Heinäkuussa hellesää, sää, sää..

Uuh, olen väsynyt. Tätä se tekee - työttömyys. Ei jaksaisi yhtikäs mitään jos ei ole aivan pakko. Yhden työpäivän olen tehnyt tällä viikolla, ja maanantaina se sitten alkaa ihan toden teolla. Toivottavasti osaan olla siellä ja tehdä työni hyvin. Toisaalta, yksi kuukausi nyt tietysti menee miten päin tahansa, mutta aion hoitaa sen kuukauden hyvin. Jokseenkin taas jännittää mennä sinne. Ensimmäisenä päivänä jännitys oli hurjaa luokkaa. Hassua jopa. Ja nyt taas ajatuskin sinne menemisestä tuntuu kummalliselle. Mikä ihme minua vaivaa :)? Onneksi kaikkeen kuitenkin tottuu pian. Ja nuoretkin ottivat oikeasti ihan ok vastaan. Ainakin näin alkuun. Tulevastahan ei voi tietää kukaan. Mutta kyllä sen huomaa, kun nuorten keskuuteen tulee uusi, nuoren näköinen naistyöntekijä. Nuorten asenteista. Varmasti taas vastaan tulee paljon testaamista. Mie kun ihan oikeasti oon aikas nuoren näköinen, vaikka jo 25-vuotias vanhus oonkin :D Heti sain kuulla kommenttia "Nytkö sieki alat komenteleen?" No piru vie alan. Pidetään kaikki yhdessä peukkuja, että menisi maan mainiosti :)

Sitä paitsi, heinäkuu tulee muutenkin olemaan sellaista säpinää, että tulee kai hurahtamaan ohi pienessä hetkessä. Muuttoasiat on nyt sovittu, ja uusi koti odottaakin minua jo kuun puolessa välissä. Hiphei, Raitapaita on iloinen :) Vapaita töistä on harmittavan vähän suhteutettuna tekemisen määrään. Iltavuoroa pelkästään teen, ja on otettava itseä niskasta kiinni. On herättävä ajallaan, jotta ehtii. Ehtii pakata ja siivota. Siivota ja purkaa. Mutta kun on jotain niin kivaa, mitä odottaa, ei kai voi olla kuin iloinen. Hymyssä suin haukotellen mennä kuukausi läpi. Ihanaa päästä viimein laittamaan uutta kotia. Jostain syystä en ole kotiutunut tänne sillä tavalla, kuin olisin kuvitellut. Kai tämä on ollut sellainen välietappi matkalla kohti uutta elämää. Ja nyt, kun uusi elämä on todella minun, mie voin siirtyä ja etsiä sen oman pysyvän paikan. Jossa jatkaa jo rakennettua. Onhan tämä kiva, hyväkuntoinen, päällisin puolin juuri sellainen kuin kodin pitäisi olla. Mutta jotain puuttuu. Omasta mielestäni olen kyllä tehnyt kodista nätin ja oman näköisen, mutta en kai koko sydämelläni. Seuraava koti sitten on jotain aivan muuta :)

Odotan jo hiukkasen kauhullakin sitä, että minun toden totta täytyy nyt heinäkuun ajan pyöräillä töihin yhteen suuntaan reilut yhdeksän kilometriä. Taitaa tytöllä olla kunto sitten kuukauden jälkeen edes sentin verran parempi. Näin me toivotaan ainakin. Mie oon aina rrrakastanut pyöräilyä. No problem. Illalla kymmenen ja kahdentoista välillä ei välttämättä ole se maailman kivoin aika pyöräillä kotiin, mutta uudella menopelillä toivottavasti pääsee niin lujaa, ettei kukaan edes ehdi huomata, mikä ohi vilahti :)

Ja tosiaan, nykyiseen kotiini on nyt valittu uusi vuokralainen. Näyttöaika sovittiin, ja odotin paria ihmistä asuntoani katsomaan. Mutta kuinkas kävikään? Menin avaamaan oven, etunenässä odotti välittäjä. "Älä säikähdä, meitä on aika paljon." Ja kyllä, ihmisiä tuli kamalasti! Käytävällä seisoivat pitkänä jonona, ja pikaisen arvion mukaan sanoisin, että kodissani oli yhtä aikaa noin kaksikymmentä ihmistä. Uuh, ahdistus melkein löysi tiensä minun luo. Tuollainen neliömäärä, tuollainen ihmisjoukko. Minun kodissa. Minun ikiomien rakkaiden tavaroiden keskellä. Katsomassa jokaiseen nurkkaan. Vilkuilemassa jopa valokuviani. Hei, en mie tykkää, että minun elämä on esillä niin monelle ihmiselle, ventovieraalle nimenomaan. Mutta pääasia, että vuokralainen löytyi heidän joukostaan. Eikä tullut enää uusia katsojia.

Eilen vielä uusi asukki kävi mittailemassa ja katselemassa kotia. Kurkki myös kaappeihin, mikä kuitenkin oli nyt sallittua. Tiesihän tyttö, että tästä tulee todella hänen kotinsa seuraaviksi jopa vuosiksi. Silloin täytyy tietää, minne päänsä laittaa. Tietäähän sen, että etukäteen kun tietää, niin on paljon helpompaa tulla. Jäätelöt syötiin ja jutusteltiin tuntisen verran. Tyttö kertoi, että ottajia olisi ollut yhdeksän. Valittu ihminen jäi kyllä minunkin mieleen tuolta ihmisjoukon keskeltä. Ja selkeästi oli asuntoon ihastunut, kiva sellaista iloa on katsella itselläkin :)

Pitkästä aikaa kävin ja etsin Taylor Hicksin kaunista ääntä Youtubesta. Taylorista ei tänne Suomeen asti kuulunutkaan mitään, ei ainakaan minun korviini. Joka tapauksessa, ihana Taylor laulaa - Do I Make You Proud.

I guess I've learned, to question is to grow
That you still have faith, is all I need to know
I've learned to love, myself in spite of me
And I've learned to walk, the road that I believe

Psst.. Huomasitteko, että sain kuin sainkin top-kymppini kasaan. Yksi pieni lisä siellä lopussa teki siitä ihan täydellisen :D