Eilen illalla vielä itkin. Ahdistus ajatuksista, jotka pyörivät mielessä. Menetys koskettaa aina. On kuitenkin muistoja, jotka kestävät ikuisesti. Joka tapauksessa on hyvä olla. Onneksi ajoin pitkän matkan. Hyvästejen sanomiseen matka ei ole milloinkaan liian pitkä.
Tänään voin jo paremmin. Vaikka pieni onkin mielessä paljon. Ei kuitenkaan ainakaan juuri nyt ahdistavalla tavalla. Hyvinä muistoina. Kuvina. Tulen sinua kantamaan sydämessäni ikuisesti.
Surun ollessa suurimmillaan, soitin K:lle. Joskus eromme aikoihin K vannotti soittamaan sitten, kun koiraystävämme aika on ohi. Kyynelsilmässä soitin. Kyyneliä myös toisella puolella. K välitti pienestä kovasti. Samoin pieni K:sta. Kaverukset saivat yhdessä viettää kaksi vuotta. Ei sellaisia asioita unohdeta vain sen vuoksi, että suhde loppuu. Kiitos tuesta. Se merkitsi paljon.
Ulkona on harmaata ja loskaista. Pienen pakkasen saapuessa pyöräilykelit ovat ohi. En muutenkaan tahdo pyöräillä talvisin, saati sitten uraisella tiellä. Mutta tänään sillä ei edes ole merkitystä. Jos tahdon lähteä jonnekin, minulla on auto parkkipaikalla.
Olen yksin kotona. Aikaa tietokoneelle. Aikaa musiikille. Aikaa omille ajatuksille. Omille tekemisille. En vain osaa kirjoittaa juuri nyt, vaikka odotinkin tätä jo kovasti. Ajatus ei kuitenkaan nyt liiku. Junnaa paikallaan. Palaan, kunhan saan jäsenneltyä tekstiä aikaan.
Tänään voin jo paremmin. Vaikka pieni onkin mielessä paljon. Ei kuitenkaan ainakaan juuri nyt ahdistavalla tavalla. Hyvinä muistoina. Kuvina. Tulen sinua kantamaan sydämessäni ikuisesti.
Surun ollessa suurimmillaan, soitin K:lle. Joskus eromme aikoihin K vannotti soittamaan sitten, kun koiraystävämme aika on ohi. Kyynelsilmässä soitin. Kyyneliä myös toisella puolella. K välitti pienestä kovasti. Samoin pieni K:sta. Kaverukset saivat yhdessä viettää kaksi vuotta. Ei sellaisia asioita unohdeta vain sen vuoksi, että suhde loppuu. Kiitos tuesta. Se merkitsi paljon.
Ulkona on harmaata ja loskaista. Pienen pakkasen saapuessa pyöräilykelit ovat ohi. En muutenkaan tahdo pyöräillä talvisin, saati sitten uraisella tiellä. Mutta tänään sillä ei edes ole merkitystä. Jos tahdon lähteä jonnekin, minulla on auto parkkipaikalla.
Olen yksin kotona. Aikaa tietokoneelle. Aikaa musiikille. Aikaa omille ajatuksille. Omille tekemisille. En vain osaa kirjoittaa juuri nyt, vaikka odotinkin tätä jo kovasti. Ajatus ei kuitenkaan nyt liiku. Junnaa paikallaan. Palaan, kunhan saan jäsenneltyä tekstiä aikaan.
Ole lempeä maailmalle.
Psst. Tietääkö kukaan, miksi tuo edellinen kirjoitus näkyy erilaisella fontilla, kuin nämä muut? Vaikka on kirjoitettu ihan samalla. Pieni perfektionisti minussa tahtoo sen samanlaiseksi kuin muutkin. En pidä poikkeavasta..
4 comments:
Alkoi melkein itkettää, kun luin edellisen postauksen. Mä en edes halua kuvitella, mille tuntuu, kun oma "pikku- possupoika" lähtee taivaaseen.
-Eugenia-
Eugenia.
Ei sitä kannatakaan kuvitella :( Täytyy vain nauttia siitä ajasta, mitä oman murusen kanssa saa viettää. Surun aika on sitten joskus. Toivottavasti sulla vielä vuosien päässä!
Lohduttavia halauksia Misalle!
Miekin tiedän, miltä siusta tuntuu. Meidän haukkumme lähti koirien taivaaseen 4,5 vuotta sitten 11-vuotiaana ja lämmöllä sitä muistelen. Näen siitä vieläkin aika ajoin uniakin. Kaipuuta helpottaa tieto siitä, että koiraystävälle oli helpotus päästä pois, kun elämä alkoi olla kärsimystä.
Suru helpottaa ajan myötä, mutta eihän se oma lemmikki koskaan unohdu eikä pidäkään. Itsekin jo pelkään sitä, kun meidän kissoista aika jättää.
Annalinda.
Kiitos. Tunne on jotenkin niin kokonaisvaltainen silloin, kun se tulee. Satuttaa ajatella, ettei pieni enää ole meidän elämässä. Mutta sydämissä aina. Kotipihan nurkkaan tulee hautapaikka, jonne aina saadaan käydä viemässä kynttilä ja kukkia. Onneksi.
Hali.
Lunara.
Helpotus päästä pois, sitähän se oli meidän pienelläkin. Ei vain olisi tarvinut vielä tulla eteen :( Mutta ihanat muistot - niitä ei kukaan ota pois!
Halauksia sullekin.
Post a Comment