..and I'm feeling blue

Pitäisi kamalan paljon. Sen sijaan otan asiakseni kertoa teille, miten elämässä sujuu. Tuntuu, että viimepostaukset ovat jokseenkin täydellisesti käsitelleet töitä ja uutta kotia. Aiheina toki äärimmäisen kiinnostavia :D, mutta sitä ihan tavallista elämää mulla pitäis vähän saada mielen päältä karkoitettua.

Niin. Juhannus. Se oli ja meni. Mielialatkin juhannuksen suhteen tulevat ja menevät. Välillä tuntuu, että oli pirun kivaa. Välillä taas, että mopo karkasi käsistä taas sen verran liikaa, etten jaksa edes hymyillä. Teltta Kalajoella oli paikallaan kahden yön verran. Aurinko paistoi ihanasti, ja monet ihmisetkin olivat ihania. Pientä hammasten kiristystä havaittavissa, kun naapuritelttoihin sattunut porukka ei ollut ihan sitä kaivatuinta seuraa. Eivätkä omatkaan seuralaiset käyttäyneet ihan niin kuin olisin toivonut. Sunnuntai muistettakoon elämäni tähän asti kurjimpana syntymäpäinä. Paha mieli ja kiukkuinen olo. Kamala krapula. Ajaminen Ouluun tietysti tytön vastuulla. Päivän piristyksenä kuitenkin radioista kuultu ajatus. Miksi paluuliikenne sujuu yleensä huomattavasti jouhevammin? Koska silloin ratissa ovat naiset. Tsih. Kuulkaas nyt pojat. Olen ihan kyllästynyt siihen, että naisten ajotaitoja moititaan. Mie ainakin oon ihan loistava kuski. :)

On ollut pari päivää ihan maksimaalisen kurja olo. Enkä mie tykkää tästä. Enenen!

Haluan olla iloinen. Onnellinen. Hymyilevä. Hyväntuulinen. Reipas ja ahkera.

Sen sijaan tunnen oloni ahdistuneeksi. Surulliseksi. Antisosiaaliseksi. Itkuiseksi. Väsyneeksi ja mietteliääksi.

Parisuhde tuo oman mausteensa elämään. Edelleen sama vanha virsi jatkuu. Kun yleensä on NIIN hyvä olla, etten mistään hinnasta vaihtaisi pois. Sitten tulee se jokin, ei niin vähäpätöinen asia, joka vie pohjaa niin paljolta. En tahdo sen tulevan luokseni. En enää koskaan. Pysy poissa prkl! Mene sellaisten ihmisten luo, joilla on voimia sinun kanssasi elää!

Enkä osaa tehdä päätöstä, joka vapauttaisi minut siitä voimattomuuden tunteesta. Olisi niin helppoa, jos muutenkin olisi vaikeaa. Mutta kun se on vain hetkittäistä. Olisin valmis vielä jonkin aikaa odottamaan, että tilanne muuttuisi parempaan. Mutta tuleeko se muuttumaan? Tiedän kyllä, ettei ihmisiä voi muuttaa. Ei sillä tavalla. Mutta kun tässä ei minun mielestä olekaan kyse ihmisen muuttamisesta, vaan jonkin tavan muuttamisesta. Mielestäni on täysin toivottavaa ja mahdollista, että ihminen vielä melkein 30-vuotiaanakin pystyy muuttamaan käytöstapojaan.

Olenko vain sinisilmäinen? Ihastunut pikku tyttö, joka tavoittelee kuuta taivaalta? Ei osaa päästää irti, vaikka selkeästi niin olisikin muiden mielestä tarkoitettu?

Jos kyse olisi jonkun muun poikaystävästä, tilanne voisi olla toinen. Näkisinkö toisella tavalla? Ihmettelisinkö vierestä, mitä toinen oikein tekee? Näkisinkö sen oikean, joka merkitsee paljon? Vai olisiko se minulle yhdentekevää?

En ole löytänyt kysymyksiini vastauksia. Mutta se, mitä olen löytänyt, on epäröinti. Vaikka tykkään toisesta Ihan Mahdottoman Paljon, en ole varma. En tiedä, näenkö edessäni ihmistä, kenen kanssa elämästäni koskaan voisi tulla sellaista, kuin sen toivoisin olevan. En osaa ajatella niin pitkälle.

En kuitenkaan ole valmis luovuttamaan. Tämän tahdon katsoa loppuun saakka. Jos kaikki sitten on liikaa kestettäväksi, on aika irroittaa. Osaanhan tehdä sen ajoissa, mikäli tarve on? Enhän odota liian kauan, jolloin voi olla jo liian myöhäistä?

Tarvitsen voimia kestää tämän liian aaltoilevan elämäni. Kaipaan vakautta. Kaipaan turvaa. Kaipaan tietoa huomisesta. Kaipaan kaikkea. Ja uskon olevani kaiken sen arvoinen.

Tuleehan se päivä taas, kun koen olevani onnellinen?

Raitapaita

Löysin iki-ihanan kortin, joka sopii tänne minun muuttoajatuksieni keskelle vallan mainiosti. Tytti Hakanen on kirjoittanut jotain oikein osuvaa. Kuulkaas :)

Kissa kirjava, Raitapaita
oli äreä ja kauhean saita,
halusi hienon tornitalon,
värikkäät portaat ja sähkövalon,
puutarhaan tuuhean lehtipuun,
iloiset ikkunat ja naurusuun.
Kunnes ymmärsi, että yhtä niistä
ei kukaan häneltä koskaan riistä:
Se oli hymy ja iloinen mieli,
niinpä kissa ikävät mietteensä nieli.

On tänään onnenpäivä!

Hei, tänään on hyvä päivä :) Tein itsestäni vuokralaisen uuteen asuntoon. Elokuun alusta pääsen asuttamaan huomattavasti halvempaa, ja ihanan näköistä kotia. Haluajia oli monta, ja olin aivan varma, etten sitä saa. Että joku muu kuitenkin pääsee minun näkökulmasta unelma-asuntoon, ja mie joudun jatkamaan etsimistä. Jokin siinä minun paperissa oli osunut kohdalleen, ja nyt mie olen iloinen :) Ei, en saanut parveketta enkä saunaa. En saanut kotia, jonka kylpyhuoneeseen mahtuisi pyykkikone. Sen sijaan sain oikein hyväkuntoisen asunnon, jonka värimaailma sopii mulle kuin nakutettu. Ihanat tummat kaapistot, silmää miellyttävä keittiöratkaisu ja mukava baaritiskintapainen tilanjakaja. Kylpyhuonekin vasta kaakeloitu, mikä onkin mulle ehkä se suurin osa uutta kotia etsiessäni. En osaisi nähdä itseäni asunnossa, jonka kylpyhuone olisi jotain muuta. Niinkuin esimerkiksi edellinen asunto, jossa suihku oli käytännössä vessanpöntön päällä. Pidemmän päälle sellainen haittaisi arkea aika lailla, ellei jo aiemminkin. Muistan, miten Laurelin joskus kysyi (..siinä valokuva-meemissä, joka on EDELLEEN tekemättä. Noloa.), onko keittiö minun kodin sydän. Taitaa olla, että se sydän löytyy mulla kylppäristä. Tai ainakin osa sitä, vaikken kylppärissä kovin suurta osaa päivästäni vietänkään :)

I'm in lööv :) Saa nähdä, miten sitten onnistuu saada kaikki tavarat paikoilleen. Neliöitä kuitenkin on aivan sopivasti, joten luulisin onnistuvan. Ettei minun tarvi tippua pois rakkaudesta heti muuttopäivänä, ja katua ratkaisuani karvaasti. Tuskin sentään.

