Meidän pieni. Pääsi koirien taivaaseen. Aivan liian yllättäen. Ei tällaista osannut odottaa, ei kai koskaan osaisi. Kukaan ei enää heiluta häntää, ole niin iloinen kun menen kotiin. En enää koskaan saa silittää tuota rakasta pörröturkkia.
Pieni oli hoidossa, kun muut ovat reissussa. Hoitaja oli soittanut ja kertonut, että kaikki ei ole nyt hyvin. Että pieni ei enää syö. Ei jaksa liikkua. Ei ole enää samaa eloa, kuin oli vielä edellisenä päivänä. Kyyneleet valuivat poskille heti, kun kuulin äidin äänen. Epätoivo, suru, ikävä, tuska. Kaikki ne tunteet samassa hetkessä. Mutta päällimmäisenä tunne - minun on pakko päästä sinne. Ei ole oikein, että pieni joutuu viimeiset hetkensä viettämään vieraiden ihmisten kanssa. Onneksi oli auto, johon hypätä. Pakkasin tavarani ja lähdin. Parissa tunnissa olin perillä.
Menin häkkiin, jossa pieni oli. Heilutti häntää, kun tunnisti tutun ihmisen. Ei jaksanut kuitenkaan edes yrittää nousta, ei liikahtanutkaan. Kyyneleet valuivat. Silitin ja juttelin. Näin, ettei kaikki ollut ollenkaan niin kuin piti. Hengitys oli kamalan raskasta. Onneksi näytti, ettei kipuja ollut.
Vielä matkalla uskottelin itselleni, että kaikki kyllä järjestyy. Että kaikki onkin ollut vain säikähdystä, ihan kuin viime kesänäkin. Mutta tällä kerralla kaikki oli toisin. Ilta on koittanut meidän rakkaalle. Minun oli pakko tehdä päätös. Pienen oli aika päästä pois. Ei enää kärsimystä.
Pussi peräkontissa.. Siellä se rakas nyt oli. Ajoin kotiin. Välillä pysähdyin itkemään. Kotona sain onneksi rakkaat ihmiset seuraksi. Vaikka kovasti vakuuttelinkin pärjääväni yksin. Onneksi tulivat. Ei tarvinnut itse nostaa rakasta autosta, asettaa parempaa paikkaan. Siellä toinen nyt on. Ja meillä kaikilla liian suuri kaipuu.
Ei tämä ole oikein. Yli puolet elämästäni vietin sen pörriäisen kanssa. Nyt toista ei enää ole. On vain hyviä muistoja, paljon rakkautta. Olen onnellinen, että ehdin pienen luokse ennen kuin olisi jo ollut liian myöhäistä. Olen onnellinen, että viimeisinä hetkinä se vielä sai olla tutun ihmisen kanssa. Olen onnellinen, kun sain sanoa heiheit. Olen onnellinen, kun meillä kuitenkin oli näin paljon aikaa yhdessä.
Pieni oli hoidossa, kun muut ovat reissussa. Hoitaja oli soittanut ja kertonut, että kaikki ei ole nyt hyvin. Että pieni ei enää syö. Ei jaksa liikkua. Ei ole enää samaa eloa, kuin oli vielä edellisenä päivänä. Kyyneleet valuivat poskille heti, kun kuulin äidin äänen. Epätoivo, suru, ikävä, tuska. Kaikki ne tunteet samassa hetkessä. Mutta päällimmäisenä tunne - minun on pakko päästä sinne. Ei ole oikein, että pieni joutuu viimeiset hetkensä viettämään vieraiden ihmisten kanssa. Onneksi oli auto, johon hypätä. Pakkasin tavarani ja lähdin. Parissa tunnissa olin perillä.
Menin häkkiin, jossa pieni oli. Heilutti häntää, kun tunnisti tutun ihmisen. Ei jaksanut kuitenkaan edes yrittää nousta, ei liikahtanutkaan. Kyyneleet valuivat. Silitin ja juttelin. Näin, ettei kaikki ollut ollenkaan niin kuin piti. Hengitys oli kamalan raskasta. Onneksi näytti, ettei kipuja ollut.
Vielä matkalla uskottelin itselleni, että kaikki kyllä järjestyy. Että kaikki onkin ollut vain säikähdystä, ihan kuin viime kesänäkin. Mutta tällä kerralla kaikki oli toisin. Ilta on koittanut meidän rakkaalle. Minun oli pakko tehdä päätös. Pienen oli aika päästä pois. Ei enää kärsimystä.
Pussi peräkontissa.. Siellä se rakas nyt oli. Ajoin kotiin. Välillä pysähdyin itkemään. Kotona sain onneksi rakkaat ihmiset seuraksi. Vaikka kovasti vakuuttelinkin pärjääväni yksin. Onneksi tulivat. Ei tarvinnut itse nostaa rakasta autosta, asettaa parempaa paikkaan. Siellä toinen nyt on. Ja meillä kaikilla liian suuri kaipuu.
