Näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että tekstiä blogiin syntyy todella harvakseltaan. Ja sitten kun on aikaa istua alas, tekstissä ei ole päätä eikä häntää. Sanottavaa on kamalan paljon, eivätkä ne oikein jäsenny järkevästi. S:n ollessa täällä, en halua kirjoittaa. Kyse ei ole siitä, että tarvisin jonkinlaisen rikkumattoman rauhan kirjoittaessani. Blogin paikka kun on edelleen salainen, enkä aio sen antaa paljastua. Jokaisen vierailun jälkeen pyyhin sivuhistorian salamyhkäisenä.
Ollaan tehty vanhempien-tapaamis-reissut. Ensin ajeltiin meidän mökille (oi, miten siellä rakastankaan olla!), jossa S sai tavata meidän äipän, isäpuolen ja Pikkumiehen. Ensimmäinen kerta mökillä ilman Karvaturria. Hiljaiselta ja autioltahan siellä tuntui. Kaipaan sitä rapsutettavaa niin kovasti. Ensimmäinen mökkikerta myös sitten minun ja K:n eron. Ei tuntunut kummalliselta, vaikka niin odotinkin. Olin silloin joskus varma, että muutamia kyyneliä täytyy ikävää purkaakseen vuodattaa. Mutta kaikki on kuin onkin mennyt niin paljon paremmin, kuin olin ikinä uskonut. Minulla on hyvä olla näin. Pieni hassu ajatus rinnassa kuitenkin liikahti, kun K sattui soittamaan juuri mökillä ollessa. Kaikesta huolimatta mökkeily oli oikein onnistunut. Mukana oli uusi Singstar, jota mie niin rrrakastan. Watch out world, here I come!
S:n vanhempien tervehtiminen oli jokseenkin pikaisempi, joka sopi mulle vallan mainiosti. Toisaalta kyllä mietin, ettei mikään voi mennä niin huonosti, kuin meni K:n vanhempien kanssa. Ainakin sain osakseni hymyilyä, ja ainakin päällepäin välittynyttä hyvää mieltä. Mene ja tiedä, mitä minusta oikeasti tykättiin. Mutta ainakin seuraava kerta tulee jo olemaan helpompi, kun ihan ensimmäiset sanat on nyt vaihdettu.
Koko matkan ajan Eemuska kulki matkassa - autossakin kainalossa katseli maisemia. En ole ollenkaan varma, olenko jo pian kaksikymmentäviisi-vuotias. Yhtenäkin yönä näin unta, jossa Eemu oli mennyt hukkaan. Itkin vuolaasti, kuin pikkulapsi. Todellisuus onneksi kuitenkin koitti, ja heräsin Eemu kainalossa.
Kärppiä on juhlistettu, tuhansien ihmisten joukossa. Hyvillä mielin, mutta kylmissään. Hrr, Oulun tuuli alkaa käydä jo legendaariseksi. Lopulta suuntana Onnela, ja uuden kaverin kanssa jutustelu. Maailma on pieni. Niin eri porukoista olevat ihmiset olivat kuin olivatkin vanhoja kavereita. Hassua. Yksi plussa liittyen minun ja S:n suhteeseen - mie tosissaan tykkään suurimmasta osasta S:n kavereita. On kiva olla ja istua iltaa, jutustella ja tuntua kuuluvansa joukkoon (no, ainakin jossain määrin :)). Ja kun ihan totta puhutaan, niin odotan kesää, ja yhteisiä hetkiä. Mitään sydänystäviä tuskin tulen löytämään, mutta yhteisten juttujen löytyminen ja seurassa viihtyminen ovat jo paljon nekin.