Yhden myönnytyksen kyllä jouduin tekemään, minkä vuoksi olinkin jo jättää asunnon ottamatta. Nyt kuitenkin olen lupautunut asumaan uudessa kodissani vuoden päivät. Mikäli näin ei käy, jää takuuvuokra saamatta takaisin. Isoimpana miettimisen aiheena oli se, etten nyt pääsekään Turkuun. En ainakaan tältä istumalta. Toisaalta, nyt on hyvää aikaa miettiä, mitä ihan oikeasti haluan. Ja sitten, jos joskus muuttopäätöksen teen, voin olla varma, että se on harkittu tarkasti. Eikä Turku taida kadota minnekään :)

Toisena asiana oli S, ja ajatus siitä, että yhteinen koti voisi hyvinkin tulla jossain vaiheessa harkintaan. Ei, ei vielä piiitkiin aikoihin, ei meillä ole kiirettä minnekään :) Mutta noin niinkuin periaatteessa se olisi voinut hyvinkin tulla ajankohtaiseksi jossain vaiheessa vuoden sisällä. Mutta nyt - meillä on varmasti hyvää aikaa miettiä, mitä ihan oikeasti halutaan. Yhteenmuutto sitten vuoden kuluttua olisikin hyvä ajatus, mikäli vielä silloin yhdessä ollaan. Siinä vaiheessa ainakin molemmat tietää ja tuntee toista huomattavasti enemmän. Ja nähdäänkö suhteella tulevaisuutta.

Sitoumus, joka tuo tullessaan aikaa. Ei anna mahdollisuutta juosta kiireessä kohti mitään ratkaisua.

Kolmen päivän kuluttua minusta tulee vanhempi. Ei ole ikäkriiseilystä tietoakaan, se ehkä tulee sitten viiden vuoden päästä. Ennen syntymäpäivän juhlistamista on vielä edessä juhannus. Joka tänä vuonna tuottaa hieman päänvaivaa. Mie itse olisin ehkä kuitenkin mökkeilyn kannalla. Toisaalta taas en, ja suunnataankin näillä näkymin katseemme huomenna kohti Kalajokea. On kuitenkin kurjaa, ettei se ihan mennytkään niin, kuin oli suunniteltu. Osa porukasta aikoo ostaa liput sinne itse festari-alueelle, mihin taas mulla köyhäilijällä ei juuri nyt olisi varaa. Toisaalta taas ajatus siitä, että me S:n kanssa kaksin oltaisiin festarialueen ulkopuolella muiden siellä hengaillessa - ei sekään oikein houkuta. Kunhan S tulee töistä, miedän pitää puhua, pitkään ja hartaasti :)

Vietin juhannukseni missä tahansa, minun täytyy kuitenkin käydä tänään ostamassa uudet bh:t, jotka menevät tuon ihanan kesätopin kanssa. Ilman sitä en aio lähteä yhtikäs minnekään :)

Liian monta junaa

Voi teitä ihanaisia :) Viime kirjoitus sai teidät niin kivasti liikkeelle, että ihan häkellyin. Ja ainakin ilostuin - kovasti! Kiitos. Hirmuisen paljon samanlaista kommenttia teiltä kaikilta, ootte te kyllä kivoja :)

Sivukuja, Euggis, Arokettu, Junika, Hengetär, Terhi, Adalmiina, Bubbles, Ina, Annalinda, Kirppu. Kaikki ansaitsee erityismaininnan, sillä mie tosissaan arvostan sitä, että te jaksatte kommentoida. Ja minun mielestä kommenttiin kuuluu vastata asianmukaisella tavalla, eli reagoimalla :) Nyt kuitenkin kaikkien ajatukset olivat niin samansuuntaista, etten näe järkeväksi jokaiselle erikseen kommentoida.

Loviisan piitkä ihanan paneutunut kommentointi kyllä ansaitsee ihan oman kiitoksensa tänne tekstin keskelle. (Katsos neitiseni, tämä on vastavuoroista :)) Ihan äärettömän kultaista, kun jaksoit noin perusteellisesti minun asiaani pyöritellä. You like made my day :D

Pähkinänkuoressahan tämä kaikki on periaatteessa kuitattavissa muutamalla lauseella:

• Vaikka kyseessä olisi koeaika, ei ole ollenkaan perusteltua ottaa asiaa esille tuolla tavalla. Olen kuvitellut, että asioista mahdollisesti ensin mainitaan, ja sitten vasta ryhdytään toimiin, mikäli niitä tarvitaan.

• Lisäksi asian hoitaminen puhelimessa - ja ETENKIN kirjeitse - saa tämän tilanteen vaikuttamaan vielä entistäkin oudommalta, ja paukuttelee järjellisyyden mittasuhteita ihan uuteen uskoon.

• Vuorotyötä tehtäessä vapaita yleensä osuu sekä viikoille että viikonlopuille, tasapuolisesti. Jokaisessa työpaikassa, missä olen ollut, on vapaatoiveita saanut esittää. Sillä on kovin harvassa sellainen ihminen, joka on valmis sanomaan, että elämän tärkein sisältö on työ. Tai ainakaan sellaista ei voisi vaatia. Minun mielestä on ihan reilua, että työntekijä voisi esittää toiveen, joka mahdollisuuksien mukaan toteutettaisiin. Jos ei, niin ei. Ei elämä siihen kaatuisi. (Kirppu, olen pahoillani tuosta sinun kokemuksesta. Ikäviä ihmisiä on maailma täynnä!)

Kirje oli ja tuli, ei mitään uutta auringon alla. Samoja asioita, ja mustaa valkoisella. Joitain mainintoja asioista, joita IHMETTELEN. Johtaja lupasi soittaa tänään, jotta voidaan jutella. Joka tapauksessa, tämä on ensimmäinen kerta, kun olen saanut tuollaista palautetta työstäni. Toivottavasti myös viimeinen. Sillä en osaa - en vaikka miten yrittäisin - ajatella itseäni tuollaisena ihmisenä. Mie olen ihan varmasti antanut lapsille sen 101 prosenttia. Touhunnut jokaisen hetken, kun olen töissä ollut - en muista työvuoroa, joka ei olisi ollut täynnä työtä ja tekemistä. Olen saanut kuulla niiltä kahdelta entiseltä työkaverilta joiden kanssa olen tapahtuman jälkeen jutellut, että he eivät näe tässä mitään järkeä. Että he ovat minun nähneet tekevän työni hyvin. Mutta jokainen meistä ei voi olla samaa mieltä. Eikä meidän tarvitsekaan. Mutta kun välillä tuntuu, että meitä on liiankin moneen junaan.

Mutta tiedättekö mitä? Heinäkuuksi on taas työtä tiedossa. Listallinen todella mielenkiintoisen ja haastavan oloista hommaa. Jännittää mennä sinne. Pelottaa jopa. Sillä entä jos todellakin olen sellainen, kuin sain kuulla olevani? En näe itseäni siinä kuvauksessa, mutta epävarmuus tulee ja vie mukanaan murusia itsetunnosta. En tahdo tuollaista kyläilijää. En pidä siitä, joka haukkaa pieniä paloja minusta. Ottakaa joku se pois, ennen kuin se ottaa ja vie liikaa. Kiltit?

What did I do?

Kun puolen vuoden sisällä on sattunut ja tapahtunut paljon, eihän voi edes odottaa, että ne sattumat lakkaisivat kasaantumasta. Kuulkaas tätä.

Sain eräänä päivänä puhelun töistä. Vapaata vietin - ostoksilla juuri itselleni katselin kenkiä.

"Onko sulla hetki aikaa puhua? Aika ikävissä asioissa soittelen."
Jaa'a, mitähän sieltä nyt tulee?
"Olen asiaa miettinyt, ja tilanne on nyt sellainen, että en enää ajatellu jatkaa tuota sinun työsopimusta."
Anteeksi että mitä? Ai miksi? Onko jotain sattunu?

