Tiedättekö, miten kiukuttaa, kun aamulla se vierestä heräävä ihminen herättää sinutkin. Kun toisen herätyskello soi ja soi, eikä toinen herää. Kun puhetulva alkaa jo aamusta. Kun itsellä olisi aikaa nukkua. Etenkin silloin, kun edellisiltana töistä on kotiutunut vasta puoli yhdentoista aikaan. Tiedättekö, miten itseäkin kiukuttaa oma kiukustuminen. Mutta kun sille ei vain voi mitään. Mie rakastan nukkumista. Ja vihaan sitä, kun minut väsyneenä herätetään ilman syytä.
Itse yritän aina aamuisin hiipiä mahdollisimman hiljaa. Menen suihkuun ja teen aamutoimet kaikessa hiljaisuudessa. Vasta lähtiessäni käyn aamupusut antamassa ja heiheit sanomassa. Yritän olla sellainen, kun toisenkin toivoisin olevan. Minun tapanihan on se ainoa oikea. Vaikkei sillä taida toiselle olla edes niin suurta merkitystä. Kun asiasta on puhuttu sen sata kertaa, niin eikö kaiken luulisi jo olevan selvää?
Välillä oma typeryys naurattaa. Harmittaa. Kiukun tullessa yritän kyllä antaa olla. Hymyillä ja olla onnellinen siitä, kun toinen on vieressä. Tuntee tarvetta jutella. Aina en vain jaksa. Eilen illallakin jo valmiiksi tuhahtelin, kun tiesin mitä aamu tuo tullessaan. Miten lapsellinen olenkaan. Aikuinen muka.
Välillä ärsytyskynnys on aivan liian matala. En pidä siitä, miten ruokailutavat ovat epämiellyttäviä. En ymmärrä, miksei viesteihin vastata. En tahdo, että minua pidetään itsestäänselvyytenä - olemassa silloin kun tarvitaan. En pidä siitä, ettei kassaneideille olla ystävällisiä. Vihastun, kun toiset ihmiset kiukuttelevat turhan takia, eivätkä osaa olla purkamatta omaa pahaa mieltään syyttömään ihmiseen. Entä mie sitten? Millä oikeudella ajattelen kaikkia edellämainittuja asioita? Miten paljon ihmettelisinkään itseäni, jos seuraisin tekemisiäni ulkopuolelta jonkin aikaa? Olisinko edes itse itseni ystävä?
Onneksi listani asiat eivät löydy yhdestä ihmisestä.
Tänään aion taas yrittää olla hyödyllinen vapaaehtoistyöntekijä. Täytyy soittaa liittoon, ja ihmetellä rahojen viipymistä. K hakee minut luokseen tavaroidenjakoon. Valokuvatkin ovat vielä K:lla. Voi kestää jonkin aikaa, ennen kuin ne saadaan molempia miellyttävällä tavalla omiin kansioihinsa. Paljon muistoja varmasti nousee pintaan. Sadoissa kuvissa kun käydään läpi koko meidän elämä yhdessä. Meidän yhteiselon aikana kameraa käytettiin paljon, aina ja joka paikassa.
Odotan kuitenkin, että saadaan nähdä ja jutella pitkästä aikaa kunnolla. Ystävä ihmettelikin, miten meillä voi olla niin hyvät ja avoimet välit. Minun mielestä sen kuuluukin mennä juuri näin. Puhelin pirahtaa aika-ajoin. Kuulumisia vaihdetaan. Ja kyllä, yllättävän avoimesti ollaan ainakin tähän asti pystytty juttelemaan asioista. Myös K:n elämässä on uusi tyttö, ainakin jollain asteella. Ja kyllä, itsekin ihmettelin asiaa, mutta kuullessani sen tuntui oikeastaan aika kivalta. En hyppinyt riemusta, mutta jonkinlaista helpotusta oli havaittavissa. Kai me molemmat päästään kuitenkin elämässä eteenpäin. Eron yllättävyydestä ja rankkuudesta huolimatta. Kaikki kuitenkin näyttää järjestyvän parhain päin.
