Jag låter tiden ta mig framåt

Kyllä se on nyt tässä. Virallisesti ohi. No more. Ei enää miettimistä siitä, ollaanko vai eikö olla. Ei enää öitä yhdessä. Ei enää mitään. Ainakaan tällä hetkellä mie en oo suosikki-ihminen, kaikkea muuta. Saa nähdä miten kauan tätä kestää, vai onko tämä nyt ihan oikeasti ja kokonaan tätä. En tiedä, mitä S kuvittelee tapahtuneen, muttei mitään hyvää ainakaan. Mie oon sitten kuin ilmaa, eikä minusta oikein jakseta piitata juuri nyt. Ansaittua. Mutta ei kivaa, että ei anneta mahdollisuutta kertoa asioiden oikeaa laitaa. Vaikka mitä se nyt muuttaisikaan. Det som har hänt, har hänt. Ja vaikkei se ollutkaan oikeasti mitään, oli se silti liikaa.

Tämä kai oli se viimeinen pisara, jota periaatteessa on odotettukin. Ollaan roikuttu toisissamme tietäen ettei yhteistä tulevaisuutta koskaan enää tule olemaan. Ei kaiken sen jälkeen. On vain ollut niin vaikeaa päästää irti, vaikka juuri se olisi pitänyt tehdä.

Nyt alkaa uusi elämä. Saa nähdä mitä se tuo tullessaan.

Olisi leffa-kutsuja. Olisi kivan oloisia ihmisiä, joihin periaatteessa olisi mukava tutustua. Muttei liian aikaisin. Entä jos sitten kävisikin niin, että olisi oikeasti mukavaa? Tässä vaiheessa olennaista olisi opetella olemaan yksin. Virallisesti olen eronnut jo pian kaksi kuukautta sitten (Gud, har det verkligen gått så länge?), ja eroprosessia on käyty läpi siitä lähtien. On ollut paljon yksinäisiä öitä. On ollut paljon kyyneliä. On ollut paljon epätoivoa ja surullisia hetkiä. On ollut toive siitä, että ehkä sittenkin. Mutta samalla varmuus siitä, ettei enää koskaan.

Harmittaa vain niin pirusti, kun toinen voi luulla ihan mitä tahansa, enkä mie oikeasti koskaan olisi tehnyt mitään sellaista..

There's nothing to feel good about here

Lauantai-illan iloja parhaimmillaan.. Helvetti. Joskus vielä, joskus vielä piankin. Mie oon vielä onnellinen.

Arokettu on saanut minut ajattelemaan. Vai mitä mieltä olette tästä? Neidin kannattaa varoa, mie saatan vielä ilmaantua sinne kuuntelemaan lisää fiksuja ajatuksia :)

Illalla nukkumaan laittaessa on paha mieli. Aamulla herätessä itkettää. Hymyä huulilla kaipaan kovasti, sellainen mie oon ruukannut olla. Ei tämä ole ollenkaan minun tapaista. Ei ollenkaan sellainen olotila, johon olen elämäni aikana tottunut. Haluaisin hymyillä, olla kuin ennenkin. Kyyneleet pyrkivät ulos aivan liian usein. En mie haluaisi tällaista. En jaksaisi. Kaikkea muuta seuraaviin päiviin, jooko?

Menneisyys tuntuu palanneen takaisin

Tänään tahdon kirjoittaa tavallisen päivtyksen, kaikkine elämän hömppäajatuksineen, keskittymättä liikaa eroprosessin läpikäymiseen. Sekalaisia pätkiä sekavista ajatuksista, toivottavasti edes itse tulen nauttimaan tästä peruslöpinästä :)

Miten sitä kaipaakaan työtä, sitä normaalia elämänrytmiä ja tietoa siitä, mitä päivät tuovat tullessaan. Ja tiedon siitä, että ensi kuussa todella on olemassa se raha, joka vaaditaan vuokraan ja laskuihin. Ahdistaa. Mietityttää. Toivotaan, että Kummastuksen esimerkistä miekin osaan tehdä tälle kaikelle jotain :)

Tänään kävin pitkästä aikaa päivystämässä. Kaksi ja puoli tuntia meni, ja ainoastaan yksi kirje vastattuna. Hyvä mieli siitä kuitenkin tuli. Jotain järkevää tekemistä päivien ratoksi. Kun on tosiaan töitä ollut tosi harvakseltaan, niin arki ei oo rutinoitunutta ollenkaan. Ja niin kuin todettu, sellaista kaipaan äärettömän paljon. Ja sitten taas kun töitä on, niin sen kivan rinnalla hankalaa tuo liiton kanssa säätäminen. Joko työttömänä tai työssä - pätkätyö on tehty neidille aivan liian vaikeaksi, muttenhän mie sen takia aio jäädä kotiin 24/7 hengailemaan.

Oon kaivannut päiväkotityötä. Kaikkia niitä pikkupirpanoita, ihania rutistelijoita, suloiseepaakin suloisempia neitejä ja herroja. Siellä rakastetaan ja kotona puhutaan kivoista täteistä. Kehutaan kauniiksi ja halataan joka aamu töihin tullessa. Hymyillään ja itketään surua pois sylissä. Kömmitään peiton alle ja silitetään. Luetaan satuja ja pelataan kivoja pelejä. Otetaan keinussa yhdessä vauhtia ja jutellaan kaikista hassuista asioista. Pohditaan mieltä painavaa ja kerrotaan suloisia juttuja. Kuka ottaisi minut töihin tekemään kaikkea sitä kivaa yhdessä ja nauttimaan arjesta yhdessä? Mitä ihmettä niihin työhakemuksiin kirjoitetaan, jotta pääsisi työhaastatteluun kertomaan ajatuksiaan?