..ja syyt olivat sellaiset, etten tiennyt itkeä vaiko nauraa.

"Tämä ei johdu mitenkään niistä sinun sairaslomista.."
Eipä tietenkään..
"..mutta kyllä ihmettelin sitä, että vaikka oltiin edellisenä päivänä yhdessä töissä, niin et puhunut mitään, että olet kipeänä."
Först och främst, mie olin kyllä kertonut, että olin kuumeillut jo useita päiviä. Enkähän mie VOINUT tietää, että seuraavana päivänä olo olisi jo paljon kurjempi. Pomo itse on kovasti kehunut, ettei ole kolmeen vuoteen pitänyt ainoatakaan sairaslomapäivää. Vaan oksennustaudit ja kuumeet, kaikki on lasten kanssa touhunnut. Good for her. Mitä ilmeisimmin mie vain olen huonon työntekijä, kun en ihan samalla periaatteella töitä tee. Pää kainalossa ei voi antaa itsestään tuollaisille lapsille tarpeeksi paljoa.

"Toinen asia mitä olen miettinyt, on se, kun olet pyytänyt niin paljon lomapäiviä heti näin alkuun."
Jos ne ei sovi, niin voihan sitä aina sanoa. Mie luulin, että on kuitenkin ok kysyä. En ymmärtänyt, että se tekee minusta huonon työntekijän. Ymmärtäisin kyllä, jos joutuisin toiveistani huolimatta olemaan töissä. Minusta Turkuun jo aikaa sitten sovittu reissu, sekä Qstock olivat ihan ok-syitä pyytää vapaapäivää. Mutta ei ilmeisesti kuitenkaan.
"Itse olen sitä mieltä, että uudessa työpaikassa ei lomapäiviä kysellä, vaan tehdään ne työt, mitä pyydetään. Minä en itse olisi ikinä tehnyt tuolla tavalla."
En osannut sanoa mitään. Olen nuori ihminen, ja kesän pari tapahtumaa ON mulle tärkeitä. Enkä osannut kuvitellakaan, että vapaan pyytäminen olisi merkki siitä, ettei työnteko minua kiinnosta.

"Enkä oikein tykkää siitä, että meidän toimintatapoja kyseenalaistetaan. Siellä työntekijäpalaverissa kun puhuit siitä yhdestä asiasta.."
Kyllä mie tiiän, että se on sinun lastenkoti. Kyllä mulle on tullu selväksi, että sie haluat, että työntekijät toimivat samalla tavalla kuin sie, "ottavat sinusta mallia", niinkuin asian olet itse ilmaissut. Mutta en ollut ymmärtänyt, ettei omia mielipiteitä saa olla. Kun kuitenkin tehdään työtä lasten kanssa, ja sitä työtä tehdään koko sydämellä. Tuntuisi väärältä tehdä jotain vastoin omia periaatteitaan.

Kyllä kai tässä täytyy jotain muutakin syitä olla? En kai mie potkuja voi tuollaisten syiden takia saada?
"Mietin, miten asiat ilmaisen, ja kirjoitan sitten sulle kirjeen ja lähetän. Jutellaan sitten paremmin."

Että tällaista. Kirjettä odotellessa. En edelleenkään osaa ajatella, että olisin tehnyt mitään väärää.

Kohta kolme vie energian..

Remember me :)? Aika juoksee. Taustalla:

a) Lämpöilevä tyttö. Jo reilusti yli viikon ajan illaksi lämpö on aina noussut noin asteen veran normilämpöä korkeammalle. Tänään kävin viimein terveyskeskuksessa. Ei, en saanut aikaa lääkärille. Jos jatkuu pidempään, niin sitten verikokeisiin tulehdusarvoja tms mittauttamaan. Tämän ja huomisen päivän olen sairaslomalla. En Varsinaisesti Sairaana, mutta puolikuntoisena. Damn. I HATE IT.

b) Työt. Pikkupirpanoiden kanssa saan touhuta. Vaihdella kakkavaippoja, laittaa päiväunille, leikkiä. Isompien kanssa tutuksi tuleminen on vielä vaiheemmassa. Tiukkana saa olla, mutta myös hyvät yöt toivottaa pikkuisen silittämällä, ja syliinkin tullaan. Tykkään mie olla tuolla. Vaikkakaan lista ei tosiaan ole sellainen, mistä tykkäisin. Sain tänään kutsun entisen työkaverin tupareihin ensi viikonlopulle. Mutta kuten todettu - viikonloppuvapaita ei ole. Kysyn, jos sitä voisi mitenkään sumplia. Sillä mikä olisi enemmän totta - rankka työ vaatii rankat huvit. Mutta kun ei niitä huveja ehdi harrastamaan, ei sitten millään.

c) Parisuhde. Nii'in. Onnea kun hehkuttaa, niin sitten siitä ihan varmasti osa viedään ja laitetaan tavoittamattomiin. Olen joutunut miettimään, onko tämä sitä, mitä suhteelta kaipaan. Miten minun elämä sujuisi ilman S:n läsnäoloa? Haluanko todella lopettaa jotain näinkin hyvää vain tällaisen asian vuoksi? Toisaalta tämä on kaikkea muuta kuin "vain". Tämä on monessakin mittakaavassa suurta. Mutta sitten kun toisella puolella on se toinen suuri - hyvä olo. Mutta onko se tarpeeksi? Riittääkö, että toisesta tykkää? Auttaako se paikkaamaan kaiken tämän paskan? Mie en enää ole ollenkaan varma..

Työ tuo paljon muutakin kuin hyvää mieltä

Hups, miten aika juoksee. Ei ehdi istua koneelle. Töiden jälkeen kun on nyt ollut NIIN kivat ilmat, että. Miten mie kesästä tykkäänkään :) Ja kyllä, myös töissä ollessani. Kun ei tarvitse tehdä toimistotyötä, vaan saa ulkoillakin melko paljon, nauttia auringosta työnteon lomassa. Hiphei :)

Kesäkuun työvuorolistat löysivät minukin luokse. Ei, en ole juhannuksena vapaalla. Juhannuspäivänä kylläkin pääsen aamulla töistä, ja unien jälkeen olen valmis ottamaan juhlan jälkijunassa vastaan. Sitä paitsi, mulla onkin synttärit sitten sunnuntaina, enkä ainakaan silloin joudu töissä olemaan. Juhlitaan oikein kunnolla! 25 vuotta ei tunnu iältä eikä miltään, mie oon vielä nuori ja kaikki on edessä! Itse juhannus jää väliin, mikä kyllä piirun verran harmittaa. Oltiin jo päätetty lähteä Kalajoelle (never been there), ja nyt mie jään matkasta pois. Toivon, että myös S malttaisi odottaa lauantaihin, ja sitten vasta liikuttaisiin kohti hiekkasärkkiä. Toivokaa tekin, niin ehkä se toive tosiaan toteutuu. Kurjaa olla juhannus kaupungissa, mutta kyllä mie jotain kivaa keksin. Jos on kiva ilma, niin menen vaikka Nallikariin olemaan ja katselemaan muiden olemisia.

Lista oli muuten(kin) aika kurjaa katsottavaa. Ei yhtä ainoata viikonloppua kokonaisuudessaan vapaana. PÖH.

Ja kun vielä kysyin, saisinko Qstock-viikonlopun vapaaksi, vastauksena oli "Katsotaan. Kun sie oot jo juhannuksenkin vapaalla, niin se on epäreilua muita kohtaan." Ai miten niin oon vapaalla?! Enkä oo! Osan kyllä, mutta en sitä tärkeintä päivää. Olin kiukkuinen, mutta nielin kaiken. Katsotaan, miten stokkailun käy. Mie haluan sinne!

