Make something out of nothing

Kyllä se on nyt tässä..

2008-07-13T21:52:00.002+03:00

..tämän blogin on aika tulla tiensä päähän. Aloitan jossain muualla, ihan uusin tuulin ja ajatuksin. Ensimmäinen blogi käsitteli tiettyä aikaa elämästä, tämä toinen taas jotain aivan muuta. Mutta taas kerran, kaikki on taas toisella tavalla. Asiat ovat muuttuneet. Miekin uskon muuttuneeni. Uusi elämä odottaa, kaukana Oulusta. Turku ei nyt kummiskaan vienyt voittoa, suunta vielä aavistuksen etelämpään. Paikkaan, jossa en koskaan ole itseäni nähnyt. Uusi alku. Pieni surumieli valtaa aika-ajoin. Suuren osan ajasta olen kuitenkin onnellinen. Tyytyväinen päätökseen. Hyvä tästä tulee!

On ollut ihanaa seurata monien teidän elämää blogien kautta. Edellisen piipahdukset olen tehnyt Liian Kauan Aikaa sitten. Ajattelin yrittää taas päästä mukaan, edes niitä muutamaa rakkaimmaksi tullutta seurata. Jossain vaiheessa vielä. Ja hei, tiedätte mistä minut löydätte, jos tahdotte. makesomethingoutofnothing@gmail.com. En mie teitä ole unohtanut, enkä aiokaan. Iso apu ja tuki olette monet olleet tässä vaikeassa elämänvaiheessa. Kiitos murut!

Aurinkoisempaa

2008-03-17T10:08:00.003+02:00

Pitäisi kai katkaista hiljaisuus edes hetkeksi. Kertoa, että täällä menee oikeastaan aika kivasti. Ei ole paljoa sanottavaa, ei monia lauseita kerrottavana. Vain pieni ajatus blogin suuntaan sairaslomapäivänä. (Kyllä, olen taas flunssassa. Enkä jaksa ymmärtää miten on mahdollista, että olen sairaana noin 12 kertaa vuodessa. Yritän tänään sanoa lääkärisedälle, että ottaisivat verikokeita. Tai edes jotain. Ei tämä tällä tavalla voi jatkua.)

Elämä jatkuu ilman entistä S-rakasta. Ja tuntuu oikealta, hyvältä. Ei varmasti tulekaan aikaa, jolloin en häntä kaipaisi. En toki kokonaisvaltaisesti, mutta pieninä murusina. Meillä oli kaikesta huolimatta niin paljon hyvää, niin paljon kaikkea kaunista. Mutta ratkaisu ei olisi voinut olla oikeampi. Olen tyytyväinen. Ja mikä parasta, olen taas se sama vanha Kody, jota olen kaivannutkin. Jaksan ison osan ajasta hymyillä, olla iloinen, nähdä asioiden valoisat puolet. On niin paljon parempi olla, etten olisi osannut edes odottaa.

2008-02-05T20:05:00.000+02:00

Ei tapahdu mitään uutta eikä ihmeellistä. Samaa rataa, sitä josta en välttämättä ihan hirmuisen paljoa nauti. Mutta parhaani teen.

Kuulin, että elämä ei mene hyvin toisaalla. Ja juuri se tässä on, mikä huolettaa. En jaksaisi olla huolesta soikeana, eikä minun oikeastaan kuulukaan. Kunpa olisi vaihtoehtoja ja valta valita. Mutta tämä vie mukanaan.

Joskus unohdan, välillä en muuta mietikään. Olen väsynyt. Välillä kyllästynyt. Aika-ajoin niin yksinäinen etten itsekään usko.

Mutta en aio suunnata muualle kuin kohti niitä onnellisempia hetkiä. Just watch me.

Näin se meni

2008-01-21T23:10:00.000+02:00

Täällä mie taas oon. Muuton aikana netti ei siirtynyt ihan yhtä nopeasti kuin kaikki muut. Elossa kuitenkin, en välttämättä elämäni kunnossa, mutta ehkä kuitenkin parempana kuin aiemmin. Tai sitten ei. Välillä kaikki tuntuu menevän jo aavistuksen parempaan suuntaan, välillä taas kaikki on niin väärin kuin vain voi olla. Joka tapauksessa, uusi koti on nyt minun. Käyn töissä, ja edelleen viihdyn. (Tänään oli taas pari niin herttaista hetkeä että :) Luin koko lapsikatraalle kirjaa, kun yksi tytöistä kesken kaiken huikkasi "Kody, sää oot ihana". Toinen silitti ja suukotti poskelle kesken kinttaiden laiton ihanasti hymyillen. Kolmas oli se kaikkein suloisin, "Kody. Sää oot hyvä Kody". En mie itseäni enää sopivammasta paikasta voisi löytää. Ihania halipusi hetkiä ja kullannupuiksi kutsumisia. Ei, en mie koskaan haluaiskaan lähteä täältä teidän luota pois :)) Jumppailen minkä jaksan ja ehdin. Yritän löytää sinkkuelämän ilot, välillä siinä onnistunkin. Rakastan Kullannuppua koko sydämelläni, pientä olin tänään hoitamassa, eikä niinä hetkinä mikään voi olla huonosti.

Mutta mikään ei tunnu olevan oikeasti hyvin. En mie halua olla tämmönen. Jos joku haluaisi ja voisi, niin lähettäisikö mulle pienen hippusen onnellisuutta?

Vuosi 2007 oli ja meni, pieni kertaus tulee tässä, sattuneesta syystä näin hieman vuodenvaihteen jälkeen. Kaikki tuntuu pyörineen ihan täysin ja kokonaan samojen asioiden ympärillä..

Tammikuussa asuin yksin, opettelin taas olemaan itsenäinen. Kaikki kävi kuitenkin yllättävänkin helposti, alkukankeuksien jälkeen pääsin jaloilleni melkoisen pian. Oma teoriani asiaan on, niinkuin ehkä olen joskus maininnutkin, mutta sitä en julkisesti suustani päästä :)

Helmikuussa jo tapasinkin S:n, ja tunteiden kirjo sekä ajatusten uskomaton vuoristorata alkoivat. Kuunteles vaikka:

"En ole varma, jaksanko tällaista. Kaksi ihmistä, joiden on hyvä olla yhdessä. Mutta samalla ne kaksi ihmistä kulkevat niin erissä maailmassa. Erilaisia polkuja pitkin. Välillä polut yhdistyvät, mutta tuntuvat sitten taas jatkavan omaa tietänsä - erkanevat varoittamatta. Vievät taas kauemmaksi. En ole varma, kaipaanko tällaista. Voisin valita helpomman tien. Jatkaa elämääni yksin. Löytäen vielä sen jonkun, joka on tarkoitettu minulle. Mutta voisin myös jatkaa, antaa tunteen viedä. Katsoa. Sillä ne ajat, jolloin kuljetaan samaan suuntaan, niistä ajoista saan paljon. Silloin on hyvä olla."

"Nyt taas tuntuu paremmalle. Ihan oikeasti. Ei mitään näin-mie-olen-päättänyt juttua. Ei sarkasmia. Vain sitä oikeaa tunnetta, kun kaikki tuntuu hyvältä. Hooray for this feeling :)"

"Ikävät ajatukset katosivat, ja sain niiden tilalle jotain paljon kivempaa. Hymyjä ja hyvää oloa. Kädestä pitämistä ja parempaa mieltä. Tunteen siitä, että tässä minun on hyvä olla juuri nyt."

"Kysymysmerkit koskevat nyt sitä, onko S sellainen ihminen, kenen kanssa tahtoisin elämäni jakaa. En tiedä, haluanko antaa itseni ihastua enempää. Jos sitten kuitenkin käy niin, että huomaan kaiken olevan.. väärin. Sitten kun ihastuminen on syvempää, irroittautuminen muuttuu ainakin sata kertaa vaikeammaksi. Silloin kun kaikki on hyvin, niin kaikki todella on hyvin. Niinä hetkinä en epäröi hetkeäkään valintojani. Niinä hetkinä hymyilen, olen onnellinen. ... Toisaalta voisin sanoa nyt heiheit, niistä järkiperäisistä syistä. Toisaalta se on asia, jota viimeiseksi kaipaan. Sydän sanoo, ettei vielä ole aika irrottaa."

Maaliskuussa jouduttiin sanomaan hyvästit ihanalle kaverille, pienen oli aika lähteä pois :'(

"Meidän pieni. Pääsi koirien taivaaseen. Aivan liian yllättäen. Ei tällaista osannut odottaa, ei kai koskaan osaisi. Kukaan ei enää heiluta häntää, ole niin iloinen kun menen kotiin. En enää koskaan saa silittää tuota rakasta pörröturkkia. ... "

Ajatus Turkuun muutosta alkoi ihan toden teolla pyöriä mielessä. Katsoin jo työpaikkojakin, ja ystävän kanssa lyötiin lukkoon päivämäärä vuoden päähän. Sitten me ei enää aiottaisi olla Bisketissä kahvilla, vaan paikka olisi jokin ihan muu.

Huhtikuussa sain kuulla kaksikertaiset vauvauutiset. Toiset olivat maailman ihanimmat, odotetuimmat, onnellisimmat - Isoveli vaimoineen saisivat viimein pienen murusen. Toiset uutiset taas tuntuivat täysin uskomattomilta - K saisi vauvan. Jo nyt, näin pian meidän eron jälkeen.

Kesäkuussa vietin maailman kurjimman syntymäpäivän ikinä. Sweet 25.. Juhannus Kalajoella oli osittain kuitenkin oikeinkin onnistunut. S:n kanssa oli vaikeaa, mutta edelleenkin toivoin että asiat voisivat muuttua.

Elokuussa jätin S:n. Suurkulutin surullisia biisejä, nenäliinoja ja kyyneleitä.

Edestakaisin soutaminen kuitenkin jatkui aina lokakuulle asti, jolloin virallinen piste oli tehtävä. Olin edelleen täysin rikki, sirpaleina. Johanna Kurkelan Marmoritaivas soi ja tuntui syvällä sydämessä.

Tiedän että en ole ainut, jolle tällä tavalla käy,
että toinen on lähellä aivan, sitten häntä ei enää näy..
Jos suljen hetkeksi silmät, on kuin kanssas taas olisin.
Vaan kun katson nään aution huoneen..
Tämä ikävä on sellainen, että tällaista kokenut ole en.
Se on syvä ja jotenkin lopullinen.
Se painaa ja sattuu ja puristaa,
mutta kenties joskus on helpompaa.

"Ei meillä olisi voinut olla tulevaisutta, edelleen olen täysin sitä mieltä. Mutta olisin tahtonut nähdä meidät yhdessä vielä, niin kuin hyvinä aikoina. Olisin tahtonut pitää kiinni, olla lähellä. Ottaa vain kaikki ne hyvät asiat päältä, jättää kaiken paskan taakse. Unohtaa sen, mikä satuttaa. Muistaa kaikki hymyt ja suudelmat. Muistaa rakkauden. .. Ei ollut asioita, jotka olisivat muuttuneet. Ei ollut asioita, jotka olisivat unohtuneet. Ei asioita, joiden kulku olisi muuttunut ajan kanssa. Oli vain asioita, joiden merkitystä toinen ei ymmärtänyt. Asioita, jotka satuttivat mutteivät muuttuneet mitenkään."

Marraskuussa pikku Kullannuppu syntyi. Ja me kaikki oltiin siitä hetkestä asti myytyjä, pieni ja niin rakas <3

Joulukuussa muutin kauemmaksi, S:n naapurissa asuminen teki asioista vielä miljoona kertaa vaikeampia, joten puhelu vuokraisännältä olikin lottovoitto. Uusi koti löytyi pian, ja joulukuun lopussa vietinkin viimeisen yöni vanhassa kodissani.

Uuden vuoden vaihtuessa mietittiin vuoden parasta ja huonointa asiaa, ja kolmea asiaa joita tulevalta vuodelta toivoisi. Vuoden tohinan tuloksena seuraavaa..

Paras asia:
S. Ihminen, joka ihmisenä oli kaikkea sitä ja vielä enemmänkin. Olisin voinut nähdä meissä niin paljon, potentiaalia kyllä oli.

Huonoin asia:
S. Mutta se potentiaali ei ollut tarpeeksi, kun kaikki kuitenkin meni niin kuin meni. Ero oli yksi vaikeimmista asioista, jota koskaan olen mennyt läpi. Ei, aika ei ollut pitkä. Mutta kyllä, tunteet oli niin isoja ja todellisia. Tuntuu äärettömän pahalta jättää taakseen ihminen, jonka kanssa edelleenkin tahtoo vanheta.

Toive 1:
Haluaisin olla taas onnellinen, olla oma itseni taas. Tiedättekö miltä tuntuu kun katsoo peiliin ja näkee vain murto-osan siitä, mitä on ennen ollut? Haluaisin taas olla keltainen, nykyisen epämääräisen en-tiedä-minkä sijasta. Mie olin hymyilevä, positiivinen, iloinen ja elämään valoisasti suhtautuva tyttö, ja antaisin paljon jos pääsisin taas sinne takaisin.

Toive 2:
Toivoin löytäväni ihmisen, jonka kanssa näkisin itseni vielä vuosien ja vuosien päästä. Juuri nyt ajatuskin vakavasta suhteesta ahdistaa. Tv:ssä pari juhli 5vuotis-päiväänsä, ja automaattisena reaktiona mieleen tupsahti ajatus "En mie halua tuommoista, miten kukaan jaksaa olla yhden ihmisen kanssa niin pitkään?". Mutta toivoisin löytäväni sen tunteen taas. Että voisin edes ajatella, että ehkä jossain todellakin on joku. Joku jonka kanssa mie voisin itseni nähdä onnellisena.

Toive 3:
Epämääräinen ajatusvirta, ei suoranaista toivetta. Kun kaikki on oikeastaan jo kiteytetty noihin kahteen edelliseen kohtaan. All I want is to be happy again..

Är det här allt som blir så dör jag..

2007-12-28T23:57:00.001+02:00

This is it, viimeinen yö tässä kodissa on edessä. Olo on haikea, kuitenkin. Vaikka onkin ollut vaikeaa, on ollut myös niin paljon hyvää ja ihanaa, mistä kaikki tämä muistuttaa. Huomenna suljen oven perässäni viimeistä kertaa. Vaikka matka ei fyysisesti tule pidentymään kuin muutaman sentin, on henkisen etäisyyden määrä vain kasvamassa, kilometrien mittaiseksi. Ja kaikki tämä tuo sen mieleen entistä voimakkaammin..

Ta mig till kärlek
ta mig till dans
Ge mig nåt som tar mig någonstans
För jag vill veta om kärlek finns

Jag kommer aldrig att komma tillbaka..

2007-12-28T23:57:00.000+02:00

Kom låt oss ta varandras händer..

2007-12-25T22:26:00.000+02:00

..när julen är här.

Niin se joulu oli ja meni. Ei välttämättä ihan virallisesti, mutta huomenna on jo aika palata Ouluun ja ryhtyä muuttajaksi. Ehdottivat jo mulle ammatiksikin tuota muuttomiehen hommaa, kun tuntuu aika tiheään tapahtuvan. Jospa kuitenkin pysyisin vanhassa tutussa, taitaa olla enemmän minun juttu :)

S-huolet eivät ole enää tänään painaneet. Se soitti, on siis hengissä. Numero tallennettu takaisin puhelimeen, ainakin toistaiseksi. Saa nähdä, voidaankohan me ikinä olla oikeasti silti kavereita.

Mutta lopulta kuitenkin olen aika paljon samassa tilanteessa kuin olin viime vuonna tähän samaan aikaan. Mie olin silloinkin eronnut, joskin noin sata x lähempänä joulua, eli olin kai noin sata x pahempana. Ja vaikka jälkeenpäin ajattelenkin minun ja K:n suhteesta aika lailla eri tavalla kuin ajattelin silloin, niin myönnän toki olleeni ihan rikki silloin. Silti nyt tuntuu (edelleen), että olisin menettänyt enemmän. En edes tiedä miksi. Tai tiedänkin, mutten aio niitä näin julkisesti alkaa erittelemään.. A little privacy, vaikkette te melkeis kukaan minua tunnekaan :)

Oli tarkoitus nyt jo jouluaikana laittaa vuoden 2007 koostetta. Vaihderikasta kai, ja hirmuisen nopeaa tuntuu tapahtuneen kaikkea. Uskoisin, että kun sen kaiken kasaan, näen jo paljon selvemmin.. Mutta niin kuin monesti aiemminkin, aika loppui myös tällä kotikäynnillä. Palaan kootun vuoden pariin myöhemmin, mutta tulee se vielä. Mie itse sitä ootan ellei kukaan muu. Tekee hyvää kerrata ja muistella. Nähdä kaikki se, mistä on päässyt eteenpäin. Tai ainakin tulee pian pääsemään.

Joulua hallitsi aika pitkälle meidän pikku Kullannuppu. Voi miten suloinen toinen voi olla? Katsokaa nyt miten se hymyilee. Ihka ensimmäistä kertaa olen reilun kuukauden ikäisen vauvan kanssa saanut nauraa vedet silmissä ja ihan vatsalihakseni kipeiksi asti. Toinen on ihan hassu ja suloinen ja maailman rakkain :)

Lopulta kaikki sujui hirmuisen paljon paremmissa merkeissä kuin olin odottanut. Kyyneleitä kyllä valui poskille paljon. Mutta ei enää tänään, eikä edes aattoiltana. Kun on paljon ihmisiä ja paljon tekemistä, ei ehdi itkeä. Ehtii vain sysäämään syrjään kaiken sen kurjan, siirtämään ajatukset kohti jonnekin aivan erilaisia asioita. (Niinkuin Totta puhuen-peliä, johon on tänä jouluna tutustuttu. Mukavaa hömppää ja samalla omienkin mieltymysten ihmettelemistä.) Joulua mie oon aina ennen rakastanut. Nykyäänkin tykkään toki joulusta, mutta ei mikään tunnu olevan samalla tavalla enää. Kun on yksi jatkuva kyynelten tuoja. Ja toinenkin, joka tosin on kahtena viime vuonna ollut ihan eri ihminen ja osittain eristä syistäkin. Still, I believe in the good, ja varmaankin ensi vuonna mie saan olla sataprosenttisesti onnellinen (Jos sellainen olotila nyt ikinä on mahdollinen. Niin positiivinen miekään en voi olla :)), hymyillä ja nauttia jouluolosta ilman ainuttakaan huolenripettä.

Toivottavasti kaikilla on mennyt joulu ihanasti, ja saan pian teidänkin blogeista lukea ihania, rakkauden täyteisiä joulukertomuksia.

..ja Sinni on tainnut oikeasti kadota jonnekin? Harmitus :(

I don't know if I wanna keep trying to breeth for you

2007-12-23T23:27:00.000+02:00

Se olis yötä vaille jouluaatto. Koko päivä on touhuttu menemään, kinkku paistettu ja laatikot tehty valmiiksi. Kaikki on valmista huomista varten. Miten se voi olla jo huomenna? Mutta joulupukki saa tulla, katsomaan meitä ja pikkumiestä. Fiilis on hakusessa, mutta kun on niin monta asiaa, jotka mieltä painavat..