Nykyisessä keikkapaikassakin tottakai on hetkensä. Kyllä mie siellä tykkään olla. Muttei se oo ihan sellainen paikka, jossa saa tuollaisia hymyn hetkiä aikaan ihan joka päiväisessä arjessa. Synttäripäivänä voi halata, jos nuori antaa. Saa kuulla hassuja kommentteja, joissa kerrotaan, että oon mie kyllä jännän näkönen. Yhdessä katsellaan välillä tv:stä jotain kivaa. Kerrotaan kuulumisia koulusta. Ollaan hankalia. Mutta samalla suurilta osin tosi hellyyttäviäkin.

Kuitenkin, kaikki tuntuu menevän päin v*ttua. Paitsi silloin, kun olen S:n kanssa. Silloin mulla on hyvä olla. Vaikka mie en aio enää olla yhdessä, silti olen siinä. Kainalossa, jossa melkein kaikki on hyvin. Tähän asti kaikki on mennyt niin paljon paremmin. Mutta tulevaisuuteen en luota edelleenkään. Yksikin askel takaisinpäin, and I'm long gone..

Kom ta mig hela vägen hem
Kom hela mig med dina händer
Faller du så faller jag

(Patrik Isaksson)

Karkoitetaan kurjat ajatukset

Lauantaipäivän ratoksi itseäni viihdytän jollain muulla kuin kurjilla ajatuksilla. Kermakisultakohan mie tämän oon napannu? Lukekaa jos jaksatte :)

KUVAILE

Kukkaroasi: Filofax. (Onhan se sitä myös suomeksi?) Kalenteri, kaiken maailman kortit ja yleensä jonkun verran käteistäkin kulkee matkassa kätevästi. Mulla on viimeksi ollut filofax joskus ehkä lukion alkupuolella? Ja nyt oli ihan pakko saada, kun kirjakaupasta löysin. Päällinen musta, jossa nalle ja pupu sillä tavalla huomaamattomasti.

Päivittäisiä korujasi:
Päivittäin mulla ei oo käytössä kuin tuo korvis (Joka on sopivasti vielä ihan korvakorvassa, ennen ruston alkamista. Silloin aikanaan koitin saada rustoon korua, ja siihen se napsautettiinkin noin sata x, mutta kun ei niin ei. Täytyi tyytyä tähän vaihtoehtoon, joka kyllä passaa vallan mainiosti.) Baarissa käytän korviksia, muuten en. Kaulakoruja yleensä vain ei-baarissa, mutteivät perinteiseen arkivarustukseen nekään kuulu. Mahdan olla tylsä :)

Tyynyliinojasi:
Aina kaikki erilaisia. Nyt Ikeasta kaksi lastenvermeistä ostettua (sininen pallurainen ja oranssi-kelta-valko-raidallinen) ja isossa tyynyssä matkamuisto Hailuodosta, lampaita. Niitä kyllä suureksi pettymykseksi löytyi sitten myös jostain Anttiloista. Kusettivat.

Aurinkolasejasi:
Ruskeat, isohkot, Kreikasta ostetut jotkut überkestävät ja jo aikas naarmuntuneet.

Shampootasi:
En just nyt muista merkkiä, mutta kampaamon joku muka-tuuheuttava. Ei kyllä tee sitä, mitä purkin kyljessä luvataan. Jos joku on törmännyt johonkin Oikeasti tuuheuttavaan shampooseen, niin miss Flat-hair ottaa vinkkejä vastaan.

Mitä on nyt päälläsi:
Prinsessa-pöksyt ja yökkäri.

MUUTA

Pidätkö kynttilöistä?
Kuka nyt ei pitäis :)? On aseteltuna kivoja tuikkuja kotiin, mutta yhtään kertaa en ole vielä niihin tulta laittanut.

Pidätkö suitsukkeista?

Mie en oo ihan varma. Mulla kyllä on niitä useampi paketti tuolla laatikossa, mutta kun ei oo tullut ihan kamalan paljoa poltettua, niin ehkä sitten kuitenkaan en niin kamalasti.

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
En mie kyllä usko. Ihastumiseen toki, ja tunteeseen siitä, että tuossa ihmisessä voisi olla sitä jotain. Mutta että ihan rakkauteen? En, ennen kuin itse sen joskus pääsen kokemaan :)

Lempilimu:
Pommac, se sokeriton. Mutta muista en sitten oikein tykkääkään, ainakaan sokerittomina versioina. Hyh kaikki Fanta freet ym, kun ei ne maistu kun makeutusaineille, ei kiva. Sokerilliset monet sitten kyllä maistuu aikas paljon kivemmalle, mutta kun niitä ei ruukata ostaa.

Jos voisit kääntää aikaa taaksepäin, mitä muuttaisit?:
Tähän tarvii vastata, etten kai mitään. Menneisyys se ihmisestä tekee sellaisen, kuin ihminen on. Mutta jos nyt jotain yksittäistä, niin en olis kyllä alkanut polttamaan tupakkaa. Tuosta pääse loppupeleissä millään eroon.

Ruotsi vai englanti?:
Ruotsi ehdottomasti. Ei englannin kielessäkään mitään vikaa ole, tykkään siitäkin, mutta ruotsin kun on opetellut jo pikkuneidistä, niin lähempänä sydäntä on väkisinkin.

Miljoona euroa lahjoitetaan sinulle. Yksi asia, minkä ostaisit:
Jos tietäisin mistä, niin ostaisin oman kodin. Mutta ajatelkaa nyt, millainen ihanuus olis se kesäasunto Kreikassa, sinne mie laittaisin rahaa.

Minne matkustaisit jos lähtisit huomenna?:
Ai huomenna jo? Kreikkaan. Joku siinä paikassa vei osan minun sydämestä, täytyy päästä uudelleen!