Flashback

Huh. Neljä työpäivää takana, ja neiti on ihan poikki. Pienenpieni työpamaus pitkästä aikaa tekee tällaista. Hassua. Vielä hetki sitten kun meni kaksikin viikkoa vain kahdella yhden päivän mittaisella vapaalla. Tämä kaikki tosin taitaa johtua jo siitäkin, että uusi paikka vie uudella tavalla voimia. Ja siitä, että nukuin viime yönä vain vajaat viisi tuntia ja heräsin aamulla ensimmäisten lintujen laulaessa. Yöunia verotti pitkään katsottu leffa, ja jälkeen päin mielessä pyörivä Wolf Creek. Kamalaa, mitä maailmassa voi ihan oikeasti tapahtua. Meitä ihmisiä on moneen lähtöön, mikä yleensä on vain hyvä asia. Mutta vaunuja tässä junassa voisi olla edes muutama vähemmän. Tositapahtumiin perustuvat kamaluudet vie ison osan ajatuksia, eikä uni tule illalla helposti silmään. Ei edes minulle, joka nukkuu yleensä missä ja milloin vain. Onneksi Pelottava Mies ei tullut uniin. Onneksi sain nukkua S:n kainalossa. Vaikka kiukuttelinkin itkuisena, kun minusta ei pidetty tarpeeksi hyvää huolta. Hei tyttö, cut it out!

Neljä päivää, kaksi täysin erilaista työpaikkaa. Toisessa halailevat, uudet ja ihanat lapset. Vaippojen vaihtoa, uusista asioista vääntämistä. Toisessa vanhat tutut kasvot - nuoret, joiden kanssa on jo tullut tutuksi. Sinne on aina yhtä helppo mennä. Yksi nuori tosin kaukaa katsellen ei tuntenut minua, vaan kyseli toiselta, josko heille on tullut joku uusi nuori. Toinen herra tuumasi, että "Sehän on Kody. Minä ainaki tunsin Kodyn heti kun katsoin." Päälle sitä hurmaavaa lapsen hymyä, johon mie ihastuinkin heti, kun sen pojan ensimmäistä kertaa tapasin. Voitaisiinko tästä päätellä jotain? Että mie en ikimaailmassa näytä pian 25-vuotiaalta? (No, se ei ollut yllätys eikä mikään. Kind of knew that allready :)) Tai että minun kuuluisi jotenkin näyttää aikuisemmalta ollessani töissä? Piru vie, ei kai sentään. Mie oon just hyvä näin, eikä sitä tarvi mennä minnekään muuttamaan.

Äpy kertoi kuulumisia K:n sukulaisiin liittyen. Asustelevat tuolla meidän kotikodin lähellä, ja olivat sanaparin vaihtaneet. Sukulaiset olivat käyneet kylästelemässä K:n vanhempien luona jossain vaiheessa. Ja voitteko uskoa, että K:n äiti ja isä eivät olleet sanoneet puolta sanaakaan siitä, että me ei K:n kanssa olla enää yhdessä? Kyseessä olivat sentään sisko ja siskon mies. Eikö tuollaiset jutut oman pojan elämästä ole yleensä melko tärkeitä? Come on, se oli sentään kaksi vuotta! Ei sillä, että tämä asia enää olisi mitenkään merkityksellinen, mutta taas kerran tuli todetuksi, ettei mulla ole ollut siellä perheessä minkäänlaista merkitystä. En ikinä tuntenut oloani tervetulleeksi K:n vanhempien luo. En ikinä tahtonut sinne vapaaehtoisesti lähteä kylästelemään. Aina se oli pakkopullaa. Aina se oli yhtä vaikeaa. Ja aikojen kuluessa tiesin kyllä, ettei se tule ikimaailmassa muuttumaan piiruakaan helpommaksi. Teennäisesti ehkä, muttei oikeasti. Not in a million years. Mutta se siitäkin murheesta. Nyt on toisin. Jotenkin kuitenkin tuntuu aika kurjalta, ettei tuollaista oman pojan elämän mullistavaa asiaa voida sitten ääneen sanoa. Tuntuu pahalta jo K:nkin puolesta. En ole mikään tuomitsemaan, mutta on mulla sentään maailman ihanin perhe.

..if I was you, I'd check this out :)

Kiukkupussi?

Näin viime yönä untakin siitä, että mie jäin yksin lasten kanssa juuri siihen "pahimpaan" aikaan, nukkumaan laittaessa. Johtaja unessa ystävällisesti lupasi jäädä siihen, kunnes herrat nukkuvat. Mutta todellisuus on toinen. Ei, mulla ei olisi mitään sitä vastaan, että jäisin yksin lasten kanssa kunhan ensin herrat tuntisin. Mutta kun en mie oikein muista edes niiden kaikkien nimiä vielä.. Eilen kyllä paimensin herrat nukkumaan itse, mutta vaikeuksien kautta yhden pikkumiehen kanssa mentiin. Testataantestataan uutta ihmistä minkä ehditään. Mutta sitähän se on, en muuta odottanutkaan. Jämynä on pysyttävä, ja asiat muuttuvat sitten kyllä pikkuhiljaa. En vain ole hirmuisen innoissani ajatuksesta, jossa jo kolmantena päivänä joudun yksin nuo rumbat pyörittämään. Onneksi tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos, kai jo ensi listasta alkaen.

Uimahalli oli täysi. Mutta väliäkö tuon, mie niin tykkään siellä käydä. Pulikoida ja saada parempaa mieltä. S yhtenä päivänä toivoikin minun käyvän vaikka joka päivä, olen kuulemma niin hyvällä tuulella käytyäni. Vihjasiko tuo muka siihen suuntaan, että mie ruukaisin olla kiukkupussi? Kodyko? Pois se minusta :D

Ihanaa, kun aurinko paistaa. Ihanaa, kun kukat kasvavat jo kovaa vauhtia, ja puut ovat saaneet vihreää ylleen. Ihanaa, kun on hyvä mieli. Ja ihanaa sekin, kun on töitä.

Tällainen mie oon

Arokettu oli omansa tehnyt, ja miekin perässä.. Täältä löydät omasi :) Tämä osuu minuun kyllä ihan täydellisesti. Tuollainen mie olen, niinkuin yleensä aina ravun luonnehoroskooppeja tutkaillessani. Ja hei, tottakai mie oon maailman paras suutelija :D

Your positive traits:

You're intuitive enough to know what's going wrong in a relationship early on
A total sweetheart - you're often the most caring person anyone knows
You are a generous and devoted parter to whoever you fall in love with

Your negative traits:

Insecurity - you tend to need a huge amount of comforting from your partner
You tend to be overly sensitive and easily hurt, which make loving you difficult
It's difficult to predict your moods. One minute you're up - the next you're down.

Your ideal partner:

Someone equally sensitive, who wants to take time to get to know you deeply
Dreams of an everlasting love - complete with marriage and a family
Loves to take care of you. Being a good cook and masseuse doesn't hurt!

Your dating style:

Slow. You enjoy dates that last all day, with plenty of time to talk and get to know one another.

Your seduction style:

Quite tender and loving, once you are comfortable in your relationship.
Coy. You tend to play it cool to drive your lover wild.
Orally talented - you're known as the best kisser in the zodiac.

Tips for the future:

Be a little less sensitive. Not every little mistake should hurt you.
Spend time away from your partner every so often - independence is a good thing.
Find ways to take care of yourself. You'll be happier if you put yourself first.