Olen viikon verran taistellut, soittanut ja halunnut jutella. Mutta toinen on päättänyt olla kusipää. Pistää oman elämänsä ihan solmuun. Ja mie sen kun huolehdin. Ja huolehdin ja huolehdin ja.. Voisin toistaa itseäni jatkuvasti, mutta olen kyllästynyt. En jaksa enää, olen väsynyt ja surullinen, helvetin kyllästynyt. Vaikka tiedän, ettei se mitään auta, poistin puhelimesta numeron. Poistin kaikki ne kultaiset viestit. Käytännössä yritin poistaa hyvät muistot siinä kiukkuisessa hetkessä, mutta ei se onnistu. Ja vaikka mie en varmasti halua enää yhtään mitään, en koskaan, niin vituttaa tuollainen käytös. Joulun jälkeen ehkä taas yritän ottaa yhteyttä. En tiedä.

Tiedän kuitenkin sen, että mulla on hyvä olla yksin. Kaikista kyynelistä ja ahdistuksesta huolimatta huomaan hetkellisesti olevani onnellinen. Kaikki on niin erillä tavalla, kaikki on kuitenkin paremmin. Mie sitä paitsi muutan kohta kauemmaksi, ja sekin on jo iso askel henkisessä irtiotossa. Kaikesta huolimatta se oli onnenpotku. Kamppeet kasaan ja menoksi.

Ihanaa jouluoloa teille kaikille. Ja meille myös. Huomenna on niin paljon tekemistä ja ajateltavaa, etten ehdi edes ajatella mitään kurjaa. Hymy huulilla eteenpäin.

Sinnii..

2007-12-05T12:12:00.000+02:00

..missä sie oot? Blogilistalta en onnistunut löytämään, enkä Googlen kautta vaikka millaisen hakusanan kirjoitin. Kun en muista sinun blogin nimeä nyt ollenkaan :( Jos vielä täällä minun luona käyt, niin ohjaathan minut oikeaan suuntaan? Olis niin kiva kuulla, miten sulla menee!

2007-12-03T18:27:00.000+02:00

Oon mie täällä edelleenkin. Ei vain ole ollut voimia kirjoittaa. Eikä muka aikaakaan. Olen menossa suuren osan ajasta, jotta kaikki menisi ohi kuin vahingossa, huomaamatta. Kiitos kultaiset kommenteista edelliseen itkuvuodatukseen.

Ei asiat oo muuttuneet miksikään. Mutta mie oon alkanu hyväksyä sen, ettei mulla ole mitään vaikutusvaltaa mihinkään. Että minun on vain pakko mennä eteenpäin. Elää omaa elämääni ja yrittää olla vähemmän hyväsydäminenkin kai. En mie edelleenkään tiiä, mutta olen Luojan kiitos mennyt edes sen sentin verran eteenpäin. Senttikin on paljon, vaikka matkaa on edelleen liian pitkästi. Mutta kyllä mie täältä nousen. Menen vielä koko matkan perille asti. Löydän uuden elämän ja uuden onnen. Vielä jonain päivänä.

I'm turning away, I'll face my world on a different day
Something new, anything else that doesn't remind me

I'm turning away, I'm waiting for a brighter day
So learn to fly, nobody tells you how to come down

The Giant Leap ja iki-ihana Sebastian on vieneet sydämen mennessään jo silloin ensihetkestä asti, ja tänäänkin sanat osuvat juuri kohdalleen..

En mie jaksa murehtia koko asiaa juuri nyt. Tänään kun on muutenkin ollut ihan tarpeeksi kurjaa, tyhmä flunssa tuli taas ja vei tytön mennessään. Ja kuten kaikki tietääkin, niin mikä voisi olla sen kurjempaa kuin sairastaa ihan ypöyksin? Vielä pitäisi pari päivää jaksaa vain olla, eikä ahdistua ajatusten kanssa. Vaikka oikeasti vielä kamalampaa on herätä keskellä yötä painajaiseen, sellaiseen oikeasti pelottavaan, jota ei saa mielestään pois. Ei siinä auta vaikka miten rutistaa Eemua kainalossa. Silloin tarvisi lohduttavan kainalon ja jonkun ihanan ihmisen silittämään olon taas turvalliseksi. Rakas sitten sinä oot siinä, silität mun hikistä päätä.. Mutta kaikkeen täytyy tottua. Ei kuitenkaan aina ole kurjaa. Ei edes läheskään koko ajan, vaikka välillä siltä tuntuukin.

Mutta sitä hyvää ja iloista. Pahan mielen karkoittamista tämän piti olla, ei kurjuuden maksimointia..

Först och främst, minusta on tullut täti! Ja mikä ihana poika meitä on tullutkaan ihastuttamaan. Ei voi ymmärtää, miten toinen on niin suloinen ja ihana. Miten voi olla niin pieni, ja saada meidän kaikkien sydämet pakahtumaan. Ja miksi minun flunssa ei jo katoaisi, että pääsisin murusta katsomaan taas pian! Pieni tuhiseva nyytti, mikä voisi olla sen ihanampaa <3

Toisekseen, mie muutan taas.. Adalmiinan blogiin muistan kommentoineeni jossain vaiheessa omasta muuttohalustani, ja oonhan mie siitä ihan avoimesti puhunut muutenkin. Valitellut, että kun tämä ei ollutkaan ihan sellainen kuin toivoin. Että on kuitenkin aika hankalaa päästä eteenpäin elämässä kun se entinen rakas asuu kymmenen metrin päässä. Ja sitten the other day puhelin soi, ja vuokranantaja kertoi että joutuu myymään asunnon. Noh, we had a good five moths or so, aikakin jo siirtyä eteenpäin.. Nauratti vain koko juttu. Uskomatonta. Mutta samalla kaikki tämä voi olla kohtaloa, ja juuri sitä mikä auttaa vielä varmemmin jatkamaan omaa elämää. Välimatka ei varmasti ole pahitteeksi tässä pitkässä prosessissa. Vaikka mie oonkin aika varma, että sitten kun muuttopäivä oikeasti koittaa, se tulee olemaan vaikea askel. Vaikka tästä asunnosta ei koskaan sellaista oikeaa kotia ehtinytkään tulemaan, oli tällä kaikella suuri merkitys minun elämälle. Kun viimeisen kerran suljen oven, voi olla että muutama kyynel vierähtää.. Mutta uusi koti on kiva, minun näköinen vielä enemmän kuin tämä. Ja se on kivalla paikalla, helpottaa kulkemisiakin huomattavasti. Ja jospa se nyt olisi edes hitusen pidempiaikainen kuin nämä kaksi viimeisimpää.

Kolmantena (jokseenkin aika hassuna kyllä täällä muiden asioiden välissä) asiana täytyy mainita muutama sana pojista. On jo iso askel eteenpäin, kun osaan katsoa toisia ihmisiä ihan uudella tavalla. Mie oon siitä tyytyväinen. Nyt siitä virallisesta erosta on kuitenkin kulunut kohta neljä kuukautta, niin ei minusta tämä ole ollenkaan huono aika oikeasti yrittää avata silmiään. Ja mie avasin, pidin näkemästäni. Oli poika, jonka seurassa oli helppoa olla. Liiankin helppoa kai, kaikki sujui kuin oltaisiin tunnettu ikuisuus, vaikka oikeasti sitä kesti vain kaksi viikkoa, jonka aikana ehdittiin nähdä kaksi kertaa :D Mutta ne kaksi kertaa oli niin helppoja ja vaivattomia, etten olisi ikinä sellaista uskonut tapahtuvan ihan uuden ihmisen kanssa. Kävi kuitenkin niin, että poika käyttäytyi kummallisesti, ja jäi minun mieleen pelkkänä kysymysmerkkinä. Tai ehkä kuitenkin jonain suurempanakin - mie nimittäin ymmärsin että mulla on mahdollisuus ihastua, olla iloinen jonkun muun kuin S:n rinnalla. Ja se oli suuri ymmärrys, josta kysymysmerkkipoikaa voi kuitenkin kiittää :) Lisäksi olen saanut kahvi(tmv)-kutsuja, jotka on auttaneet näkemään sinkkuilun hyvätkin puolet. Vapaita poikia kun on edelleen olemassa, ja vielä jonain päivänä miekin löydän sen rakkaan, jonka vieressä painajaisetkaan ei tunnu ollenkaan niin pahalta..

Who doesn't long for someone to hold
who knows how to love you without being told
somebody tell me why I'm on my own
if there's a soulmate for everyone

Here we are again, circles never end
how do I find the perfect fit
there's enough for everyone
but I'm still waiting in line

------

Ja Kirppu hei, kiva kun kävit kommentoimassa, jospa mie nyt löytäisin taas sinun luo? Koneen vaihdoksen yhteydessä meni kaikki ei-Blogilistan kautta seurattavat blogiosoitteetkin hukkaan. Mutta tuohon sinun kysymykseen mulla ei ole mitään vastausta :( En nimittäin ole mikään malliesimerkki asian suhteen. Miekin venytin ja vanutin asiaa vielä päätöksen teon jälkeenkin ihan järjettömän pitkään. Aina oli vielä se yksi kerta kun käyn kylässä ja se viimeinen kerta kun vielä voidaan nukkua vierekkäin. Suo on loputon, mutta toivottavasti jo nyt olen ihan oikeasti päästänyt irti ja osaan jo jättää suhteen taakseni. Mulla tosin lopettamista osittain helpotti tieto siitä, että ei meistä ikinä koskaan olisi voinut mitään tulla, ei pitkällä tähtäimellä, ei vaikka miten paljon molemmat sitä toivottiin. S kun ei sitten ollutkaan sitä mitä luulin hänen olevan. Tai no, oli, mutta ei ihan aina, eikä ihan siinä määrin kuin olisi tarvinnut jotta olisin ollut loppuelämäni onnellinen. Vaikka rakkaus olikin isoa, se ei vain aina riitä.. Kamalan paljon voimia sulle päätöksen teon kanssa. Ei se ole helppoa, ei mistään suunnalta katsottuna. Sitä kun on rakastunut toiseen ja kuvitellut viettävänsä elämän yhdessä, jakavansa kaiken aina sinne loppuun saakka. Mutta sitten kun kaikki romuttuukin, sitä ei tahdo myöntää, ei pysty päästämään irti vaikka ymmärtää ettei mikään koskaan tulisi olemaan niinkuin ennen. Uskoo kuitenkin olevansa onnellinen vielä joskus juuri sen ihmisen kanssa, kenen piti olla se ainoa oikea..

2007-11-11T20:30:00.000+02:00

Voi hyvä Luoja sentään.. Mie en jaksa enää.

Huolettaa. Iso möykky rinnassa, joka ei mene pois. Pelottaa, ettei tämä lopu ennen kuin jotain oikeasti kamalaa tapahtuu.

Itkettää. Ja vaikka kyyneleet tulevat, ahdistus ei katoa.

Paha olo jatkuu, eikä katoa ennen kuin tämä kaikki jotenkin saadaan päätökseen.

Miksi mie en voi tehdä mitään?

2007-11-08T20:08:00.000+02:00

Töissä menee hyvin. Oon ihan ihastunut jo murusiin, ja kaikki tuntuu toistaiseksi menevän kivasti. Ihanaa silitellä ja halia. Jutella ja hymyillä. Kaikki tuntuu mukavalle, toivottavasti vielä pitkän aikaa! Pikkujoululistakin kun oli listaa seinällä, niin en epäröinyt kahta kertaa laittaa nimeäni sinne. Kaiken kaikkiaan työpoppookin vaikutta. Toivotaan, että kaikki menee jatkossakin juuri niin kivasti, ja vielä kivemmin. Ja hei, oli kivaa kuulla, että haastattelussa asti meitä oli 15, and I was their pick. Yey, niin sitä saadaan iloa pienistäkin asioista. Kun toisella puolella on kaikkea muuta kuin kivaa..

Taas paskaa. Ei se taida loppua koskaan. Sydän huolesta sykkyrällä. Ei jaksaisi. Mutta silti ei muuta tahdokaan, kuin yrittää. Minkä itselleen voi. Kun haluaisi kaiken menevän hyvin, ja kun kaikki meneekin todellisuudessa aivan jotenkin muuten. Päin vittua.

It's a new life..

2007-10-28T16:39:00.001+02:00

Jumpat aloitettu, ja tytöllä särkee lihaksia. Juuri tätä kaipasinkin. Feels good!

Huomenna sitten alkaa uudet työt. En ole antanut itseni ajatella vielä koko asiaa. Olisikohan jo aika? Pitää kuitenkin laittaa kaikki valmiiksi vielä illan aikana. Ja siitä se lähtee. Uudet kasvot, lapset vanhempineen ja uudet työkaverit. Ensimmäiset päivät ovat aina jänniä. Lapset varmastikin on ihania, ei kai siitä ole epäilystäkään :) Mutta kaikki muu on vielä kysymysmerkkiä. Hyvillä mielin kuitenkin kohti uusia haasteita. Toivotaan, että viihdyn ja minusta pidetään :)

I'll tell you guys all about it! 'Till then, peukut pystyyn :)

Sadas

2007-10-24T11:49:00.000+02:00

Niin on tämän uudenkin kodin kanssa taitettu matkaa jo sadan tekstin verran. Ei se ole ihan vähän, kiitos teille jotka olette jaksaneet matkassa pysyä :) Muutamia hajanaisia asioita pyörii tänään päässäni, yritetään jäsennellä niitä hetken aikaa.

Entiset?
Kävin nostalgioimassa vanhan kodin puolella. Enkä tunnistanut enää itseäni niistä lauseista. Hassua, miten sitä on ollut niin rakastunut ja onnellinen, eikä enää edes muista.. Luin rivejä, ja lähinnä hymähtelin. Kun en mie muista tuollaisia asioita. Muistan toki tapahtuneen, mutta en niitä tunteita, joita tapahtuneet ovat mukanaan tuoneet. Onko se normaalia? Miten sellaisten asioiden yleensä käy? Jäävätkö vanhat suhteet yleensä muistoihin onnellisina hetkinä, joita ei koskaan enää saa takaisin? Vai ehkä vain hetkinä, joita on elänyt? Hetkinä, jotka eivät enää jälkikäteen aiheuta ollenkaan kaipausta, eivätkä edes oikeasti onnellisia muistikuvia?

En ole varma, mitä tästä ajatella. Sillä haluaisin muistaa kaiken sen vieläkin. Muistaa sen ensirakkauden tunteen. Ei sillä, että kaipaisin sinne. Vaan juuri siksi, että ne tunteet on kuitenkin mitä ilmeisimmin olleet vahvoja, muistamisen arvoisia. Tuntuu kurjalta huomata, ettei edes yrittämällä enää pääse niihin vanhoihin ajatuksiin takaisin. Siihen, kun on ollut siirappinen ja tylsä. Miltä se tuntui?

Totta kai muistan tunteet S:n kanssa, eiväthän ne edes ole vielä kokonaan kadonnet. Ovat tuoreina muistoissa. Osittain olemassa edelleen. En mie ole unohtanut, miltä tuntuu olla vieressä. Nauraa ja olla onnellinen. Enkä mie niitä hyviä asioita haluaisi ikinä unohtaakaan. Mutta käykö näillekin muistoille ajan kanssa samalla tavalla kuin muistoille K:n kanssa on käynyt?

Kummallista on sekin, etten enää tiedä K:n elämästä käytännössä mitään. Mie aina toivoin, että me voitaisiin joskus soitella vielä eron jälkeenkin. Mutta en kehtaa sitä väkisin tehdä, kun itse K:sta ei ikinä kuulu mitään. Haluaisin kuulla, onko vauva jo syntynyt. Miten elämä muuten on mennyt eteenpäin. Viime puhelusta on jo aikaa. Silloin ainakin tuntui mukavalta kuulla tuttua ääntä. Ei häivähdystä ikävästä, ei kaipuuta menneeseen aikaan. Vain sen tutun ihmisen ääni, tutun ihmisen kuulumiset. Ihminen, joka on ollut se paita kahden vuoden ajan, eikä nyt enää mitään. Surullista, että asiat menevät niin. Mutta niin kai se käy suurimmalla osalla? Onko se joku kirjoittamaton sääntö? Vai eikö vain enää uuden suhteen alkaessa kuulu enää soittaa entiselle? Miksi?

Toisaalta millään tällä ei ole merkitystä. Jostain vain eksyin vanhan blogini sivuille, ja taas pieni analysoinnin paikka. Ei ole olemassa asiaa, joka olisi liian pieni puhkipohdittavaksi :)

Kodymainen koti?
Eilen mie laitoin taas kotia vähän uuteen kuntoon. Pikkuhiljaa tämä alkaa näyttämään kodilta. Minun näköiseltä. Kun vielä tuon yhden nurkkauksen saisin kuntoon, niin siinä se sitten olisi. Mutta kun ei täällä ole tarpeeksi säilytystilaa, jotta saisin kaiken mahtumaan. On vain odotettava, että kotiväki tulisi käymään. Veisivät samalla ylimääräisen pois. Miksei näihin vähän vanhempiin asuntoihin ole yleensä muistettu rakentaa tarpeeksi säilytystilaa?

Ja nyt voisi jo olla aika taas yrittää tehdä se valokuvameemi. Minneköhän se unohtui silloin aikaa sitten? Mie voisin kaivaa tuolta kauempaa esille ne asiat, joista te ootte kuvia tahtoneet nähdä. Olisiko jotain muutakin ehkä? Ajatuksia otetaan vastaan :) Eli jos joku tahtoisi nähdä minun kodistani jonkun tietyn paikan/asian/esineen, niin mielelläni koittaisin sellaisesta valokuvan napata ja laittaa tänne blogiin esille. Vähän vaihtelua tähän ainaiseen diibadaabaan. Vaikka tuskin tuo minnekään erilaiseen kategoriaan päätyisi :D Still, let's give it a shot.

Hukka vai SATS?
Olen menossa tänään tutustumaan toiseen niistä liikuntakeskuksista. Hukka on heti alkuunsa saanut suuremman suosion, sillä sieltä todellakin otettiin henkilökohtaisesti yhteyttä, eikä lähtetetty mitään yleissähköpostia. Henkilökohtainen palvelu on paljon enemmän, kuin massaposti. Mutta on vielä miinuksia, joihin kuuluu muun muassa sen henkilökohtaisen kuntosaliohjelman maksullisuus. SATSissa se kun tehtäisiin ilmaiseksi ja vielä päivityksineen tasaisin väliajoin. Mie nyt tosiaan teen tämän päätöksen tarkasti, sillä mie kun en mikään aktiiviliikkuja ole ollut, niin nyt sitten täytyy hoitaa se täydellinen paketti, jotta into ei missään tapauksessa hiivu. Kun mie haluan, että tämä onnistuu. Että tästä saisi nyt itselleen sen tarvittavan motivaation, jossa liikutaan monta kertaa viikossa. Nyt kun mulla on pidemmäksi aikaa tiedossa se työpaikka, niin olisi varaa maksaa kuukausittain tietty summa. Ja kun aloitan taas pitkästä aikaa päivätyön, niin aikataulujenkin pitäisi antaa hyvin periksi. Ei enää mitään turhia aikomuksia ja lupauksia itselle. Ei enää typeriä tekosyitä sille, miksi en mennytkään. Kun vain löydän sen itselleni sopivan tavan liikkua, niin kyllä se tästä. Ja kun siitä kerran maksaa, on aika epätodennäköistä jäädä kotiin. Eikö? Potkikaahan minua eteenpäin, jos alan lipsumaan tästä! Thänks :)

Uusi työ
This is it. Vielä kaksi päivää, ja sanon heipat nuorisolle. Siirryn taas siihen maailmaan, jossa valmistumiseni jälkeen aloitinkin. Minusta tulee taas päiväkodintäti :) Oikeasti oon niin oottanut, että pääsen taas tekemään töitä pikkulasten kanssa. Osa minusta nyt kuitenkin on haikeana, ei haluaisi silti sanoa heiheitä nykyisessä paikassa. Mutta on tehtävä valintoja. Pakko ajatella omaa tulevaisuutta, ja pakko saada maksettua laskut. Kieltämättä vähän jännittää, mutta hyvä siitä tulee. Tuleehan? Mutta ensimmäiset päivät ovat aina jännittäviä, oli kyse mistä tahansa. Täytyy vain muistaa, että minut on kuitenkin valittu hakijoiden joukosta, joten täytyihän minusta välittyä jotain potentiaalia, jotain mitä he halusivat päiväkotiinsa. Kyllä mie pärjään :)

Samma känsla, samma mening. Aldrig tänka tillbaks.