Tiedättekö tunteen, kun on odottanut kampaajalle pääsyä kuusi kuukautta. Se riemu, kun hetki viimein koittaa. Saa antaa hiuksensa ammattilaisen käsiin, ja odottaa uuden muutoksen saapumista. Ja sitten, kun väriaine on pesty, koittaakin suuri pettymys. Hiukset eivät näytä ollenkaan sellaisilta, kuin niiden pitäisi. Leikattu on aivan liikaa, eikä väri miellytä silmää ollenkaan. Ja sitten kun soitat päästäksesi korjauttamaan lopputuloksen, saatkin ajan vasta päivien päähän. Joten tässä sitä ollaan, keltatukkainen Misa, joka täysin normaalista poiketen pitää hiuksensa visusti kiinni kotoa ulos astuessaan. Mutta kaikkeen kai tottuu. Tottuuhan?
Työttömyys on taas toistaiseksi arkea. Nautin näistä muutamista päivistä, kun ei ole kiirettä minnekään. Olen ehtinyt tehdä kunnollisen siivouksen. Nähdä kavereita. Käydä kaupungilla. Nauttia auringosta. Olen nähnyt ensimmäiset hyppynaruilijat, rullaluistelijat ja patiot. Nauttinut kirjasta kuumalla parvekkeella, ja omat silmäni ihan selvästi huomaavat hurjat rusketusraidat. Olen ehtinyt tehdä kaikkea sellaista, mille tuo minun jokailtainen töissäolo ei antanut mahdollisuutta.
Mutta tätä mukavuutta ei kestä kauaa. Pian tulevat rahahuolet ja ahdistus. Töitä olisi löydyttävä jo. Hakemukset lähtevät matkaan, ja joku jossain ihastuu minuun. Ihastuuhan? Sieltä minun vakituisesta työpaikasta oli yhtenä päivänä soitettu useampaan kertaan. Koitin soittaa takaisin, muttei enää vastausta. Mutta mie EN mene sinne, enenen. En tahdo nöyrtyä. Ei minua saa kohdella tällä tavalla. Odotetaan, jos soittavat takaisin vielä. En aio itse tehdä asian eteen mitään. Keskityn muihin, itseäni miellyttävämpien työpaikkojen hakemiseen. Hakemuksia lähtee pääasiassa Ouluun, mutta olen päättänyt rohkaistua, ja lähettää pari hakemusta myös Turkuun. Työhakemus kun ei vielä ole päätös mistään. Tällä tavalla vain pidän oveni avoinna.
Paljon on tapahtunut, pientä ja suurta.
Olen päättänyt ryhtyä seksilakkoon, kun ehkäisystä huolehtiminen ei tunnu olevan ollenkaan sellaista, kuin sen pitäisi olla. Helpommin sanottu kuin tehty. Ehkä kuitenkin helpompaa olisi kävellä lääkärin luo, joka kirjoittaisi reseptillisen pillereitä.
Pikkumiehen uusine Olavi-skeittilautoineen piti saapua tänään ilahduttamaan Oulua. Mutta kun mulla meinaa nousta kuume. Miksi juuri nyt? Miksen ole sairastanut ikuisuuksiin, ja juuri tälle viikonlopulle jokin bakteeri on päässyt käsiksi elimistööni? Syy voi tosin olla myös tuossa Kärppäjuhlinnassa, jossa ehkä mahdollisesti saatoin palelluttaa itseni.
Eilen käytiin ystävän kanssa Amarillossa syömässä. Ruoka ei ollut ollenkaan niin hyvää, kuin olen sen aina olettanut muiden tilaamana olevan. Tämä on tätä perinteistä valinnanvaikeutta, ja kaverin-lautanen-näyttää-aina-paremmalle-syndroomaa. Pari tuntia Amarillosta lähdön jälkeen tajusin, ettei oltu muistettu maksaa koko lystistä penniäkään! Tyrskien soitin ystävälle, jonka kanssa mietittiin jatkosuunnitelmaa. Täytyy kai tuota nöyränä tyttönä anteeksipyytäen käydä maksamassa ostokset.