Best color to attract mate: Aqua

Best day for a date: Wednesday

Kesäsuunnitelmat on lyöty lukkoon

Onnen päivät jatkuvat, ja lupauksen olen saanut hehkuttaa, joten here we go :D

Tämä aamu alkoi maan mainiosti, kun kesäsuunnitelmiin tuli oikein huikean hieno lisä. Aamulla puhelin soi. Puhelinnumeron vilkkuessa ruudulla en uskaltanut kuin pienesti toivoa, että tämä nyt olisi jostain työpaikasta. Että mulle olisi käyttöä. Vastasin, ja esittelyn perusteella jo nousi hymy huulille. Laitoin jonkin aikaa sitten yhteen mielenkiintoisen oloiseen työpaikkaan sähköpostia. Että ottavat yhteyttä, mikäli tarvetta on. Tarve on ilmaantunut, ja Kodya viedään nyt. Ainakin hetken aikaa. Ensimmäinen vuoro on heti huomenna. Jännää :) Sitten ainakin kesä- ja elokuun ajan olisi tiedossa täydet tunnit, heinäkuulle vähän väljempää. Jatkostakin oli jo vähän puhetta, mutta sitä katsotaan sitten. Nyt täytyy vain olla oikein reipas ja ihana työntekijä, ja toivoa parasta. Tämä on juuri sellainen paikka ainakin päällisin puolin, jonne itseni kuvittelin silloin koulutuksen alkupuolella. Katsotaan, mitä tulevaisuus sitten tuo tullessaan. Mutta ainakin saan työkokemusta, joka puolestaan varmasti antaa uutta potkua sitten seuraavaa työnhakua ajatellen.

Hetken päästä sain toisen puhelun. Entiseltä keikkalais-työkaverilta. Oli kuullut minun olevan tulossa heille töihin. Siis hei, loistavaa. Vanha tuttu odottaa minua heti ensimmäisen työvuoron aikana. Ja vielä mukava sellainen. Kuulostaa hyvältä. Hän oli kuultuaan, että mie tulen, kertonut johtajalle minun olevan hyvä ja ahkera työntekijä. Jos tuollaisen kuullessaan ei tule hyvä mieli, niin koska sitten?

Johtaja otti tosin aikamoisen riskin, kun pelkän hakemuksen ja noin 20 minuutin puhelun perusteella lupasi töitä kuitenkin aika pitkäksi aikaa. Mutta mikäs siinä - mie teen parhaani ja hurmaan ne kaikki :D Ei tarvitse hänen jälkikäteen harmitella omaa päätöstään.

Paikan työntekijäpoppoo koostuu noin 30-vuotiaista ihmisistä, mikä sekin vaikuttaa positiiviselta asialta. Kun on normaalisti tottunut tekemään töitä noin kaksikymmentä vuotta vanhempien ihmisten kanssa (eikä heissä mitään vikaa ole, en mie sillä :)), niin oman ikäisten ihmisten kanssa työskentelyä osaa arvostaa huomattavasti enemmän. Samantyyppiset elämäntilanteet, samanlaiset kiinnostuksen kohteet. Kaikki sellainen tekee yhteisöön sopeutumisen miellyttävämmäksi.

Onni koostuu pienistä asioista, jotka alkavat nyt viimein loksahdella kohdalleen. En muistanutkaan, miten huonosti olen voinut eron jälkeen. Luin vanhoja kirjoituksiani, jotka kuitenkin palauttivat mieleen sen kurjuuden, minkä kanssa olen joutunut taistelemaan. Olen ollut rikki, pieninä palasina koko tyttö. Ihmisen mieli on kuitenkin siitä ihmeellinen, että se osaa laittaa syrjään asioita, joilla ei enää tässä vaiheessa ole merkitystä. Onneksi. Olisi kamalaa kantaa sitä surun viittaa harteillaan päivästä toiseen, jokaisen vuoden kuluessa. Hetkittäin kaikki se palaa mieleen, ja kyllä - kyyneleet nousevat sellaisena hetkenä edelleen silmiin. Mutta vain hetkittäin. Vain pieninä välähdyksinä. Minulla on kuitenkin hyvä olla. En pelkää sitä, että menneisyys tuntuisi liian raskaalta. En pelkää tunteita, joita koen. Pystyn hymyillen muistelemaan sitä hyvää ja arvokasta, mitä on ollut. Ja samalla katsomaan tulevaisuuteen, joka näyttää hyvältä. Tuntuu hyvältä. Onnelliselta.

Äipälle soitin kertoakseni uudet iloiset uutiset. Ihana, onnellinen äiti puhelimen toisessa päässä. Melkein kyynel silmässä Kodyn onnen vuoksi. Miten kaikki kuitenkin järjestyy. Kaikesta huolimatta kaikki menee niinkuin pitääkin. Mie olen noussut jaloilleni vahvempana. Uusi elämä tuntuu hyvältä.

Mie olen selvinnyt siitä vaikeasta, mikä vielä viisi kuukautta sitten hallitsi elämää täydellisesti.

Tyttö

Tänään tämä tyttö on ollut reipastakin reippaampi. Herännyt jo seitsemältä. Noussut sängystä mukisematta. Antanut eilen kirjoittamansa kirjeen pojalle aamulukemiseksi. Ensimmäisen laatuaan. Ei ollut varma, miten poika suhtautuisi. Vaikka onkin saanut pojalta kirjeen aiemmin, se on ollut ihan toisenlainen. Kirjeeseen tyttö yritti purkaa omaa sisintään. Sitä, mikä tahtoo purkautua ulos kiukutteluna. Sillä tyttö ei osaa päästää asioista irti. Tyttö miettii, pohtii ja pyörittelee. Paisuttelee asioita mielssään, kunnes ne saavat jonkinlaisen closuren. Ei osaa muuta, vaikka miten yrittäisi. Tyttö toivoo, että poika ymmärtäisi, mistä tyttö puhuu. Että tytön ja pojan välinen asioiden selvittely muuttaisi muotoaan - tottakai siihen suuntaan, josta tyttö itse enemmän pitäisi.

Tyttö sai viimein kaiuttimet tietokoneelleen. On etsinyt käsiinsä Daughtryn biisejä. On myyty. Täysin ja kokonaan. Uskomaton ääni. Tällaista tyttö voisi kuunnella vaikka ikuisuuden. Oih. Uskomatonta. Thank God for the American Idol :)

Change the colors of the sky.
And open up to
the way you always made me feel alive,
the ways I loved you.
For all the things that never died,
to make it through the night,
love will find you.

Lycka

Pitkä lista pysyy edelleen melkein yhtä pitkänä. Ainoastaan poliisilaitoksen asia on hoidettu. To-do-listalla sen sijaan vielä monta asiaa toimitettavana. En ymmärrä, mikä tästä tekee niin vaikeaa. Mie sen teen vaikeaksi, ja ihan suotta.

Pari kaksin verroin tärkeämpää asiaa sen sijaan on hoidettuna. Uusi peitepuikko jo niin päivettyneelle iholle ;). Suihkuun kiva kori tavaroiden säilytystä varten. Ruokatarpeet illaksi.

Ja uskokaa tai älkää - Oulussa on ollut tänään LÄMMIN. Kova tuuli niinkuin yleensäkin, mutta sitäkin lämpimämpi sellainen. Mittari näyttää noin 18 astetta. Aurinkolaseillekin oli käyttöä. Tosin nyt ilma näyttää harmaantuvan. Mutta kaikesta tästä voimme kuitenkin päätellä, että kesä tosiaankin tekee tuloaan! Eilen näin ensimmäiset täydessä kukassa olevat voikukatkin. Miten nuo elämän pienet asiat tekevätkin joskus niin iloiseksi.

Onnellisuus. Se hypähti aiempaan tekstiin ihan kuin huomaamatta. Kun olin jo julkaissut tekstin, aloin itsekin asiaa miettimään. Vielä illalla sängyssä unta odottaessani asia nousi mieleen. Olenko mie tosiaan onnellinen? Ei kai ole mitään syytä olla olematta. Mutta muistan edelleen, miten vielä jokin aika sitten asiaa mietin. Kaikki on oikeastaan aika kivasti. Mikään minun elämässä ei ole oikeastaan vinossa. Mutta että onnellinen? En mie onnellinen ole. Jotain vielä puuttuu. Ja nyt, ihan varkain se pieni, mutta niin merkityksellinen sana hiipi luokseni, ja hyppäsi suusta ulos aivan varoittamatta.

