Näin se meni

Täällä mie taas oon. Muuton aikana netti ei siirtynyt ihan yhtä nopeasti kuin kaikki muut. Elossa kuitenkin, en välttämättä elämäni kunnossa, mutta ehkä kuitenkin parempana kuin aiemmin. Tai sitten ei. Välillä kaikki tuntuu menevän jo aavistuksen parempaan suuntaan, välillä taas kaikki on niin väärin kuin vain voi olla. Joka tapauksessa, uusi koti on nyt minun. Käyn töissä, ja edelleen viihdyn. (Tänään oli taas pari niin herttaista hetkeä että :) Luin koko lapsikatraalle kirjaa, kun yksi tytöistä kesken kaiken huikkasi "Kody, sää oot ihana". Toinen silitti ja suukotti poskelle kesken kinttaiden laiton ihanasti hymyillen. Kolmas oli se kaikkein suloisin, "Kody. Sää oot hyvä Kody". En mie itseäni enää sopivammasta paikasta voisi löytää. Ihania halipusi hetkiä ja kullannupuiksi kutsumisia. Ei, en mie koskaan haluaiskaan lähteä täältä teidän luota pois :)) Jumppailen minkä jaksan ja ehdin. Yritän löytää sinkkuelämän ilot, välillä siinä onnistunkin. Rakastan Kullannuppua koko sydämelläni, pientä olin tänään hoitamassa, eikä niinä hetkinä mikään voi olla huonosti.

Mutta mikään ei tunnu olevan oikeasti hyvin. En mie halua olla tämmönen. Jos joku haluaisi ja voisi, niin lähettäisikö mulle pienen hippusen onnellisuutta?

Vuosi 2007 oli ja meni, pieni kertaus tulee tässä, sattuneesta syystä näin hieman vuodenvaihteen jälkeen. Kaikki tuntuu pyörineen ihan täysin ja kokonaan samojen asioiden ympärillä..

Tammikuussa asuin yksin, opettelin taas olemaan itsenäinen. Kaikki kävi kuitenkin yllättävänkin helposti, alkukankeuksien jälkeen pääsin jaloilleni melkoisen pian. Oma teoriani asiaan on, niinkuin ehkä olen joskus maininnutkin, mutta sitä en julkisesti suustani päästä :)

Helmikuussa jo tapasinkin S:n, ja tunteiden kirjo sekä ajatusten uskomaton vuoristorata alkoivat. Kuunteles vaikka:

"En ole varma, jaksanko tällaista. Kaksi ihmistä, joiden on hyvä olla yhdessä. Mutta samalla ne kaksi ihmistä kulkevat niin erissä maailmassa. Erilaisia polkuja pitkin. Välillä polut yhdistyvät, mutta tuntuvat sitten taas jatkavan omaa tietänsä - erkanevat varoittamatta. Vievät taas kauemmaksi. En ole varma, kaipaanko tällaista. Voisin valita helpomman tien. Jatkaa elämääni yksin. Löytäen vielä sen jonkun, joka on tarkoitettu minulle. Mutta voisin myös jatkaa, antaa tunteen viedä. Katsoa. Sillä ne ajat, jolloin kuljetaan samaan suuntaan, niistä ajoista saan paljon. Silloin on hyvä olla."

"Nyt taas tuntuu paremmalle. Ihan oikeasti. Ei mitään näin-mie-olen-päättänyt juttua. Ei sarkasmia. Vain sitä oikeaa tunnetta, kun kaikki tuntuu hyvältä. Hooray for this feeling :)"

"Ikävät ajatukset katosivat, ja sain niiden tilalle jotain paljon kivempaa. Hymyjä ja hyvää oloa. Kädestä pitämistä ja parempaa mieltä. Tunteen siitä, että tässä minun on hyvä olla juuri nyt."

"Kysymysmerkit koskevat nyt sitä, onko S sellainen ihminen, kenen kanssa tahtoisin elämäni jakaa. En tiedä, haluanko antaa itseni ihastua enempää. Jos sitten kuitenkin käy niin, että huomaan kaiken olevan.. väärin. Sitten kun ihastuminen on syvempää, irroittautuminen muuttuu ainakin sata kertaa vaikeammaksi. Silloin kun kaikki on hyvin, niin kaikki todella on hyvin. Niinä hetkinä en epäröi hetkeäkään valintojani. Niinä hetkinä hymyilen, olen onnellinen. ... Toisaalta voisin sanoa nyt heiheit, niistä järkiperäisistä syistä. Toisaalta se on asia, jota viimeiseksi kaipaan. Sydän sanoo, ettei vielä ole aika irrottaa."

Maaliskuussa jouduttiin sanomaan hyvästit ihanalle kaverille, pienen oli aika lähteä pois :'(

"Meidän pieni. Pääsi koirien taivaaseen. Aivan liian yllättäen. Ei tällaista osannut odottaa, ei kai koskaan osaisi. Kukaan ei enää heiluta häntää, ole niin iloinen kun menen kotiin. En enää koskaan saa silittää tuota rakasta pörröturkkia. ... "

Ajatus Turkuun muutosta alkoi ihan toden teolla pyöriä mielessä. Katsoin jo työpaikkojakin, ja ystävän kanssa lyötiin lukkoon päivämäärä vuoden päähän. Sitten me ei enää aiottaisi olla Bisketissä kahvilla, vaan paikka olisi jokin ihan muu.