Ja sitten viimeisimpänä, muttei ollenkaan vähäisimpänä. Maailman paras uutinen, jota on odotettu. Kauan. Isoveli ja vaimo saavat vauvan! Ensi jouluna matkassa mukana pitäisi jo olla pieni käärö, joka kummiksi mie taidan päästä. Ihanaa. Olen onnellinen. Kaikki meni sitten kuitenkin juuri niinkuin piti.
Edit. klo 13.50
..puhelimitse sain kuulla lisää vauvauutisia. K soitti ja kertoi, että heille on uuden tyttöystävän kanssa tulossa vauva. Miksi helvetissä se sai minut surulliseksi? Ensireaktio voi toki olla toista, kuin mitä sitten lopulta ajattelen. Mutta iso asiahan tämä on, joka oikeasti koskettaa. En oikein osannut sanoa mitään. En kai ensin edes uskonut, mutta ymmärsin kuitenkin onnitella. Onko minussa jotain vikaa, kun en osaa aidosti iloita?
12 comments:
K:n vauvauutisissa varmaan kirpaisi se, että vielä puoli vuotta sitten olit ajatellut olevasi itse se, jonka kanssa K joskus vauvan saisi.
Ei sinussa mitään vikaa ole. Itse täältä eromylläkän keskeltä voin sanoa, että varmasti vielä pitkään sydäntä vihlaisee, jos näen J:n jossain vaiheessa toteuttavan meidän yhteisiä unelmiamme jonkun toisen tytön kanssa.
Mutta onnea tulevasta kummiudesta :).
Oijoi, en osaa ajatella, miltä tuntuu. Minä varmaan katkean kokonaan, jos vastaavia uutisia joskus saan.
Aurinkoa!
Voi Misa, ei sinussa mitään vikaa ole! Yllättävän urhoollisesti otit vastaan uutisen K:lta... Komppaan Simonea, eli mielestäni luonnollista että kirpaisee kun ajattelee että teidän erosta on kuitnekin loppujen lopuksi aika vähän aikaa kulunut.
*pushal*
Ihan samaa mieltä Simonen kanssa minäkin. Ole huoleti. Mutta tuo, että marssitte maksamatta Amarillosta, oli hauska! Kaikkea sitä sattuukin...
Kävin tänään Amarillossa ja kovin hymyilytti tuo sinun Amarillokeikkasi, kun se siellä kesken syönnin muistui mieleen. Sattuuhan niitä.
Ja vielä lisää sympatiaa vauvauutisasiassa, en voi käsittää, miten voitkin ottaa sen noin rauhallisesti! Ihailtavaa kertakaikkiaan!
Jestas! Eihän siitä ole kuin nanosekunti kuin erositte, ja nyt tyyppi on jo tulossa isäksi! Komppaan muita: ihmeen rauhallisesti osaat ottaa tuollaisen uutisen. Ihailtavaa tyyneyttä.
Vanhempien tapaaminen osaa olla pelottavaa. Entä jos avoppi (äitini termi avopuolison äidille, melkein kuin anoppi but not quite)paljastuukin hankalaksi tapaukseksi? Nostan siis hattua sulle rohkeudestasi :) itselläni tuo vielä edessä...
No huh, kun K on ripeä! Ei siitä todella ole kuin se Keksin mainitsema nanosekunti, kun te erositte ja nyt toinen on jo tulossa isäksi!?! Kyllä sitä saakin olla surullinen!
Tuntuu hyvältä lukea, että olet nyt niin plajon onnellisempi :) Inhottava vielä tuo työkuvio, mutta kyllä sekin siitä selviää, varmasti!
Muistathan, ettet maksa siitä korjauksesta (ainakaan täyttä hintaa), jos väristä ja leikkauksesta on tullut erilainen, kuin mitä olette sopineet! Inhottavia kyllä tuollaiset mokailut, mutta nyt sitten vain ponkkaria ja huivia päähän ;)
Voi kiitos te kaikki ihanat, tällaista tukea mie kaipasinkin :)
Simone.
