Nyt taas tuntuu paremmalle. Ihan oikeasti. Ei mitään näin-mie-olen-päättänyt juttua. Ei sarkasmia. Vain sitä oikeaa tunnetta, kun kaikki tuntuu hyvältä. Hooray for this feeling :)
Niinkuin olen tainnut jo mainita - ja kuten kirjoituksistani ehkä voi huomatakin - olen aika tuulella käyvä. Ei, ailahteluni ei johdu menkoista. Miten vihaankaan sitä, jos joku eli pojat, jotka eivät asiasta voi oikeasti tietää erehtyy sellaista kuvittelemaan. Se vihakin voisi tosin kertoa jotain, mutta kun EI. Menkat ovat vain huono tekosyy meille naisille, muka oikeutamme omaa kiukkuiluamme sillä.
Tuulen kääntymisessä on tosin paljon hyvääkin. Tietää, ettei itkua ja murhetta kestä normaalisti kauaa. Sitä paitsi, ei kai kenenkään voi olla hyvä olla itsensä kanssa kiukkuisena? Paljon kivempaa on, kun antaa ärripurrin mennä pois yhtä pian kuin se tulikin. Ajattelee ne pahat ajatukset valmiiksi, ja päästää sitten menemään. En ole pitkävihainen. Lepyn mielelläni sitten, kun aika on siihen sopiva. Turhia pitkittämättä. Näin ainakin kuvittelen.
Näin kävi siis myös ahdistus-maximuksen kanssa. Ajattelin ja pyörittelin. Sain kuulla, ettei tällainen ole normaalia. Edelleen miettimisiäni jatkan, sillä en näistä muuten selviäisi tervejärkisenä. Mitä voi tehdä, ellei pyörittele? Antaa asioiden jäädä maton alle, kunnes niitä on jo mahdotonta siivota? Ikävät ajatukset katosivat, ja sain niiden tilalle jotain paljon kivempaa. Hymyjä ja hyvää oloa. Kädestä pitämistä ja parempaa mieltä. Tunteen siitä, että tässä minun on hyvä olla juuri nyt.
Korvikeasiat on unohdettu. Enkä enää usko, että minun vieressäni ollaan vain sen vuoksi, että olisi vain joku. Mitä enemmän vietän sinun kanssa aikaa, sitä enemmän sinusta tykkään. Olen saanut kuulla kivoja sanoja. Siellä lauseiden välissä, ihan yllättäen. Hymyilyttävät. Tuovat varmuutta. Poistavat kysymysmerkkejä. Voi olla, että uusia tulee tilalle. Mutta niitä murehdin vasta sitten, kun on niiden aika.
S:n työasiat alkavat järjestyä. Se tekee minutkin iloiseksi. Mie puolestani olen aika lailla samassa tilanteessa kuin aiemminkin. Siitä muka-vakipaikasta ei ole mitään tietoa. Kiukuttaa edelleen! Olen kuitenkin lähettänyt taas pari työhakemusta. Saanut keikka-lupauksen yhdestä paikasta. Ensi viikolla käyn toisessa paikassa haastateltavana. Toivon, että keikat poikivat vielä jotain pidempiaikaista.
Hassua, miten ero K:sta on antanut minulle enemmän aikaa ystävien kanssa. Melkein jokainen päivä pitää sisällään kyläilyjä. Ihanaa. Miten mie tästä pidänkään. Jo silloin ehkä viikko meidän eron jälkeen ymmärsin, että näin tulee käymään. Silloin jo iloitsin. Kaikista asioista löytyy se positiivinenkin puoli. Toisaalta taas - en voi edes ymmärtää, miten aikaa ystäville oli niin vähän K:n ja minun yhteisenä aikana. Naurettavaa sellainen. Vaikken silloin sitä tiedostanutkaan, ja vaikka muka näin ystäviäni ihan yhtä paljon kuin aiemminkin, niin ei se niin ollut. Edelleenkään en ymmärrä, miten ja miksi siinä muka kävi niin. Antaa olla viimeinen kerta.
Sekava paketti ajatuksia joka puolelta. Hyvä tuuli tekee tätä joskus. Saa minut muuttumaan pöliseväksi, asiasta toiseen hyppiväksi tytöksi.