2007-10-22T15:57:00.000+02:00

Juuri nyt on menossa ne hetket, kun jotain täytyisi saada aikaiseksi. Mutta juuri nyt on myös se hetki, kun ei ole oikea päivä laittaa päätänsä ulos kuin sen pienen hetken ajaksi. Kun on sairaslomalla, ei voi oikein tehdö mitään. Mutta kuitenkin juuri silloin olisi tarmoa ja tahtoa tehdä ja saada aikaan. On täytynyt tyytyä leffojen katseluun, netissä surffailuun ja kaikkien suunnitelmien tekemiseen, joka sitten parannuttuani toteutan.

En osaa valita, kumman kuntosalijäsenyyden valitsen. Olen katsellut netistä, ja toinen on kyllä voiton puolella. Mutta täytyy käydä tutustumiskierroksilla ennen päätöksen tekemistä. This will be the first time. Ja seura kelpaisi kyllä. Anyone up for it :D?

Pitäisi käydä allekirjoittamassa uusi työsopimus ja tutustua uuteen työpaikkaan. En tiedä paikasta käytännössä mitään vielä. Mielenkiinnolla odotan. Toivottavasti se on kuitenkin kivempi kuin se toinen, mistä olisin myös yhtäkkiä saanut töitä. Aavistuksen verran kyllä harmitti, kun puhelu tänään tuli. Miksi kaikki työt aina ovat tarjolla samaan aikaan? Vähän harmittaa kyllä nykypaikastakin lähteä, mutta tulevaisuus täytyy turvata, ja valita se varmempi vaihtoehto.

Taulut odottavat edelleen seinälle pääsyä. En vain osaa valita niille paikkoja.. Kun haluan, että koti näyttää sitten oikeasti kivalta, niin en halua tehdä liian pikaisia päätöksiä. Niinpä olen uskomattoman saamaton, ja siirrän naulaamista aina jollain syyllä. Haluan että koti näyttäisi jo kodilta! Mutta parempi pysyä hiljaa niin kauan, että edes yritän tehdä asialle jotain.

Pieni sekava ajatustenpurkaus. Tuli kutsu naapuriin syömään. Kyllä, juuri sinne naapuriin jossa käydään ihan vain ja ainoastaan naapurin ominaisuudessa. Pois kaikki ajatukset menneestä. Kaveruuden onnistumista ihmetellään vielä..

Dom säger det är nåt med mitt huvud

2007-10-20T22:49:00.000+02:00

Hirmuisen paljon tapahtuu, ja sitten taas ei yhtikäs mitään. Mie oon koittanut nyt nauttia tästä uudesta sivusta, jonka oon elämässäni kääntänyt. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Tänään on yksi niitä huonompia päiviä. Päiviä, kun on vain pirun yksinäinen olo. On kamala kaipuu jotain, eikä itsekään oikein tiedä mitä. Ahdistaa kaikki. (Paitsi ne muutamat lumihiutaleet jotka aiemmin satoivat maahan. Ihan spontaanisti hymyilin kun menin käymään ulkona, kovin lämmin tunne tuli. Lumi kyllä näytti katoavan ythä pian kuin tulikin, mutta oli siitä iloa, niitä elämän pieniä hetkiä :)) Ei haluaisi olla yksin, mutta ei jaksanut mennäkään mihinkään.

Nyt pieni hetki aikaa purkaa ajatuksia ennen kuin valitsen jonkun leffan, josta yritän löytää itselleni hyvää mieltä ennen nukkumaan menoa.

Tapasin pojan, jonka kanssa vietin hetken aikaa. Mutta se kaikki kävi heti alkuunsa liian ahdistavaksi. Totta kai on mukavaa kuulla olevansa niin kaunis ja niin ihana, mutta joskus liika on liikaa. Ainakin silloin, kun ei edes tunneta. Vaikka olisi miten ihastunut, kaikkea ei silti kannata sanoa ääneen. Mie kun halusin vain viettää hetken aikaa, katsoa ihan rauhassa ja tutustua. En antaa yhtä ainoatakaan lupausta edes siitä, että olisin valmis katsomaan mihin kaikki voisi johtaa. Ja sitten toinen tulee ja sanoo liikaa. Ei semmoista, en halua! Ahdistus tulee ja valtaa, ja mie muutun kylmäksi. En enää sano montaa sanaa, pyydän vain kauniisti josko minut voitaisiin viedä kotiin. Ja sitten kun sanon ajatukseni ääneen, ollaan ihan hämmästyneitä. On ehkä herttaista, että ihminen noin pian ottaa minut kuin omakseen, mutta juuri se ajoi minut pois. Ilman että edes tunnen ihmistä.

Lisäksi oli perjantai-ilta, joka näytti ettei meillä edes klikannut. Oikeasti, kuka lähtee kaksin käymään jossain siiderillä, eikä sitten puhu käytännössä yhtään mitään. Ja väittää vielä ettei se häiritse, vaan on niin helppoa olla minun kanssa. Perkele, sanon mie. Kummallisia tapaamisia, jotka kohteliaasti olen jättänyt heti alkuunsa taakseni.

Syynä se, etten vielä ole valmis. Onko kiltimpää syyttää omaa vasta päättynyttä suhdetta, vai sanoa ettei ihminen yksinkertaisesti ole sellainen, jonka kanssa haluaisi enää kovinkaan montaa hetkeä viettää? (Vaikka molemmat syyt ovatkin tosia.) Pahoittaahan toisen mielen kuitenkin tavalla tai toisella. Olisiko silloin kohteliasta kuitenkin sanoa suoraan ajatukset? Älä ole seuraavan kerran noin omistava, vaan odota jonkin aikaa ennen kuin hukutat tytön kehuihin. Keksi vaikka väkisin jotain sanomista; typerätkin, mielenkiinnottomilta tuntuvat asiat pelastavat paljon. Ei voi olettaa, että toinen ihminen hoitaa suurimman osan puhumisesta ja sen sitten voi kuitata sillä, kun on niin helppoa vain olla, ettei sanoja tarvita. Ei haittaa jos olet ujo, eikä sinun tarvi koko aikaa puhua, mutta yrittäisit edes vähän enemmän. Edes silloin, kun istutte kaksin naapuripubin pöydässä. Ja totta, sinussa on myös paljon kivaa. Joku tyttö vielä saa sinusta ihanan miehen, mutta se joku en ole mie. En, vaikka sinusta nyt siltä tuntuisikin.

Huh.

Tulee huono omatunto. En mie saisi näin sanoa, not in public. Ei tämä oo oikeasti yhtään minun tapaista, ja voi olla että poistan kaiken heti huomisen koittaessa.. Mutta kun nyt oli pakko. Jotenkin vain niin ahdisti. Oli hankala olla. Jotenkin sellainen olo, että on nyt toiselle tehnyt jotain todella kurjaa kun ei olekaan mennyt illalla katsomaan leffaa niinkuin soviittiin. Minun vakiokorva on liian kaukana, jotta purkamisen voisi suorittaa. Come back, girl! Enkä juuri tänään ole jaksanut oikein kenellekään muullekaan vuodattaa, kuten jo sanottu, mie oon ollu maailman epäsosiaalisin tyttö tänään.

Sain ihmeellisimmän, odottamattomimman viestin jonkin aikaa sitten. I'm speechless. Vaikka en olekaan surullinen, olen yksi kysymysmerkki tuon asian suhteen. Hämmentävä lause, joka ei kuitenkaan muuta minun elämääni suuntaan eikä toiseen.

Taidan sittenkin jättää leffan väliin, ja kömpiä peiton alle jonkun kirjan kanssa. En ole lukenut moneen viikkoon, vaikka juuri yksinolo on parasta aikaa sellaiselle. Kivaa :)

Kurkistus menneeseen, toiveita tulevasta

2007-10-13T10:00:00.000+02:00

Miekin nyt oman korteni kannan kekoon, ja teen meemin jota monessa blogissa on käyty läpi. Jatkakoon kuka tahtoo, mie mielellään näitä lukisin enemmänkin :)

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1997:

1. Ihastuin poikiin, useasti mutten kovinkaan palavasti. En ollut koskaan seurustellut, vain tavannut poikia kaupungilla, ja pari kertaa saanut luokkasormuksen omakseni. Sellaisessa rytinässä omanikin jäi jonnekin, pojalle jonka kasvoja tai nimeä en enää muista.

2. Olin yhdeksännellä luokalla, ja luokkamme oli ensimmäinen pienestä koulustamme, joka hetken päästä lähtisi maailmalle.

3. Olin aloittanut tupakoimsen, värjännyt hiukseni mustaksi, juonut salaa alkoholia kaupungilla saaden sitä käsiini milloin mistäkin. Kävi myös selville etten ollutkaan enkeli. Aiheutin äidille enemmän tuskaa kuin olisin koskaan arvannut.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2002:

1. Asuin Turussa. Ihan vahingossa muutin entisen lapsuudenystäväni naapuriin, minkä kautta ystävyytemme taas kukoisti. Maailma on pieni, ja silloin se oli pelkästään ihana asia.

2. Kävin kotipuolessa usein, pitkästä matkasta huolimatta. Kotona odottivat kaikki ne rakkaat ystävät, joiden kanssa oltiin yhdessä kasvettu aikuisemmiksi, enkä vain osannut sopeutua arkeen ilman heitä.

3. Opiskelujani suoritin ruotsin kielellä, ja kerran jopa luin tenttiin tanskan kielistä kirjaa. Solussani asuin vaihto-oppilaan kanssa, joten kotikielenä oli englanti. Kielikylpy, jonka aloitin jo ekaluokkalaisena, jatkui siis edelleen.

Kolme vuotta sitten, vuonna 2004:

1. Elin sinkkuna, edelleenkään en ollut oikeasti seurustellut kenenkään kanssa. Nautin elämästäni sellaisena kuin se oli, enkä ikinä olisi uskonut, että pian tulisin tapaamaan K:n, jonka kanssa lopulta seurustelisin kaksi vuotta ja menisin jopa kihloihin.

2. Olin muuttanut takaisin kohti pohjoisempaa, lähemmäksi kotia. Oulussa asuin yhdessä rakkaan ystäväni kanssa, pienessä asunnossa kodikkaalla paikalla melkein kaupungin keskustassa, mutta silti ikkunasta avautui näkymä veden äärelle.

3. Vietin suurimman osan viikonlopuistani Kaarlessa tai 45:ssa.

Vuosi sitten, vuonna 2006:

1. Elin vielä parisuhteessa K:n kanssa, tietämättömänä siitä, että pian yhteinen tiemme katkeaisi kuin seinään, täysin varoittamatta ja kai jopa omasta sinisilmäisyydestänikin johtuen täysin yllättäen.

2. Olin ollut pian vuoden töissä paikassa, jonka lapset olivat jääneet sydämeeni pysyvän jäljen, mutta jonka ihmisten työmoraalissa olisi usein ollut parantamisen varaa.

3. Hain pian uutta työpaikkaa, jonka sainkin vakituisena, mutta jonne jostain syystä en ole valintani jälkeen astunut kuin kaksi kertaa.

Tähän asti tänä vuonna:

1. Tapasin S:n, ihastuin ja rakastuin. Olin onnellinen, mutta lopulta onneton. En pystynyt hyväksymään asioita, eikä S nähnyt tarvetta muuttua. Peli oli pakko puhaltaa poikki, vaikka en millään olisi sitä toivonut.

2. Olen tehnyt töitä monessa paikassa, pätkätyöläisen arkea eläen. Olen saanut koeajalla potkut yhdestä paikasta. Toisaalta olen saanut työtodistuksen jossa minun kerrotaan osoittaneen "kiitettävää ammattitaitoa", ja nykyisessä paikassani olen saanut paljon kehuja, joissa tulevienkin sijaisten toivotaan olevan minunlaisia. Sain sijaisuuden (josta en ole edes musitanut iloita kaiken tämän keskellä), joka alkaa parin viikon päästä. Ja sitten mie taas teen päivätyötä, palaan takaisin normaalirytmiin normaali-ihmisten tapaan :)

3. Olen ollut alkuvuodesta onneton, löytänyt onnen, ja nyt taas eron jälkeen olen ollut kaikkea muuta kuin tahtoisin olla. Pikku hiljaa on kuitenkin alkanut tuntumaan paremmalta, ja hymy on alkanut palaamaan kasvoille hiukan useammin. Onnellisuuteen tosin on vielä matkaa, mutta askel askeleelta suunta on kohti aurinkoa.

Eilen:

1. Olin pitkästä aikaa vapaalla, päivä ilman krapulaa tai muuta ylimääräistä. Sain siivottua ja katsottua Catch and release-leffan, joka oli juuri sopivaa hömppää mielialaa kohottamaan.

2. Menin Pikkumiestä vastaan asemalle, herra tuli tänne aiemmin viikolla olleiden 14-vuotissynttäreidensä kunniaksi. Pikkumies ei olekaan enää niin pieni, jopa pituudessa mennyt siskon ohi.

3. Ostin Lostin toisen kauden dvd-boksin, kun niitä olikin ilmestynty halvalla Citymarkettiin. Oh the joy :)

Tänään:

1. Olen herännyt Pikkumiehen vierestä, katsellut toisen unta ja aamuista hymyä. Pysy aina pikkuveljenä <3

2. Laitan itseni kaupunkikuntoon, ja suuntaan Pikkumiehen kanssa kohti kaupunkia. Synttärilahjan ostoa sekä kiertelyä tiedossa. Lisäksi Pikkumies tahtoisi skeittaamaan, ja siksi aikaa minun täytyy keksiä itselleni tekemistä parkin laitamilla.

3. Illalla Pikkumies menee Isoveljen ja vaimon luo, ja mie suuntaan kohti siiderilaseja. Joko katsomaan peliä tai olemaan muuten vain, joka tapauksessa ystävien kanssa. It should be fun :)

Huomenna:

1. Herään mitä luultavimmin aavistuksen krapulaisena, mutta kuitenkin täytyy olla reipas jotta jaksan liikkua, ja Pikkumies tulee nähtyä ennen kuin suuntaa taas kohti kotia.

2. Nautin sunnuntaista tekemättä mitään ihmeellistä.

3. Menen ajoissa nukkumaan, jotta jaksan taas maanantaina herätä töihin.

Ensi vuonna:

1. Olen toivottavasti pitänyt työpaikastani äärettömän paljon, ja viihdyn siellä edelleen.

2. Tulevaisuus on jokseenkin selvä, edes joltain osin, ja ehkä olisin suuntaamassa askeleeni kohti Turkua.

3. Olen taas onnellinen, hymyilevä ja tyytyväinen elämääni. Ja kun joku miettii, mikä väri minua kuvaisi, se joku valitsisi taas keltaisen.

Olet poissa viereltäni..

2007-10-11T18:13:00.000+02:00

..muttet sydämestäin milloinkaan.

En voinut odottaa enää. Nyt on pienet hyvästit sanottu. Hyvästit meille sellaisina kuin ennen olimme. Toivottavasti ei hyvästejä ystävyydelle. En ollut varma siitä, mitä halusin kuulla. En tiennyt, mikä olisi ollut helpompaa. Ei meillä olisi voinut olla tulevaisutta, edelleen olen täysin sitä mieltä. Mutta olisin tahtonut nähdä meidät yhdessä vielä, niin kuin hyvinä aikoina. Olisin tahtonut pitää kiinni, olla lähellä. Ottaa vain kaikki ne hyvät asiat päältä, jättää kaiken paskan taakse. Unohtaa sen, mikä satuttaa. Muistaa kaikki hymyt ja suudelmat. Muistaa rakkauden.

Mutta kun ei voi ottaa vain osaa paketista. On otettava kaikki tai ei mitään. Ja tässä tilanteessa ainoa vaihtoehto oli ei mitään.

Ei ollut asioita, jotka olisivat muuttuneet. Ei ollut asioita, jotka olisivat unohtuneet. Ei asioita, joiden kulku olisi muuttunut ajan kanssa. Oli vain asioita, joiden merkitystä toinen ei ymmärtänyt. Asioita, jotka satuttivat mutteivät muuttuneet mitenkään.

Biisi soi tauotta Youtubelta sekä mp3:sta. Jos mie olisin osannut, olisin voinut kirjoittaa Over Youn sanat. Musiikki tekee ihmeitä.

I'm slowly getting closure
I guess it's really over
I'm finally getting better

Jag låter tiden ta mig framåt

2007-10-07T10:27:00.000+02:00

Kyllä se on nyt tässä. Virallisesti ohi. No more. Ei enää miettimistä siitä, ollaanko vai eikö olla. Ei enää öitä yhdessä. Ei enää mitään. Ainakaan tällä hetkellä mie en oo suosikki-ihminen, kaikkea muuta. Saa nähdä miten kauan tätä kestää, vai onko tämä nyt ihan oikeasti ja kokonaan tätä. En tiedä, mitä S kuvittelee tapahtuneen, muttei mitään hyvää ainakaan. Mie oon sitten kuin ilmaa, eikä minusta oikein jakseta piitata juuri nyt. Ansaittua. Mutta ei kivaa, että ei anneta mahdollisuutta kertoa asioiden oikeaa laitaa. Vaikka mitä se nyt muuttaisikaan. Det som har hänt, har hänt. Ja vaikkei se ollutkaan oikeasti mitään, oli se silti liikaa.

Tämä kai oli se viimeinen pisara, jota periaatteessa on odotettukin. Ollaan roikuttu toisissamme tietäen ettei yhteistä tulevaisuutta koskaan enää tule olemaan. Ei kaiken sen jälkeen. On vain ollut niin vaikeaa päästää irti, vaikka juuri se olisi pitänyt tehdä.

Nyt alkaa uusi elämä. Saa nähdä mitä se tuo tullessaan.

Olisi leffa-kutsuja. Olisi kivan oloisia ihmisiä, joihin periaatteessa olisi mukava tutustua. Muttei liian aikaisin. Entä jos sitten kävisikin niin, että olisi oikeasti mukavaa? Tässä vaiheessa olennaista olisi opetella olemaan yksin. Virallisesti olen eronnut jo pian kaksi kuukautta sitten (Gud, har det verkligen gått så länge?), ja eroprosessia on käyty läpi siitä lähtien. On ollut paljon yksinäisiä öitä. On ollut paljon kyyneliä. On ollut paljon epätoivoa ja surullisia hetkiä. On ollut toive siitä, että ehkä sittenkin. Mutta samalla varmuus siitä, ettei enää koskaan.

Harmittaa vain niin pirusti, kun toinen voi luulla ihan mitä tahansa, enkä mie oikeasti koskaan olisi tehnyt mitään sellaista..

There's nothing to feel good about here

2007-09-29T22:04:00.000+02:00

Lauantai-illan iloja parhaimmillaan.. Helvetti. Joskus vielä, joskus vielä piankin. Mie oon vielä onnellinen.