Huhtikuussa sain kuulla kaksikertaiset vauvauutiset. Toiset olivat maailman ihanimmat, odotetuimmat, onnellisimmat - Isoveli vaimoineen saisivat viimein pienen murusen. Toiset uutiset taas tuntuivat täysin uskomattomilta - K saisi vauvan. Jo nyt, näin pian meidän eron jälkeen.

Kesäkuussa vietin maailman kurjimman syntymäpäivän ikinä. Sweet 25.. Juhannus Kalajoella oli osittain kuitenkin oikeinkin onnistunut. S:n kanssa oli vaikeaa, mutta edelleenkin toivoin että asiat voisivat muuttua.

Elokuussa jätin S:n. Suurkulutin surullisia biisejä, nenäliinoja ja kyyneleitä.

Edestakaisin soutaminen kuitenkin jatkui aina lokakuulle asti, jolloin virallinen piste oli tehtävä. Olin edelleen täysin rikki, sirpaleina. Johanna Kurkelan Marmoritaivas soi ja tuntui syvällä sydämessä.

Tiedän että en ole ainut, jolle tällä tavalla käy,
että toinen on lähellä aivan, sitten häntä ei enää näy..
Jos suljen hetkeksi silmät, on kuin kanssas taas olisin.
Vaan kun katson nään aution huoneen..
Tämä ikävä on sellainen, että tällaista kokenut ole en.
Se on syvä ja jotenkin lopullinen.
Se painaa ja sattuu ja puristaa,
mutta kenties joskus on helpompaa.

"Ei meillä olisi voinut olla tulevaisutta, edelleen olen täysin sitä mieltä. Mutta olisin tahtonut nähdä meidät yhdessä vielä, niin kuin hyvinä aikoina. Olisin tahtonut pitää kiinni, olla lähellä. Ottaa vain kaikki ne hyvät asiat päältä, jättää kaiken paskan taakse. Unohtaa sen, mikä satuttaa. Muistaa kaikki hymyt ja suudelmat. Muistaa rakkauden. .. Ei ollut asioita, jotka olisivat muuttuneet. Ei ollut asioita, jotka olisivat unohtuneet. Ei asioita, joiden kulku olisi muuttunut ajan kanssa. Oli vain asioita, joiden merkitystä toinen ei ymmärtänyt. Asioita, jotka satuttivat mutteivät muuttuneet mitenkään."

Marraskuussa pikku Kullannuppu syntyi. Ja me kaikki oltiin siitä hetkestä asti myytyjä, pieni ja niin rakas <3

Joulukuussa muutin kauemmaksi, S:n naapurissa asuminen teki asioista vielä miljoona kertaa vaikeampia, joten puhelu vuokraisännältä olikin lottovoitto. Uusi koti löytyi pian, ja joulukuun lopussa vietinkin viimeisen yöni vanhassa kodissani.

Uuden vuoden vaihtuessa mietittiin vuoden parasta ja huonointa asiaa, ja kolmea asiaa joita tulevalta vuodelta toivoisi. Vuoden tohinan tuloksena seuraavaa..

Paras asia:
S. Ihminen, joka ihmisenä oli kaikkea sitä ja vielä enemmänkin. Olisin voinut nähdä meissä niin paljon, potentiaalia kyllä oli.

Huonoin asia:
S. Mutta se potentiaali ei ollut tarpeeksi, kun kaikki kuitenkin meni niin kuin meni. Ero oli yksi vaikeimmista asioista, jota koskaan olen mennyt läpi. Ei, aika ei ollut pitkä. Mutta kyllä, tunteet oli niin isoja ja todellisia. Tuntuu äärettömän pahalta jättää taakseen ihminen, jonka kanssa edelleenkin tahtoo vanheta.

Toive 1:
Haluaisin olla taas onnellinen, olla oma itseni taas. Tiedättekö miltä tuntuu kun katsoo peiliin ja näkee vain murto-osan siitä, mitä on ennen ollut? Haluaisin taas olla keltainen, nykyisen epämääräisen en-tiedä-minkä sijasta. Mie olin hymyilevä, positiivinen, iloinen ja elämään valoisasti suhtautuva tyttö, ja antaisin paljon jos pääsisin taas sinne takaisin.

Toive 2:
Toivoin löytäväni ihmisen, jonka kanssa näkisin itseni vielä vuosien ja vuosien päästä. Juuri nyt ajatuskin vakavasta suhteesta ahdistaa. Tv:ssä pari juhli 5vuotis-päiväänsä, ja automaattisena reaktiona mieleen tupsahti ajatus "En mie halua tuommoista, miten kukaan jaksaa olla yhden ihmisen kanssa niin pitkään?". Mutta toivoisin löytäväni sen tunteen taas. Että voisin edes ajatella, että ehkä jossain todellakin on joku. Joku jonka kanssa mie voisin itseni nähdä onnellisena.

Toive 3:
Epämääräinen ajatusvirta, ei suoranaista toivetta. Kun kaikki on oikeastaan jo kiteytetty noihin kahteen edelliseen kohtaan. All I want is to be happy again..