Ei tämä ole oikein. Yli puolet elämästäni vietin sen pörriäisen kanssa. Nyt toista ei enää ole. On vain hyviä muistoja, paljon rakkautta. Olen onnellinen, että ehdin pienen luokse ennen kuin olisi jo ollut liian myöhäistä. Olen onnellinen, että viimeisinä hetkinä se vielä sai olla tutun ihmisen kanssa. Olen onnellinen, kun sain sanoa heiheit. Olen onnellinen, kun meillä kuitenkin oli näin paljon aikaa yhdessä.
Yhteinen aika pian lopussa on,
sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo leikin ja riemun auringon,
taivaanrannan taakse katoaa.
Kohta sammuu säde viimeinen,
siitä kiinni pitää voi mä en.
Sä oot mun pieni Rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain, lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.
sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo leikin ja riemun auringon,
taivaanrannan taakse katoaa.
Kohta sammuu säde viimeinen,
siitä kiinni pitää voi mä en.
Sä oot mun pieni Rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain, lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.
12 comments:
:( Itku pääsi multakin. Liian tuoreessa marraskuu, kun oma hauva meni haukkujen taivaaseen :( Ei siihen pysty varautumaan eikä sitä voi ymmärtää ennen kuin sen kokee.
Haukku on nyt paremmassa paikassa, kavereiden kanssa kirmailemassa. Ei se vie ikävää pois, mutta ei tarvikaan. Saa olla surullinen, kun perheenjäsentä ei enää koskaan näe. Koita jaksaa - surun jälkeen jää paljon ihania muistoja.
Voi ei... Olen muru tosi pahoillani. Kyyneleet nousivat minunkin silmiini tekstiäsi lukiessa. Parin vuoden takaiset tapahtumat nousivat elävinä mieleen, kun meidänkin haukku nukkui pois.
Yritä jaksaa surussasi. Halauksia, voimia ja lohdutusta!
Voi ei, olen pahoillani karvaystäväsi puolesta :(. Itku pääsi kun luin kirjoituksesi. Meidän koiramme on jo reilut kymmenen vuotta vanha, ja pelottaa, milloin sen aika tulee. Eläimistä voi muodostua niin kovin rakkaita ystäviä.
Voimia Misa, tuo ottaa niin kipeää.
Olen pahoillani. Oma rakas koirani kuoli jo 10 vuotta sitten, mutta silti vain sen valokuva työpöydälläni saa minut välillä kyyneliin.
Halauksia myös minulta.
Tyttö.
Niin, paremmassa paikassa. Viimeiset yhteiset hetket kuitenkin jäävät mieleen ikuisesti. Viimeiset rapsutukset. Onneksi saatiin ne vielä yhdessä.
Pienen hyvä kaveriystävä meni koirien taivaaseen jokin aikaa sitten. Nyt saavat siellä yhdessä olla, leikkiä ihan niinkuin ennenkin. Ajatus siitä auttaa jaksamaan.
Adalmiina.
Kiitos kulta. Nämä ovat vaikeita asioita. Mutta onneksi kuitenkin näin, ei turhaa kärsimystä. Mie jaksan kyllä. Välillä paremmin, välillä huonommin. Ihana karvaturri meillä oli elämää ilostuttamassa, ja siitä olen kiitollinen.
*hali*
Simone.
Kiitos sinullekin. Kun lemmikin ottaa, sitä tietää vielä joskus sen surullisen päivän koittavan. Mikään ei ole ikuista. Mutta silti, ei sitä osaa odottaa. Toivoisi yhteisen ajan jatkuvan ikuisesti. Toivottavasti teillä on vielä paljon vuosia yhdessä!
voi muodostua niin kovin rakkaita
Meryl.
Niin se tekee. Kiitos voimista!
Arokettu.
Taustakuvana puhelimessa ja koneella. Siellä se pieni katsoo, onnellisina kesäisinä päivinä. Vuodet eivät varmasti poista kaipuuta, aika-ajoin se vielä varmasti tulee voimakkaasti. Onneksi on muistot.
*halaus*
Jaksuhalaus! Ikävöidä ja surra saa, kauniit muistot ovat arvokasta omaisuutta.
Kiitos Duussiseni. Surullistahan tämä on, ja kyyneleet kyllä saa tulla.
Hali!
*iso iso iso ISO hali*
Voi pientä :(. Mutta onneksi sulla on muistot yhteisestä taipaleesta. Aina kun suru majoittuu hetkeksi, niin voit muistella jotain yhteistä hetkeä. Ehkä se lohduttaa? Tosi hyvä, että pääsit vielä näkemään hauvasi. Paljon paljon teetä ja sympatiaa täältä!
*taaaaaas jättihali*
Keksi,
kiitos! On jo parempi olla. Mutta vielä on vaikeitakin hetkiä tulossa. Ensimmäinen kerta haudalla. Ensimmäinen kerta mökillä, jossa poju oli totta kai ihan aina matkassa.
Lohduttaa se, että on yhteisiä hyviä aikoja ja asioita. Sitäpaitsi meidän pörriäisellä on nyt hyvä olla.
Rutistuksia takaisin!
*rutistus*
:´-/
-junikalta-
Kiitos Junika!
Haleja sullekin.
Post a Comment