Pitäisi kai katkaista hiljaisuus edes hetkeksi. Kertoa, että täällä menee oikeastaan aika kivasti. Ei ole paljoa sanottavaa, ei monia lauseita kerrottavana. Vain pieni ajatus blogin suuntaan sairaslomapäivänä. (Kyllä, olen taas flunssassa. Enkä jaksa ymmärtää miten on mahdollista, että olen sairaana noin 12 kertaa vuodessa. Yritän tänään sanoa lääkärisedälle, että ottaisivat verikokeita. Tai edes jotain. Ei tämä tällä tavalla voi jatkua.)
Elämä jatkuu ilman entistä S-rakasta. Ja tuntuu oikealta, hyvältä. Ei varmasti tulekaan aikaa, jolloin en häntä kaipaisi. En toki kokonaisvaltaisesti, mutta pieninä murusina. Meillä oli kaikesta huolimatta niin paljon hyvää, niin paljon kaikkea kaunista. Mutta ratkaisu ei olisi voinut olla oikeampi. Olen tyytyväinen. Ja mikä parasta, olen taas se sama vanha Kody, jota olen kaivannutkin. Jaksan ison osan ajasta hymyillä, olla iloinen, nähdä asioiden valoisat puolet. On niin paljon parempi olla, etten olisi osannut edes odottaa.
Elämä jatkuu ilman entistä S-rakasta. Ja tuntuu oikealta, hyvältä. Ei varmasti tulekaan aikaa, jolloin en häntä kaipaisi. En toki kokonaisvaltaisesti, mutta pieninä murusina. Meillä oli kaikesta huolimatta niin paljon hyvää, niin paljon kaikkea kaunista. Mutta ratkaisu ei olisi voinut olla oikeampi. Olen tyytyväinen. Ja mikä parasta, olen taas se sama vanha Kody, jota olen kaivannutkin. Jaksan ison osan ajasta hymyillä, olla iloinen, nähdä asioiden valoisat puolet. On niin paljon parempi olla, etten olisi osannut edes odottaa.