Elämä tuntuu hyvältä. En vieläkään osaa sanoa olevani onnellinen. Onni on iso asia, jota varten tarvitaan paljon. Ollakseen onnellinen, tarvitaan jotain.. enemmän.
Olen saamassa työelämästä kiinni, ainakin jollain tasolla. Tällä hetkellä keikkatyötä riittää paikassa, jossa viihdyn. Toistaiseksi listalla on useampia vuoroja, mutta tulevaisuuden tarve voi olla jotain ihan toista. Siitä en kuitenkaan huoli nyt. Tällaista työtä toivoinkin pääseväni tekemään, kun ajattelin itseäni sosionomina. Päiväkoti on paikka, joka tuntuu kodilta, minun omalta paikalta. Mutta sitten on kolikon tämä puoli, jossa on vielä paljon opittavaa. Se puoli, joka on minulle vielä melko uusi, valtaamaton alue. Mutta kuitenkin juuri se paikka, jossa mieluiten itseni näkisin tulevaisuudessakin.
Kysymysmerkit S:n suhteen ovat kadonneet. Välillä pelkään niiden tulevan takaisin. Mutta nyt on pitkän aikaa ollut hyvä olla. Pieni varaus on olemassa, mikä kai on aivan luonnollista. Ei tässä vaiheessa tarvitsekaan heittäytyä. Sen aika on myöhemmin, jos tilanne siihen asti menee. S:n seurassa mie kuitenkin olen mie, en muuta. Se on paljon, ja siitä tahdon pitää kiinni.
Tällä hetkellä ajatus Turusta pelottaa. Houkuttelee. Kaikkea yhtä aikaa. Tahtoisin niin kovasti lähteä, tehdä sen ehkä tarvittavan irtioton. Entä jos keikkatyö muuttuu säännöllisemmäksi? Entä jos tunteet kasvavat suuremmiksi? Entä jos isille sattuu jotain sillä välin, kun olen niin kaukana? Entä jos en ikinä lähdekään, mitä minua sitten odottaa?
Itse yritän aina aamuisin hiipiä mahdollisimman hiljaa. Menen suihkuun ja teen aamutoimet kaikessa hiljaisuudessa. Vasta lähtiessäni käyn aamupusut antamassa ja heiheit sanomassa. Yritän olla sellainen, kun toisenkin toivoisin olevan. Minun tapanihan on se ainoa oikea. Vaikkei sillä taida toiselle olla edes niin suurta merkitystä. Kun asiasta on puhuttu sen sata kertaa, niin eikö kaiken luulisi jo olevan selvää?
Välillä oma typeryys naurattaa. Harmittaa. Kiukun tullessa yritän kyllä antaa olla. Hymyillä ja olla onnellinen siitä, kun toinen on vieressä. Tuntee tarvetta jutella. Aina en vain jaksa. Eilen illallakin jo valmiiksi tuhahtelin, kun tiesin mitä aamu tuo tullessaan. Miten lapsellinen olenkaan. Aikuinen muka.
Välillä ärsytyskynnys on aivan liian matala. En pidä siitä, miten ruokailutavat ovat epämiellyttäviä. En ymmärrä, miksei viesteihin vastata. En tahdo, että minua pidetään itsestäänselvyytenä - olemassa silloin kun tarvitaan. En pidä siitä, ettei kassaneideille olla ystävällisiä. Vihastun, kun toiset ihmiset kiukuttelevat turhan takia, eivätkä osaa olla purkamatta omaa pahaa mieltään syyttömään ihmiseen. Entä mie sitten? Millä oikeudella ajattelen kaikkia edellämainittuja asioita? Miten paljon ihmettelisinkään itseäni, jos seuraisin tekemisiäni ulkopuolelta jonkin aikaa? Olisinko edes itse itseni ystävä?
Onneksi listani asiat eivät löydy yhdestä ihmisestä.
Tänään aion taas yrittää olla hyödyllinen vapaaehtoistyöntekijä. Täytyy soittaa liittoon, ja ihmetellä rahojen viipymistä. K hakee minut luokseen tavaroidenjakoon. Valokuvatkin ovat vielä K:lla. Voi kestää jonkin aikaa, ennen kuin ne saadaan molempia miellyttävällä tavalla omiin kansioihinsa. Paljon muistoja varmasti nousee pintaan. Sadoissa kuvissa kun käydään läpi koko meidän elämä yhdessä. Meidän yhteiselon aikana kameraa käytettiin paljon, aina ja joka paikassa.