Sähköpostilaatikossani odottaa taas vastaamattomia posteja. Voi teitä, ootte ihania :)
Niinkuin olen tainnut jo mainita - ja kuten kirjoituksistani ehkä voi huomatakin - olen aika tuulella käyvä. Ei, ailahteluni ei johdu menkoista. Miten vihaankaan sitä, jos joku eli pojat, jotka eivät asiasta voi oikeasti tietää erehtyy sellaista kuvittelemaan. Se vihakin voisi tosin kertoa jotain, mutta kun EI. Menkat ovat vain huono tekosyy meille naisille, muka oikeutamme omaa kiukkuiluamme sillä.
Tuulen kääntymisessä on tosin paljon hyvääkin. Tietää, ettei itkua ja murhetta kestä normaalisti kauaa. Sitä paitsi, ei kai kenenkään voi olla hyvä olla itsensä kanssa kiukkuisena? Paljon kivempaa on, kun antaa ärripurrin mennä pois yhtä pian kuin se tulikin. Ajattelee ne pahat ajatukset valmiiksi, ja päästää sitten menemään. En ole pitkävihainen. Lepyn mielelläni sitten, kun aika on siihen sopiva. Turhia pitkittämättä. Näin ainakin kuvittelen.
Näin kävi siis myös ahdistus-maximuksen kanssa. Ajattelin ja pyörittelin. Sain kuulla, ettei tällainen ole normaalia. Edelleen miettimisiäni jatkan, sillä en näistä muuten selviäisi tervejärkisenä. Mitä voi tehdä, ellei pyörittele? Antaa asioiden jäädä maton alle, kunnes niitä on jo mahdotonta siivota? Ikävät ajatukset katosivat, ja sain niiden tilalle jotain paljon kivempaa. Hymyjä ja hyvää oloa. Kädestä pitämistä ja parempaa mieltä. Tunteen siitä, että tässä minun on hyvä olla juuri nyt.
Korvikeasiat on unohdettu. Enkä enää usko, että minun vieressäni ollaan vain sen vuoksi, että olisi vain joku. Mitä enemmän vietän sinun kanssa aikaa, sitä enemmän sinusta tykkään. Olen saanut kuulla kivoja sanoja. Siellä lauseiden välissä, ihan yllättäen. Hymyilyttävät. Tuovat varmuutta. Poistavat kysymysmerkkejä. Voi olla, että uusia tulee tilalle. Mutta niitä murehdin vasta sitten, kun on niiden aika.
S:n työasiat alkavat järjestyä. Se tekee minutkin iloiseksi. Mie puolestani olen aika lailla samassa tilanteessa kuin aiemminkin. Siitä muka-vakipaikasta ei ole mitään tietoa. Kiukuttaa edelleen! Olen kuitenkin lähettänyt taas pari työhakemusta. Saanut keikka-lupauksen yhdestä paikasta. Ensi viikolla käyn toisessa paikassa haastateltavana. Toivon, että keikat poikivat vielä jotain pidempiaikaista.
Hassua, miten ero K:sta on antanut minulle enemmän aikaa ystävien kanssa. Melkein jokainen päivä pitää sisällään kyläilyjä. Ihanaa. Miten mie tästä pidänkään. Jo silloin ehkä viikko meidän eron jälkeen ymmärsin, että näin tulee käymään. Silloin jo iloitsin. Kaikista asioista löytyy se positiivinenkin puoli. Toisaalta taas - en voi edes ymmärtää, miten aikaa ystäville oli niin vähän K:n ja minun yhteisenä aikana. Naurettavaa sellainen. Vaikken silloin sitä tiedostanutkaan, ja vaikka muka näin ystäviäni ihan yhtä paljon kuin aiemminkin, niin ei se niin ollut. Edelleenkään en ymmärrä, miten ja miksi siinä muka kävi niin. Antaa olla viimeinen kerta.
Sekava paketti ajatuksia joka puolelta. Hyvä tuuli tekee tätä joskus. Saa minut muuttumaan pöliseväksi, asiasta toiseen hyppiväksi tytöksi.
Sähköpostilaatikossani odottaa taas vastaamattomia posteja. Voi teitä, ootte ihania :)
Hymyile, kun olet vastaamassa puhelimeen. Soittaja kuulee sen
äänestäsi.
äänestäsi.
7 comments:
No jos tuo mielialojen vaihtelu johtuisi pelkästään menkoista niin sitten minullakin ne olisi. Vaikka mies mielestäni olenkin.