Syötkö usein karkkia?:
Liian usein. En mie ruukannu olla tämmönen, mutta nyt taas maistuu turhankin paljon. Ennen se on kuitenki ollut pääasiassa karkkikarkkia, nyt ollaan suklaalinjalla..

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jonka viimeisimpänä kuuntelit?:
Edorfin "Lähtösi jälkeen" soi nyt Youtubesta, ei hääbiisi ei.

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?:
Ruotsiin voisin muuttaa hyvinkin. Eikä se nyt kovin kaukana ollut, kun sinne ammattikorkeaan olin jo melkeistä lähdössäkin.

Söisitkö loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit?:
Perunamuusijauhelihalaatikkoa söin, ja hyväähän tuo oli, mutti silti ihan niin hyvää.

Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?:

Kyllä se äiti taitaa olla.

Mie yritän kyllä

En jaksa ymmärtää, miten voin olla näin helvetin typerä. Mikä saa minut roikkumaan, kun voisin vain päästää irti ja opetella elämään ilman? Vihaan itseäni tämän vuoksi. En jaksaisi olla tällainen. Haluaisin olla fiksu. Haluaisin olla vahva. Kaikkea sitä, mitä nyt en ole.

Tiedän miljoonia asioita erosta, mutten osaa noudattaa niistä yhtäkään. Olen kaikkea, mitä en tahtoisi olla. Se ei tee minulle hyvää. Tiedän sen ihan hyvin itsekin.

Tänään tahdon kuunnella musiikkia, joka tekee surulliseksi. Saa ymmärtämään, että kaikki on todella ohi. Sattuu, tekee helvetin kipeää. Mutta ilman kipua on vaikea käsitellä, vaikea siirtyä eteenpäin. Kun ei tahtoisi, ei ollenkaan. Silloin on pakko tehdä itselle selväksi tavalla tai toisella, ettei toista tietä ole.

Miten vastustetaan tahtoa soittaa toiselle? Miten itsestään voi tehdä tarpeeksi vahvan?

Miten unohdetaan?

Olen yrittänyt metsästää Marmoritaivas-biisiä itkuhetkiä varten. Ei ole onnistanut laillisin keinoin. Kertaalleen sen tilasin jostain maksa-niin-saat-ladata-paikasta, muttei sekään toiminut. Tekee välillä uskomattoman hyvää, helvetin kipeää mutta hyvää, kuunnella oikein nyyhkisbiisejä, itkeä kunnolla, ja sitten vielä vähän lisää.

En mie oo edelleenkään saanut päästettyä irti. En osaa ottaa tarvittavaa etäisyyttä. Tai no, rehellisyyden nimissä sanottakoon, etten oikeastaan tahtoisi.. Perkele. Vaikka samalla ihan varmasti ja selvästi tiedän, ettei meillä tulevaisuutta tule olemaan tällaisissa puitteissa. Kyllä mie sen tiiän, tunnen ja uskon. Miksi sitten en ota ja päästä irti kunnolla? Mie oon ihan järjettömän surkea tässä.

Ikävä

En jakaisi olla surullinen. Mutten jaksa olla iloinenkaan. Ihmisten kanssa on vain välillä liian vaikeaa olla.

On oletuksia, siitä että aika on jo tehnyt tehtävänsä. On oletuksia, joiden mukaan minun on totta kai nyt parempi olla. Ajatuksia, jotka kertovat vain siitä kurjasta, mistä olen nyt päässyt irti.

Ei ole olemassa nappia, josta painetaan kun halutaan eroon tunteista. Ei ole paikkaa, jossa olisi hyväksyttyä puhua niin paljon pahaa mulle yhä rakkaasta ihmisestä. Ei ole paikkaa, jossa minun olisi jo hyvä olla.

Kaikki ei ollut pahaa. Ei lähellekään. Oli niin paljon hyvää ja rakasta, niin paljon hienompaa kuin olisin odottanut. Oli kaikkea sitä, mitä toivoin, mutta rinnalla liian paljon ikävää. Kuitenkin tuo ihminen on ollut mulle kaikki kaikessa, eikä sitä kukaan voi ottaa pois vaikka miten yrittäisi.

Jos ei tahdo sanoa mitään muuta, on parempi olla sanomatta.

Ja ei, mie en puhu kenestäkään teistä bloggaaja-nuppuseni :) Kyllä nyt on tunteet ihan muissa maailmoissa. Lähinnä ihmisten yleisessä välinpitämättömyydessä ja "Ei tuollaisten ihmisten kanssa tarvi olla missään tekemisissä"-asenteissa.

Tätä aikaa kun en vaihtaisi pois. Vaikka saisin palata ajassa taaksepäin, mie silti eläisin nämä hetket. Ehkä aavistuksen toisella tavalla, mutta eläisin kuitenkin.

Jotenkin lopullinen

Tiedän, että en ole ainut jolle tällä tavalla käy
Että toinen on lähellä aivan, sitten häntä ei enää näy
Nyt on vuoteeni liian suuri, niin jäätävän kylmäkin
Ja sydäntä ympäröi muuri, kiveäkin lujemmin

Tänä yönä marmoritaivas, kaartuu kattona ylle maan
Kuin valon ja pilvien leikki, sitä katsella nyt yksin saan.

Tuo hajonnut marmoritaivas, valuu huoneeseen valtoimenaan
Olet poissa viereltäni, muttet sydämmestäin milloinkaan

Tunnen yhä kätesi painon ja voin kuulla äänesikin,
ja jos suljen hetkeksi silmät, on kuin kanssas taas olisin

Vaan kun katson nään aution huoneen ja kätes on peitto vaan
Nää harhat kuin viiniä juoneen, sua saa taas kutsumaan

Tunne ikävän on sellainen, että tällaista kokenut ole en
Se on syvä ja jotenkin lopullinen
Se painaa ja sattuu ja kuristaa, mutta kenties joskus on helpompaa

-Johanna Kurkela: Marmoritaivas-

En oo enää sun tyttö..

