolla tavalla. Olen kuvitellut, että asioista mahdollisesti ensin mainitaan, ja sitten vasta ryhdytään toimiin, mikäli niitä tarvitaan.
- Lisäksi asian hoitaminen puhelimessa - ja ETENKIN kirjeitse - saa tämän tilanteen vaikuttamaan vielä entistäkin oudommalta, ja paukuttelee järjellisyyden mittasuhteita ihan uuteen uskoon.
- Vuorotyötä tehtäessä vapaita yleensä osuu sekä viikoille että viikonlopuille, tasapuolisesti. Jokaisessa työpaikassa, missä olen ollut, on vapaatoiveita saanut esittää. Sillä on kovin harvassa sellainen ihminen, joka on valmis sanomaan, että elämän tärkein sisältö on työ. Tai ainakaan sellaista ei voisi vaatia. Minun mielestä on ihan reilua, että työntekijä voisi esittää toiveen, joka mahdollisuuksien mukaan toteutettaisiin. Jos ei, niin ei. Ei elämä siihen kaatuisi. (Kirppu, olen pahoillani tuosta sinun kokemuksesta. Ikäviä ihmisiä on maailma täynnä!)
Kirje oli ja tuli, ei mitään uutta auringon alla. Samoja asioita, ja mustaa valkoisella. Joitain mainintoja asioista, joita IHMETTELEN. Johtaja lupasi soittaa tänään, jotta voidaan jutella. Joka tapauksessa, tämä on ensimmäinen kerta, kun olen saanut tuollaista palautetta työstäni. Toivottavasti myös viimeinen. Sillä en osaa - en vaikka miten yrittäisin - ajatella itseäni tuollaisena ihmisenä. Mie olen ihan varmasti antanut lapsille sen 101 prosenttia. Touhunnut jokaisen hetken, kun olen töissä ollut - en muista työvuoroa, joka ei olisi ollut täynnä työtä ja tekemistä. Olen saanut kuulla niiltä kahdelta entiseltä työkaverilta joiden kanssa olen tapahtuman jälkeen jutellut, että he eivät näe tässä mitään järkeä. Että he ovat minun nähneet tekevän työni hyvin. Mutta jokainen meistä ei voi olla samaa mieltä. Eikä meidän tarvitsekaan. Mutta kun välillä tuntuu, että meitä on liiankin moneen junaan.
Mutta tiedättekö mitä? Heinäkuuksi on taas työtä tiedossa. Listallinen todella mielenkiintoisen ja haastavan oloista hommaa. Jännittää mennä sinne. Pelottaa jopa. Sillä entä jos todellakin olen sellainen, kuin sain kuulla olevani? En näe itseäni siinä kuvauksessa, mutta epävarmuus tulee ja vie mukanaan murusia itsetunnosta. En tahdo tuollaista kyläilijää. En pidä siitä, joka haukkaa pieniä paloja minusta. Ottakaa joku se pois, ennen kuin se ottaa ja vie liikaa. Kiltit?
5 comments:
Etkä ole sellainen, höpsis. Joillain esimiehillä nyt vaan ei ole suhteellisuudentajua eikä käytöstapoja, siitä se johtuu. Kyllä sulle useampikin olisi varmasti samasta huomauttanut, jos olisit väärin tehnyt, tällä yhdellä tyypillä nyt vaan taitaa olla erikoisemmat kuvitelmat siitä, mitä töissäkäyminen on. Hyvä kuitenkin, että sait mustaa valkoisella. Sivusta on hyvä huudella, että nosta juttu, tee valitus, kerro jollekin, joka voi asiaan vaikuttaa, mutta kyllä minä kokemuksesta tiedän, että ei se ole niin helppoa kuin miltä sen saa kuulostamaan. Ei ole ollenkaan helppoa lähteä taistelemaan tuollaisia ihmisiä vastaan erityisesti, jollei saa oikein taustatukea työkavereista.
Mua kiusasi aikoinaan yksi tympeä nainen, joka ei ollut koskaan tyytyväinen mun työpanokseeni. Aina löytyi jostain valittamista ja useasti ripitystä pidettiin muun henkilökunnan kuullen. Sanottiin aivottomaksi ja sellaista kypsää. Tiimipalaverissa aina joku tämän naisen alaisista joutui itkemään. Mun työsopparia siellä ei jatkettu ja aluksi se harmitti tietenkin ihan hirveästi. Sitten vasta myöhemmin tajusin, että olisin varmasti hajonnut palasiksi, jos olisi pitänyt jäädä siihen tilanteeseen pidemmäksi aikaa kärsimään. Työsuhteen loppupätkän olinkin sairauslomalla, kun en vaan enää pystynyt käymään töissä. Luottamusmies ei tehnyt asioille mitään, jututti vain mua kerta toisensa jälkeen ja nyökytteli olevansa samaa mieltä. Mitään oikeaa ei kuitenkaan tehnyt, vaikka tiesi, että tämä tiiminvetäjä on aikaisemminkin joutunut vaihtamaan työpistettä samojen ongelmien vuoksi. Eivät työkaverit vaan uskaltaneet puuttua asioihin ja lähteä viemään juttua eteenpäin.