Odotan kuitenkin, että saadaan nähdä ja jutella pitkästä aikaa kunnolla. Ystävä ihmettelikin, miten meillä voi olla niin hyvät ja avoimet välit. Minun mielestä sen kuuluukin mennä juuri näin. Puhelin pirahtaa aika-ajoin. Kuulumisia vaihdetaan. Ja kyllä, yllättävän avoimesti ollaan ainakin tähän asti pystytty juttelemaan asioista. Myös K:n elämässä on uusi tyttö, ainakin jollain asteella. Ja kyllä, itsekin ihmettelin asiaa, mutta kuullessani sen tuntui oikeastaan aika kivalta. En hyppinyt riemusta, mutta jonkinlaista helpotusta oli havaittavissa. Kai me molemmat päästään kuitenkin elämässä eteenpäin. Eron yllättävyydestä ja rankkuudesta huolimatta. Kaikki kuitenkin näyttää järjestyvän parhain päin.
Elämä tuntuu hyvältä. En vieläkään osaa sanoa olevani onnellinen. Onni on iso asia, jota varten tarvitaan paljon. Ollakseen onnellinen, tarvitaan jotain.. enemmän.
Olen saamassa työelämästä kiinni, ainakin jollain tasolla. Tällä hetkellä keikkatyötä riittää paikassa, jossa viihdyn. Toistaiseksi listalla on useampia vuoroja, mutta tulevaisuuden tarve voi olla jotain ihan toista. Siitä en kuitenkaan huoli nyt. Tällaista työtä toivoinkin pääseväni tekemään, kun ajattelin itseäni sosionomina. Päiväkoti on paikka, joka tuntuu kodilta, minun omalta paikalta. Mutta sitten on kolikon tämä puoli, jossa on vielä paljon opittavaa. Se puoli, joka on minulle vielä melko uusi, valtaamaton alue. Mutta kuitenkin juuri se paikka, jossa mieluiten itseni näkisin tulevaisuudessakin.
Kysymysmerkit S:n suhteen ovat kadonneet. Välillä pelkään niiden tulevan takaisin. Mutta nyt on pitkän aikaa ollut hyvä olla. Pieni varaus on olemassa, mikä kai on aivan luonnollista. Ei tässä vaiheessa tarvitsekaan heittäytyä. Sen aika on myöhemmin, jos tilanne siihen asti menee. S:n seurassa mie kuitenkin olen mie, en muuta. Se on paljon, ja siitä tahdon pitää kiinni.
Tällä hetkellä ajatus Turusta pelottaa. Houkuttelee. Kaikkea yhtä aikaa. Tahtoisin niin kovasti lähteä, tehdä sen ehkä tarvittavan irtioton. Entä jos keikkatyö muuttuu säännöllisemmäksi? Entä jos tunteet kasvavat suuremmiksi? Entä jos isille sattuu jotain sillä välin, kun olen niin kaukana? Entä jos en ikinä lähdekään, mitä minua sitten odottaa?
Start to feel the emptiness
and everything I'm gonna miss
I know, that I can't hide
All this time is passing by
I think it's time to just move on
-Lifehouse-
and everything I'm gonna miss
I know, that I can't hide
All this time is passing by
I think it's time to just move on
-Lifehouse-
7 comments:
Hip!
Tiedätkös, entisessä elämässä inhosin juuri tuota! Itse saisi ja haluaisi nukkua ja toinen sitten laittaa "sleeppiä" toisen perään, MUR!