Niin, minunhan se piti olla. Ja vaikken enää tässä vaiheessa ajattele mitään sinne päinkään, niin kirpaiseehan tuo. Kovastikin. Toivottavasti J ja tyttö etenevät himpun verran hitaampaa :)
Ja kiitos, kummitädiksi pääseminen olisi kyllä aivan ihanaa!
Loviisa.
Ne uutisethan varmaankin jossain vaiheessa tulevat, mutta oli tämä NIIN aikaisessa vaiheessa. Sydäntä riipaisi.. Kiitos sympatiasta. En mie tiiä, oonko rauhallinen. En osaa sanoa, mitä tämä kaikki sitten tekee sille, miten suhtaudun K:n kun nähdään. En tiedä mistään mitään..
Tsih, Amarilloon pitäisi kai tänään suunnata nolona tyttönä maksamaan ostokset. En ole varma, kehtaanko. Täytynee odottaa, että ystävän saan mukaan. Saadaan sitten yhdessä anteeksipyydelleen mennä ja korjata tilanne :D
Tiuku.
Onhan siitä tosiaan kulunut niin vähän aikaa. Mutta onneksi minun tunteet ei ole enää olemassa K:ta kohtaan. Ajattele nyt, jos mie vielä haikailisin sen perään, ja sitten saisin kuulla tällaista? Siinä särkyisi kyllä sydän kokonaan pieniksi palasiksi.
Pusihaleja!
Hymy.
Kiitos!
Sattuuhan tuota, kai paremmissakin piireissä :D Saatiin ainakin halvat ilot molemmat, monessa mielessä :)
Keksi.
Nanosekunti, se ei ole pitkä aika ei. Ihanasti puhut K:sta tyyppinä. Juuri noin, tällaista mie tarvinkin :D
Taidan ottaa uuden sanan käyttööni, avoppi :), ellet pahastu? Siitä OIKEASTI hankalasta tapauksesta on kyllä kokemusta, ja ehkä juuri sen voimalla olikin aavistuksen verran helpompi mennä uusien ihmisten luo. K:n äiti oli NIIN vaikea, etten mitenkään osaa uskoa, että tästä voisi tulla kamalampaa.
Ajatteles, sitten kun sen kerran on tehnyt, niin pahin onkin jo ohi. Itselle se ei oikeastaan ollut kovinkaan iso juttu, vaikka sitä on mulle monet koittaneet huudellakin. Että "onpas tuo nyt vakavaa", ja "iso askel on otettu". Eiei, en mie näe sitä niin. Se on vain välttämätön vaihe, kun auto on vietävä takaisin pitkän lainan jälkeen :D
Laurelin.
Ripeää toimintaa, kyllä! Mutta toisaalta itselläkin juuri nyt kauhistuttaa, ettei vain samoin kävisi meille :( Siksi en kai niin uskallakaan suitsuttaa, kun en itsekään ole ollut mikään maailman huolehtivaisin ihminen. Hävettää ja harmittaa.
Mutta jos tästä ei saa ehkäisyvalistusta ja sitä kautta opi jtn, niin mistä sitten?!
Oon mie jo paljon onnellisempi, se tuntuu itsestäkin hyvälle :) Työkuviot on typeriä, mutta se ei juuri tällä hetkellä ole murheista suurin. Nyt voin vielä nauttia, mutta jos se prkln aika vielä koittaa, jossa ei ole rahaa ei sitten yhtään, niin sitten olenkin jo aivan jossain muualla.. Onnellisuudesta täytyy saada nauttia, kun sitä on :)
Jep, pampulat on tosiaan kovassa käytössä :D Ja sen verran olisi siitä lumentulosta hyötyäkin, että saisi vetää pipon päähän. Mutta hei, en mie sitä lunta oikeasti toivo! Maanantaina menen kampaajalle, ja niinkuin neuvoitkin - en aio siitä maksaa täyttä hintaa, enkä mielummin yhtikäs mitään.
Kaikin mokomin, avoppi yleiseen käyttöön! :P Ja eh, "tyyppi"-sanan käyttö henkilöstä taitaa olla pääkaupunkiseudun jälkiä minussa... "Kato totaki tyyppii!". Sisäinen pissis heräsi minussa eloon.