Jostain syystä hämmennyin. Täysin ja kokonaan. Mitä onnellisuuteen sitten vaaditaan?

Ei ole työtä. Ei ole vakaita tuloja. Ei ole varmuutta siitä, mistä saan rahat seuraavan kuun vuokranmaksuun. Ei ole tietoa siitä, mistä vuoden päästä itseni löydän. Ei ole sitä tulevaisuutta, jonka olemassaolosta olisin voinut vielä vuosi sitten lyödä pääni pantiksi. Ei ole sitä ensirakkautta, jonka kuvittelin kestävän ikuisesti. Ei ole kihlasormusta eikä melkein-omaa asuntoa. Ei ole autoa, eikä asuntolainaa. Eikä edes pyörää.

On ystäviä. On rakastava, ihana perhe. On ihana pieni koti, jossa viihdyn loistavasti. On teitä, jotka voivat viedä minut mihin tahansa. On ovia, jotka voin avata. Ovia, jotka voin jättää kiinni. On ihminen, kenen kanssa saan nauraa ja tuntea oloni hyväksi. On käsi, joka koskettaa. Kainalo, johon käpertyä. On tunne, joka kutittelee vatsanpohjassa. Tunne, jota sanotaan tykkäämiseksi. On ihminen, jonka seurassa voin olla oma itseni. Ihminen, joka pitää kiinni. Ihminen, jota en osannut elämääni odottaa. Mutta joka kuitenkin on tässä. Toivottavasti vielä pitkän aikaa.

Minulla on paljon.

Ja kai se riittää onneen. Se, että huomaamatta, asiaa sen enempää pohtimatta lipsautan suustani sen pienen sanan. Sen, jota en uskonut sanovani.

Taidan mie olla onnellinen.

Jag vill ha den tillbaks!

Kiukuttaa. Launatai-iltana oltiin kävelemässä S:n luo, ja samalla piti hakea pyörä, jonka bussiaseman lähelle jätin töihin mennessäni. Mutta ei, pyörää ei löydy mistään. Joku prkl on napannut sen mukaansa, huolimatta lukosta ja luultavasta ihmisten liikkumisesta kyseisellä alueella. Löysin kuvan, joka näyttää aika paljon minun rakkaalta, tosin erivärisenä. Jos joku sattuu näkemään jossain ojan pohjalla tuollaisen, mutta harmaavioletin pyörän, kertoo kai minulle :) Täytyisi käydä poliisilaitoksella kertomassa asiasta. Oulussa varastetaan harmittavan paljon pyöriä, enkä mie ainakaan kovin monta Oululaista tunne, keneltä ei olisi joskus pyörä kadonnut. Ihmiset on ihan kurjia, kun toisen rakkaan menopelin vievät. Miten ihmeessä mie muka pärjäisin kesän ilman pyörää? Miten on mahdollista, että saisin säästettyä rahaa uuteen pyörään? Kurjaa!

Kaiken tämän keskellä (Kelakin lähestyi minua kirjeellä asumistukiasioihin liittyen. Tuon yhden ja puolen kuukauden palkan ei kuitenkaan luulisi vaikuttavan asumistukeen pidemmällä aikavälillä?) oli kuitenkin mukava viikonloppu. Äitienpäiväsyömässä käyty, äitiä muistettu paketein ja kahvein, nautittu auringosta ja hyvästä mielestä.

Muuttoa Turkuun on mietitty äpynkin kanssa. Mietti kovasti syitä, miksi ei kannattaisi lähteä. Taustalla se, että tulee ikävä. Voi, niin minunkin tulee! Turkuun on kamalan pitkä matka, eikä kaikki välttämättä olekaan ollenkaan niin yksinkertaista kuin toivoisi. Entä, kun minusta tulee ensimmäistä kertaa täti, ja sitten mie olenkin niin kaukana? Siinä kohdassa äiti osasi vetää kyllä oikeasta narusta :) Muutos olisi suuri, ja vaikka se houkutteleekin KOVASTI, on myös näitä asioita, joiden vuoksi olisi niin paljon helpompaa jäädä tänne. Perhe. Ikävä kaikkia. Vaikka siellä olisikin kaikkea uutta ja ihanaa. En tiedä edelleenkään, mihin tämä johtaa. Eikä kai vielä tarvitsekaan tietää? Elokuun alusta olisi muutamia paikkoja auki, joita olisi hyvä hakea. Mutta en tahdo vielä elokuun alusta, en. Sitten syksyllä vasta.

Katsotaan, minne tie johtaa. Polkuja on monia, mutta mikä niistä olisi parasta valita?

MTV taustalla, korviin kajahti oi-niin-ihanan Chris Daughrtyn ääni. Huh, mikä ääni. Vie mukanaan. Kunhan saan koneelle ne kaiuttimet, vierailen ajan kanssa Daughrtyn sivuilla. Tahdon ehdottomasti kuulla lisää pätkiä siitä kauniista äänestä, joka vei sydämen jo silloin esikarsinnoissa.

(kuva)

Tarkoituksena oli miettiä sitä onnellisuutta. Olen aivan liian kevyin ajatuksin liikkeellä, jotta jaksaisin juuri nyt miettiä mitään sellaista. Ehkä ensi kerralla?

Viikonloppuna

Eilen olin piiitkästä aikaa töissä. Siellä kivassa paikassa, jossa pari kuukautta vietin. Ovat soittaneet aiemminkin, josko pääsisin tulemaan. Mutta arki on ollut sellaista kiirettä ja vipellystä, ettei ole ehtinyt.. no, yhtään mitään tuollaista virallista ja järkevää. Sen sijaan on käyty Ikeassa, kyläilty, mitä milloinkin. Eilen oli kuitenkin oikeasti mukava käydä tutussa paikassa. Oli mukavaa, kun yksi nuorista huudahti iloisena Onpa kiva! kuullessaan Kodyn taas olevan töissä. Vastaava ohjaaja puhui mahdollisesta työrupeamasta lähiaikoina. PEUKKUJA. Mitään ei luvannut vielä, kun mikään ei ole ollenkaan varmaa. Enkä miekään odota, että se toteutuisi. Toivon kuitenkin. Sillä mikä olisi sen mukavempaa. Oli mukavaa nähdä tyttöä, kenestä on työssäoloaikana ehtinyt tulla ihminen, kenen kanssa voi Jutella. Katsokaa nyt, miten paljon mie rupattelen yhdestä ainoasta työvuorosta. Silly me.

Äpy ja Pikkumies tulevat tänään kylään. Hiphei! On sitäpaitsi aikamoinen viikonloppu edessä noin muutenkin. Kiekkoa - hhjj :) En ole tainnut paljoa jääkiekosta edes mainita täällä blogimaailmassa? Hassua. Kun tosiasiassa minut oikeasti saavat liikkeelle nämä tällaiset kiekkohässäkät. Tv:n edessä istun kuin liimattu, jännitystä ja meteliä, iloa ja surua. USA-pelin aikana ennen rankkareita mittasin pulssini, ihan vain mielenkiinnosta. Noin 120 x minuutissa se parka hakkasi. Ja Petteri Nummelin, siinä vasta mies. Mie olen ihaillut tuota miestä jo ikuisuuden. Ja aina vain, ihana.

