Kiukuttaa. Launatai-iltana oltiin kävelemässä S:n luo, ja samalla piti hakea pyörä, jonka bussiaseman lähelle jätin töihin mennessäni. Mutta ei, pyörää ei löydy mistään. Joku prkl on napannut sen mukaansa, huolimatta lukosta ja luultavasta ihmisten liikkumisesta kyseisellä alueella. Löysin kuvan, joka näyttää aika paljon minun rakkaalta, tosin erivärisenä. Jos joku sattuu näkemään jossain ojan pohjalla tuollaisen, mutta harmaavioletin pyörän, kertoo kai minulle :) Täytyisi käydä poliisilaitoksella kertomassa asiasta. Oulussa varastetaan harmittavan paljon pyöriä, enkä mie ainakaan kovin monta Oululaista tunne, keneltä ei olisi joskus pyörä kadonnut. Ihmiset on ihan kurjia, kun toisen rakkaan menopelin vievät. Miten ihmeessä mie muka pärjäisin kesän ilman pyörää? Miten on mahdollista, että saisin säästettyä rahaa uuteen pyörään? Kurjaa!
Kaiken tämän keskellä (Kelakin lähestyi minua kirjeellä asumistukiasioihin liittyen. Tuon yhden ja puolen kuukauden palkan ei kuitenkaan luulisi vaikuttavan asumistukeen pidemmällä aikavälillä?) oli kuitenkin mukava viikonloppu. Äitienpäiväsyömässä käyty, äitiä muistettu paketein ja kahvein, nautittu auringosta ja hyvästä mielestä.
Muuttoa Turkuun on mietitty äpynkin kanssa. Mietti kovasti syitä, miksi ei kannattaisi lähteä. Taustalla se, että tulee ikävä. Voi, niin minunkin tulee! Turkuun on kamalan pitkä matka, eikä kaikki välttämättä olekaan ollenkaan niin yksinkertaista kuin toivoisi. Entä, kun minusta tulee ensimmäistä kertaa täti, ja sitten mie olenkin niin kaukana? Siinä kohdassa äiti osasi vetää kyllä oikeasta narusta :) Muutos olisi suuri, ja vaikka se houkutteleekin KOVASTI, on myös näitä asioita, joiden vuoksi olisi niin paljon helpompaa jäädä tänne. Perhe. Ikävä kaikkia. Vaikka siellä olisikin kaikkea uutta ja ihanaa. En tiedä edelleenkään, mihin tämä johtaa. Eikä kai vielä tarvitsekaan tietää? Elokuun alusta olisi muutamia paikkoja auki, joita olisi hyvä hakea. Mutta en tahdo vielä elokuun alusta, en. Sitten syksyllä vasta.
Katsotaan, minne tie johtaa. Polkuja on monia, mutta mikä niistä olisi parasta valita?
MTV taustalla, korviin kajahti oi-niin-ihanan Chris Daughrtyn ääni. Huh, mikä ääni. Vie mukanaan. Kunhan saan koneelle ne kaiuttimet, vierailen ajan kanssa Daughrtyn sivuilla. Tahdon ehdottomasti kuulla lisää pätkiä siitä kauniista äänestä, joka vei sydämen jo silloin esikarsinnoissa.
Tarkoituksena oli miettiä sitä onnellisuutta. Olen aivan liian kevyin ajatuksin liikkeellä, jotta jaksaisin juuri nyt miettiä mitään sellaista. Ehkä ensi kerralla?
No comments:
Post a Comment