No joo, eihän se vanhempien tapaaminen pitäisi olla iso juttu. Periaatteessa... Mutta kuka täällä ei olisi koskaan katsonut avoppivanhempiaan ja miettinyt, että "heistä saattaa tulla appini ja anoppini... KÄÄK!"?
Olette kyllä todella kilttejä, jos oikeasti menette maksamaan annoksenne. Mietin sitä tarjoilijarukkaa, joka on teitä palvellut... Jos kassaneidit joutuu tutkintaan kun kassasta uupuu yli kymmenen euron summa (ainakin meidän kaupassa oli näin), niin mitä käy tarjoilijalle, kenen kassasta uupuu kahden ruoka-annoksen verran rahaa? Huh.
Aika uskomatonta... Ja varmasti kirpaisee, eikä syyttä. Nopeaa toimintaa Klta kieltämättä, itsestä tuntuisi ainakin aika hurjalta alkaa lapsenhankintaan noinkin lyhyen tuttavuuden jälkeen... Mutta jokainen taaplaa tyylillään! En tuomitse, mutta ihmettelen kyllä.
Elämä menee eteenpäin, kaipa sen tässä taas huomaa. Huokaus. Onneksi sinullakin uusi onni elämässäsi, ja sen myötä ihan uudet tuulet! Onnellisuutta ja iloa sinne sylikaupalla :) Ihanaa, että sinusta tulee jouluksi täti!
Keksi,
thaks :D Sisäinen pissi oli juuri se, mitä Misa kaipailikin tässä ja nyt. Lisää pissistelyä aina tarpeen vaatiessa, om du vill :)
Eikun onhan se tapaaminen oikeasti iso juttu. Lähinnä koitin kai itselleni selitellä (ja vähän teille muillekin :)), että "ei tämä oo oikeasti niin vakavaa", ja että "jos ne nyt ei minusta tykänneet, niin ei ainakaan ollu mitään menetettävää" tjtn. Yritys hyvä kymmenen :D Mie oikeasti ymmärrän sen, että jänskättää. Mie kun en antanut itseni oikeastaan asiaa ajatella ennen kuin sinne mentiin, etten ehtinyt hätiköidä. I know me, siitä ois seurannut kuin kaikkea huonoa. En malta odottaa, että sitten joskus saan kuulla, miten siellä teidän perhetapaamisella menee :)
Tuo sinun tarjoilijaparkojen puolustuspuheenvuoro meni sydämeen asti. Kyllä ne maksetaan :)
Adalmiina.
Niin, vahinkojahan sattuu, enkä tosiaan itsekään osaa tuomitsevana kulkea ympäriinsä. Sillä jos itselle kävisi noin, niin mitä sitten? Etteikö vauvalla olisi oikeutta syntyä, vain sen vuoksi että seksiä on harrastettu ei-niin-fiksusti, ja kun on tunnettu niin lyhyen aikaa? Luojan kiitos, sellaista ei tarvitse vielä miettiäkään!
Kiitos kultaseni ihanista sanoista. Uusi ihminen, uusi suunta, uudet kaikki. Tätsy-to-be:llä on kiva olla :)
Hali!
Unohdin pizzan mikroon pyörimään, kun lueskelin kirjoitustasi. No, nyt on todella kuuma palanen edessä. x)
On kyllä nopeaa toimintaa tuo K:n vauvan tulo. Mietityttää väkisin, että mitenhän siinä lopulta käy, jos noin äkkiä tämä tapahtui... Olikohan ihan suunnitelmissa vielä kuitenkaan.
Kaveri sanoi juuri, että työkaverinsa oli päättänyt tehdä lapsen miehensä kanssa. Suunnittelivat, että jos parin vuoden sisään tulisi. Tärppäsi eka yrityksellä ja nyt odottavat kesävauvaa. Taisi olla aika yllätys. :)
Post a Comment