Arokettu on saanut minut ajattelemaan. Vai mitä mieltä olette tästä? Neidin kannattaa varoa, mie saatan vielä ilmaantua sinne kuuntelemaan lisää fiksuja ajatuksia :)

2007-09-29T09:07:00.000+02:00

Illalla nukkumaan laittaessa on paha mieli. Aamulla herätessä itkettää. Hymyä huulilla kaipaan kovasti, sellainen mie oon ruukannut olla. Ei tämä ole ollenkaan minun tapaista. Ei ollenkaan sellainen olotila, johon olen elämäni aikana tottunut. Haluaisin hymyillä, olla kuin ennenkin. Kyyneleet pyrkivät ulos aivan liian usein. En mie haluaisi tällaista. En jaksaisi. Kaikkea muuta seuraaviin päiviin, jooko?

Menneisyys tuntuu palanneen takaisin

2007-09-25T10:42:00.000+02:00

Tänään tahdon kirjoittaa tavallisen päivtyksen, kaikkine elämän hömppäajatuksineen, keskittymättä liikaa eroprosessin läpikäymiseen. Sekalaisia pätkiä sekavista ajatuksista, toivottavasti edes itse tulen nauttimaan tästä peruslöpinästä :)

Miten sitä kaipaakaan työtä, sitä normaalia elämänrytmiä ja tietoa siitä, mitä päivät tuovat tullessaan. Ja tiedon siitä, että ensi kuussa todella on olemassa se raha, joka vaaditaan vuokraan ja laskuihin. Ahdistaa. Mietityttää. Toivotaan, että Kummastuksen esimerkistä miekin osaan tehdä tälle kaikelle jotain :)

Tänään kävin pitkästä aikaa päivystämässä. Kaksi ja puoli tuntia meni, ja ainoastaan yksi kirje vastattuna. Hyvä mieli siitä kuitenkin tuli. Jotain järkevää tekemistä päivien ratoksi. Kun on tosiaan töitä ollut tosi harvakseltaan, niin arki ei oo rutinoitunutta ollenkaan. Ja niin kuin todettu, sellaista kaipaan äärettömän paljon. Ja sitten taas kun töitä on, niin sen kivan rinnalla hankalaa tuo liiton kanssa säätäminen. Joko työttömänä tai työssä - pätkätyö on tehty neidille aivan liian vaikeaksi, muttenhän mie sen takia aio jäädä kotiin 24/7 hengailemaan.

Oon kaivannut päiväkotityötä. Kaikkia niitä pikkupirpanoita, ihania rutistelijoita, suloiseepaakin suloisempia neitejä ja herroja. Siellä rakastetaan ja kotona puhutaan kivoista täteistä. Kehutaan kauniiksi ja halataan joka aamu töihin tullessa. Hymyillään ja itketään surua pois sylissä. Kömmitään peiton alle ja silitetään. Luetaan satuja ja pelataan kivoja pelejä. Otetaan keinussa yhdessä vauhtia ja jutellaan kaikista hassuista asioista. Pohditaan mieltä painavaa ja kerrotaan suloisia juttuja. Kuka ottaisi minut töihin tekemään kaikkea sitä kivaa yhdessä ja nauttimaan arjesta yhdessä? Mitä ihmettä niihin työhakemuksiin kirjoitetaan, jotta pääsisi työhaastatteluun kertomaan ajatuksiaan?

Nykyisessä keikkapaikassakin tottakai on hetkensä. Kyllä mie siellä tykkään olla. Muttei se oo ihan sellainen paikka, jossa saa tuollaisia hymyn hetkiä aikaan ihan joka päiväisessä arjessa. Synttäripäivänä voi halata, jos nuori antaa. Saa kuulla hassuja kommentteja, joissa kerrotaan, että oon mie kyllä jännän näkönen. Yhdessä katsellaan välillä tv:stä jotain kivaa. Kerrotaan kuulumisia koulusta. Ollaan hankalia. Mutta samalla suurilta osin tosi hellyyttäviäkin.

Kuitenkin, kaikki tuntuu menevän päin v*ttua. Paitsi silloin, kun olen S:n kanssa. Silloin mulla on hyvä olla. Vaikka mie en aio enää olla yhdessä, silti olen siinä. Kainalossa, jossa melkein kaikki on hyvin. Tähän asti kaikki on mennyt niin paljon paremmin. Mutta tulevaisuuteen en luota edelleenkään. Yksikin askel takaisinpäin, and I'm long gone..

Kom ta mig hela vägen hem
Kom hela mig med dina händer
Faller du så faller jag

(Patrik Isaksson)

Karkoitetaan kurjat ajatukset

2007-09-22T11:26:00.000+02:00

Lauantaipäivän ratoksi itseäni viihdytän jollain muulla kuin kurjilla ajatuksilla. Kermakisultakohan mie tämän oon napannu? Lukekaa jos jaksatte :)

KUVAILE

Kukkaroasi: Filofax. (Onhan se sitä myös suomeksi?) Kalenteri, kaiken maailman kortit ja yleensä jonkun verran käteistäkin kulkee matkassa kätevästi. Mulla on viimeksi ollut filofax joskus ehkä lukion alkupuolella? Ja nyt oli ihan pakko saada, kun kirjakaupasta löysin. Päällinen musta, jossa nalle ja pupu sillä tavalla huomaamattomasti.

Päivittäisiä korujasi:
Päivittäin mulla ei oo käytössä kuin tuo korvis (Joka on sopivasti vielä ihan korvakorvassa, ennen ruston alkamista. Silloin aikanaan koitin saada rustoon korua, ja siihen se napsautettiinkin noin sata x, mutta kun ei niin ei. Täytyi tyytyä tähän vaihtoehtoon, joka kyllä passaa vallan mainiosti.) Baarissa käytän korviksia, muuten en. Kaulakoruja yleensä vain ei-baarissa, mutteivät perinteiseen arkivarustukseen nekään kuulu. Mahdan olla tylsä :)

Tyynyliinojasi:
Aina kaikki erilaisia. Nyt Ikeasta kaksi lastenvermeistä ostettua (sininen pallurainen ja oranssi-kelta-valko-raidallinen) ja isossa tyynyssä matkamuisto Hailuodosta, lampaita. Niitä kyllä suureksi pettymykseksi löytyi sitten myös jostain Anttiloista. Kusettivat.

Aurinkolasejasi:
Ruskeat, isohkot, Kreikasta ostetut jotkut überkestävät ja jo aikas naarmuntuneet.

Shampootasi:
En just nyt muista merkkiä, mutta kampaamon joku muka-tuuheuttava. Ei kyllä tee sitä, mitä purkin kyljessä luvataan. Jos joku on törmännyt johonkin Oikeasti tuuheuttavaan shampooseen, niin miss Flat-hair ottaa vinkkejä vastaan.

Mitä on nyt päälläsi:
Prinsessa-pöksyt ja yökkäri.

MUUTA

Pidätkö kynttilöistä?
Kuka nyt ei pitäis :)? On aseteltuna kivoja tuikkuja kotiin, mutta yhtään kertaa en ole vielä niihin tulta laittanut.

Pidätkö suitsukkeista?

Mie en oo ihan varma. Mulla kyllä on niitä useampi paketti tuolla laatikossa, mutta kun ei oo tullut ihan kamalan paljoa poltettua, niin ehkä sitten kuitenkaan en niin kamalasti.

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
En mie kyllä usko. Ihastumiseen toki, ja tunteeseen siitä, että tuossa ihmisessä voisi olla sitä jotain. Mutta että ihan rakkauteen? En, ennen kuin itse sen joskus pääsen kokemaan :)

Lempilimu:
Pommac, se sokeriton. Mutta muista en sitten oikein tykkääkään, ainakaan sokerittomina versioina. Hyh kaikki Fanta freet ym, kun ei ne maistu kun makeutusaineille, ei kiva. Sokerilliset monet sitten kyllä maistuu aikas paljon kivemmalle, mutta kun niitä ei ruukata ostaa.

Jos voisit kääntää aikaa taaksepäin, mitä muuttaisit?:
Tähän tarvii vastata, etten kai mitään. Menneisyys se ihmisestä tekee sellaisen, kuin ihminen on. Mutta jos nyt jotain yksittäistä, niin en olis kyllä alkanut polttamaan tupakkaa. Tuosta pääse loppupeleissä millään eroon.

Ruotsi vai englanti?:
Ruotsi ehdottomasti. Ei englannin kielessäkään mitään vikaa ole, tykkään siitäkin, mutta ruotsin kun on opetellut jo pikkuneidistä, niin lähempänä sydäntä on väkisinkin.

Miljoona euroa lahjoitetaan sinulle. Yksi asia, minkä ostaisit:
Jos tietäisin mistä, niin ostaisin oman kodin. Mutta ajatelkaa nyt, millainen ihanuus olis se kesäasunto Kreikassa, sinne mie laittaisin rahaa.

Minne matkustaisit jos lähtisit huomenna?:
Ai huomenna jo? Kreikkaan. Joku siinä paikassa vei osan minun sydämestä, täytyy päästä uudelleen!

Syötkö usein karkkia?:
Liian usein. En mie ruukannu olla tämmönen, mutta nyt taas maistuu turhankin paljon. Ennen se on kuitenki ollut pääasiassa karkkikarkkia, nyt ollaan suklaalinjalla..

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jonka viimeisimpänä kuuntelit?:
Edorfin "Lähtösi jälkeen" soi nyt Youtubesta, ei hääbiisi ei.

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?:
Ruotsiin voisin muuttaa hyvinkin. Eikä se nyt kovin kaukana ollut, kun sinne ammattikorkeaan olin jo melkeistä lähdössäkin.

Söisitkö loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit?:
Perunamuusijauhelihalaatikkoa söin, ja hyväähän tuo oli, mutti silti ihan niin hyvää.

Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?:

Kyllä se äiti taitaa olla.

Mie yritän kyllä

2007-09-21T20:37:00.001+02:00

En jaksa ymmärtää, miten voin olla näin helvetin typerä. Mikä saa minut roikkumaan, kun voisin vain päästää irti ja opetella elämään ilman? Vihaan itseäni tämän vuoksi. En jaksaisi olla tällainen. Haluaisin olla fiksu. Haluaisin olla vahva. Kaikkea sitä, mitä nyt en ole.

Tiedän miljoonia asioita erosta, mutten osaa noudattaa niistä yhtäkään. Olen kaikkea, mitä en tahtoisi olla. Se ei tee minulle hyvää. Tiedän sen ihan hyvin itsekin.

Tänään tahdon kuunnella musiikkia, joka tekee surulliseksi. Saa ymmärtämään, että kaikki on todella ohi. Sattuu, tekee helvetin kipeää. Mutta ilman kipua on vaikea käsitellä, vaikea siirtyä eteenpäin. Kun ei tahtoisi, ei ollenkaan. Silloin on pakko tehdä itselle selväksi tavalla tai toisella, ettei toista tietä ole.

Miten vastustetaan tahtoa soittaa toiselle? Miten itsestään voi tehdä tarpeeksi vahvan?

Miten unohdetaan?

2007-09-20T19:23:00.000+02:00

Olen yrittänyt metsästää Marmoritaivas-biisiä itkuhetkiä varten. Ei ole onnistanut laillisin keinoin. Kertaalleen sen tilasin jostain maksa-niin-saat-ladata-paikasta, muttei sekään toiminut. Tekee välillä uskomattoman hyvää, helvetin kipeää mutta hyvää, kuunnella oikein nyyhkisbiisejä, itkeä kunnolla, ja sitten vielä vähän lisää.

En mie oo edelleenkään saanut päästettyä irti. En osaa ottaa tarvittavaa etäisyyttä. Tai no, rehellisyyden nimissä sanottakoon, etten oikeastaan tahtoisi.. Perkele. Vaikka samalla ihan varmasti ja selvästi tiedän, ettei meillä tulevaisuutta tule olemaan tällaisissa puitteissa. Kyllä mie sen tiiän, tunnen ja uskon. Miksi sitten en ota ja päästä irti kunnolla? Mie oon ihan järjettömän surkea tässä.

Ikävä

2007-09-14T16:40:00.001+02:00

En jakaisi olla surullinen. Mutten jaksa olla iloinenkaan. Ihmisten kanssa on vain välillä liian vaikeaa olla.

On oletuksia, siitä että aika on jo tehnyt tehtävänsä. On oletuksia, joiden mukaan minun on totta kai nyt parempi olla. Ajatuksia, jotka kertovat vain siitä kurjasta, mistä olen nyt päässyt irti.

Ei ole olemassa nappia, josta painetaan kun halutaan eroon tunteista. Ei ole paikkaa, jossa olisi hyväksyttyä puhua niin paljon pahaa mulle yhä rakkaasta ihmisestä. Ei ole paikkaa, jossa minun olisi jo hyvä olla.

Kaikki ei ollut pahaa. Ei lähellekään. Oli niin paljon hyvää ja rakasta, niin paljon hienompaa kuin olisin odottanut. Oli kaikkea sitä, mitä toivoin, mutta rinnalla liian paljon ikävää. Kuitenkin tuo ihminen on ollut mulle kaikki kaikessa, eikä sitä kukaan voi ottaa pois vaikka miten yrittäisi.

Jos ei tahdo sanoa mitään muuta, on parempi olla sanomatta.

Ja ei, mie en puhu kenestäkään teistä bloggaaja-nuppuseni :) Kyllä nyt on tunteet ihan muissa maailmoissa. Lähinnä ihmisten yleisessä välinpitämättömyydessä ja "Ei tuollaisten ihmisten kanssa tarvi olla missään tekemisissä"-asenteissa.

Tätä aikaa kun en vaihtaisi pois. Vaikka saisin palata ajassa taaksepäin, mie silti eläisin nämä hetket. Ehkä aavistuksen toisella tavalla, mutta eläisin kuitenkin.

Jotenkin lopullinen

2007-09-09T23:10:00.001+02:00

Tiedän, että en ole ainut jolle tällä tavalla käy
Että toinen on lähellä aivan, sitten häntä ei enää näy
Nyt on vuoteeni liian suuri, niin jäätävän kylmäkin
Ja sydäntä ympäröi muuri, kiveäkin lujemmin

Tänä yönä marmoritaivas, kaartuu kattona ylle maan
Kuin valon ja pilvien leikki, sitä katsella nyt yksin saan.

Tuo hajonnut marmoritaivas, valuu huoneeseen valtoimenaan
Olet poissa viereltäni, muttet sydämmestäin milloinkaan

Tunnen yhä kätesi painon ja voin kuulla äänesikin,
ja jos suljen hetkeksi silmät, on kuin kanssas taas olisin

Vaan kun katson nään aution huoneen ja kätes on peitto vaan
Nää harhat kuin viiniä juoneen, sua saa taas kutsumaan

Tunne ikävän on sellainen, että tällaista kokenut ole en
Se on syvä ja jotenkin lopullinen
Se painaa ja sattuu ja kuristaa, mutta kenties joskus on helpompaa

-Johanna Kurkela: Marmoritaivas-

En oo enää sun tyttö..

2007-09-08T16:45:00.000+02:00

On mennyt järjettömän kauan aikaa siitä, kun olen viimeksi edes muutaman sanan saanut kirjoitettua. Elämä on heitellyt, on ollut niin paljon kaikkea. En ole jaksanut, en ole saanut aikaiseksi. Ja totta puhuen, eihän mulla ole nettikään toiminut, ei toimi edelleenkään. Uuden koneen sain itselleni hankittua (Finally a laptop, could a girl ask for more? :)), mutta nettiyhteys ei aukeakaan ihan niin helpolla. Wordin avulla kirjoitan, puran ajatuksiani. Ehkä pian pääsen jo lukemaan teidänkin kuulumisia, on jo meinannut olla ikävä. Ennen melkeinpä jokapäiväisestä Blogilistan selaamisesta on vain ollut pakko luopua hetkeksi. Ehkä kuitenkin se jos joku olisi ollut omiaan viemään ajatukset jonnekin aivan muualle.

On ollut niin paljon. On ollut niin suurta. On tehnyt niin kipeää. Olen ollut rikki. Olen edelleen. Edelleen rakkauden täyttämä. Mutta en enää osa sitä ihmissuhdetta, jonka toivoin kestävän ikuisesti.

Minun oli pakko ajatella itseäni. Oli pakko katsoa tulevaisuuteen, jonka tulisin viettämään ilman ihmistä, jota vielä rakastan valtavasti. Oli pakko nähdä se, jota en olisi halunnut katsoa silmästä silmään. Oli pakko ajatella, että kaikki tulee sittenkin menemään paremmin yksin.

Ei enää unettomia öitä. Ei katkeruutta siitä, että lupaukset taas petettiin. Ei pelkoa siitä, milloin joutuisin taas kohtaamaan kaiken sen uudelleen. Pettymyksen, merkityksettömyyden. Tyhjyyden, joka kuitenkin aina oli täynnä toivoa. Toivoa muuttumisesta. Toivoa siitä, että mie olisin kaiken sen arvoinen. Että minun vuoksi oltaisiin oltu valmiita muuttumaan. Ei vain katumaan jälkeenpäin ja tekemään katteettomia lupauksia. Toivoin, että kaikki ne sanat olisivat voineet olla totta. Mutta nyt viimein ymmärsin, ettei mikään voisi koskaan olla niin kuin toivoin.

En mie voinut tuollaisessa parisuhteessa elää, vaikka miten paljon rakastan.

Ei enää yhteisiä öitä. Ei naurua ja iloa, rakkauden täyteistä arkea. Ei yhteisiä ihania asioita, ei ainakaan tyttö- ja poikaystävinä. Ei mitään sitä, mitä nyt niin paljon kaipaan. Kun vain se olisi ollut minusta kiinni. Mutta ei, kaikkeen ei voi vaikuttaa, vaikka miten yrittäisi ja tahtoisi.

Kaikki tämä aika oli täynnä kaikkea ihanaa, mutta se paha mieli oli liikaa kestettäväksi. Olen ollut onnellinen, mutta samalla surullinen. Olen ollut täynnä toivoa ja odotusta – paremman huomisen olisi suonut tulevan kohdalle.

Molemmat toisiamme rakastetaan vielä kamalan paljon. Ei tämä ollut helppo päätös, kaikkea muuta. Mie olen taistellut itseni kanssa, en ole osannut enkä halunnut luovuttaa vielä. Välitän liian paljon. Olen antanut vielä yhden mahdollisuuden. Kunnes lopulta ymmärsin, ettei se uusi mahdollisuus muuta mitään. Kaikki on ihan kuin ennenkin.
Mie olen paljon enemmän arvoinen.

-----

Mutta tämä kaikki on niin vaikeaa. Liian vaikeaa. Niin paljon kestettäväksi, etten aina tiedä, miten osaisin olla. Haluaisin vain olla lähellä. Pitää kiinni. Painautua ihan viereen, ja pysyä siinä ikuisesti.

Haluaisin uskoa, kun minulle kerrotaan, että tällä kerralla kaikki olisi oikeasti toisin. Haluaisin uskoa, että niin todella olisi. Että kaiken voisi kääntää toisenlaiseksi. Että tällä kerralla, kun kaikki Todella on loppumassa, halu tehdä asiat toisin olisi tarpeeksi vahva. Näen silmistä, huomaan kaikesta, että tällä kerralla tämä todella on tehnyt kipeää. Että tällä kerralla tämä todella satuttaa. Tällä kerralla tämä on todellisuutta, sitä kaikkein karuinta. Tällä kerralla tämä ei ole pelkkää puhetta, vaan asia, joka todella on tapahtumassa. Se on iskenyt syvälle sydämeen.
Anteeksi on pyydetty. Kaduttu enemmän kuin koskaan ennen. Ymmärretty, että minua on pidetty itsestäänselvyytenä. Ja vaikka miten paljon uskonkin sanojen vilpittömyyteen, en uskalla enää luottaa. Asiat voisivat ehkä muuttua, mutta olisiko se pysyvää? Miten kävisi vuoden päästä? Olisinko jo liian tottunut tähän kaikkeen, turtunut? Jos suhde palaisikin taas samaan vanhaan, siihen, minkä vuoksi lähden. Osaisinko sitten enää päästää irti? Kun en osaa nytkään.