On mennyt järjettömän kauan aikaa siitä, kun olen viimeksi edes muutaman sanan saanut kirjoitettua. Elämä on heitellyt, on ollut niin paljon kaikkea. En ole jaksanut, en ole saanut aikaiseksi. Ja totta puhuen, eihän mulla ole nettikään toiminut, ei toimi edelleenkään. Uuden koneen sain itselleni hankittua (Finally a laptop, could a girl ask for more? :)), mutta nettiyhteys ei aukeakaan ihan niin helpolla. Wordin avulla kirjoitan, puran ajatuksiani. Ehkä pian pääsen jo lukemaan teidänkin kuulumisia, on jo meinannut olla ikävä. Ennen melkeinpä jokapäiväisestä Blogilistan selaamisesta on vain ollut pakko luopua hetkeksi. Ehkä kuitenkin se jos joku olisi ollut omiaan viemään ajatukset jonnekin aivan muualle.

On ollut niin paljon. On ollut niin suurta. On tehnyt niin kipeää. Olen ollut rikki. Olen edelleen. Edelleen rakkauden täyttämä. Mutta en enää osa sitä ihmissuhdetta, jonka toivoin kestävän ikuisesti.

Minun oli pakko ajatella itseäni. Oli pakko katsoa tulevaisuuteen, jonka tulisin viettämään ilman ihmistä, jota vielä rakastan valtavasti. Oli pakko nähdä se, jota en olisi halunnut katsoa silmästä silmään. Oli pakko ajatella, että kaikki tulee sittenkin menemään paremmin yksin.

Ei enää unettomia öitä. Ei katkeruutta siitä, että lupaukset taas petettiin. Ei pelkoa siitä, milloin joutuisin taas kohtaamaan kaiken sen uudelleen. Pettymyksen, merkityksettömyyden. Tyhjyyden, joka kuitenkin aina oli täynnä toivoa. Toivoa muuttumisesta. Toivoa siitä, että mie olisin kaiken sen arvoinen. Että minun vuoksi oltaisiin oltu valmiita muuttumaan. Ei vain katumaan jälkeenpäin ja tekemään katteettomia lupauksia. Toivoin, että kaikki ne sanat olisivat voineet olla totta. Mutta nyt viimein ymmärsin, ettei mikään voisi koskaan olla niin kuin toivoin.

En mie voinut tuollaisessa parisuhteessa elää, vaikka miten paljon rakastan.

Ei enää yhteisiä öitä. Ei naurua ja iloa, rakkauden täyteistä arkea. Ei yhteisiä ihania asioita, ei ainakaan tyttö- ja poikaystävinä. Ei mitään sitä, mitä nyt niin paljon kaipaan. Kun vain se olisi ollut minusta kiinni. Mutta ei, kaikkeen ei voi vaikuttaa, vaikka miten yrittäisi ja tahtoisi.

Kaikki tämä aika oli täynnä kaikkea ihanaa, mutta se paha mieli oli liikaa kestettäväksi. Olen ollut onnellinen, mutta samalla surullinen. Olen ollut täynnä toivoa ja odotusta – paremman huomisen olisi suonut tulevan kohdalle.

Molemmat toisiamme rakastetaan vielä kamalan paljon. Ei tämä ollut helppo päätös, kaikkea muuta. Mie olen taistellut itseni kanssa, en ole osannut enkä halunnut luovuttaa vielä. Välitän liian paljon. Olen antanut vielä yhden mahdollisuuden. Kunnes lopulta ymmärsin, ettei se uusi mahdollisuus muuta mitään. Kaikki on ihan kuin ennenkin.
Mie olen paljon enemmän arvoinen.

-----

Mutta tämä kaikki on niin vaikeaa. Liian vaikeaa. Niin paljon kestettäväksi, etten aina tiedä, miten osaisin olla. Haluaisin vain olla lähellä. Pitää kiinni. Painautua ihan viereen, ja pysyä siinä ikuisesti.

Haluaisin uskoa, kun minulle kerrotaan, että tällä kerralla kaikki olisi oikeasti toisin. Haluaisin uskoa, että niin todella olisi. Että kaiken voisi kääntää toisenlaiseksi. Että tällä kerralla, kun kaikki Todella on loppumassa, halu tehdä asiat toisin olisi tarpeeksi vahva. Näen silmistä, huomaan kaikesta, että tällä kerralla tämä todella on tehnyt kipeää. Että tällä kerralla tämä todella satuttaa. Tällä kerralla tämä on todellisuutta, sitä kaikkein karuinta. Tällä kerralla tämä ei ole pelkkää puhetta, vaan asia, joka todella on tapahtumassa. Se on iskenyt syvälle sydämeen.
Anteeksi on pyydetty. Kaduttu enemmän kuin koskaan ennen. Ymmärretty, että minua on pidetty itsestäänselvyytenä. Ja vaikka miten paljon uskonkin sanojen vilpittömyyteen, en uskalla enää luottaa. Asiat voisivat ehkä muuttua, mutta olisiko se pysyvää? Miten kävisi vuoden päästä? Olisinko jo liian tottunut tähän kaikkeen, turtunut? Jos suhde palaisikin taas samaan vanhaan, siihen, minkä vuoksi lähden. Osaisinko sitten enää päästää irti? Kun en osaa nytkään.