Nykyisin sen verta onnellisessa asemassa, että T:lle sanoin asiasta niin miespä hiipii hiljaa vuoteesta ja käy sen lähtösuukon antamassa :)
Voih, tuo toisen herätyskelloon herääminen on jotain niin rassaavaa... Varsinkin, kun M ei sitten millään herää siihen kelloonsa, jonka soittoäänenä on vielä ihana "kukkokiekuuuuu!!" Tuota kun kuuntelee aamuviidestä seitsemän minuutin välein puoli kuuteen asti, on jo valmis käyttämään kovia otteita sen kukon hiljentämiseksi... :)
Ja niin, sinulle on postia, vihdoinkin! :D
Älkää nyt pelotelko minua tuollaisilla asioilla. Tähän mennessä kun ei ole tarvinnut sen oman kullan vierestä nousta aikaisemmin.
Minua ei haittaa toisen kellon sointi jos saan kuitenkin nukkua sen jälkeen. Meillä tosin hiljennetään kello heti parin sekunnin jälkeen ja hipsitään pois häiritsemästä toista. Odotan jopa sitä, että toinen käy antamassa aamupusun ja halin aamupalan jälkeen ja ennen lähtöä ovesta ulos ja töihin, vaikka olisinkin itse puoliunessa. :)
Tiuku.
Ehkäpä se S myös vielä jonain päivänä kaikkien sanomisten jälkeen ymmärtää, ettei kannata turhaan ärsyttää, räjähtää vielä koko tyttö :D
Mullei niinkään tuo torkuttaminen haittaa kyllä, vaan nimenomaan se, kun on PAKKO puhua ja olla heti aamusta niin energinen. Yritä siinä sitten nukkua ja olla samalla hyvällä tuulella :)
Adalmiina.
Ihanaa kiitos, mie luinkin sen jo. Kivaa :)!
Kukkokiekuut herätyksinä (etenkin kun se ei koske itseä), on jotenkin ihan suunnattoman häiritseviä. Itselleni oon valinnut mahdollisimman rauhallisen ja kivan soittoäänen, mikä tarkoittaa Lostin vienoa pimputusta. Sellainen on enemmän minun mieleeni.
Tämähän ei ollu M-haukkua, tiedäthän sen :D?
Wille.
Ei meidän ollu tarkoitus :) Ei kaikki oo samanlaisia, katso vaikka Kermiksen kommentti :)
Kermakisu.
Noin juuri :) Aamupusuja ja heiheitä miekin ootan kovasti. Aina vannotan, että niiden on sitten tultava, kaikesta paasaamisestani huolimatta. Aamun kohokohta kuitenkin, nukkui tai ei.
Se voikin olla nimenomaan se ongelma tällaisessa pienessä yksiössä. Mihin sitä hipsisi?
Meillä annetaan toisen nukkua ja sammutetaan kello heti ekasta herätyksestä (molemmat tekee niin).
Tosin eilen aamuksi mies ei ilmeisesti ollut muistanut laittaa kelloa soimaan. Mie heräsin aamulla ja ihmettelin, että miten on näin valoisaa jo, vaikka ei kello voi olla vielä ainakaan paljon yli kuutta kun mies nukkuu vielä vieressä. Olin jatkaa unia, kun ajattelin, että tarkistanpa kellon. Joo, se olikin 8! Ei kun vaan mies ylös ja töihin. Myöhästyihän tuo tavanomaisesta, kun yleensä menee 8:ksi. Mutta onneksi niillä on liukuva työaika ja miehellä muutenkin tunnit plussalla.
Ei meillä muuten aamupusuja tai -halejakaan anneta, jos ei toinen ole noussut toisen lähtiessä. Miun mies ainakin varmaan ärähtäisi, jos mie menisin esim. lauantaiaamuna sitä pussailemaan töihin lähtiessä kun toinen saa nukkua vapaapäivänään pitkään. ;)
Lun.
Nämä aamurituaalit - ne on niin erilaisia kaikilla. Itse tosiaan kiukustuisin, jos en saisi aamuheippoja ja pusuja. Sama se siinä vaiheessa on, että herääkö - niin mie sen ajattelen. Taidan olla hieman turhan herkkä noiden asioiden suhteen :D Mutta onneksi mielipiteitä ja ihmisiä on monia, ja jokainen varmasti löytää sen oman, "meille" sopivan jutun :)
Ja hei, onneksi heräsit ja sait miehen hereille. Niin se pitää :)
Post a Comment