(Kuva)

Kiekkoviikonloppua, Euroviisuja, ruokailua kivassa ravintolassa. Kaikkea mukavaa tiedossa. On vain yksi ongelma. Äippä ei edelleenkään tiedä, että olen taas alkanut polttamaan. Eikä saa tietääkään. En ole ikinä polttanut äidin nähden, enkä aio sitä koskaan tehdäkään. Nyt on vain taisteltava kiukkua vastaan. Se väkisinkin nostaa päätään, ei osaa jättää minua rauhaan. Pirun nikotiini ja sen puutteen mukanaan tuomat vieroitusoireet.

Nyt siirryn täyttämään veroilmoitusta ja siihen kirjattavia matkakuluja. Menen suihkuun ja siivoan vähän, jotta yökyläilijät mahtuvat sekaan. Illalla jännitän ja juon muutaman siiderin. Puen päälleni uuden kivan paidan, ja nautin viikonlopusta. Äitienpäivästä. Äiti, mie rakastan sinua.

Todellisen kauneuden täytyy kasvaa sisältäpäin.

Uih.

Uih. Ei ole aikaa. Mutta niin kamalan suuri tarve purkaa ja sanoa. Vaikkei mitään kerrottavaa edes ole.

Olen katsellut työpaikkoja Turusta. En silti halua lähteä vielä elokuun alussa. Kesän tahdon olla Oulussa, ja sitten syksyn koittaessa muuttaa. Haluanhaluanhaluan! Toteutuvatko haaveet ja halut, vai löydänkö itseni edelleenkin samasta vanhasta paikasta syksyn sateiden saapuessa?

Ollaan S:n kanssa mietitty, milloin lähdetään. Ollaan mietitty, miten selvitään. Ollaan mietitty, miten asunnon etsiminen onnistuisi parhaiten. Ollaan mietitty, mitä sitten yhteiseen kotiin viedään. Ollaan mietitty, että laitettaisiin jo pikkuhiljaa hakemuksia ja asuntokyselyjä menemään. Ollaan mietitty yhteistä tulevaisuutta Turussa.

Vitsit, miten mie oonkaan innoissani!

Ostin tänään kesämekon. Uudet ihanat kengät. Äpylle lahjan sunnuntaita varten. En ole varma, tykkääkö äiti tulevasta dvd-boksistaan. Jollei tykkää, niin mie otan sen itselle ja ostan jotain muuta. Mutta kun ei löytynyt sitä levyä, minkä äippä olisi halunnut.

S kyseli vanhemmiltaan, mitä Kodysta oli tykätty. Ja tiedättekö mitä? Pelkkiä hyviä sanoja. Hooray for me. Hooray for them. Olin kuulemma ollut suloinen, herttainen, oma-aloitteisuuttani oli arvostettu. Kaikkea kivaa, joka toi hymyn huulille. Loistavaa.

Tänään tulee taas yksi jakso Greyn anatomiaa. Uih taas. Olen NIIN RAKASTUNUT tuohon sarjaan. Millään muulla ei keskiviikkoiltaisin ole mitään merkitystä. Loistavaa. Hellyyttävää. Ihmeellistä. Täydellistä jopa.

Ja tiedättekö mitä? En ole ollenkaan epävarma siitä, mitä tunnen, kun katson S:a. Olen onnellinen. Se poika saa minut hymyilemään. Saa minut nauramaan. (Välillä itkemäänkin, mutta sellaisista selvitään kyllä :)) Lähellä ollessa en malta olla koskematta. Illalla en osaa nukkua ilman sitä suloista vieressäni. Ja anteeksi, tämä ei ole ollenkaan minun tapaistani, mutta tämän kerran annan itseni sanoa sen ääneen - seksi on taivaallista.

Taidan tosiaan olla myytyä tyttöä. En mie tällaisia ihan vain lämpimikseni puhu.

Same old song, just a differrent name

Uusi mie. Hui. Saa nähdä, miten tähän muutokseen osaan suhtautua. Mitä tehdä, etten ihan hukkaa itseni. Mutta hei, jos edellisnimeeni totuin, niin kyllä tähänkin. Ei kai se voi olla ollenkaan sen vaikeampaa :) Edelleen tuolla teksteissä vilisee entinen-mie. Mutta en anna sen haitata. Ei se ole mikään syy vaihtaa blogia kokonaan. Ei voi muutta liian montaa kertaa lyhyen ajan sisällä. Menee jo sekaisin.

Kaikille teille, jotka olette kyselleet, on nyt ilmoitettu uudesta olinpaikasta. Saa nähdä, miten moni teistä löytää perille. Toivottavasti moni, etten joudu teitä kovin kovasti kaipailemaan. Ja kai sitä omien kommentointienkin kautta sitten tekee itseään tykö - niillekin, jotka eivät ole muutoksesta vielä tietoisia. Tyrkyttäminen - siinä vasta fiksu ajatus :D

On tapahtunut paljon kaikenlaista, mutta tuon Vahingon jälkeen en ole osannut istua alas ja kirjoittaa. Nyt kuitenkin palaan, päivitän ja puran. Vaikken juuri nyt.

Seuraava askel on laittaa kamppeet kasaan. Ottaa veroilmoitus mukaan - ensimmäistä kertaa elämässäni joudun tekemään siihen jotain muutoksia. Osaankohan? Uimakampeet laukkuun, ja kaapin tyhjennys eväistä. Ei, en ole menossa kauas. S:n luo, vain yhdeksi yöksi. Mutta kun huomenna on niin paljon kaikkea. Eikä ole mitään järkeä ostaa uutta ruokaa, kun eilen on käyty kaupassa monen kympin edestä. Uudet kengät täytyy käydä vaihtamassa - otin kiireissäni liian isot mukaani. Hennesin paketista osa täytyy palauttaa.

Ajattelin myös soittaa K:lle. En ole itse osannut ajatellakaan, ennen kuin joku tuossa jo kai viikko sitten kysyi - asuuko K jo yhdessä uuden tyttöystävänsä kanssa? Täytyyhän tuo selvittää, jotta tyttö saa mielenrauhan.

Ei tytön nimi oikeastaan voi olla Kody. Mutta muutakaan en keksinyt. Tiedättekö biisin?

KIITOS

Oi teitä murusia :) Olen jo saanut monia ihania viestejä teiltä - niin sähköpostin kuin kommenttienkin muodossa. Juuri nyt en ehdi niihin vastailemaan, ainoastaan tällaisen yhteisen kiitoksen laitan ennen kuin matka pian suuntaa kohti Ikeaa. Olette kyllä niin ihania, tulee Misalle ihan hyvä mieli! Mie vielä muutosta mietin, ja lähinnä tuon nimenvaihdoksen suhteen. Mikä Misasta tulee? Keksin ehdotusta harkitaan vakavasti :D

I'll be back. Ja hei, kyllä te tiedätte sitten, että se oon mie :)

Vahingossa

Silti se ei tee tästä lainkaan sen helpompaa.

Niin siinä kävi, että kaikesta salailusta huolimatta S vahingossa piipahti vanhalla blogillani. Ei, en tiedä miten siinä niin kävi. Ja Luojan kiitos, olin vieressä ja ehdin estää vahingon, ennen kuin se oikeastaan edes tapahtui. Edellinen blogini on nyt kuitenkin salasanasuojattu. Taidan olla vainoharhainen. Mutta vaikka S lupasi, ettei blogillani käy, en oikein osaa luottaa. Johtuen puhtaasti siitä, miten K toimi, vaikka toista lupasi. Eikä kyse ole siitä, että täällä lukisi jotain järisyttävää. Ongelman ydin on aivan toisaalla. Tämä on minun päiväkirjani, enkä antaisi paperiversiotakaan S:n käsiin.

Ennemmin tai myöhemmin näin oli käytävä. Tiesihän tuon.