Ei me olla tunnettu toisiamme kuin vasta seitsemän kuukautta. Mutta tässä ajassa olen tuntenut niin paljon. Rakastan paljon enemmän, kuin aiemmin. Tämä satuttaa paljon enemmän kuin mikään aiemmin. Lyhyessä ajassa olen antanut itseni rakastua, head over heels. En tahdo lähteä. En tahdo irrottaa. En tahdo mitään näistä tunteista, joita nyt käyn läpi. Mutta vaikka sydän sanookin, että on olemassa myös toisia ratkaisuja, järki puhuu aivan eri kieltä. Olen elämässäni nähnyt tällaista, erilaisessa mittakaavassa, mutta kuitenkin. Olen seurannut läheltä, ja kaikki se on satuttanut kamalasti. Ei minusta ole enää läpikäymään mitään sellaista.

En vain jaksa, en halua, en pysty tähän. En halua elää elämääni ilman sitä rakasta ihmistä.

---------

Uusi koti on kaukana kodista. En ole edelleenkään saanut laitettua asuntoa kodin näköiseksi. En vain ole jaksanut. Energia on hukassa. Pitäisi ihan aluksi saada järjestettyä huonekalut oikeille paikoilleen. Tämä on vasta kokeilu nro yksi, eikä näytä ollenkaan kivalle. Olisi kai täällä viihtyisämpääkin, kun olisi nättiä. Kunhan saisi vain aikaan.

Ja yksi asia, joka mahtaa tehdä asiat vaikeammiksi on se, että S asuu ihan lähellä. Kun menen ulos, näen S:n ikkunat. On niin helppoa soittaa, että tulee piipahtamaan. Ja kuitenkin se tekee kaikesta juuri sen verran hankalampaa.

Ja edelleen, me vietetään kovin paljon aikaa yhdessä. Ei fiksua, ei ollenkaan. Mutta kun en osaa muutakaan..

Näin mie sen sanoisin

2007-07-30T11:59:00.000+03:00

Puhemeemi, jonka Duussilta nappasin. Mieluusti lukisin teidänkin puhetavasta, nämä on mielenkiintoisia :) Muistan, kun joskus lukiossa piti tehdä murteesta jokin tutkimuksen tapainen. Oli hassunhauskaa huomata, miltä puhe meilläpäin kulki. Tuollaisia asioita kun harvoin tulee muuten ajateltua.

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Minun siskon punanen mekko mahtuu mulleki.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarviksie apua kirjotustehtävässä, jonka se maantionopettaja anto?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
Okei, tehhään niinko sie ehotit.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mummo aiko hakea meiät tuossa varttia vaille kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
Mie menin Helsinkiin linja-autolla ko myöhästyin junasta.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ooksie nähny missään minun isoveljen kännykkää?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?

Ostiksie sen hammeen, joka me nähtiin viime viikolla Hennesillä?

Say hello to miss Bitter

2007-07-27T18:29:00.000+03:00

Mie oon lahjakkaasti kiertänyt kaikki artikkelit, jotka kertovat rakkaasta Qstockista. Lehden välissä tuli kyseisestä tapahtumasta oikein oma lehtinen, jonka surutta heitin roskiin. En halunnut edes vilkaista sen suuntaan, jota en omaan elämääni saanut.

Oon töitä paiskiessani ohittanut kaikki ajatukset, joiden kuulen Kuusisaaren suunnasta kutsuvan. Kun on töitä, niin on töitä. Työkaveri on hehkuttanut useamman päivän viikonlopun rientojaan. Hieman on kiukuttanut, mutta olen kiltisti hymyillyt, toivonut kivoja ilmoja ja railakasta menoa. Suotakoon se hänelle - kertoi olleensa neljä edelliskesää kiinni töissä juuri tähän aikaan.

Hampaitani kiristellen olen tuntenut tämän päivän saapuvan. Jotenkin kuvitellut, ettei kaikki välttämättä menekään aivan niin kuin pahimmissa kuvitelmissani - istun yksin kotona ja itken, kun mie en päässyt ja kaikki muut menivät.

But here I am. Kiukkuisena ja katkerana. En tosin itke, siihen ei ole onneksi syytä :)

What is a girl to do?

Tyttö hakee vuokralle leffan, jonka on halunnut jo IKUISUUDEN nähdä. Little Miss Sunshine odottaa. Hyvän mielen leffa, I hope. Nappaa kainaloonsa purkillisen Phish Foodia (Täällä meillä päin tuntuu olevan aika kurja nuo B&J-valikoimat. Ei sillä, että ne ei maistuis, mutta kun jokin uusi makukin olis kiva.) ja pakkaa reppuun pari siideriä. Jos ei näistä synny kiva ilta kotona, niin mistä sitten?

Harmittaa, kiukuttaa, otsaa kurtistaa. Mutta kun ei ajattele asiaa (Miten voit olla ajattelematta, kun kuitenkin koko ajan tekisi mieli kuulla, miten siellä menee. Että miten kivaa siellä on. Että miten olisi kivaa, kun miekin olisin siellä.), niin kaikki menee kuitenkin hyvin.

Next year baby.

Psst.. Nyt jos koskaan olisi ne kommentit tervetulleita (Voiko vinkkiä enää suoremmin esittää ;)), tulkaa ja ilostuttakaa minun superitsenäistä ja kivaa iltaa :)!

Hjälp mig, någon :)?

2007-07-24T15:19:00.001+03:00

Ongelma 1:
Luoja sentään, miten sitä on typerä. Että aloittaa oikeasti kaiken sen tuskallisen lopettamisenkin jälkeen uudelleen tuon typeristä typerimmän tavan, eikä ainakaan nyt edes jaksa miettiä lopettamista. Vähempään täytyy kuitenkin pyrkiä. I'm out of control.
Pesin parvekkeen perinpohjin, ja tulosta syntyi. Myönneetäköön - parvekkella tupakointi näkyy ikkunoista aina kattoon ja lattiaan saakka. Onneksi uudessa kodissa ei ole parveketta, tupsulla käynninkin luulisi vähentyvän huomattavasti.

Ongelma 2:
En jaksa pakata enempää. Enkä osaa edes. Kiire tulee, kun vapaapäivää en käytä niinkuin pitäisi. Sitte itken, kun pitää olla töissä ja aika loppuu ja blaablaa. Huolettaa kyllä jo nyt tuo laatikoiden määrä. Uudessa kodissa kaappitilaa on aika minimaalisesti. Täytyy heti ensi tilassa suunnata Ikeaan, ja hakea jotain sisustuslaatikkoa, jonne saa sulloa kaikki rakkaat tavarat, joista ei taas yhdestäkään osaa luopua. Sen verran sain tehtyä, että heitin osan kaseteistani roskiin. En ole niistä ainoatakaan kuunnellut vuosiin, mutta kun niissä on niin kovin paljon muistoja. Ihania biisejä. Jotka voisin kyllä fiksuna tyttönä hakea koneelleni, ja sieltä sitten tarpeen tullen muisteloida. I'm only happy when it rains, I'm only happy when it's complicated. Oi niitä aikoja :)

Ongelma 3:
Miten käy kaikkien rakkaiden valokuvieni, jos kone jossain vaiheessa sanoo sopimuksen irti? Merkit ovat nimittäin ilmassa, ei jaksa kaveri enää palvella niin luotettavasti, kuin pitäisi. Olen ne kaikkein kivoimmat kyllä teettänyt, mutta entä muut? Täytyisikö niistä ottaa jotain varmuuskopioita? Joku ihana voisi opastaa, jookos? Miten tällaiset asiat yleensä hoidetaan? Noita rakkaita kun ei tahdo menettää.

Ongelma 4:
Edessä on valokuvien uudelleenjärjestely. Here me out, even though you might think I'm the most stupid girl in the whole wide world. Kun on kuvat minun ja K:n ajoilta. Jotka jaettiin silloin K:n kanssa, eivätkö siis ole enää albumissaan missään järkeenkäyvässä järjestyksessä. Odottavat kasassa, että niille jotain tehtäisiin. Ei ole tarkoituksena, että niitä minnekään hävittäisin. Mutta ei myöskään, että tekisin niistä oman kansion, jonka sitten laittaisin hyllyyn muiden viereen. Jos S tekisi niin omille kuvilleen (Hypoteettisesti ajatellen, niitä kuvia kun ei ole olemassakaan, kun niitä ei koskaan ole otettu taikka laitettu talteen.), en pitäisi siitä ollenkaan. Enkä missään tapauksessa kuitenkaan toivoisi, että S omat kuvansa tuhoaisi. What would be the point in that? Pusuhali-kuvat saavat mennä mustaan laatikkoon, no problem there. Mutta entä ne kaikki muut? Kreikan kuvat, kaikki yhteiset reissut? What am I to do with them? En ole ennen ollut tällaisessa tilanteessa, enkä oikeasti osaa hoitaa tätä oikealla tavalla. Liekö pieni asia täällä suuressa maailmassa, mutta kaipaisin todella vinkkejä, neuvoja, ohjeistusta. Sitten voisin oman päätökseni tehdä teidän fiksujen ajatuksten pohjalta :)

Ongelmat eivät ole suuria. Ja hyvä niin. Kaikki on oikeastaan hyvin. Sitäpaitsi, mulla on soitin täynnä superkivaa musaa, joiden kanssa on kiva pian aloittaa se lenkkeily.. Aloitettava! Harmi kun uutta lelua ei saa viedä uimahalliin :)

Muuttohaaveita

2007-07-23T10:33:00.000+03:00

Pitkä putki iltavuoroja takana. Kivaa on olla töissä, en mie sillä. Mutta kun on kuusi iltaa peräkkäin, joista jokainen kestää kymmeneen ja joku jopa kahteentoista, niin elämälle ei jää paljoa aikaa. Nuoret pyörivät unissakin, ja päivät täyttävät kokonaan. Enää reilu viikko jäljellä, ja sitten mulla on LOMA! Loma, työttömyys, whatever you wanna call it. Mutta lomana mie sen otan. Aion mennä mökille. Aion viimein uida. Syödä sen kesän ensimmäisen irtojäätelön. Ottaa aurinkoa (Kyllä, elokuussa tulee vielä helteet, niin mulle kerrottiin :)) Tehdä kaikki ne asiat, joita kesällä kuuluu tehdä, mutta joita en tälle kesälle ole tehnyt ainuttakaan. Johtuu suurilta osin työputkesta, mutta myös siitä, etteihän tämä kesä ole ollut kesäinen. Aika harvassa on ne kerrat, jolloin olisi saanut mekko päällä ilmasta nauttia.

Ja yksi muukin iso asia odottaa elokuussa.. Muutto. Ei, en mie päässytkään vielä sinne minun uuteen ja odotettuun kotiin. Hain avaimet välitystoimistosta, ja kaiken piti olla kunnossa. Menin, ja iloisena avasin oven. Vastassa oli sänky, kahvinkeittimet ja mikrot. Eieiei, ei sen näin pitänyt mennä! Kun asuntoa käytiin katsomassa, se oli tyhjillään. Ja nyt, kuin tyhjästä, sinne oli ilmaantunut asukki. Kiukutti, ihmetytti. Asia selviteltiin, ja kuinka ollakaan - edellinen vuokralainen oli antanut avaimensa kaverilleen, joka nyt asuttaisi kotia heinäkuun ajan. Muutopuuhiin oli vapaapäivät järjestetty, ja loppukuu on töitä pullollaan. Hätä siitä, miten ehtii. Vtutus siitä, kun näin piti taas käydä. Ja kyllähän mie tiedän, ei se mikään maailmanlopun tapahtuma ollut. Pieni vastoinkäyminen vain. Sellainen, jonka voi helposti ohittaa, ja järjestellä asiat uudelleen. Mutta kun tuntui, että minun elämään on osunut noita pieniä vastoinkäymisiä jo tämän vuoden verran..

Onneksi kaikki meni kivutta, ja sain kuin sainkin muuttopäivän vapaaksi. Kunhan nyt asunto on siihen mennessä tyhjillään. Ei sieltä ole mitään kuulunut. Mie yleensä jaksan aina ajatella positiivisesti, mutta nyt tuntuu siltä, ettei kaikki välttämättä olekaan ihan niin selvää. Taidan tehdä puhelun, jolla asian pitäisi selvitä.

En jaksais millään odottaa!

Mie sain uuden mp3-soittimen. Mulla ei ikinä ole tuollaista vielä ollutkaan. Oli aikakin :) Leikin hetken, ja sitten alan pakkauspuuhiin. Melkein kaikki on jo laitettu, noin niinkuin päällisin puolin ei kyllä näytä siltä. Wonder if I'll be ready in time.

Hymyilevä tyttö

2007-07-12T11:15:00.000+03:00

Parisuhteen osalta asiat ovat normalisoituneet. Viimeinkin. Päätin, että annan tälle vielä yhden mahdollisuuden. Sillä asia on niin, että enemmän kuin mitään muuta, tahdon saada suhteen toimimaan. Jag verkligen vill vara med honom. Sillä mie rakastan tuota poikaa. Ja kun kaikki on hyvin, kaikki todellakin on hyvin. Naurua ja hymyä riittää. Hyvää oloa ei tarvitse etsiä, se vain on. Läheisyys, rakkaus, välittäminen - kaikki tärkeät asiat ovat edelleen olemassa. Toivottavasti vielä pitkän aikaa.

Ja niinkuin odotettua, heinäkuun alku on jo näyttänyt todelliset kyntensä. Juuri tätä se tulee olemaan vielä viikkojen ajan. Iltavuoroja ennen herään pakkaamaan. Siivoukset ovat vielä edessä. Muuttaminen itsessään tulee olemaan aikaavievä prosessi. Mutta ei sen väliä. En malttaisi odottaa, että viimein pääsen uuteen kotiin. Ja palkan tultua Hapitsulle ostoksille. Ikeasta on haettava ainakin säilytyslaatikkoja. Sillä se on yksi asia, mitä en voi tästä paikasta viedä uuteen kotiini. Kaiken muun otan mukaani, ja hymyssä suin alan sisustamaan uutta yksiötäni juuri sellaiseksi, että viihdyn siellä pitkään :)

The spirit of today

2007-07-04T11:06:00.000+03:00

"Aivan sama, mitä vaatii kunhan saadaan.
Ja toivottavasti saadaan, kun sinä oot
mulle tärkeintä, vaikka ei aina
siltä näyttäiskään."

Pää pieninä paloina

2007-07-03T23:37:00.000+03:00

Voi hyvä Luoja sentään, mulla hajoaa pää! Onneksi on työt, jotka tuo ihan muuta ajattelemista. Vaikken tänään kyllä oikein jaksanut tsempata töissäkään, niin paljon energiaa vievät nämä päässä pyörivät ajatukset.

Miksi kaiken pitää olla näinä kuukausina niin helvetin vaikeaa?

Seve, seven, seven..

2007-07-02T23:38:00.000+03:00

Seiskameemi, joka blogeissa kiertää.. Here I come :) Jokainen, joka lukee, saa mielellään tehdä oman seiskansa, näitä mie nimittäin tykkään lukea. On kivaa huomata, että "Hei, miekin oon tuollainen!" :)

1.) Olen viimeiseen asti ihmisistä hyvää ajatteleva. En tahdo kenellekään mitään pahaa - yleensä minua voi kohdella melkein millä tavalla tahansa, ja mie vain jaksan yrittää. En pidä tästä piirteestä itsessäni. Minun ylitse on ihan liian helppoa kävellä. Niinkuin ehkä voi näistä minun ja S:n suhdekiemuroistakin päätellä. Toinen ihminen, ketä aika monen mielestä ilmeisesti periaatteessa-pitäisi-vihata, on K. Mutta en mie tunne mitään vihaa sitä kohtaan. Tekisikö se sitten minun elämästä jotenkin helpompaa? Vem vet. Epäilen vahvasti. Mutta sitten jos mie Tosissaan olen saanut kokea jotain paskaa jonkun ihmisen taholta, niin tulee se stoppi tännekin. On yksi ihminen tässä maailmassa, kenen kanssa en ikimaailmassa enää tahdo vaihtaa edes yhtä sanaa taikka katsetta. Pelkkä ihmisen ajattelu saa minut.. noh, vihaamaan. I hope we'll never ever meet again.

2.) Rakastan pyöräilyä, rakastan ajaa hirmuisen kovaa. Olen onneni kukkuloilla, kun sain uuden pyörän! Tänään ensimmäistä kertaa pyöräilin töihin, reilut yhdeksän kilometriä suuntaansa, ja nautin joka hetkestä. Kesä on ihanaa aikaa tämänkin vuoksi. Vaikka myönnettäköön - ei ollut kovinkaan kivaa, kun kotiin päästyä oli silmät, hiiukset ja suu täynnä niitä pirun pikkuötököitä, joita parvissa liikkuu. Yh! Talvella kuitenkin pyöräily on kaikkea muuta kuin kivaa. Vain ja ainoastaan pakon edessä hyppään pyörän selkään liukastelemaan.

3.) Pelkään melko helposti. Pimeällä minua kauhistuttaa liikkua yksin. Kun ympärillä on tyhjää, suhtaudun epäilevästi jokaiseen vastaantulevaan miespuoliseen. En tiedä, pitäisikö niitä ihmisiä katsoa silmiin vaiko ei - kumpi vaikuttaisi normaalimmalta sen vastaantulijan silmissä? Välillä vainoharhaisuus valtaa minut ihan kokonaan, ja kotonakin pälyilen ympärilleni typeränä. Etenkin suihkussa ollessani tätä on havaittavissa. Samoin, kun menen ensimmäistä kertaa kotiin tulon jälkeen vessaan, on minun tarkistettava sauna ja suihkuverhon taus. Ettei siellä vain ketään olisi. Naurettavaa, mutta sillä hetkellä niin todellista.

4.) Olen mahdoton huolehtimaan. Jos en tiedä, missä joku rakas ihminen on, eikä tämä vastaa puhelimeen, hätäännyn helposti. Ettei vain mitään kamalaa olisi sattunut. Pelkään pahinta niin kauan, että asian oikea laita selviää. Taitaa olla äipältä perittyä..

5.) Katson aina ensimmäiseksi uuden ihmisen tavattuani, onko hänellä sormusta. Kyse ei ole mistään sellaisesta, että tarkistaisin suloisten poikien saatavillaoloa :), vaan teen tätä ihan jokaisen ihmisen kanssa. Nainen tai mies, vanha tai nuori. Multa on turha tulla kysymään, minkä väriset silmät jollain ihmisellä on (tiedän ainoastaan mulle Todella Läheisten Ihmisten silmien värin). Mutta jos tahdot tietää, onko jollain ihmisellä sormus vasemmassa nimettömässään, niin tiedät kenen puoleen kääntyä.

6.) Mulla on hyvä itsetunto. En ole mikään omaa napaa tuijottava, sillä tavalla itsekeskeinen tai mitään. Mutta vaikeuksien myötä olen oikeasti huomannut, että minua on todellakin siunattu sellaisella itsetunnolla, jonka kanssa on hyvä olla. Harvemmin oletan automaattisesti, että olen viallinen tai huono ihminen. En väitä, ettei minussa vikoja olisi. On kyllä! Mutta uskoisin, että terveellä tavalla tiedän, milloin vika on minussa ja milloin ei, enkä ota siinä mielessä turhaa paskaa niskaani.

