Kävin pyöräilemässä jumppapaikalla. Koulu täynnä lukiolaisia. Ovissa laput, joissa pyydettiin hiljaisuutta yo-kirjoitusten vuoksi. Aivan. Nyt on tämä aika. Kaupan kautta kotiin, ja hieman aikaa omille ajatuksille.
K tietää nyt, että minulla on uusi ihminen elämässä. Otti asian sata kertaa paremmin, kuin olisin odottanut. Epäilin kyllä, että se oli vain naamio, jonka takaa löytyisi oikea K. Niin ei kuitenkaan kuulemma ollut. Mutta hyvä näin. En tiedä, oliko minulla velvollisuutta kertoa. Mutta jos ajattelen asiaa toisin päin, niin olisin toivonut toimittavan näin. Yksi askel eteenpäin silläkin kohdalla.
Mutta niin epätodelliselta kuin tämä tuntuikaan.. Edes ajatuksen tasolla en olisi osannut itseäni nähdä tässä tilanteessa. Kaksi viikkoa sitten olin elämässä uutta elämää - siellä ei-varatulla tasolla. Mutta sitten baarissa olikin poika, jonka kanssa oli hyvä olla. Jutella. Olla oma itsensä. Korvike? Asiaa olen miettinyt. Pitkän kaavan kautta käynyt läpi asioita, jotka siihen voisivat vaikuttaa. En näe sellaista, mikä viittaisi sellaiseen. Vaikka olenkin näin lähellä, enkä välttämättä näe asioita objektiivisesti, uskon itseeni ja omiin ajatuksiini.
Aika näyttää.
Kun joku kysyy sinulta asiaa, johon et halua vastata, hymyile ja kysy:
"Miksi haluat sen tietää?"
"Miksi haluat sen tietää?"
10 comments:
Heippa pitkästä aikaa muruliini! :)
Kuulostaa siltä, että elät hirmuisen kutkuttavaa aikaa... Oih. Mun mielestä on hyvä että K tietää. Ehei, et ole velvollinen ilmoittamaan tekemisistäni, mutta on se jollain lailla sen toisen kunnioittamista kertoa tällaiset asiat itse ettei niitä tarvitse kautta rantain kuulla. Itsekin arvostaisin, jos näin toimittaisiin.
Mulla olisi niin paljon puhuttavaa sun kanssa tuosta korvike-fiiliksestä ja kaikesta, en vain viitsi tänne kommenttipuolelle niitä kirjoitella... Ehkäpä kerron sulle kaiken joskus s.postitse? :)
Hymyjä, ja iloa Uudesta!
...Siis tekemisistäsi, ei -ni, kuten kirjoitin. Pirun lukihäiriö!
Elämä sitten osaa yllättää joskus iloisestikin :). Hyvä että näin.
Ja taas löydän itseni ainoana miehenä kommentoimassa asioita joista en mitään edes ymmärrä. Mitä minä nyt tähänkään muuta osaisin sanoa kuin että pilkettä silmäkulmaan ja iloa elämään.
Kuten itsekin sanoit - anna ajan näyttää! Ja anna ajatusten ja tuntemusten tulla, kaikenlaisten. Toivotan hyviä hetkiä, yksin ja yhdessä!
Halauksia. :)
Adalmiina.
Häiriön hoksin kun luin sinun tekstiä. Tosin arvasin sen häiriöksi :D
Kunnioittamista kai se nimenomaan on. Tee muille, niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän. :)
Hei jee, sähköposti ois ihan just sitä mitä kaipaisin. Odottelen, ehkä jonain päivänä :)
Keksi.
Niin se osaa :) Pskan keskelle jotain kivaa. Tai no, aika paljonkin kivaa :)
Wille.
Pojatko ei ajattele korvike-asioita niinkuin me tytöt? Juuri sen vuoksi sinunkin kommentteja kaipaa tällaisiin asioihin. Saa sitä kuuluisaa miesnäkökulmaa :)
Duussi.
