Hirmuisen paljon tapahtuu, ja sitten taas ei yhtikäs mitään. Mie oon koittanut nyt nauttia tästä uudesta sivusta, jonka oon elämässäni kääntänyt. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Tänään on yksi niitä huonompia päiviä. Päiviä, kun on vain pirun yksinäinen olo. On kamala kaipuu jotain, eikä itsekään oikein tiedä mitä. Ahdistaa kaikki. (Paitsi ne muutamat lumihiutaleet jotka aiemmin satoivat maahan. Ihan spontaanisti hymyilin kun menin käymään ulkona, kovin lämmin tunne tuli. Lumi kyllä näytti katoavan ythä pian kuin tulikin, mutta oli siitä iloa, niitä elämän pieniä hetkiä :)) Ei haluaisi olla yksin, mutta ei jaksanut mennäkään mihinkään.
Nyt pieni hetki aikaa purkaa ajatuksia ennen kuin valitsen jonkun leffan, josta yritän löytää itselleni hyvää mieltä ennen nukkumaan menoa.
Tapasin pojan, jonka kanssa vietin hetken aikaa. Mutta se kaikki kävi heti alkuunsa liian ahdistavaksi. Totta kai on mukavaa kuulla olevansa niin kaunis ja niin ihana, mutta joskus liika on liikaa. Ainakin silloin, kun ei edes tunneta. Vaikka olisi miten ihastunut, kaikkea ei silti kannata sanoa ääneen. Mie kun halusin vain viettää hetken aikaa, katsoa ihan rauhassa ja tutustua. En antaa yhtä ainoatakaan lupausta edes siitä, että olisin valmis katsomaan mihin kaikki voisi johtaa. Ja sitten toinen tulee ja sanoo liikaa. Ei semmoista, en halua! Ahdistus tulee ja valtaa, ja mie muutun kylmäksi. En enää sano montaa sanaa, pyydän vain kauniisti josko minut voitaisiin viedä kotiin. Ja sitten kun sanon ajatukseni ääneen, ollaan ihan hämmästyneitä. On ehkä herttaista, että ihminen noin pian ottaa minut kuin omakseen, mutta juuri se ajoi minut pois. Ilman että edes tunnen ihmistä.
Lisäksi oli perjantai-ilta, joka näytti ettei meillä edes klikannut. Oikeasti, kuka lähtee kaksin käymään jossain siiderillä, eikä sitten puhu käytännössä yhtään mitään. Ja väittää vielä ettei se häiritse, vaan on niin helppoa olla minun kanssa. Perkele, sanon mie. Kummallisia tapaamisia, jotka kohteliaasti olen jättänyt heti alkuunsa taakseni.
Syynä se, etten vielä ole valmis. Onko kiltimpää syyttää omaa vasta päättynyttä suhdetta, vai sanoa ettei ihminen yksinkertaisesti ole sellainen, jonka kanssa haluaisi enää kovinkaan montaa hetkeä viettää? (Vaikka molemmat syyt ovatkin tosia.) Pahoittaahan toisen mielen kuitenkin tavalla tai toisella. Olisiko silloin kohteliasta kuitenkin sanoa suoraan ajatukset? Älä ole seuraavan kerran noin omistava, vaan odota jonkin aikaa ennen kuin hukutat tytön kehuihin. Keksi vaikka väkisin jotain sanomista; typerätkin, mielenkiinnottomilta tuntuvat asiat pelastavat paljon. Ei voi olettaa, että toinen ihminen hoitaa suurimman osan puhumisesta ja sen sitten voi kuitata sillä, kun on niin helppoa vain olla, ettei sanoja tarvita. Ei haittaa jos olet ujo, eikä sinun tarvi koko aikaa puhua, mutta yrittäisit edes vähän enemmän. Edes silloin, kun istutte kaksin naapuripubin pöydässä. Ja totta, sinussa on myös paljon kivaa. Joku tyttö vielä saa sinusta ihanan miehen, mutta se joku en ole mie. En, vaikka sinusta nyt siltä tuntuisikin.
Huh.
Tulee huono omatunto. En mie saisi näin sanoa, not in public. Ei tämä oo oikeasti yhtään minun tapaista, ja voi olla että poistan kaiken heti huomisen koittaessa.. Mutta kun nyt oli pakko. Jotenkin vain niin ahdisti. Oli hankala olla. Jotenkin sellainen olo, että on nyt toiselle tehnyt jotain todella kurjaa kun ei olekaan mennyt illalla katsomaan leffaa niinkuin soviittiin. Minun vakiokorva on liian kaukana, jotta purkamisen voisi suorittaa. Come back, girl! Enkä juuri tänään ole jaksanut oikein kenellekään muullekaan vuodattaa, kuten jo sanottu, mie oon ollu maailman epäsosiaalisin tyttö tänään.
