Tiedän, että en ole ainut jolle tällä tavalla käy
Että toinen on lähellä aivan, sitten häntä ei enää näy
Nyt on vuoteeni liian suuri, niin jäätävän kylmäkin
Ja sydäntä ympäröi muuri, kiveäkin lujemmin
Tänä yönä marmoritaivas, kaartuu kattona ylle maan
Kuin valon ja pilvien leikki, sitä katsella nyt yksin saan.
Tuo hajonnut marmoritaivas, valuu huoneeseen valtoimenaan
Olet poissa viereltäni, muttet sydämmestäin milloinkaan
Tunnen yhä kätesi painon ja voin kuulla äänesikin,
ja jos suljen hetkeksi silmät, on kuin kanssas taas olisin
Vaan kun katson nään aution huoneen ja kätes on peitto vaan
Nää harhat kuin viiniä juoneen, sua saa taas kutsumaan
Tunne ikävän on sellainen, että tällaista kokenut ole en
Se on syvä ja jotenkin lopullinen
Se painaa ja sattuu ja kuristaa, mutta kenties joskus on helpompaa
5 comments:
Voi muru mitä oikein on tapahtunut... Oon niin pahoillani. Vaatii suunnatonta rohkeutta tehdä täysin tunteidenvastainen päätös, vasta ajan myötä sun on helpompi uskoa että se oli oikein tehty. Kunpa osaisin sanoa jotain paljon enemmän, mikä auttaisi ja lohduttaisi! Halauksia roppakaupalla ystävä rakas, ja voimia!
Sinulle on ilmoitusluontoista s.postia :)
Toivon että päiväsi jatkuvat hitusen aurinkoisempina.
(jätin sinulle haasteen blogiini)
- Terhi
Voi. :/ Mistäs keksittäis siulle iloisempia biisejä? :) Hitsi kun en muista yhden italialaisen bändin nimeä, jolla oli kivoja biisejä. Pitäisi kaivaa se jostain.
Mites olis vaikka The Arkin Prayer for the weekend tai MB20 Crutch? ;) Jotain kivaa musaa piristämään viikonloppua.
Adalmiina.
Ehkäpä se aika auttaa, niin mie kovasti toivoisin. Ja niin se tekeekin, kunhan vain malttaisi odottaa. Kuluu niin hitaasti eikä helpota kovinkaan paljoa..
Ja hei, kiits ilmoituksesta, I'm with you :)
Terhi.
Niin miekin :) Kiits haasteesta, will do it!
Kermakisu.
Ihana ajatus, thanks girl :) Tuota kyllä kantsis kokeilla, molempi kuulostaa kivalle :) Nyt kun vaan on juuri semmoinen itsensä itkutus olo, Marmoritaivasta kaipailen..
Post a Comment