Ei me olla tunnettu toisiamme kuin vasta seitsemän kuukautta. Mutta tässä ajassa olen tuntenut niin paljon. Rakastan paljon enemmän, kuin aiemmin. Tämä satuttaa paljon enemmän kuin mikään aiemmin. Lyhyessä ajassa olen antanut itseni rakastua, head over heels. En tahdo lähteä. En tahdo irrottaa. En tahdo mitään näistä tunteista, joita nyt käyn läpi. Mutta vaikka sydän sanookin, että on olemassa myös toisia ratkaisuja, järki puhuu aivan eri kieltä. Olen elämässäni nähnyt tällaista, erilaisessa mittakaavassa, mutta kuitenkin. Olen seurannut läheltä, ja kaikki se on satuttanut kamalasti. Ei minusta ole enää läpikäymään mitään sellaista.

En vain jaksa, en halua, en pysty tähän. En halua elää elämääni ilman sitä rakasta ihmistä.

---------

Uusi koti on kaukana kodista. En ole edelleenkään saanut laitettua asuntoa kodin näköiseksi. En vain ole jaksanut. Energia on hukassa. Pitäisi ihan aluksi saada järjestettyä huonekalut oikeille paikoilleen. Tämä on vasta kokeilu nro yksi, eikä näytä ollenkaan kivalle. Olisi kai täällä viihtyisämpääkin, kun olisi nättiä. Kunhan saisi vain aikaan.

Ja yksi asia, joka mahtaa tehdä asiat vaikeammiksi on se, että S asuu ihan lähellä. Kun menen ulos, näen S:n ikkunat. On niin helppoa soittaa, että tulee piipahtamaan. Ja kuitenkin se tekee kaikesta juuri sen verran hankalampaa.

Ja edelleen, me vietetään kovin paljon aikaa yhdessä. Ei fiksua, ei ollenkaan. Mutta kun en osaa muutakaan..

Näin mie sen sanoisin

Puhemeemi, jonka Duussilta nappasin. Mieluusti lukisin teidänkin puhetavasta, nämä on mielenkiintoisia :) Muistan, kun joskus lukiossa piti tehdä murteesta jokin tutkimuksen tapainen. Oli hassunhauskaa huomata, miltä puhe meilläpäin kulki. Tuollaisia asioita kun harvoin tulee muuten ajateltua.

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Minun siskon punanen mekko mahtuu mulleki.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarviksie apua kirjotustehtävässä, jonka se maantionopettaja anto?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
Okei, tehhään niinko sie ehotit.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mummo aiko hakea meiät tuossa varttia vaille kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
Mie menin Helsinkiin linja-autolla ko myöhästyin junasta.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ooksie nähny missään minun isoveljen kännykkää?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?

Ostiksie sen hammeen, joka me nähtiin viime viikolla Hennesillä?

Say hello to miss Bitter

Mie oon lahjakkaasti kiertänyt kaikki artikkelit, jotka kertovat rakkaasta Qstockista. Lehden välissä tuli kyseisestä tapahtumasta oikein oma lehtinen, jonka surutta heitin roskiin. En halunnut edes vilkaista sen suuntaan, jota en omaan elämääni saanut.

Oon töitä paiskiessani ohittanut kaikki ajatukset, joiden kuulen Kuusisaaren suunnasta kutsuvan. Kun on töitä, niin on töitä. Työkaveri on hehkuttanut useamman päivän viikonlopun rientojaan. Hieman on kiukuttanut, mutta olen kiltisti hymyillyt, toivonut kivoja ilmoja ja railakasta menoa. Suotakoon se hänelle - kertoi olleensa neljä edelliskesää kiinni töissä juuri tähän aikaan.

Hampaitani kiristellen olen tuntenut tämän päivän saapuvan. Jotenkin kuvitellut, ettei kaikki välttämättä menekään aivan niin kuin pahimmissa kuvitelmissani - istun yksin kotona ja itken, kun mie en päässyt ja kaikki muut menivät.

But here I am. Kiukkuisena ja katkerana. En tosin itke, siihen ei ole onneksi syytä :)

What is a girl to do?

Tyttö hakee vuokralle leffan, jonka on halunnut jo IKUISUUDEN nähdä. Little Miss Sunshine odottaa. Hyvän mielen leffa, I hope. Nappaa kainaloonsa purkillisen Phish Foodia (Täällä meillä päin tuntuu olevan aika kurja nuo B&J-valikoimat. Ei sillä, että ne ei maistuis, mutta kun jokin uusi makukin olis kiva.) ja pakkaa reppuun pari siideriä. Jos ei näistä synny kiva ilta kotona, niin mistä sitten?

Harmittaa, kiukuttaa, otsaa kurtistaa. Mutta kun ei ajattele asiaa (Miten voit olla ajattelematta, kun kuitenkin koko ajan tekisi mieli kuulla, miten siellä menee. Että miten kivaa siellä on. Että miten olisi kivaa, kun miekin olisin siellä.), niin kaikki menee kuitenkin hyvin.

Next year baby.

Psst.. Nyt jos koskaan olisi ne kommentit tervetulleita (Voiko vinkkiä enää suoremmin esittää ;)), tulkaa ja ilostuttakaa minun superitsenäistä ja kivaa iltaa :)!

Hjälp mig, någon :)?

Ongelma 1:
Luoja sentään, miten sitä on typerä. Että aloittaa oikeasti kaiken sen tuskallisen lopettamisenkin jälkeen uudelleen tuon typeristä typerimmän tavan, eikä ainakaan nyt edes jaksa miettiä lopettamista. Vähempään täytyy kuitenkin pyrkiä. I'm out of control.
Pesin parvekkeen perinpohjin, ja tulosta syntyi. Myönneetäköön - parvekkella tupakointi näkyy ikkunoista aina kattoon ja lattiaan saakka. Onneksi uudessa kodissa ei ole parveketta, tupsulla käynninkin luulisi vähentyvän huomattavasti.