Ajattele, miten helkkarin tylsää elämä olisi jos mieliala olisi aina se sama, tasapaksu, ilmeetön olo. Joskus on vaan ihanaa olla huonolla tuulella, potkia tyynyjä ja syödä jäätelöä. Sitten ne iloiset hetket on vielä maukkaampia :).
Tahtoo kuulla lisää unesta! :D
Se on kyllä ikävää, että helposti ystävät unohtuvat (ainakin osittain) seurustelun takia. Eihän mikään parisuhde maan päällä voi korvata ystäviä. Pakostihan se yhteinen aika vähän vähenee, mutta se on väistämätöntä. Mahtavaa, että osaat nähdä tuossakin asiassa hyvän puolen! Iloisia hetkiä sinulle!
Heihoi, sullahan tuntuu menevän hienosti ja osasin tulla oikeaan paikkaankin. :)
Ei muuta kuin yhtä.. vivahteikkaasti? eteenpäin! :D Eipähän tule tylsää, tuuliviirinä on mukavaa. :)
Wille.
Hih, onhan teitäkin. Fiksuja miehiä, jotka ymmärtävät asian niinkuin mekin :)
Keksi.
Puhut tyttöseni asiaa, näinhän se menee :) Mikään ei voita tyynyjen potkimisen jälkeen koittavaa auvoista oloa :)
Se uni. I'll make it short :) Oltiin siis jossain tapahtumassa, ja sain jostain selville teidän olevan siellä. Et ollut lainkaan sellainen, kuin olisin kuvitellut. Vaan jotenkin kylmä ja kiireinen. So not what I think I'd see if I actually saw you :)! Kävi selville, että siellä olikin ihan blogitreffit. Teillä muilla oli jotkut laput, johon keräsitte toistenne nimmareita. Mie en ymmärtänyt. Miksei me muka jutella, kun kerran täällä ollaan? Minkä vuoksi ne nimmarit on tärkeämpiä kuin ihmiset, ja kaikki tuntuvat vain kilpailevan siitä, kenellä nimiä on eniten? :D
Sellainen se oli, ei me siis edes puhuttu mitään. Mutta jos joskus nähtäisiin, ei se kai ihan noin taitaisi mennä :)
Akkiki.
I know. Typerää sellainen. Ei sais mennä niin. Eikä sitä itse siinä vaiheessa oikein ymmärtänytkään. Tiedä sitten, oliko asia edes ihan oikeasti niin, vai oliko se normaalia parisuhdekäyttäytymistä? Ei ole vertailupintaa. Mutta en usko. Opin siis virheistäni, ja toisen kerran kaikki tulee olemaan toisin :)
Iloisia hetkiä sinullekin!
Laura.
Tylsyys on kyllä kaukana :D Ja hei, kiva kun löysit tänne. Oli kiva lukea sinunkin kuulumisia Piitkästä aikaa! Tervetuloa takaisin, lukemaan sittenkin toivottavasti kivoista asioista :)
Kääk kääk kääk!
...mutta arvaa tuliko nyt paineita olla lämmin ja mukava sitten KUN nähdään? :D
Heijastuko tuossa unessa jotain ajatuksia blogimaailmasta? Että kaikki vaan keräilee toistensa nimmareita (kommentteja kenties?) ja hamstraavat tilaajia sitä kautta, eivätkä oikeasti välitä toisista bloggaajista sen enempää? Heräsi vaan tuollaisia mielleyhtymiä kun untasi lueskeli.
Ja tuosta parisuhteeseen lukkiutumisesta: sille ei voi mitään. Se tapahtuu. Joillekin enemmän, joillekin vähemmän. Toisaalta sitä syrjintää voi tulla toisestakin suunnasta, ettei kaverit enää halua lähteä ulos kun mieltävät seurustelevan kaverin tylsäksi ja rauhalliseksi. Tätä on tapahtunut joskus.
Tsih, no pressure :) Sie ihan varmasti oot kaikkea muuta kuin se unen tyttö. I know :)
Mutta totta Keksiseni turiset. Blogimaailman touhusta siis. Uskon, että kommentit ja lukijat ovat meille jokaiselle tärkeitä. Toisille varmaan eri merkityksessä kuin toisille. Tottakai mieltä lämmittää aina, kun uusi tilaaja ilmestyy, ja kun kommentteja saa lukea. Mutta ihan oikeasti - mie tykkään teistä teinä enkä minään numeroina :)
Post a Comment