Sen vuoksi minä vuodatan tästä asiasta ja kommentoin innokkaasti, kun on omaa kokemusta ja tiedän, miltä tuossa tilanteessa tuntuu. Sitä oli pitkän aikaa arka ja epäili itseään, työmoraaliaan ja työtaitojaan. Vieläkin, vaikka siitä on jo jokunen vuosi aikaa, pelottaa, että joku rupeaa nokkimaan ja epäilen säännöllisesti olevani aivan liian tyhmä tähän nykyiseen työhön. Ei ole oikein uskoa itseensä enkä voi uskoa, että ne, jotka kehuvat minua täällä, oikeasti sitä tarkoittaisivat. Kai siitäkin joskus yli pääsee.
Kiitoksia palautteesta. En ole vieläkään löytänyt kovin montaa kiinnostavaa blogia, joten koska keikut listan suosikeissani melko lailla yksinäisenä, saat varmasti nauttia/kärsiä kommentoinnistani jatkossakin :)
Ps. en oo neiti enää ;)
Mulla on kans kokemusta hankalasta esimiesnaisesta, joka ilmeisesti piti itseään korvaamattomana ja halusi nostaa itsensä korokkeelle jatkuvasti. Pidän itseäni kilttinä, mutta epäoikeudenmukaisuus saa vereni kuohahtamaan. Sille se ei sopinut, niinpä sain kuulla olevani "tyhmä" ja "matalalla kapasiteetilla kulkeva". Sitä en käy kiistämään muuten, mutta sen sanomana olen aivan eri mieltä. Ammattiliittoni lakimies oli onneksi puolellani. Olen sitä mieltä, että sä olet hyvä juuri noin. Älä koskaan ikinä muutu.
Loviisa.
Thanks again Mrs :D
(Mulla on muutes menny ohi korvien, että oisitte naimisissa. Tai siis, ainakin se on sieltä ehtinyt karata jonnekin, jos ja kun se varmaan tiedossa on jo ollut. Sorii..)
Mie oon miettinyt kovasti, että mitä tekisin tuon liitto-asian kanssa. Ottaako yhteyttä vai ei? Ei olisi voimia sellaiseen alkaa, ei sitten millään! Ja kun tiedän myös sen, että pomo osaa puhua vaikka mustan valkoiseksi (hyvä esimerkki oli meidän eilinen puolen tunnin puhelu, josta ei oikeastaan jäänyt käteen yhtikäs mitään..), niin se voisikin olla melkoinen prosessi. ÄÄH. Katsotaan, mietitään. Voi olla, etten jaksa tehdä sitä, mitä pitäisi..
Ikävää kuulla, että sulla on asiasta omakohtaisia kokemuksia. Ja hirmu kurjaa, ettei luottamusmies ottanut asiaa hoitaakseen, eivätkä työkavereilla ollut sitä tarvittavaa munaa, joka olisi asiaa eteenpäin vienyt :(
Ymmärrän kyllä, jos nuo asiat sinua edelleen painavat aika-ajoin. Ei sitä voi päästä asioista eroon ihan tuosta vain - ei, jos joku on oikeasti laittanut ihmisen alas ihan turhan takia :( I fel for you. Mutta ihana, kun nykyisessä paikassa menee hyvin ja saat kehuja tekemästäsi työstä. Sellainen jos joku on varmaan paikallaan, ja lämmittää kuitenkin mieltä kaiken ikävän jälkeen.
Kivaa keikkua listallasi, ja saada paljon kommenttia :) Jei! Onnea uusien suosikkien etsintään, ajan kanssa niitä varmasti löytyy vielä monia :)
Meryl.
Oi, kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa :)!
HIENOA, että olet omassa kurjassa tilanteessasi ottanut liittoon yhteyttä ja saanut asian selvitettyä. Sai nainen ansionsa mukaan! Uskomatonta tuollainen käytös - millä oikeudella se oikein sulle tuolla tavalla puhui?!
Kiitos kauniista sanoista :) Ei sitä auta itseään lähteä muuttamaan, ei niin kauan kuin on itsensä kanssa hyvä olla. Ei kukaan tuollainen ihminen voi ottaa multa minua pois :)
Stay :)
Hih, me ollaan varmaan oltu naimisissa niin pitkään jo, että sitä ei tule mainostaneeksi erityisemmin. Mutta ollaan me, joulun alla tulee neljä vuotta täyteen :) Ei sitä nyt tartte harmitella, jos ei tiennyt, en välttämättä ole missään edes tullut sanoneeksi. Eikä kaikkea tarttekaan tietää. Mä kuitenkin hölötän kaikkea niin turhanpäiväistäkin, että en ollenkaan ihmettele, ettei sitä kaikkea muisteta. En meinaa muistaa itsekään.
Oikein ihanaa juhannusta, missä ikinä sitten sen vietätkin!
Loviisa.
Onnea pian neljästä vuodesta teille :) Ei tietty kaikkea tarvitsekaan tietää, mutta tuntui hassulle, etten tuollaista jokseenkin tärkeää (:D) asiaa yhtään osannut sinuun yhdistää. Mutta nytpäs olen taas hieman viisaampi :)
Post a Comment