Sain ihmeellisimmän, odottamattomimman viestin jonkin aikaa sitten. I'm speechless. Vaikka en olekaan surullinen, olen yksi kysymysmerkki tuon asian suhteen. Hämmentävä lause, joka ei kuitenkaan muuta minun elämääni suuntaan eikä toiseen.
Taidan sittenkin jättää leffan väliin, ja kömpiä peiton alle jonkun kirjan kanssa. En ole lukenut moneen viikkoon, vaikka juuri yksinolo on parasta aikaa sellaiselle. Kivaa :)
Nyt pieni hetki aikaa purkaa ajatuksia ennen kuin valitsen jonkun leffan, josta yritän löytää itselleni hyvää mieltä ennen nukkumaan menoa.
Tapasin pojan, jonka kanssa vietin hetken aikaa. Mutta se kaikki kävi heti alkuunsa liian ahdistavaksi. Totta kai on mukavaa kuulla olevansa niin kaunis ja niin ihana, mutta joskus liika on liikaa. Ainakin silloin, kun ei edes tunneta. Vaikka olisi miten ihastunut, kaikkea ei silti kannata sanoa ääneen. Mie kun halusin vain viettää hetken aikaa, katsoa ihan rauhassa ja tutustua. En antaa yhtä ainoatakaan lupausta edes siitä, että olisin valmis katsomaan mihin kaikki voisi johtaa. Ja sitten toinen tulee ja sanoo liikaa. Ei semmoista, en halua! Ahdistus tulee ja valtaa, ja mie muutun kylmäksi. En enää sano montaa sanaa, pyydän vain kauniisti josko minut voitaisiin viedä kotiin. Ja sitten kun sanon ajatukseni ääneen, ollaan ihan hämmästyneitä. On ehkä herttaista, että ihminen noin pian ottaa minut kuin omakseen, mutta juuri se ajoi minut pois. Ilman että edes tunnen ihmistä.
Lisäksi oli perjantai-ilta, joka näytti ettei meillä edes klikannut. Oikeasti, kuka lähtee kaksin käymään jossain siiderillä, eikä sitten puhu käytännössä yhtään mitään. Ja väittää vielä ettei se häiritse, vaan on niin helppoa olla minun kanssa. Perkele, sanon mie. Kummallisia tapaamisia, jotka kohteliaasti olen jättänyt heti alkuunsa taakseni.
Syynä se, etten vielä ole valmis. Onko kiltimpää syyttää omaa vasta päättynyttä suhdetta, vai sanoa ettei ihminen yksinkertaisesti ole sellainen, jonka kanssa haluaisi enää kovinkaan montaa hetkeä viettää? (Vaikka molemmat syyt ovatkin tosia.) Pahoittaahan toisen mielen kuitenkin tavalla tai toisella. Olisiko silloin kohteliasta kuitenkin sanoa suoraan ajatukset? Älä ole seuraavan kerran noin omistava, vaan odota jonkin aikaa ennen kuin hukutat tytön kehuihin. Keksi vaikka väkisin jotain sanomista; typerätkin, mielenkiinnottomilta tuntuvat asiat pelastavat paljon. Ei voi olettaa, että toinen ihminen hoitaa suurimman osan puhumisesta ja sen sitten voi kuitata sillä, kun on niin helppoa vain olla, ettei sanoja tarvita. Ei haittaa jos olet ujo, eikä sinun tarvi koko aikaa puhua, mutta yrittäisit edes vähän enemmän. Edes silloin, kun istutte kaksin naapuripubin pöydässä. Ja totta, sinussa on myös paljon kivaa. Joku tyttö vielä saa sinusta ihanan miehen, mutta se joku en ole mie. En, vaikka sinusta nyt siltä tuntuisikin.
Huh.
Tulee huono omatunto. En mie saisi näin sanoa, not in public. Ei tämä oo oikeasti yhtään minun tapaista, ja voi olla että poistan kaiken heti huomisen koittaessa.. Mutta kun nyt oli pakko. Jotenkin vain niin ahdisti. Oli hankala olla. Jotenkin sellainen olo, että on nyt toiselle tehnyt jotain todella kurjaa kun ei olekaan mennyt illalla katsomaan leffaa niinkuin soviittiin. Minun vakiokorva on liian kaukana, jotta purkamisen voisi suorittaa. Come back, girl! Enkä juuri tänään ole jaksanut oikein kenellekään muullekaan vuodattaa, kuten jo sanottu, mie oon ollu maailman epäsosiaalisin tyttö tänään.