7.) En seliväisi ilman nauhoittavia vermeitä. VHS on nyt vaihtunut tallentavaan digiboksiin, ja man, could this be any easier :D? Olen koukuttanut itseni helpon tallennuksen vuoksi uusiinkin sarjoihin (Näin kävi, kun K:n kanssa hankittiin tallentava boksi. Pelkällä vhs:llä en jaksanut nauhoittaa ollenkaan niin paljoa, vaan se kaikki jäi ihan minimiin. Nyt taas - tositeeveetä boksin täydeltä.), sellaisiin, joita ei varmasti muuten tulisi katsottua. On ihanaa, kun ei tarvitse olla television orja, mutta tällaisina yön tunteina katsottavaa löytyy laidasta laitaan. Tämä tyttö lähtee nyt Unelmien poikamiehen matkaan. Vi ses :)

Uusi päivä

2007-07-02T12:01:00.000+03:00

The sun is breaking in your eyes

To start a new day.
This broken heart can still survive
With a touch of your grace.
Shadows fade into the light.
I am by your side,
Where love will find you.

En osaa tehdä päätöksiä. En tiedä, mitä tehdä. Tiedän vain, että kun kaikki on hyvin, kaikki todella on hyvin. Mie rakastan tuota poikaa.. Surullisen tilanteen kautta ajauduttiin keskusteluun, jonka aikana sain kuulla jotain kaunista. "Jos kaveri näkis sinut, niin se olis helvetin onnellinen." Mie oon kuulemma just sellainen tyttö, jonka kanssa kaveri tietäisi S:n olevan onnellinen. Juuri oikeanlainen tyttö..

Now that we're here,
Now that we've come this far,
Just hold on.
There is nothing to fear,
For I am right beside you.
For all my life,
I am yours.

Kyyneliä

2007-07-02T00:21:00.000+03:00

Reach up to the sky.
When nothing seems to go right,
When nothing seems to go right for me.

-Daughtry: Gone-

On paha olla. En tiedä, pystynkö tähän. Juhannuksen jäljiltä rippeet saatiin kasattua, ja hetken olin onnellinen. Mutta eilen en kokenut mitään siitä. Tänään vielä vähemmän. Tunnen olevani arvoton ja yksinäinen. En ole varma, onko meitä enää kauaa olemassa. Tiedän, että olen ansainnut parempaa. Mutta en tiedä, voiko S sitä minulle antaa. En ikimaailmassa aio tyytyä tällaiseen suhteeseen. Tahdon olla onnellinen. Hymyillä ja tuntea sisälläkin sen jonkin, joka vie taivaisiin asti. Tahdon tuntea olevani rakastettu. Arvostettu. Maailman tärkein ihminen toiselle. Toisaalta taas - rakkaudesta kertovat sanat pulpahtivat suustani aiemmin. Tunnen vahvasti. Mutta riittääkö se? Kuka osaa kertoa, mikä on liikaa kenellekin? Kaipaan vakautta ja onnea elämääni. Olenko nyt sellaisessa tilanteessa, jossa voin nuo asiat saavuttaa? Tämä on ensimmäinen kerta, kun minua kohdellaan kuin ilmaa. Kuin olemassaoloani ei edes huomattaisi. Kuin olisin enää vain pakollinen paha. En ymmärrä, miten asiat yhdessä päivässä voivat kääntyä näin päälaelleen. Mie kun toivoisin vain parasta, olisin valmis tekemään kaikkeni. Mutta yksin en pysty mihinkään.

Shadows fill an empty heart
As love is fading,
From all the things that we are
But are not saying.
Can we see beyond the scars
And make t to the dawn?

Change the colors of the sky.
And open up to
The ways you made me feel alive,
The ways I loved you.

What about now?
What about today?
What if you're making me
all that I was meant to be?
What if our love never went away?
What if it's lost behind
words we could never find?
Baby, before it's too late,
what about now?

-Daughtry: What About Now-

Heinäkuussa hellesää, sää, sää..

2007-06-30T11:16:00.000+03:00

Uuh, olen väsynyt. Tätä se tekee - työttömyys. Ei jaksaisi yhtikäs mitään jos ei ole aivan pakko. Yhden työpäivän olen tehnyt tällä viikolla, ja maanantaina se sitten alkaa ihan toden teolla. Toivottavasti osaan olla siellä ja tehdä työni hyvin. Toisaalta, yksi kuukausi nyt tietysti menee miten päin tahansa, mutta aion hoitaa sen kuukauden hyvin. Jokseenkin taas jännittää mennä sinne. Ensimmäisenä päivänä jännitys oli hurjaa luokkaa. Hassua jopa. Ja nyt taas ajatuskin sinne menemisestä tuntuu kummalliselle. Mikä ihme minua vaivaa :)? Onneksi kaikkeen kuitenkin tottuu pian. Ja nuoretkin ottivat oikeasti ihan ok vastaan. Ainakin näin alkuun. Tulevastahan ei voi tietää kukaan. Mutta kyllä sen huomaa, kun nuorten keskuuteen tulee uusi, nuoren näköinen naistyöntekijä. Nuorten asenteista. Varmasti taas vastaan tulee paljon testaamista. Mie kun ihan oikeasti oon aikas nuoren näköinen, vaikka jo 25-vuotias vanhus oonkin :D Heti sain kuulla kommenttia "Nytkö sieki alat komenteleen?" No piru vie alan. Pidetään kaikki yhdessä peukkuja, että menisi maan mainiosti :)

Sitä paitsi, heinäkuu tulee muutenkin olemaan sellaista säpinää, että tulee kai hurahtamaan ohi pienessä hetkessä. Muuttoasiat on nyt sovittu, ja uusi koti odottaakin minua jo kuun puolessa välissä. Hiphei, Raitapaita on iloinen :) Vapaita töistä on harmittavan vähän suhteutettuna tekemisen määrään. Iltavuoroa pelkästään teen, ja on otettava itseä niskasta kiinni. On herättävä ajallaan, jotta ehtii. Ehtii pakata ja siivota. Siivota ja purkaa. Mutta kun on jotain niin kivaa, mitä odottaa, ei kai voi olla kuin iloinen. Hymyssä suin haukotellen mennä kuukausi läpi. Ihanaa päästä viimein laittamaan uutta kotia. Jostain syystä en ole kotiutunut tänne sillä tavalla, kuin olisin kuvitellut. Kai tämä on ollut sellainen välietappi matkalla kohti uutta elämää. Ja nyt, kun uusi elämä on todella minun, mie voin siirtyä ja etsiä sen oman pysyvän paikan. Jossa jatkaa jo rakennettua. Onhan tämä kiva, hyväkuntoinen, päällisin puolin juuri sellainen kuin kodin pitäisi olla. Mutta jotain puuttuu. Omasta mielestäni olen kyllä tehnyt kodista nätin ja oman näköisen, mutta en kai koko sydämelläni. Seuraava koti sitten on jotain aivan muuta :)

Odotan jo hiukkasen kauhullakin sitä, että minun toden totta täytyy nyt heinäkuun ajan pyöräillä töihin yhteen suuntaan reilut yhdeksän kilometriä. Taitaa tytöllä olla kunto sitten kuukauden jälkeen edes sentin verran parempi. Näin me toivotaan ainakin. Mie oon aina rrrakastanut pyöräilyä. No problem. Illalla kymmenen ja kahdentoista välillä ei välttämättä ole se maailman kivoin aika pyöräillä kotiin, mutta uudella menopelillä toivottavasti pääsee niin lujaa, ettei kukaan edes ehdi huomata, mikä ohi vilahti :)

Ja tosiaan, nykyiseen kotiini on nyt valittu uusi vuokralainen. Näyttöaika sovittiin, ja odotin paria ihmistä asuntoani katsomaan. Mutta kuinkas kävikään? Menin avaamaan oven, etunenässä odotti välittäjä. "Älä säikähdä, meitä on aika paljon." Ja kyllä, ihmisiä tuli kamalasti! Käytävällä seisoivat pitkänä jonona, ja pikaisen arvion mukaan sanoisin, että kodissani oli yhtä aikaa noin kaksikymmentä ihmistä. Uuh, ahdistus melkein löysi tiensä minun luo. Tuollainen neliömäärä, tuollainen ihmisjoukko. Minun kodissa. Minun ikiomien rakkaiden tavaroiden keskellä. Katsomassa jokaiseen nurkkaan. Vilkuilemassa jopa valokuviani. Hei, en mie tykkää, että minun elämä on esillä niin monelle ihmiselle, ventovieraalle nimenomaan. Mutta pääasia, että vuokralainen löytyi heidän joukostaan. Eikä tullut enää uusia katsojia.

Eilen vielä uusi asukki kävi mittailemassa ja katselemassa kotia. Kurkki myös kaappeihin, mikä kuitenkin oli nyt sallittua. Tiesihän tyttö, että tästä tulee todella hänen kotinsa seuraaviksi jopa vuosiksi. Silloin täytyy tietää, minne päänsä laittaa. Tietäähän sen, että etukäteen kun tietää, niin on paljon helpompaa tulla. Jäätelöt syötiin ja jutusteltiin tuntisen verran. Tyttö kertoi, että ottajia olisi ollut yhdeksän. Valittu ihminen jäi kyllä minunkin mieleen tuolta ihmisjoukon keskeltä. Ja selkeästi oli asuntoon ihastunut, kiva sellaista iloa on katsella itselläkin :)

Pitkästä aikaa kävin ja etsin Taylor Hicksin kaunista ääntä Youtubesta. Taylorista ei tänne Suomeen asti kuulunutkaan mitään, ei ainakaan minun korviini. Joka tapauksessa, ihana Taylor laulaa - Do I Make You Proud.

I guess I've learned, to question is to grow
That you still have faith, is all I need to know
I've learned to love, myself in spite of me
And I've learned to walk, the road that I believe

Psst.. Huomasitteko, että sain kuin sainkin top-kymppini kasaan. Yksi pieni lisä siellä lopussa teki siitä ihan täydellisen :D

Enjoy

2007-06-28T10:13:00.000+03:00

Nyt miekin tahdon tehdä tämän Top-julkkismiehet-meemin, jonka Kermakisulta bongasin jonkin aikaa sitten. Kivaa miettiä tällaisia, omia julkkisihastuksia vuosien varrelta. Hassuja ihmisiä pulpahtelee mieleen tuolta ajan takaa :) Pahoittelen kuvien rakeisuutta. En ymmärrä tietokoneista tarpeeksi, jotta selvittäisin, mistä tämä mahtaa johtua.

kuva

Jordan Knight. Pikkutyttönä New Kids On The Blockin Jordan vei sydämen ihan kokonaan. Ikimuistoinen huone, seinät liimattuna NKOTB:n julisteilla. Pikkuneiti tanssimassa sängyllä ja antamassa salaisia suukkoja Jordanin kuvalle. Muistan edelleen, miten toivoin Isoveljen suomentavan mulle kaikki sanat, joita kasettejen sisälehtisiltä löytyi. Ei tuo alkanut siihen touhuun, ja mie olin niin pettynyt. Tänä päivänä en ymmärrä, mitä olen herra Knightissa nähnyt.

kuva

Samuli Edelmann. Myös Samuli on pikkutyttöaikojen ihastus. Kasetti oli kovassa käytössä, ja oli kivaa, kun ymmärsi sanat ainakin jollain tasolla. Muistan, kuinka näin Samulista unta. Unessa Samuli oli keikalla kotikaupungissani, ja pyysi minua yleisön joukosta lavalle kanssaan. Tuollaisen unen jälkeen Samuli olikin - jos mahdollista - noin sata kertaa ihanampi. Edelleen pidän Samulin äänestä, etenkin puhuessaan. Pehmeää, ihanaa kuunneltavaa. (Yritin löytää kuvaa siitä ihastusajan Samulista, mutta en onnistunut. Kelvatkoon siis tämä.)

kuva

Joaquin Phoenix. Herra on aina vedonnut minuun karismaattisuudellaan. En muista, missä Joaquinin ensimmäistä kertaa näin, mutta esimerkiksi leffassa 8mm pidin herrasta kovasti. Walk the Line on edelleen näkemättä, ja se pitäisikin lisätä To do-listalleni.

kuva

Robbie Williams. Tämä paketti toimii. Moitteettomasti. Robbien ääntä voisin kuunnella miten kauan tahansa. Katselemisesta nyt puhumattakaan :) Hyllyyni olen saanut kaikki Robbien levyt, uusinta lukuunottamatta. Lisäksi kaksi kirjaa Robbien elämästä. Nykyään kuuntelen levyjä Harvoin, en tiedä miksi. Toisaalta ne on mukava välillä nostaa esille ja ajan kanssa kuunnella. Tykkäys kun ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään. Kirjojakaan en ole vielä lukenut kokonaan. Ensimmäinen on vain jotenkin äärettömän pitkästyttävästi kirjoitettu elämsätä, joka kyllä sinänsä vaikuttaa hyvinkin kiinnostavalta. Toisen ostin hetki sitten alekorista, enkä ole siihen asti vielä uusien kirjojen selaamisessa päässyt. Toivotaan, että hyvää kannattaa odottaa.

kuva

Justin Tiberlake. 'N Syncistä en ole koskaan oikein pitänyt, enkä oikeastaan bändin tuotantoa paljoa tunnekaan. Justin vei minut kuitenkin kokonaan ensimmäisen sooloalbuminsa myötä. Rakastuin levyyn. Like I Love You on edelleen järjettömällä voimalla iskevä, hymyn huulille tuova biisi. Miten siitä voisi olla pitämättä? Yksi poika joskus silloin tanssi kuin Justin kyseisellä videollaan, ja muistan edelleen elävästi, miten hienoa se oli, ja miten poika teki minuun suuren vaikutuksen :D FutureSex/LoveSounds-levy on ollut hankintalistalla jo pidemmän aikaa, mutta kauppaan on jokaisella kerralla jäänyt. Kyllä mie vielä joskus.

kuva

Denzel Washington. Leffat, joissa Denzel on - "Kyllä", sanoo Kody. Jokin tuossa miehessä viehättää. Ei niinkään ulkonäöllisesti (vaikkei siinä mitään pahaa olekaan :)), vaan jokin herran olemuksessa. Näyttelemisessä. Aivan oikeasta paikasta on Denzel ammattinsa löytänyt.
TJEU: The Hurricane, Tapaus Antwone Fisher.

kuva

Nicholas Cage. Listalla samasta syystä kuin Denzel. Herra Karismaattinen. Leffasuoritukset vieneet minut mennessään melkolailla kokonaan. En pysty vastustamaan leffaa, jossa herra näkyy. Suosikkileffoista esimerkkejä on miljoonia, mutta valittakoon muutama, jonka olen nähnyt useampaan otteeseen. Leaving Las Vegas, Face/Off, Enkelten kaupunki. Oih.

kuva

Chris Daughrty. Tarviiko minun edes sanoa enempää? Chris-hehkutukset on taidettu jo tehdä :) Koko paketti - ääni ja ulkonäkö. Kyllä mulle tuollainen mies kelpaisi ;) Olen aina ollut sitä mieltä, että yksi jalat alta vievä piirre miehessä on se, että voi laulaa mulle sydämessä asti tuntuvalla äänellään. K:n kanssa se oli mahdollista, ainakin musikaalisuuden osalta. Ihanat kitaran soinnut yhdistettynä mukavaan ääneen toimivat kyllä. S:n kanssa musikaalisuudesta ei ole niin tietoa, mutta hellyyttävää on, kun toinen tosissaan kuitenkin minua viihdyttää. Kun kerran kauniisti pyysin, niin laulua kyllä irtoaa. Ei sen ääneen niin väliä :)

We'll follow the rainbow
Wherever the four winds blow
And there'll be a new day
Comin' your way

kuva

Patrick Dempsey. Greyn anatomian iki-ihana McDreamy. Rakastan tätä sarjaa. En Patricin vuoksim mutta mukavan lisän sulosilmä kyllä tuo. Haastatteluiden perusteella oikein down-to-earth-tyyppi. Niin se pitää :)

kuva

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä tulee Stellan Janne Sivonen. Sain kuin sainkin top-kymppini kasaan. Stellan musiikki uppoaa minuun syvälle. Marjan ääni tekee tehtävänsä, täydellisesti. Mutta ison osan kunniasta saa Janne, sävellysten ja sanoitusten taitava yhdistely, lisättynä ripaus mukavaa ääntä ja hyppysellinen toimivaa ulkonäköä. En tainnutkaan vielä kertoa, että Stellakin ilahdutti meidän juhannusta. Ihan tämän poppoon vuoksi itseni maksoin alueelle, ja kyllä kannatti!

Kymmenen kärjessä-listani alkaa olla aika täydellinen :)

..and I'm feeling blue

2007-06-26T19:59:00.000+03:00

Pitäisi kamalan paljon. Sen sijaan otan asiakseni kertoa teille, miten elämässä sujuu. Tuntuu, että viimepostaukset ovat jokseenkin täydellisesti käsitelleet töitä ja uutta kotia. Aiheina toki äärimmäisen kiinnostavia :D, mutta sitä ihan tavallista elämää mulla pitäis vähän saada mielen päältä karkoitettua.

Niin. Juhannus. Se oli ja meni. Mielialatkin juhannuksen suhteen tulevat ja menevät. Välillä tuntuu, että oli pirun kivaa. Välillä taas, että mopo karkasi käsistä taas sen verran liikaa, etten jaksa edes hymyillä. Teltta Kalajoella oli paikallaan kahden yön verran. Aurinko paistoi ihanasti, ja monet ihmisetkin olivat ihania. Pientä hammasten kiristystä havaittavissa, kun naapuritelttoihin sattunut porukka ei ollut ihan sitä kaivatuinta seuraa. Eivätkä omatkaan seuralaiset käyttäyneet ihan niin kuin olisin toivonut. Sunnuntai muistettakoon elämäni tähän asti kurjimpana syntymäpäinä. Paha mieli ja kiukkuinen olo. Kamala krapula. Ajaminen Ouluun tietysti tytön vastuulla. Päivän piristyksenä kuitenkin radioista kuultu ajatus. Miksi paluuliikenne sujuu yleensä huomattavasti jouhevammin? Koska silloin ratissa ovat naiset. Tsih. Kuulkaas nyt pojat. Olen ihan kyllästynyt siihen, että naisten ajotaitoja moititaan. Mie ainakin oon ihan loistava kuski. :)

On ollut pari päivää ihan maksimaalisen kurja olo. Enkä mie tykkää tästä. Enenen!

Haluan olla iloinen. Onnellinen. Hymyilevä. Hyväntuulinen. Reipas ja ahkera.

Sen sijaan tunnen oloni ahdistuneeksi. Surulliseksi. Antisosiaaliseksi. Itkuiseksi. Väsyneeksi ja mietteliääksi.

Parisuhde tuo oman mausteensa elämään. Edelleen sama vanha virsi jatkuu. Kun yleensä on NIIN hyvä olla, etten mistään hinnasta vaihtaisi pois. Sitten tulee se jokin, ei niin vähäpätöinen asia, joka vie pohjaa niin paljolta. En tahdo sen tulevan luokseni. En enää koskaan. Pysy poissa prkl! Mene sellaisten ihmisten luo, joilla on voimia sinun kanssasi elää!