Oi kiitos muruseni :) Mie annan ajan näyttää. Annan itseni nauttia. Murehdin sitten, kun se tuntuu olevan ajankohtaista.
Halaus!
Voihan toinen ihminen joskus olla korvike, itse en vain halua ajatella niin. Ajattelen mieluummin, että tietyissä tilanteissa tietyt tarpeet (siis ihan henkisetkin ja varsinkin ne :) ovat niin kovia, että jos eteen sattuu astumaan ihminen, joka näihin tarpeisiin vastaa juuri oikealla tavalla niin se on menoa. Mutta jos tämä ihminen täyttääkin ne tarpeet niin hyvin, että tarve lopulta poistuu, tekeekö hän itsensä siinä samalla turhaksi? = oma korvike/laastarisuhdeteoriani.
Lukeeko K tätä blogiasi? Olen miettinyt, miten pystyt kirjoittamaankin itsestäsi ja tunteistasi niin vapaasti, jos hän lukee. Itse en haluaisi vieläkään exäni saavani tietää oman elämäni yksityisiä kohtia, vaikkei sillä oikeastaan enää olisi todellista väliä. Mutta ihanaa, että pidit meidät mukana blogisiirtymässä, etkä aloittanut uutta anonyymiä blogia.
Kiva kuulla, että elämääsi on löytynyt joku, joka tuo hieman valoa harmaaseen arkeen:)
Voi kumpa sellanen tulis mullekkin vastaan:)
-Eugenia-
Go for it, sanon minä. Ei kannata analysoida onko kyseessä laastarisuhde vai ei. Kyllä sen sitten huomaa. Eikä väkisin kannata yrittää sinkkuna kiikkua, vain sen takia, että varmaan pitäisi. Sitäpaitsi vaikka tällä hetkellä saatat hyvinkin käyttää uutta ihastusta itsetunnon paikkaamiseen ei se tarkoita, että suhde ei voisi kehittyä niitä normaalia reittejä pitkin. Jossakin vaiheessa haavat häviää, mutta laastari voi hyvinkin pysyä.
Sivukuja.
Kiitos viisaista sanoista. Ootte ihania, kun täällä tukena olette kertomassa ajatuksianne :)
Aivan totta siis. Jos jossain vaiheessa tilanne on se, että toisen kokee turhaksi (sitä kyllä epäilen:)), niin huomaahan sen sitten. Nyt S on se, joka minut tekee onnelliseksi. Ja se on hyvä. Näin on hyvä :)
Vaikea kysymys. Tuo K ja blogin lukeminen. Sitä oon miettinyt PALJON. Eron jälkeen olen K:lle sanonut, etten hänen enää tahdo tänne tulevan. Liian henkilökohtaisia asioita hänen luettavakseen. Mutta tiedätkö mitä K teki? Se prkl oli jossain vaiheessa käynyt lukemassa ajatuksiani. Siitä sitten heti kertoi kyllä. Mutta arvaahan, olinko kiukkuinen? Sen vuoksi anonyymiä blogia kyllä harkitsin. Ja joskus harkitsen edelleenkin.. En vain tahdo teitä kaikkia ihanaisia kadottaa. Otan siis tietoisen riskin jatkaessani omana itsenäni, samana vanhana Misana. Toivon, että K ymmärtää pysyä poissa. Sillä tämä on nyt minun elämää. Ei meidän.
Eugenia.
Voi tulee se kyllä. Ihan varmasti. Vielä jonain päivänä, ehkä nopeammin kuin arvaatkaan. Elämä kun tuntuu olevan yllätyksiä täynnä :)
Arokettu.
Kiitoskiitos! Sanoit juuri oikeita asioita. Sellaisia, jotka sai minut tuntemaan itseni taas aavistuksen verran paremmaksi. Olet ihan ihana :)
"Eikä väkisin kannata yrittää sinkkuna kiikkua, vain sen takia, että varmaan pitäisi."
Niin, aivan totta.
"Jossakin vaiheessa haavat häviää, mutta laastari voi hyvinkin pysyä." Viisas tyttö :)
Post a Comment