Ongelma 2:
En jaksa pakata enempää. Enkä osaa edes. Kiire tulee, kun vapaapäivää en käytä niinkuin pitäisi. Sitte itken, kun pitää olla töissä ja aika loppuu ja blaablaa. Huolettaa kyllä jo nyt tuo laatikoiden määrä. Uudessa kodissa kaappitilaa on aika minimaalisesti. Täytyy heti ensi tilassa suunnata Ikeaan, ja hakea jotain sisustuslaatikkoa, jonne saa sulloa kaikki rakkaat tavarat, joista ei taas yhdestäkään osaa luopua. Sen verran sain tehtyä, että heitin osan kaseteistani roskiin. En ole niistä ainoatakaan kuunnellut vuosiin, mutta kun niissä on niin kovin paljon muistoja. Ihania biisejä. Jotka voisin kyllä fiksuna tyttönä hakea koneelleni, ja sieltä sitten tarpeen tullen muisteloida. I'm only happy when it rains, I'm only happy when it's complicated. Oi niitä aikoja :)

Ongelma 3:
Miten käy kaikkien rakkaiden valokuvieni, jos kone jossain vaiheessa sanoo sopimuksen irti? Merkit ovat nimittäin ilmassa, ei jaksa kaveri enää palvella niin luotettavasti, kuin pitäisi. Olen ne kaikkein kivoimmat kyllä teettänyt, mutta entä muut? Täytyisikö niistä ottaa jotain varmuuskopioita? Joku ihana voisi opastaa, jookos? Miten tällaiset asiat yleensä hoidetaan? Noita rakkaita kun ei tahdo menettää.

Ongelma 4:
Edessä on valokuvien uudelleenjärjestely. Here me out, even though you might think I'm the most stupid girl in the whole wide world. Kun on kuvat minun ja K:n ajoilta. Jotka jaettiin silloin K:n kanssa, eivätkö siis ole enää albumissaan missään järkeenkäyvässä järjestyksessä. Odottavat kasassa, että niille jotain tehtäisiin. Ei ole tarkoituksena, että niitä minnekään hävittäisin. Mutta ei myöskään, että tekisin niistä oman kansion, jonka sitten laittaisin hyllyyn muiden viereen. Jos S tekisi niin omille kuvilleen (Hypoteettisesti ajatellen, niitä kuvia kun ei ole olemassakaan, kun niitä ei koskaan ole otettu taikka laitettu talteen.), en pitäisi siitä ollenkaan. Enkä missään tapauksessa kuitenkaan toivoisi, että S omat kuvansa tuhoaisi. What would be the point in that? Pusuhali-kuvat saavat mennä mustaan laatikkoon, no problem there. Mutta entä ne kaikki muut? Kreikan kuvat, kaikki yhteiset reissut? What am I to do with them? En ole ennen ollut tällaisessa tilanteessa, enkä oikeasti osaa hoitaa tätä oikealla tavalla. Liekö pieni asia täällä suuressa maailmassa, mutta kaipaisin todella vinkkejä, neuvoja, ohjeistusta. Sitten voisin oman päätökseni tehdä teidän fiksujen ajatuksten pohjalta :)

Ongelmat eivät ole suuria. Ja hyvä niin. Kaikki on oikeastaan hyvin. Sitäpaitsi, mulla on soitin täynnä superkivaa musaa, joiden kanssa on kiva pian aloittaa se lenkkeily.. Aloitettava! Harmi kun uutta lelua ei saa viedä uimahalliin :)

Muuttohaaveita

Pitkä putki iltavuoroja takana. Kivaa on olla töissä, en mie sillä. Mutta kun on kuusi iltaa peräkkäin, joista jokainen kestää kymmeneen ja joku jopa kahteentoista, niin elämälle ei jää paljoa aikaa. Nuoret pyörivät unissakin, ja päivät täyttävät kokonaan. Enää reilu viikko jäljellä, ja sitten mulla on LOMA! Loma, työttömyys, whatever you wanna call it. Mutta lomana mie sen otan. Aion mennä mökille. Aion viimein uida. Syödä sen kesän ensimmäisen irtojäätelön. Ottaa aurinkoa (Kyllä, elokuussa tulee vielä helteet, niin mulle kerrottiin :)) Tehdä kaikki ne asiat, joita kesällä kuuluu tehdä, mutta joita en tälle kesälle ole tehnyt ainuttakaan. Johtuu suurilta osin työputkesta, mutta myös siitä, etteihän tämä kesä ole ollut kesäinen. Aika harvassa on ne kerrat, jolloin olisi saanut mekko päällä ilmasta nauttia.

Ja yksi muukin iso asia odottaa elokuussa.. Muutto. Ei, en mie päässytkään vielä sinne minun uuteen ja odotettuun kotiin. Hain avaimet välitystoimistosta, ja kaiken piti olla kunnossa. Menin, ja iloisena avasin oven. Vastassa oli sänky, kahvinkeittimet ja mikrot. Eieiei, ei sen näin pitänyt mennä! Kun asuntoa käytiin katsomassa, se oli tyhjillään. Ja nyt, kuin tyhjästä, sinne oli ilmaantunut asukki. Kiukutti, ihmetytti. Asia selviteltiin, ja kuinka ollakaan - edellinen vuokralainen oli antanut avaimensa kaverilleen, joka nyt asuttaisi kotia heinäkuun ajan. Muutopuuhiin oli vapaapäivät järjestetty, ja loppukuu on töitä pullollaan. Hätä siitä, miten ehtii. Vtutus siitä, kun näin piti taas käydä. Ja kyllähän mie tiedän, ei se mikään maailmanlopun tapahtuma ollut. Pieni vastoinkäyminen vain. Sellainen, jonka voi helposti ohittaa, ja järjestellä asiat uudelleen. Mutta kun tuntui, että minun elämään on osunut noita pieniä vastoinkäymisiä jo tämän vuoden verran..