Tämän blogin kohtaloa en ole vielä päättänyt. En tiedä, pitäisikö taas siirtyä ihan uuteen paikkaan? En kuitenkaan tahtoisi. Pidän tästä paikasta. Mutta onko mahdollista, että muutan blogini nimeä? Ja samalla omaa nimeäni? Tuhota ainoastaan kaikki Misaan viittaava, ei koko blogia. Tuntuu haikealta luopua Misasta, mutta en näe tässä paljoa muuta mahdollisuutta. Sillä tahdon edelleen kirjoittaa. Tahdon teidät pitää mukana, sillä teette tästä paljon antoisampaa. Mutta en tahdo, että joudun alkaa karsimaan sanomisiani. Tämä on aivan liian tärkeää minulle, jotta olisin valmis sellaista muutosta tekemään.

Joten, jos ette minua enää jonain päivänä löydä tämän samaisen osoitteen alta, tiedätte syyn. En silti aio kadota. Sähköpostin kautta kerron teille olinpaikkani muuton koittaessa. Toivottavasti pysytte mukana.

misanposti@gmail.com

Ilmoitattehan itsestänne te, jotka tahdotte mukanani matkalla jatkaa :)

Tahtoisin jutella Vapusta. Kertoa asioita muutenkin. Mutta juuri nyt olen liian täynnä tätä kysymysmerkkiviidakkoa blogi-identiteetin muutoksen suhteen.

En edes osaa ajatella, millaisen uuden nimen itselleni löytäisin. Yritän.

Glada Vappen

Tänään se on. Vappu. Ilmapalloineen ja serpenttiineineen. Simoineen ja tippaleipineen. Kuohuviineineen ja ystävineen. Paitsi ettei mulla ole kuin kahta jälkimmäistä. Eikä niistäkään kumpaakaan ihan vielä. Ja pirun isoja ilmapalloja, joita ei voi puhaltaa normaali-ihmisen keuhkoilla. Pitäisi olla pumppu, mutta se on tainnut muuton yhteydessä mennä hukkaan. Niinkuin kaikki muukin vappusälä. Mutta pääasia taitaakin olla ystävät ja hyvä mieli. Niillä pääsee pitkälle.

OIKEIN IHANAA VAPPUA MURUSET! :)

Paitsi ettei oikeastaan ole vielä sitä rellestykseen vaadittavaa olotilaakaan. Hmh, taitaa olla kaikki hiukan kateissa vielä tässä vaiheessa päivää. Onneksi en ole opiskelija, jonka olisi periaatteessa rymyttävä jo aamusta asti. Onneksi oli aikaa nukkua jonkin aikaa. Onneksi ehdin vielä hyvin suihkuun ja Alkoon ja kaikkialle, minne pitääkin. Onneksi ne tärkeät ihmiset ovat vielä töissä, eikä mulla ole kiirettä vielä yhtikäs minnekään.

Joku joskus blogissaan sitä mietti, että miten on mahdollista, että heti kun herää päviäunilta, tekee mieli makeaa? Ei mitään järkeä. Enhän mie mistään karkeista unta näe :D Näin unta vanhoista ystävistä, joiden kanssa en vain yksinkertaisesti enää viihtynyt. En enää silloin, kun koko vanha poppoo oli kasassa plus muutama vielä lisäksi. Unessa mietin, että näin arvelinkin tämän menevän. En enää ole yksi heistä, olen yksi jostain aivan muusta. Unta kaikki, mutta jotenkin niin todellisen tuntoista. Olen uusi ihminen, uuden elämän kanssa, uusien Ystävien seurassa. Kaveruus ei ole mennyttä, mutta kaikki on vain erilaista. Entinen tiivistäkin tiiviimpi kaveriporukka ei ole enää sitä. Ei ainakaan minulle. Kiitos uudet, rakkaat ihmiset. Tykkään teistä kovasti!

Viikonlopun aikana käytiin S:n kotikotona. Edelleenkään en osaa sanoa, pidetäänkö minusta. En ole varma, mitä minusta ajattelevat. Pyysivät jäämään hetkeksi heidän tytökseen, kun ei kerran ole töitä juuri nyt tiedossa. Ei kai se voi kovin pahaa tarkoittaa, vaikka olikin pilke silmäkulmassa sanottu? Ja kun nyt verrataan (vaikka ei koskaan saisikaan. Tiedän, tiedän.), niin kaikki tämä oli ehkä miljoona kertaa helpompaa, kuin K:n vanhempien kanssa koskaan. Osasin olla oma itseni. Olla rentoutuneena ihmisten seurassa. En tuntenut pahoja katseita. En mitään sellaista, mistä en olisi pitänyt. Kai S:n perhe on enemmän niinkuin meidän ihanaakin ihanempi kotiväki. (On ne niin ihania, en mie ole ollenkaan puolueellinen!)

Oman kodin hassu väki lähetti maailman parhaan Vapun-toivotuksen kuvaviestin muodossa. Mummo mukaanlukien olivat hassutelleet, ja saivat tämän tytön huulille iloisen hymyn. Miten mie noita rakastankaan!

Viikonloppu piti sisällään..

..yhden baarireissun. Kyllä, siellä sittenkin on elämää :D. Äärettömän ärsyttäviä ihmisiä ja kivoja kavereita edelleen. Uskomattoman hyviä ääniä karaokelaulajilla siellä, missä piipahdettiin. Hei, muissa paikoissa, joissa olen käynyt, on taso ollut AIVAN toista.

..kamalan raekuuron, järjettömän tuulen ja vaakatasossa lentävät lumihiutaleet. Ihan niinkuin kohta olisi jo toukokuu.

..mummon luona käynniin. Dementia on kamala asia, ja varmasti ainakin läheisten seurata. Kärsivällisesti jaksoin vastata samoihin kysymyksiin toistakymmentä kertaa, vaikka nolona myönnänkin - en voinut välillä olla hymyilemättä, vaan katselin tauluja ja annoin S:n hoitaa puhumisen.

..niistä kivoista kavereista poiketen yhden ihmisen, joka vain EI tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta. Grr. Pelkkä ajatuskin kiukuttaa. En tiedä, ylireagoinko. Mutta ei kai ole normaalia, että ihmistä kohdellaan kuin ilmaa? S esitteli meidät, eikä herra vaivaantunut edes auton etupenkiltä vilkaisemaan minuun päin näin tapahtuessa. S:n kanssa juteltiin, ja kun herralla tuli asiaa, niin eihän tuo siitä välittänyt. Puhui vain päälle, kuin ei mitään. Edelleen - ilmaa. En mie prkl oo mikään läpinäkyvä, hajuton ja mauton, yhdentekevä pikkutyttö. Puhuivat S:n kanssa jotain tupareista, jotka ehkä lähitulevaisuudessa odottavat. Ja että olenko mie sitten menossa sinne, kun sellainen ilta joskus koittaa? Better think twice.

..yhden aikamoisen vitutuksen, joka kuitenkin piti hillitä kun kerran ollaan ihmisten ilmoilla. Kotiopetukset ovat menneet onneksi oikeaan paikkaan, ja osaan tarvittaessa näytellä, että kaikki on hyvin. Vaikka kiukku kaivaakin reikää sydämeen, niin kahdenkeskeisten hetkien ulkopuolella sitä ei näytetä. Nyt kuitenkin kaikki on oikein hyvin. Kyllä me ollaan vielä olemassa, ei katoamassa minnekään. Toivottavasti virheistä voi oppia.

..ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä lainkaan!, varmuuden siitä, etten ole joutunut K:n kanssa samaan veneeseen. Oh, happy day!


Edit. hieman myöhemmin.
Kai tosiaan olin vielä niin unenpöpperössä tätä kirjoittaessani, että olisi pitänyt vielä lepuuttaa silmiä hetki. En tiedä, ehtikö kukaan sitä huomatakaan, mutta nyt pääsiäisen toivotukset ovat poistuneet ja muuttuneet iloiseksi Vapuksi :D