Enkä osaa tehdä päätöstä, joka vapauttaisi minut siitä voimattomuuden tunteesta. Olisi niin helppoa, jos muutenkin olisi vaikeaa. Mutta kun se on vain hetkittäistä. Olisin valmis vielä jonkin aikaa odottamaan, että tilanne muuttuisi parempaan. Mutta tuleeko se muuttumaan? Tiedän kyllä, ettei ihmisiä voi muuttaa. Ei sillä tavalla. Mutta kun tässä ei minun mielestä olekaan kyse ihmisen muuttamisesta, vaan jonkin tavan muuttamisesta. Mielestäni on täysin toivottavaa ja mahdollista, että ihminen vielä melkein 30-vuotiaanakin pystyy muuttamaan käytöstapojaan.

Olenko vain sinisilmäinen? Ihastunut pikku tyttö, joka tavoittelee kuuta taivaalta? Ei osaa päästää irti, vaikka selkeästi niin olisikin muiden mielestä tarkoitettu?

Jos kyse olisi jonkun muun poikaystävästä, tilanne voisi olla toinen. Näkisinkö toisella tavalla? Ihmettelisinkö vierestä, mitä toinen oikein tekee? Näkisinkö sen oikean, joka merkitsee paljon? Vai olisiko se minulle yhdentekevää?

En ole löytänyt kysymyksiini vastauksia. Mutta se, mitä olen löytänyt, on epäröinti. Vaikka tykkään toisesta Ihan Mahdottoman Paljon, en ole varma. En tiedä, näenkö edessäni ihmistä, kenen kanssa elämästäni koskaan voisi tulla sellaista, kuin sen toivoisin olevan. En osaa ajatella niin pitkälle.

En kuitenkaan ole valmis luovuttamaan. Tämän tahdon katsoa loppuun saakka. Jos kaikki sitten on liikaa kestettäväksi, on aika irroittaa. Osaanhan tehdä sen ajoissa, mikäli tarve on? Enhän odota liian kauan, jolloin voi olla jo liian myöhäistä?

Tarvitsen voimia kestää tämän liian aaltoilevan elämäni. Kaipaan vakautta. Kaipaan turvaa. Kaipaan tietoa huomisesta. Kaipaan kaikkea. Ja uskon olevani kaiken sen arvoinen.

Tuleehan se päivä taas, kun koen olevani onnellinen?

Raitapaita

2007-06-26T13:04:00.000+03:00

Löysin iki-ihanan kortin, joka sopii tänne minun muuttoajatuksieni keskelle vallan mainiosti. Tytti Hakanen on kirjoittanut jotain oikein osuvaa. Kuulkaas :)

Kissa kirjava, Raitapaita
oli äreä ja kauhean saita,
halusi hienon tornitalon,
värikkäät portaat ja sähkövalon,
puutarhaan tuuhean lehtipuun,
iloiset ikkunat ja naurusuun.
Kunnes ymmärsi, että yhtä niistä
ei kukaan häneltä koskaan riistä:
Se oli hymy ja iloinen mieli,
niinpä kissa ikävät mietteensä nieli.

On tänään onnenpäivä!

2007-06-21T13:08:00.000+03:00

Hei, tänään on hyvä päivä :) Tein itsestäni vuokralaisen uuteen asuntoon. Elokuun alusta pääsen asuttamaan huomattavasti halvempaa, ja ihanan näköistä kotia. Haluajia oli monta, ja olin aivan varma, etten sitä saa. Että joku muu kuitenkin pääsee minun näkökulmasta unelma-asuntoon, ja mie joudun jatkamaan etsimistä. Jokin siinä minun paperissa oli osunut kohdalleen, ja nyt mie olen iloinen :) Ei, en saanut parveketta enkä saunaa. En saanut kotia, jonka kylpyhuoneeseen mahtuisi pyykkikone. Sen sijaan sain oikein hyväkuntoisen asunnon, jonka värimaailma sopii mulle kuin nakutettu. Ihanat tummat kaapistot, silmää miellyttävä keittiöratkaisu ja mukava baaritiskintapainen tilanjakaja. Kylpyhuonekin vasta kaakeloitu, mikä onkin mulle ehkä se suurin osa uutta kotia etsiessäni. En osaisi nähdä itseäni asunnossa, jonka kylpyhuone olisi jotain muuta. Niinkuin esimerkiksi edellinen asunto, jossa suihku oli käytännössä vessanpöntön päällä. Pidemmän päälle sellainen haittaisi arkea aika lailla, ellei jo aiemminkin. Muistan, miten Laurelin joskus kysyi (..siinä valokuva-meemissä, joka on EDELLEEN tekemättä. Noloa.), onko keittiö minun kodin sydän. Taitaa olla, että se sydän löytyy mulla kylppäristä. Tai ainakin osa sitä, vaikken kylppärissä kovin suurta osaa päivästäni vietänkään :)

I'm in lööv :) Saa nähdä, miten sitten onnistuu saada kaikki tavarat paikoilleen. Neliöitä kuitenkin on aivan sopivasti, joten luulisin onnistuvan. Ettei minun tarvi tippua pois rakkaudesta heti muuttopäivänä, ja katua ratkaisuani karvaasti. Tuskin sentään.

Yhden myönnytyksen kyllä jouduin tekemään, minkä vuoksi olinkin jo jättää asunnon ottamatta. Nyt kuitenkin olen lupautunut asumaan uudessa kodissani vuoden päivät. Mikäli näin ei käy, jää takuuvuokra saamatta takaisin. Isoimpana miettimisen aiheena oli se, etten nyt pääsekään Turkuun. En ainakaan tältä istumalta. Toisaalta, nyt on hyvää aikaa miettiä, mitä ihan oikeasti haluan. Ja sitten, jos joskus muuttopäätöksen teen, voin olla varma, että se on harkittu tarkasti. Eikä Turku taida kadota minnekään :)

Toisena asiana oli S, ja ajatus siitä, että yhteinen koti voisi hyvinkin tulla jossain vaiheessa harkintaan. Ei, ei vielä piiitkiin aikoihin, ei meillä ole kiirettä minnekään :) Mutta noin niinkuin periaatteessa se olisi voinut hyvinkin tulla ajankohtaiseksi jossain vaiheessa vuoden sisällä. Mutta nyt - meillä on varmasti hyvää aikaa miettiä, mitä ihan oikeasti halutaan. Yhteenmuutto sitten vuoden kuluttua olisikin hyvä ajatus, mikäli vielä silloin yhdessä ollaan. Siinä vaiheessa ainakin molemmat tietää ja tuntee toista huomattavasti enemmän. Ja nähdäänkö suhteella tulevaisuutta.

Sitoumus, joka tuo tullessaan aikaa. Ei anna mahdollisuutta juosta kiireessä kohti mitään ratkaisua.

Kolmen päivän kuluttua minusta tulee vanhempi. Ei ole ikäkriiseilystä tietoakaan, se ehkä tulee sitten viiden vuoden päästä. Ennen syntymäpäivän juhlistamista on vielä edessä juhannus. Joka tänä vuonna tuottaa hieman päänvaivaa. Mie itse olisin ehkä kuitenkin mökkeilyn kannalla. Toisaalta taas en, ja suunnataankin näillä näkymin katseemme huomenna kohti Kalajokea. On kuitenkin kurjaa, ettei se ihan mennytkään niin, kuin oli suunniteltu. Osa porukasta aikoo ostaa liput sinne itse festari-alueelle, mihin taas mulla köyhäilijällä ei juuri nyt olisi varaa. Toisaalta taas ajatus siitä, että me S:n kanssa kaksin oltaisiin festarialueen ulkopuolella muiden siellä hengaillessa - ei sekään oikein houkuta. Kunhan S tulee töistä, miedän pitää puhua, pitkään ja hartaasti :)

Vietin juhannukseni missä tahansa, minun täytyy kuitenkin käydä tänään ostamassa uudet bh:t, jotka menevät tuon ihanan kesätopin kanssa. Ilman sitä en aio lähteä yhtikäs minnekään :)

Liian monta junaa

2007-06-20T14:32:00.001+03:00

Voi teitä ihanaisia :) Viime kirjoitus sai teidät niin kivasti liikkeelle, että ihan häkellyin. Ja ainakin ilostuin - kovasti! Kiitos. Hirmuisen paljon samanlaista kommenttia teiltä kaikilta, ootte te kyllä kivoja :)

Sivukuja, Euggis, Arokettu, Junika, Hengetär, Terhi, Adalmiina, Bubbles, Ina, Annalinda, Kirppu. Kaikki ansaitsee erityismaininnan, sillä mie tosissaan arvostan sitä, että te jaksatte kommentoida. Ja minun mielestä kommenttiin kuuluu vastata asianmukaisella tavalla, eli reagoimalla :) Nyt kuitenkin kaikkien ajatukset olivat niin samansuuntaista, etten näe järkeväksi jokaiselle erikseen kommentoida.

Loviisan piitkä ihanan paneutunut kommentointi kyllä ansaitsee ihan oman kiitoksensa tänne tekstin keskelle. (Katsos neitiseni, tämä on vastavuoroista :)) Ihan äärettömän kultaista, kun jaksoit noin perusteellisesti minun asiaani pyöritellä. You like made my day :D

Pähkinänkuoressahan tämä kaikki on periaatteessa kuitattavissa muutamalla lauseella:

Vaikka kyseessä olisi koeaika, ei ole ollenkaan perusteltua ottaa asiaa esille tuolla tavalla. Olen kuvitellut, että asioista mahdollisesti ensin mainitaan, ja sitten vasta ryhdytään toimiin, mikäli niitä tarvitaan.

Lisäksi asian hoitaminen puhelimessa - ja ETENKIN kirjeitse - saa tämän tilanteen vaikuttamaan vielä entistäkin oudommalta, ja paukuttelee järjellisyyden mittasuhteita ihan uuteen uskoon.

Vuorotyötä tehtäessä vapaita yleensä osuu sekä viikoille että viikonlopuille, tasapuolisesti. Jokaisessa työpaikassa, missä olen ollut, on vapaatoiveita saanut esittää. Sillä on kovin harvassa sellainen ihminen, joka on valmis sanomaan, että elämän tärkein sisältö on työ. Tai ainakaan sellaista ei voisi vaatia. Minun mielestä on ihan reilua, että työntekijä voisi esittää toiveen, joka mahdollisuuksien mukaan toteutettaisiin. Jos ei, niin ei. Ei elämä siihen kaatuisi. (Kirppu, olen pahoillani tuosta sinun kokemuksesta. Ikäviä ihmisiä on maailma täynnä!)

Kirje oli ja tuli, ei mitään uutta auringon alla. Samoja asioita, ja mustaa valkoisella. Joitain mainintoja asioista, joita IHMETTELEN. Johtaja lupasi soittaa tänään, jotta voidaan jutella. Joka tapauksessa, tämä on ensimmäinen kerta, kun olen saanut tuollaista palautetta työstäni. Toivottavasti myös viimeinen. Sillä en osaa - en vaikka miten yrittäisin - ajatella itseäni tuollaisena ihmisenä. Mie olen ihan varmasti antanut lapsille sen 101 prosenttia. Touhunnut jokaisen hetken, kun olen töissä ollut - en muista työvuoroa, joka ei olisi ollut täynnä työtä ja tekemistä. Olen saanut kuulla niiltä kahdelta entiseltä työkaverilta joiden kanssa olen tapahtuman jälkeen jutellut, että he eivät näe tässä mitään järkeä. Että he ovat minun nähneet tekevän työni hyvin. Mutta jokainen meistä ei voi olla samaa mieltä. Eikä meidän tarvitsekaan. Mutta kun välillä tuntuu, että meitä on liiankin moneen junaan.

Mutta tiedättekö mitä? Heinäkuuksi on taas työtä tiedossa. Listallinen todella mielenkiintoisen ja haastavan oloista hommaa. Jännittää mennä sinne. Pelottaa jopa. Sillä entä jos todellakin olen sellainen, kuin sain kuulla olevani? En näe itseäni siinä kuvauksessa, mutta epävarmuus tulee ja vie mukanaan murusia itsetunnosta. En tahdo tuollaista kyläilijää. En pidä siitä, joka haukkaa pieniä paloja minusta. Ottakaa joku se pois, ennen kuin se ottaa ja vie liikaa. Kiltit?

What did I do?

2007-06-14T10:56:00.000+03:00

Kun puolen vuoden sisällä on sattunut ja tapahtunut paljon, eihän voi edes odottaa, että ne sattumat lakkaisivat kasaantumasta. Kuulkaas tätä.

Sain eräänä päivänä puhelun töistä. Vapaata vietin - ostoksilla juuri itselleni katselin kenkiä.

"Onko sulla hetki aikaa puhua? Aika ikävissä asioissa soittelen."
Jaa'a, mitähän sieltä nyt tulee?
"Olen asiaa miettinyt, ja tilanne on nyt sellainen, että en enää ajatellu jatkaa tuota sinun työsopimusta."
Anteeksi että mitä? Ai miksi? Onko jotain sattunu?

..ja syyt olivat sellaiset, etten tiennyt itkeä vaiko nauraa.

"Tämä ei johdu mitenkään niistä sinun sairaslomista.."
Eipä tietenkään..
"..mutta kyllä ihmettelin sitä, että vaikka oltiin edellisenä päivänä yhdessä töissä, niin et puhunut mitään, että olet kipeänä."
Först och främst, mie olin kyllä kertonut, että olin kuumeillut jo useita päiviä. Enkähän mie VOINUT tietää, että seuraavana päivänä olo olisi jo paljon kurjempi. Pomo itse on kovasti kehunut, ettei ole kolmeen vuoteen pitänyt ainoatakaan sairaslomapäivää. Vaan oksennustaudit ja kuumeet, kaikki on lasten kanssa touhunnut. Good for her. Mitä ilmeisimmin mie vain olen huonon työntekijä, kun en ihan samalla periaatteella töitä tee. Pää kainalossa ei voi antaa itsestään tuollaisille lapsille tarpeeksi paljoa.

"Toinen asia mitä olen miettinyt, on se, kun olet pyytänyt niin paljon lomapäiviä heti näin alkuun."
Jos ne ei sovi, niin voihan sitä aina sanoa. Mie luulin, että on kuitenkin ok kysyä. En ymmärtänyt, että se tekee minusta huonon työntekijän. Ymmärtäisin kyllä, jos joutuisin toiveistani huolimatta olemaan töissä. Minusta Turkuun jo aikaa sitten sovittu reissu, sekä Qstock olivat ihan ok-syitä pyytää vapaapäivää. Mutta ei ilmeisesti kuitenkaan.
"Itse olen sitä mieltä, että uudessa työpaikassa ei lomapäiviä kysellä, vaan tehdään ne työt, mitä pyydetään. Minä en itse olisi ikinä tehnyt tuolla tavalla."
En osannut sanoa mitään. Olen nuori ihminen, ja kesän pari tapahtumaa ON mulle tärkeitä. Enkä osannut kuvitellakaan, että vapaan pyytäminen olisi merkki siitä, ettei työnteko minua kiinnosta.

"Enkä oikein tykkää siitä, että meidän toimintatapoja kyseenalaistetaan. Siellä työntekijäpalaverissa kun puhuit siitä yhdestä asiasta.."
Kyllä mie tiiän, että se on sinun lastenkoti. Kyllä mulle on tullu selväksi, että sie haluat, että työntekijät toimivat samalla tavalla kuin sie, "ottavat sinusta mallia", niinkuin asian olet itse ilmaissut. Mutta en ollut ymmärtänyt, ettei omia mielipiteitä saa olla. Kun kuitenkin tehdään työtä lasten kanssa, ja sitä työtä tehdään koko sydämellä. Tuntuisi väärältä tehdä jotain vastoin omia periaatteitaan.

Kyllä kai tässä täytyy jotain muutakin syitä olla? En kai mie potkuja voi tuollaisten syiden takia saada?
"Mietin, miten asiat ilmaisen, ja kirjoitan sitten sulle kirjeen ja lähetän. Jutellaan sitten paremmin."

Että tällaista. Kirjettä odotellessa. En edelleenkään osaa ajatella, että olisin tehnyt mitään väärää.

Kohta kolme vie energian..

2007-06-08T18:43:00.000+03:00

Remember me :)? Aika juoksee. Taustalla:

a) Lämpöilevä tyttö. Jo reilusti yli viikon ajan illaksi lämpö on aina noussut noin asteen veran normilämpöä korkeammalle. Tänään kävin viimein terveyskeskuksessa. Ei, en saanut aikaa lääkärille. Jos jatkuu pidempään, niin sitten verikokeisiin tulehdusarvoja tms mittauttamaan. Tämän ja huomisen päivän olen sairaslomalla. En Varsinaisesti Sairaana, mutta puolikuntoisena. Damn. I HATE IT.

b) Työt. Pikkupirpanoiden kanssa saan touhuta. Vaihdella kakkavaippoja, laittaa päiväunille, leikkiä. Isompien kanssa tutuksi tuleminen on vielä vaiheemmassa. Tiukkana saa olla, mutta myös hyvät yöt toivottaa pikkuisen silittämällä, ja syliinkin tullaan. Tykkään mie olla tuolla. Vaikkakaan lista ei tosiaan ole sellainen, mistä tykkäisin. Sain tänään kutsun entisen työkaverin tupareihin ensi viikonlopulle. Mutta kuten todettu - viikonloppuvapaita ei ole. Kysyn, jos sitä voisi mitenkään sumplia. Sillä mikä olisi enemmän totta - rankka työ vaatii rankat huvit. Mutta kun ei niitä huveja ehdi harrastamaan, ei sitten millään.

c) Parisuhde. Nii'in. Onnea kun hehkuttaa, niin sitten siitä ihan varmasti osa viedään ja laitetaan tavoittamattomiin. Olen joutunut miettimään, onko tämä sitä, mitä suhteelta kaipaan. Miten minun elämä sujuisi ilman S:n läsnäoloa? Haluanko todella lopettaa jotain näinkin hyvää vain tällaisen asian vuoksi? Toisaalta tämä on kaikkea muuta kuin "vain". Tämä on monessakin mittakaavassa suurta. Mutta sitten kun toisella puolella on se toinen suuri - hyvä olo. Mutta onko se tarpeeksi? Riittääkö, että toisesta tykkää? Auttaako se paikkaamaan kaiken tämän paskan? Mie en enää ole ollenkaan varma..

Työ tuo paljon muutakin kuin hyvää mieltä

2007-05-30T15:48:00.000+03:00

Hups, miten aika juoksee. Ei ehdi istua koneelle. Töiden jälkeen kun on nyt ollut NIIN kivat ilmat, että. Miten mie kesästä tykkäänkään :) Ja kyllä, myös töissä ollessani. Kun ei tarvitse tehdä toimistotyötä, vaan saa ulkoillakin melko paljon, nauttia auringosta työnteon lomassa. Hiphei :)

Kesäkuun työvuorolistat löysivät minukin luokse. Ei, en ole juhannuksena vapaalla. Juhannuspäivänä kylläkin pääsen aamulla töistä, ja unien jälkeen olen valmis ottamaan juhlan jälkijunassa vastaan. Sitä paitsi, mulla onkin synttärit sitten sunnuntaina, enkä ainakaan silloin joudu töissä olemaan. Juhlitaan oikein kunnolla! 25 vuotta ei tunnu iältä eikä miltään, mie oon vielä nuori ja kaikki on edessä! Itse juhannus jää väliin, mikä kyllä piirun verran harmittaa. Oltiin jo päätetty lähteä Kalajoelle (never been there), ja nyt mie jään matkasta pois. Toivon, että myös S malttaisi odottaa lauantaihin, ja sitten vasta liikuttaisiin kohti hiekkasärkkiä. Toivokaa tekin, niin ehkä se toive tosiaan toteutuu. Kurjaa olla juhannus kaupungissa, mutta kyllä mie jotain kivaa keksin. Jos on kiva ilma, niin menen vaikka Nallikariin olemaan ja katselemaan muiden olemisia.