Onneksi kaikki meni kivutta, ja sain kuin sainkin muuttopäivän vapaaksi. Kunhan nyt asunto on siihen mennessä tyhjillään. Ei sieltä ole mitään kuulunut. Mie yleensä jaksan aina ajatella positiivisesti, mutta nyt tuntuu siltä, ettei kaikki välttämättä olekaan ihan niin selvää. Taidan tehdä puhelun, jolla asian pitäisi selvitä.

En jaksais millään odottaa!


Mie sain uuden mp3-soittimen. Mulla ei ikinä ole tuollaista vielä ollutkaan. Oli aikakin :) Leikin hetken, ja sitten alan pakkauspuuhiin. Melkein kaikki on jo laitettu, noin niinkuin päällisin puolin ei kyllä näytä siltä. Wonder if I'll be ready in time.

Hymyilevä tyttö

Parisuhteen osalta asiat ovat normalisoituneet. Viimeinkin. Päätin, että annan tälle vielä yhden mahdollisuuden. Sillä asia on niin, että enemmän kuin mitään muuta, tahdon saada suhteen toimimaan. Jag verkligen vill vara med honom. Sillä mie rakastan tuota poikaa. Ja kun kaikki on hyvin, kaikki todellakin on hyvin. Naurua ja hymyä riittää. Hyvää oloa ei tarvitse etsiä, se vain on. Läheisyys, rakkaus, välittäminen - kaikki tärkeät asiat ovat edelleen olemassa. Toivottavasti vielä pitkän aikaa.

Ja niinkuin odotettua, heinäkuun alku on jo näyttänyt todelliset kyntensä. Juuri tätä se tulee olemaan vielä viikkojen ajan. Iltavuoroja ennen herään pakkaamaan. Siivoukset ovat vielä edessä. Muuttaminen itsessään tulee olemaan aikaavievä prosessi. Mutta ei sen väliä. En malttaisi odottaa, että viimein pääsen uuteen kotiin. Ja palkan tultua Hapitsulle ostoksille. Ikeasta on haettava ainakin säilytyslaatikkoja. Sillä se on yksi asia, mitä en voi tästä paikasta viedä uuteen kotiini. Kaiken muun otan mukaani, ja hymyssä suin alan sisustamaan uutta yksiötäni juuri sellaiseksi, että viihdyn siellä pitkään :)

The spirit of today

"Aivan sama, mitä vaatii kunhan saadaan.
Ja toivottavasti saadaan, kun sinä oot
mulle tärkeintä, vaikka ei aina
siltä näyttäiskään."

Pää pieninä paloina

Voi hyvä Luoja sentään, mulla hajoaa pää! Onneksi on työt, jotka tuo ihan muuta ajattelemista. Vaikken tänään kyllä oikein jaksanut tsempata töissäkään, niin paljon energiaa vievät nämä päässä pyörivät ajatukset.

Miksi kaiken pitää olla näinä kuukausina niin helvetin vaikeaa?

Seve, seven, seven..

Seiskameemi, joka blogeissa kiertää.. Here I come :) Jokainen, joka lukee, saa mielellään tehdä oman seiskansa, näitä mie nimittäin tykkään lukea. On kivaa huomata, että "Hei, miekin oon tuollainen!" :)

1.) Olen viimeiseen asti ihmisistä hyvää ajatteleva. En tahdo kenellekään mitään pahaa - yleensä minua voi kohdella melkein millä tavalla tahansa, ja mie vain jaksan yrittää. En pidä tästä piirteestä itsessäni. Minun ylitse on ihan liian helppoa kävellä. Niinkuin ehkä voi näistä minun ja S:n suhdekiemuroistakin päätellä. Toinen ihminen, ketä aika monen mielestä ilmeisesti periaatteessa-pitäisi-vihata, on K. Mutta en mie tunne mitään vihaa sitä kohtaan. Tekisikö se sitten minun elämästä jotenkin helpompaa? Vem vet. Epäilen vahvasti. Mutta sitten jos mie Tosissaan olen saanut kokea jotain paskaa jonkun ihmisen taholta, niin tulee se stoppi tännekin. On yksi ihminen tässä maailmassa, kenen kanssa en ikimaailmassa enää tahdo vaihtaa edes yhtä sanaa taikka katsetta. Pelkkä ihmisen ajattelu saa minut.. noh, vihaamaan. I hope we'll never ever meet again.

2.) Rakastan pyöräilyä, rakastan ajaa hirmuisen kovaa. Olen onneni kukkuloilla, kun sain uuden pyörän! Tänään ensimmäistä kertaa pyöräilin töihin, reilut yhdeksän kilometriä suuntaansa, ja nautin joka hetkestä. Kesä on ihanaa aikaa tämänkin vuoksi. Vaikka myönnettäköön - ei ollut kovinkaan kivaa, kun kotiin päästyä oli silmät, hiiukset ja suu täynnä niitä pirun pikkuötököitä, joita parvissa liikkuu. Yh! Talvella kuitenkin pyöräily on kaikkea muuta kuin kivaa. Vain ja ainoastaan pakon edessä hyppään pyörän selkään liukastelemaan.

3.) Pelkään melko helposti. Pimeällä minua kauhistuttaa liikkua yksin. Kun ympärillä on tyhjää, suhtaudun epäilevästi jokaiseen vastaantulevaan miespuoliseen. En tiedä, pitäisikö niitä ihmisiä katsoa silmiin vaiko ei - kumpi vaikuttaisi normaalimmalta sen vastaantulijan silmissä? Välillä vainoharhaisuus valtaa minut ihan kokonaan, ja kotonakin pälyilen ympärilleni typeränä. Etenkin suihkussa ollessani tätä on havaittavissa. Samoin, kun menen ensimmäistä kertaa kotiin tulon jälkeen vessaan, on minun tarkistettava sauna ja suihkuverhon taus. Ettei siellä vain ketään olisi. Naurettavaa, mutta sillä hetkellä niin todellista.