Sain ihmeellisimmän, odottamattomimman viestin jonkin aikaa sitten. I'm speechless. Vaikka en olekaan surullinen, olen yksi kysymysmerkki tuon asian suhteen. Hämmentävä lause, joka ei kuitenkaan muuta minun elämääni suuntaan eikä toiseen.
Taidan sittenkin jättää leffan väliin, ja kömpiä peiton alle jonkun kirjan kanssa. En ole lukenut moneen viikkoon, vaikka juuri yksinolo on parasta aikaa sellaiselle. Kivaa :)
4 comments:
Hankalia tilanteita. Ei sinun mielestäni tarvitse selitellä mikset lähtenyt leffaan. Sulle tuli vain kurja olo, joka ei johtunut hänestä. Enkä oikeastaan usko, että kaverin erilainen käytös olisi muuttanut kiinnostustasi mitenkään. Et vain ilmeisesti ollut kiinnostunut hänestä niin kuin hän sinusta.
Olen itsekin törmännyt näihin ihania kohteliaisuuksia lateleviin miehiin, jotka jo heti ensisilmäyksellä tietävät meidän olevan ikuisesti yhdessä. Jos tuntisi itse samoin, eihän tuollainen silloin ahdistaisi? Sehän olisi vain ihanaa.
Joskus ei vaan tutustumiset onnistu. Liian moni luulee yhteisen kemian ja hyvien suhteiden perustuvan pelkälle fyysiselle viehättyvyydelle tai toisen kehumiselle. Mutta eihän se ole niin helppoa. Jos ei aika, paikka, tapa ja poppamiehen konstit osu yhteen, niin se siitä. Aina ei tarvitse syytellä itseään, tai toista.
Tuo päällekäyvyys on todella häiritsevää. Joku nuori mies aikoinaan yritti minua vongata olemalla aivan läpinäkyvän innokas. Kehuja, hunajuuksia ja suloisia turhuuksia toistensa perään, samantien silitti poskea ja nappasi kädestä kiinni viisitoista minuuttia tapaamisen sisään. Se oli loppujen lopuksi aika pelottavaa: hän ei osannut lainkaan lukea minua eikä tilannetta. Kun yritin työntää häntä pois, niin hän ei irrottanut. Tuntui myös siltä, että hän jätti tahalteen ymmärtämättä karkotusviestejä. Iiiih.
Some things are better left unsaid, sanon mä. :)
Mustakin toi on ollut maailmankaikkeuden oudoin selitys kautta aikojen, tuo "hiljaisuus ei vaivaannuta"-teesi. Kyllä se musta parilla ekoilla deiteillä vaan vaivaannuttaa! Mutta siinäkin on pointtinsa, että ei kaikkien kanssa.
Ehkä sun deitti oli vaan niin utterly huumaantunut ihanuudestasi, ettei saanut sanaa suustaan/ hänelle riitti saada hengittää samaa ilmaa kuin sinä. ;) Mutta enough said - not enough for you. Ihan oikein, ettet jää roikkumaan *ihan mihin vain*, vaan osaat ottaa tilasi ja aikasi - olla ehjä ja valmis sitten kun sydämesi sykkimään saava, hence, aikasi arvoinen prinssi saapuu hoodeillesi.
Halit, voimia (ja vinkki tutustua José Gonzalezin Veneer-levyyn - arvelisin, että se voisi iskeä tämänhetkiseen mielialaasi..!)
Arokettu.
Ihan totta, ei se käytös välttämättä olisi mitään miksikään muuttanut, nyt vain näin ajallaan ja selvästi, ettei mitään olisi ikinä voinut olla. Ja hyvä niin. Ei se sitten enää ahdista, jos joku oikeasti ihana osuu kohdalle.
Keksi.
Ihan totta turiset, ei syytöksille ole tarvetta. Ei vain natsannut, niin ei. Tuntuu vain hassulta, että toinen muka näki asiat Niin eri tavalla.
Hih, ehkä me ollaan törmätty samaan jätkään, mutta toivottavasti vältytään törmäyksiltä molemmat tulevaisuudessa :D
LMS.
Juu, mutta onneksi on blogi jonne tuntoja purkaa. Ja taito tosiaan pitää suu välillä kiinni, ja kauniimmin esittää asiansa.
Nii'in, miten sitä muka tutustuu toiseen, kun siiderin äärellä istuu hiiren hiljaa, ja on sitten muka kuitenkin niin hyvä olla. Juu, tosi kiinnostusta herättävää.
Niin se täytyi olla, minun läsnäolo oli niin huumaannuttavaa, ettei muuta tarvittukaan :D
Kyllä se prinssi vielä joskus löytyy, se ihana joka vie jalat alta ja huumaannuttaa myös minut ;)
Kiitos tyttöseni vinkistä, on laitettu korvan taakse ja toivottavasti José pian kaikaa minunkin korvissa :)
Post a Comment