Olen tyhmä. En pidä tällaisesta tyhmyydestä. Vaikka se onkin verhottu mukavuuteen, se tekee itselle kaikkea muuta kuin mukavat asiat yleensä. Stupid. Stupid. Stupid.
Olin siis tänään töissä. Huomasin, että olin oikeasti kaivannut sinne. Siis töihin yleensä. Uudet lapset ja uusi ympäristökin toimivat mukavasti. "On ollut tosi kiva olla taas töissä." Niin mie ääneen sanoin. Melkein yllätin itsenikin, mutta tottahan se on. Iltapäivällä tulin kotiin, ja kaivoin kuumemittarin esiin. Kyllä, lämpöä. Ajattelin olla mukava, ja kertoa tilanteesta päiväkodin johtajalle. Että osaavat varautua siihen etten välttämättä pääse huomenna. Että olen silti tulossa, mutta JOS. Mutta kun tilanne on se, että sijaista tosiaan tarvitaan, niin johtaja kohteliaasti kysyi, haittaisko minua jos kuitenkin pyytäisivät siihen jonkun toisen. Kun eivät voi jäädä tyhjän päälle. Tottakai se haittaa! Mie haluan tulla töihin! En aio sairastua! Älä jätä minua tähän tilanteeseen - älä nyt, kun olen jo iloinnut tästä pienestäkin sijaisuudesta! Mutta niinkuin kuuluu, sanoin että ymmärrän tottakai. Että hän päätöksen tekee, ja vaikka miten mielelläni lupaisinkin, että huomenna voin tulla, en kuitenkaan voi sellaista lupausta tehdä. Oikeasti - miten typerä mie voin olla? Vain siksi, että saatan olla huomenna kuumeessa, päästin sijaisuuden käsistäni. Kun vain olisin ajatellut loppuun asti ja olisin jättänyt ilmoittamatta. Olisin tehnyt niinkuin normaali-ihmiset tekevät, ja soittanut aamulla jos siihen olisi ollut tarvetta.
Mikä minua oikein vaivaa? Yli-kiltin-toisille-parasta-haluavan ihmisen syndrooma. Miksei mulle kukaan ole kertonut, että omia päätöksiään voisi harkita ennen kuin ne lyö lukkoon?
Olin siis tänään töissä. Huomasin, että olin oikeasti kaivannut sinne. Siis töihin yleensä. Uudet lapset ja uusi ympäristökin toimivat mukavasti. "On ollut tosi kiva olla taas töissä." Niin mie ääneen sanoin. Melkein yllätin itsenikin, mutta tottahan se on. Iltapäivällä tulin kotiin, ja kaivoin kuumemittarin esiin. Kyllä, lämpöä. Ajattelin olla mukava, ja kertoa tilanteesta päiväkodin johtajalle. Että osaavat varautua siihen etten välttämättä pääse huomenna. Että olen silti tulossa, mutta JOS. Mutta kun tilanne on se, että sijaista tosiaan tarvitaan, niin johtaja kohteliaasti kysyi, haittaisko minua jos kuitenkin pyytäisivät siihen jonkun toisen. Kun eivät voi jäädä tyhjän päälle. Tottakai se haittaa! Mie haluan tulla töihin! En aio sairastua! Älä jätä minua tähän tilanteeseen - älä nyt, kun olen jo iloinnut tästä pienestäkin sijaisuudesta! Mutta niinkuin kuuluu, sanoin että ymmärrän tottakai. Että hän päätöksen tekee, ja vaikka miten mielelläni lupaisinkin, että huomenna voin tulla, en kuitenkaan voi sellaista lupausta tehdä. Oikeasti - miten typerä mie voin olla? Vain siksi, että saatan olla huomenna kuumeessa, päästin sijaisuuden käsistäni. Kun vain olisin ajatellut loppuun asti ja olisin jättänyt ilmoittamatta. Olisin tehnyt niinkuin normaali-ihmiset tekevät, ja soittanut aamulla jos siihen olisi ollut tarvetta.
Mikä minua oikein vaivaa? Yli-kiltin-toisille-parasta-haluavan ihmisen syndrooma. Miksei mulle kukaan ole kertonut, että omia päätöksiään voisi harkita ennen kuin ne lyö lukkoon?
7 comments:
Ei tuo nyt niin typerää ollut. On todella hienoa että jotkut ovat noin ajattelevaisia ja kohteliaita. Itsekin pyrin olemaan.
Samaa mieltä willen kanssa. Ihanaa kun olet sellainen huomioonottava tapaus!
Wille ja Keksi,
kiitos molemmille kivoista sanoista :) En itsekään enää soimaa itseäni niin kovasti. Ja ehkä virheistään voi jopa oppia jotain?
Sinähän toimit vastuuntuntoisesti: aattele mikä kiiru heillä olisi aamutuimaan ollut sijaisensijaisen metsästämisessä... Vaikka harmittaakin, niin ei kipeydelle mitään voi. Tuolla tavalla pitäisi muidenkin toimia!
Ja Pojasta... Kuka tietää vaikka tapaisitte vielä :) Jossain, joskus, joku päivä... Ja vaikka ette tapaisikaan, niin pääasia että sulle jäi Tuo Olo hänestä. Tunne ja tieto siitä, että perhoset vielä lehahtavat lentoon kun mielenkiintoinen poitsu tulee vastaan :) Hymyjä!
Juu, fiksusti tehty:)
-Euggis-
Sepä tässä maailmassa tuntuu ongelmana olevan, että kun ajattelee toisten hyvää, niin voi olla, että itse saa kärsiä... Oikein silti teit ja voit ainakin olla puhtaalla omallatunnolla siinä, ettet ainakaan jättänyt heitä pulaan.
Mulla taas kävi tänään niin, että "joudun" menemään iltavuoroon, vaikka piti olla vapaa. Ja just tänään, kun miulla oli suunnitelmia ystävien kanssa! Hyvähän se on, että saa lisätunteja = lisää rahaa, mutta just sellaisena päivänä kun olis ollut jo muita suunnitelmia :(
Toivottavasti ystävät ymmärtävät. Eiköhän :)
Adalmiina.
Niin, siellä olis ollut kurja tilanne jos olisin aamulla soittanut. Ja tällä tavalla ehkä minusta jäi parempi muisto? Toivotaan niin. Mutta kun ei minun olis sitä puhelua tarvinut edes soittaa.. Ei mulla kuumetta ainakaan nyt oo. Enkä usko että tuleekaan.
Pojan kyllä jossain vaiheessa voin Oulustakin bongata, en vain ole ollenkaan varma, miten kehtaisin ilmestyä paikalle.. Mutta se on sen ajan murhe. Jos siinä vaiheessa vielä siltä tuntuu, niin menen kyllä :)
Mutta noin miekin olen asian ajatellut. Pääasia on, että tiedän nyt niitä ihania olevan olemassa. Perhosineen kaikkineen :)
Euggis,
kiitos :)
Lunara.
Ihan totta, puhdas omatunto on kuitenkin hyvä kaveri. Oli töitä tai ei..
Mutta tuollaiset tilanteet on kyllä kurjia. Kun on jotain suunnitellut, ja sitten työt tulevat ja pilaavat. Onneksi iltoja ja tilanteita tulee vielä lisää teillekin, eikö?
Post a Comment