4.) Olen mahdoton huolehtimaan. Jos en tiedä, missä joku rakas ihminen on, eikä tämä vastaa puhelimeen, hätäännyn helposti. Ettei vain mitään kamalaa olisi sattunut. Pelkään pahinta niin kauan, että asian oikea laita selviää. Taitaa olla äipältä perittyä..

5.) Katson aina ensimmäiseksi uuden ihmisen tavattuani, onko hänellä sormusta. Kyse ei ole mistään sellaisesta, että tarkistaisin suloisten poikien saatavillaoloa :), vaan teen tätä ihan jokaisen ihmisen kanssa. Nainen tai mies, vanha tai nuori. Multa on turha tulla kysymään, minkä väriset silmät jollain ihmisellä on (tiedän ainoastaan mulle Todella Läheisten Ihmisten silmien värin). Mutta jos tahdot tietää, onko jollain ihmisellä sormus vasemmassa nimettömässään, niin tiedät kenen puoleen kääntyä.

6.) Mulla on hyvä itsetunto. En ole mikään omaa napaa tuijottava, sillä tavalla itsekeskeinen tai mitään. Mutta vaikeuksien myötä olen oikeasti huomannut, että minua on todellakin siunattu sellaisella itsetunnolla, jonka kanssa on hyvä olla. Harvemmin oletan automaattisesti, että olen viallinen tai huono ihminen. En väitä, ettei minussa vikoja olisi. On kyllä! Mutta uskoisin, että terveellä tavalla tiedän, milloin vika on minussa ja milloin ei, enkä ota siinä mielessä turhaa paskaa niskaani.

7.) En seliväisi ilman nauhoittavia vermeitä. VHS on nyt vaihtunut tallentavaan digiboksiin, ja man, could this be any easier :D? Olen koukuttanut itseni helpon tallennuksen vuoksi uusiinkin sarjoihin (Näin kävi, kun K:n kanssa hankittiin tallentava boksi. Pelkällä vhs:llä en jaksanut nauhoittaa ollenkaan niin paljoa, vaan se kaikki jäi ihan minimiin. Nyt taas - tositeeveetä boksin täydeltä.), sellaisiin, joita ei varmasti muuten tulisi katsottua. On ihanaa, kun ei tarvitse olla television orja, mutta tällaisina yön tunteina katsottavaa löytyy laidasta laitaan. Tämä tyttö lähtee nyt Unelmien poikamiehen matkaan. Vi ses :)

Uusi päivä

The sun is breaking in your eyes

To start a new day.
This broken heart can still survive
With a touch of your grace.
Shadows fade into the light.
I am by your side,
Where love will find you.

En osaa tehdä päätöksiä. En tiedä, mitä tehdä. Tiedän vain, että kun kaikki on hyvin, kaikki todella on hyvin. Mie rakastan tuota poikaa.. Surullisen tilanteen kautta ajauduttiin keskusteluun, jonka aikana sain kuulla jotain kaunista. "Jos kaveri näkis sinut, niin se olis helvetin onnellinen." Mie oon kuulemma just sellainen tyttö, jonka kanssa kaveri tietäisi S:n olevan onnellinen. Juuri oikeanlainen tyttö..

Now that we're here,
Now that we've come this far,
Just hold on.
There is nothing to fear,
For I am right beside you.
For all my life,
I am yours.

Kyyneliä

Reach up to the sky.
When nothing seems to go right,
When nothing seems to go right for me.

-Daughtry: Gone-

On paha olla. En tiedä, pystynkö tähän. Juhannuksen jäljiltä rippeet saatiin kasattua, ja hetken olin onnellinen. Mutta eilen en kokenut mitään siitä. Tänään vielä vähemmän. Tunnen olevani arvoton ja yksinäinen. En ole varma, onko meitä enää kauaa olemassa. Tiedän, että olen ansainnut parempaa. Mutta en tiedä, voiko S sitä minulle antaa. En ikimaailmassa aio tyytyä tällaiseen suhteeseen. Tahdon olla onnellinen. Hymyillä ja tuntea sisälläkin sen jonkin, joka vie taivaisiin asti. Tahdon tuntea olevani rakastettu. Arvostettu. Maailman tärkein ihminen toiselle. Toisaalta taas - rakkaudesta kertovat sanat pulpahtivat suustani aiemmin. Tunnen vahvasti. Mutta riittääkö se? Kuka osaa kertoa, mikä on liikaa kenellekin? Kaipaan vakautta ja onnea elämääni. Olenko nyt sellaisessa tilanteessa, jossa voin nuo asiat saavuttaa? Tämä on ensimmäinen kerta, kun minua kohdellaan kuin ilmaa. Kuin olemassaoloani ei edes huomattaisi. Kuin olisin enää vain pakollinen paha. En ymmärrä, miten asiat yhdessä päivässä voivat kääntyä näin päälaelleen. Mie kun toivoisin vain parasta, olisin valmis tekemään kaikkeni. Mutta yksin en pysty mihinkään.

Shadows fill an empty heart
As love is fading,
From all the things that we are
But are not saying.
Can we see beyond the scars
And make t to the dawn?

Change the colors of the sky.
And open up to
The ways you made me feel alive,
The ways I loved you.

What about now?
What about today?
What if you're making me
all that I was meant to be?
What if our love never went away?
What if it's lost behind
words we could never find?
Baby, before it's too late,
what about now?

-Daughtry: What About Now-