Lista oli muuten(kin) aika kurjaa katsottavaa. Ei yhtä ainoata viikonloppua kokonaisuudessaan vapaana. PÖH.

Ja kun vielä kysyin, saisinko Qstock-viikonlopun vapaaksi, vastauksena oli "Katsotaan. Kun sie oot jo juhannuksenkin vapaalla, niin se on epäreilua muita kohtaan." Ai miten niin oon vapaalla?! Enkä oo! Osan kyllä, mutta en sitä tärkeintä päivää. Olin kiukkuinen, mutta nielin kaiken. Katsotaan, miten stokkailun käy. Mie haluan sinne!

Flashback

2007-05-24T19:20:00.000+03:00

Huh. Neljä työpäivää takana, ja neiti on ihan poikki. Pienenpieni työpamaus pitkästä aikaa tekee tällaista. Hassua. Vielä hetki sitten kun meni kaksikin viikkoa vain kahdella yhden päivän mittaisella vapaalla. Tämä kaikki tosin taitaa johtua jo siitäkin, että uusi paikka vie uudella tavalla voimia. Ja siitä, että nukuin viime yönä vain vajaat viisi tuntia ja heräsin aamulla ensimmäisten lintujen laulaessa. Yöunia verotti pitkään katsottu leffa, ja jälkeen päin mielessä pyörivä Wolf Creek. Kamalaa, mitä maailmassa voi ihan oikeasti tapahtua. Meitä ihmisiä on moneen lähtöön, mikä yleensä on vain hyvä asia. Mutta vaunuja tässä junassa voisi olla edes muutama vähemmän. Tositapahtumiin perustuvat kamaluudet vie ison osan ajatuksia, eikä uni tule illalla helposti silmään. Ei edes minulle, joka nukkuu yleensä missä ja milloin vain. Onneksi Pelottava Mies ei tullut uniin. Onneksi sain nukkua S:n kainalossa. Vaikka kiukuttelinkin itkuisena, kun minusta ei pidetty tarpeeksi hyvää huolta. Hei tyttö, cut it out!

Neljä päivää, kaksi täysin erilaista työpaikkaa. Toisessa halailevat, uudet ja ihanat lapset. Vaippojen vaihtoa, uusista asioista vääntämistä. Toisessa vanhat tutut kasvot - nuoret, joiden kanssa on jo tullut tutuksi. Sinne on aina yhtä helppo mennä. Yksi nuori tosin kaukaa katsellen ei tuntenut minua, vaan kyseli toiselta, josko heille on tullut joku uusi nuori. Toinen herra tuumasi, että "Sehän on Kody. Minä ainaki tunsin Kodyn heti kun katsoin." Päälle sitä hurmaavaa lapsen hymyä, johon mie ihastuinkin heti, kun sen pojan ensimmäistä kertaa tapasin. Voitaisiinko tästä päätellä jotain? Että mie en ikimaailmassa näytä pian 25-vuotiaalta? (No, se ei ollut yllätys eikä mikään. Kind of knew that allready :)) Tai että minun kuuluisi jotenkin näyttää aikuisemmalta ollessani töissä? Piru vie, ei kai sentään. Mie oon just hyvä näin, eikä sitä tarvi mennä minnekään muuttamaan.

Äpy kertoi kuulumisia K:n sukulaisiin liittyen. Asustelevat tuolla meidän kotikodin lähellä, ja olivat sanaparin vaihtaneet. Sukulaiset olivat käyneet kylästelemässä K:n vanhempien luona jossain vaiheessa. Ja voitteko uskoa, että K:n äiti ja isä eivät olleet sanoneet puolta sanaakaan siitä, että me ei K:n kanssa olla enää yhdessä? Kyseessä olivat sentään sisko ja siskon mies. Eikö tuollaiset jutut oman pojan elämästä ole yleensä melko tärkeitä? Come on, se oli sentään kaksi vuotta! Ei sillä, että tämä asia enää olisi mitenkään merkityksellinen, mutta taas kerran tuli todetuksi, ettei mulla ole ollut siellä perheessä minkäänlaista merkitystä. En ikinä tuntenut oloani tervetulleeksi K:n vanhempien luo. En ikinä tahtonut sinne vapaaehtoisesti lähteä kylästelemään. Aina se oli pakkopullaa. Aina se oli yhtä vaikeaa. Ja aikojen kuluessa tiesin kyllä, ettei se tule ikimaailmassa muuttumaan piiruakaan helpommaksi. Teennäisesti ehkä, muttei oikeasti. Not in a million years. Mutta se siitäkin murheesta. Nyt on toisin. Jotenkin kuitenkin tuntuu aika kurjalta, ettei tuollaista oman pojan elämän mullistavaa asiaa voida sitten ääneen sanoa. Tuntuu pahalta jo K:nkin puolesta. En ole mikään tuomitsemaan, mutta on mulla sentään maailman ihanin perhe.

..if I was you, I'd check this out :)

Kiukkupussi?

2007-05-22T13:57:00.000+03:00

Näin viime yönä untakin siitä, että mie jäin yksin lasten kanssa juuri siihen "pahimpaan" aikaan, nukkumaan laittaessa. Johtaja unessa ystävällisesti lupasi jäädä siihen, kunnes herrat nukkuvat. Mutta todellisuus on toinen. Ei, mulla ei olisi mitään sitä vastaan, että jäisin yksin lasten kanssa kunhan ensin herrat tuntisin. Mutta kun en mie oikein muista edes niiden kaikkien nimiä vielä.. Eilen kyllä paimensin herrat nukkumaan itse, mutta vaikeuksien kautta yhden pikkumiehen kanssa mentiin. Testataantestataan uutta ihmistä minkä ehditään. Mutta sitähän se on, en muuta odottanutkaan. Jämynä on pysyttävä, ja asiat muuttuvat sitten kyllä pikkuhiljaa. En vain ole hirmuisen innoissani ajatuksesta, jossa jo kolmantena päivänä joudun yksin nuo rumbat pyörittämään. Onneksi tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos, kai jo ensi listasta alkaen.

Uimahalli oli täysi. Mutta väliäkö tuon, mie niin tykkään siellä käydä. Pulikoida ja saada parempaa mieltä. S yhtenä päivänä toivoikin minun käyvän vaikka joka päivä, olen kuulemma niin hyvällä tuulella käytyäni. Vihjasiko tuo muka siihen suuntaan, että mie ruukaisin olla kiukkupussi? Kodyko? Pois se minusta :D

Ihanaa, kun aurinko paistaa. Ihanaa, kun kukat kasvavat jo kovaa vauhtia, ja puut ovat saaneet vihreää ylleen. Ihanaa, kun on hyvä mieli. Ja ihanaa sekin, kun on töitä.

Tällainen mie oon

2007-05-18T16:27:00.000+03:00

Arokettu oli omansa tehnyt, ja miekin perässä.. Täältä löydät omasi :) Tämä osuu minuun kyllä ihan täydellisesti. Tuollainen mie olen, niinkuin yleensä aina ravun luonnehoroskooppeja tutkaillessani. Ja hei, tottakai mie oon maailman paras suutelija :D

Your positive traits:

You're intuitive enough to know what's going wrong in a relationship early on
A total sweetheart - you're often the most caring person anyone knows
You are a generous and devoted parter to whoever you fall in love with

Your negative traits:

Insecurity - you tend to need a huge amount of comforting from your partner
You tend to be overly sensitive and easily hurt, which make loving you difficult
It's difficult to predict your moods. One minute you're up - the next you're down.

Your ideal partner:

Someone equally sensitive, who wants to take time to get to know you deeply
Dreams of an everlasting love - complete with marriage and a family
Loves to take care of you. Being a good cook and masseuse doesn't hurt!

Your dating style:

Slow. You enjoy dates that last all day, with plenty of time to talk and get to know one another.

Your seduction style:

Quite tender and loving, once you are comfortable in your relationship.
Coy. You tend to play it cool to drive your lover wild.
Orally talented - you're known as the best kisser in the zodiac.

Tips for the future:

Be a little less sensitive. Not every little mistake should hurt you.
Spend time away from your partner every so often - independence is a good thing.
Find ways to take care of yourself. You'll be happier if you put yourself first.

Best color to attract mate: Aqua

Best day for a date: Wednesday

Kesäsuunnitelmat on lyöty lukkoon

2007-05-18T10:28:00.000+03:00

Onnen päivät jatkuvat, ja lupauksen olen saanut hehkuttaa, joten here we go :D

Tämä aamu alkoi maan mainiosti, kun kesäsuunnitelmiin tuli oikein huikean hieno lisä. Aamulla puhelin soi. Puhelinnumeron vilkkuessa ruudulla en uskaltanut kuin pienesti toivoa, että tämä nyt olisi jostain työpaikasta. Että mulle olisi käyttöä. Vastasin, ja esittelyn perusteella jo nousi hymy huulille. Laitoin jonkin aikaa sitten yhteen mielenkiintoisen oloiseen työpaikkaan sähköpostia. Että ottavat yhteyttä, mikäli tarvetta on. Tarve on ilmaantunut, ja Kodya viedään nyt. Ainakin hetken aikaa. Ensimmäinen vuoro on heti huomenna. Jännää :) Sitten ainakin kesä- ja elokuun ajan olisi tiedossa täydet tunnit, heinäkuulle vähän väljempää. Jatkostakin oli jo vähän puhetta, mutta sitä katsotaan sitten. Nyt täytyy vain olla oikein reipas ja ihana työntekijä, ja toivoa parasta. Tämä on juuri sellainen paikka ainakin päällisin puolin, jonne itseni kuvittelin silloin koulutuksen alkupuolella. Katsotaan, mitä tulevaisuus sitten tuo tullessaan. Mutta ainakin saan työkokemusta, joka puolestaan varmasti antaa uutta potkua sitten seuraavaa työnhakua ajatellen.

Hetken päästä sain toisen puhelun. Entiseltä keikkalais-työkaverilta. Oli kuullut minun olevan tulossa heille töihin. Siis hei, loistavaa. Vanha tuttu odottaa minua heti ensimmäisen työvuoron aikana. Ja vielä mukava sellainen. Kuulostaa hyvältä. Hän oli kuultuaan, että mie tulen, kertonut johtajalle minun olevan hyvä ja ahkera työntekijä. Jos tuollaisen kuullessaan ei tule hyvä mieli, niin koska sitten?

Johtaja otti tosin aikamoisen riskin, kun pelkän hakemuksen ja noin 20 minuutin puhelun perusteella lupasi töitä kuitenkin aika pitkäksi aikaa. Mutta mikäs siinä - mie teen parhaani ja hurmaan ne kaikki :D Ei tarvitse hänen jälkikäteen harmitella omaa päätöstään.

Paikan työntekijäpoppoo koostuu noin 30-vuotiaista ihmisistä, mikä sekin vaikuttaa positiiviselta asialta. Kun on normaalisti tottunut tekemään töitä noin kaksikymmentä vuotta vanhempien ihmisten kanssa (eikä heissä mitään vikaa ole, en mie sillä :)), niin oman ikäisten ihmisten kanssa työskentelyä osaa arvostaa huomattavasti enemmän. Samantyyppiset elämäntilanteet, samanlaiset kiinnostuksen kohteet. Kaikki sellainen tekee yhteisöön sopeutumisen miellyttävämmäksi.

Onni koostuu pienistä asioista, jotka alkavat nyt viimein loksahdella kohdalleen. En muistanutkaan, miten huonosti olen voinut eron jälkeen. Luin vanhoja kirjoituksiani, jotka kuitenkin palauttivat mieleen sen kurjuuden, minkä kanssa olen joutunut taistelemaan. Olen ollut rikki, pieninä palasina koko tyttö. Ihmisen mieli on kuitenkin siitä ihmeellinen, että se osaa laittaa syrjään asioita, joilla ei enää tässä vaiheessa ole merkitystä. Onneksi. Olisi kamalaa kantaa sitä surun viittaa harteillaan päivästä toiseen, jokaisen vuoden kuluessa. Hetkittäin kaikki se palaa mieleen, ja kyllä - kyyneleet nousevat sellaisena hetkenä edelleen silmiin. Mutta vain hetkittäin. Vain pieninä välähdyksinä. Minulla on kuitenkin hyvä olla. En pelkää sitä, että menneisyys tuntuisi liian raskaalta. En pelkää tunteita, joita koen. Pystyn hymyillen muistelemaan sitä hyvää ja arvokasta, mitä on ollut. Ja samalla katsomaan tulevaisuuteen, joka näyttää hyvältä. Tuntuu hyvältä. Onnelliselta.

Äipälle soitin kertoakseni uudet iloiset uutiset. Ihana, onnellinen äiti puhelimen toisessa päässä. Melkein kyynel silmässä Kodyn onnen vuoksi. Miten kaikki kuitenkin järjestyy. Kaikesta huolimatta kaikki menee niinkuin pitääkin. Mie olen noussut jaloilleni vahvempana. Uusi elämä tuntuu hyvältä.

Mie olen selvinnyt siitä vaikeasta, mikä vielä viisi kuukautta sitten hallitsi elämää täydellisesti.

Tyttö

2007-05-16T08:36:00.000+03:00

Tänään tämä tyttö on ollut reipastakin reippaampi. Herännyt jo seitsemältä. Noussut sängystä mukisematta. Antanut eilen kirjoittamansa kirjeen pojalle aamulukemiseksi. Ensimmäisen laatuaan. Ei ollut varma, miten poika suhtautuisi. Vaikka onkin saanut pojalta kirjeen aiemmin, se on ollut ihan toisenlainen. Kirjeeseen tyttö yritti purkaa omaa sisintään. Sitä, mikä tahtoo purkautua ulos kiukutteluna. Sillä tyttö ei osaa päästää asioista irti. Tyttö miettii, pohtii ja pyörittelee. Paisuttelee asioita mielssään, kunnes ne saavat jonkinlaisen closuren. Ei osaa muuta, vaikka miten yrittäisi. Tyttö toivoo, että poika ymmärtäisi, mistä tyttö puhuu. Että tytön ja pojan välinen asioiden selvittely muuttaisi muotoaan - tottakai siihen suuntaan, josta tyttö itse enemmän pitäisi.

Tyttö sai viimein kaiuttimet tietokoneelleen. On etsinyt käsiinsä Daughtryn biisejä. On myyty. Täysin ja kokonaan. Uskomaton ääni. Tällaista tyttö voisi kuunnella vaikka ikuisuuden. Oih. Uskomatonta. Thank God for the American Idol :)

Change the colors of the sky.
And open up to
the way you always made me feel alive,
the ways I loved you.
For all the things that never died,
to make it through the night,
love will find you.

Lycka

2007-05-14T16:38:00.000+03:00

Pitkä lista pysyy edelleen melkein yhtä pitkänä. Ainoastaan poliisilaitoksen asia on hoidettu. To-do-listalla sen sijaan vielä monta asiaa toimitettavana. En ymmärrä, mikä tästä tekee niin vaikeaa. Mie sen teen vaikeaksi, ja ihan suotta.

Pari kaksin verroin tärkeämpää asiaa sen sijaan on hoidettuna. Uusi peitepuikko jo niin päivettyneelle iholle ;). Suihkuun kiva kori tavaroiden säilytystä varten. Ruokatarpeet illaksi.

Ja uskokaa tai älkää - Oulussa on ollut tänään LÄMMIN. Kova tuuli niinkuin yleensäkin, mutta sitäkin lämpimämpi sellainen. Mittari näyttää noin 18 astetta. Aurinkolaseillekin oli käyttöä. Tosin nyt ilma näyttää harmaantuvan. Mutta kaikesta tästä voimme kuitenkin päätellä, että kesä tosiaankin tekee tuloaan! Eilen näin ensimmäiset täydessä kukassa olevat voikukatkin. Miten nuo elämän pienet asiat tekevätkin joskus niin iloiseksi.

Onnellisuus. Se hypähti aiempaan tekstiin ihan kuin huomaamatta. Kun olin jo julkaissut tekstin, aloin itsekin asiaa miettimään. Vielä illalla sängyssä unta odottaessani asia nousi mieleen. Olenko mie tosiaan onnellinen? Ei kai ole mitään syytä olla olematta. Mutta muistan edelleen, miten vielä jokin aika sitten asiaa mietin. Kaikki on oikeastaan aika kivasti. Mikään minun elämässä ei ole oikeastaan vinossa. Mutta että onnellinen? En mie onnellinen ole. Jotain vielä puuttuu. Ja nyt, ihan varkain se pieni, mutta niin merkityksellinen sana hiipi luokseni, ja hyppäsi suusta ulos aivan varoittamatta.

Jostain syystä hämmennyin. Täysin ja kokonaan. Mitä onnellisuuteen sitten vaaditaan?

Ei ole työtä. Ei ole vakaita tuloja. Ei ole varmuutta siitä, mistä saan rahat seuraavan kuun vuokranmaksuun. Ei ole tietoa siitä, mistä vuoden päästä itseni löydän. Ei ole sitä tulevaisuutta, jonka olemassaolosta olisin voinut vielä vuosi sitten lyödä pääni pantiksi. Ei ole sitä ensirakkautta, jonka kuvittelin kestävän ikuisesti. Ei ole kihlasormusta eikä melkein-omaa asuntoa. Ei ole autoa, eikä asuntolainaa. Eikä edes pyörää.

On ystäviä. On rakastava, ihana perhe. On ihana pieni koti, jossa viihdyn loistavasti. On teitä, jotka voivat viedä minut mihin tahansa. On ovia, jotka voin avata. Ovia, jotka voin jättää kiinni. On ihminen, kenen kanssa saan nauraa ja tuntea oloni hyväksi. On käsi, joka koskettaa. Kainalo, johon käpertyä. On tunne, joka kutittelee vatsanpohjassa. Tunne, jota sanotaan tykkäämiseksi. On ihminen, jonka seurassa voin olla oma itseni. Ihminen, joka pitää kiinni. Ihminen, jota en osannut elämääni odottaa. Mutta joka kuitenkin on tässä. Toivottavasti vielä pitkän aikaa.

Minulla on paljon.

Ja kai se riittää onneen. Se, että huomaamatta, asiaa sen enempää pohtimatta lipsautan suustani sen pienen sanan. Sen, jota en uskonut sanovani.

Taidan mie olla onnellinen.

Jag vill ha den tillbaks!

2007-05-14T11:39:00.001+03:00

Kiukuttaa. Launatai-iltana oltiin kävelemässä S:n luo, ja samalla piti hakea pyörä, jonka bussiaseman lähelle jätin töihin mennessäni. Mutta ei, pyörää ei löydy mistään. Joku prkl on napannut sen mukaansa, huolimatta lukosta ja luultavasta ihmisten liikkumisesta kyseisellä alueella. Löysin kuvan, joka näyttää aika paljon minun rakkaalta, tosin erivärisenä. Jos joku sattuu näkemään jossain ojan pohjalla tuollaisen, mutta harmaavioletin pyörän, kertoo kai minulle :) Täytyisi käydä poliisilaitoksella kertomassa asiasta. Oulussa varastetaan harmittavan paljon pyöriä, enkä mie ainakaan kovin monta Oululaista tunne, keneltä ei olisi joskus pyörä kadonnut. Ihmiset on ihan kurjia, kun toisen rakkaan menopelin vievät. Miten ihmeessä mie muka pärjäisin kesän ilman pyörää? Miten on mahdollista, että saisin säästettyä rahaa uuteen pyörään? Kurjaa!

Kaiken tämän keskellä (Kelakin lähestyi minua kirjeellä asumistukiasioihin liittyen. Tuon yhden ja puolen kuukauden palkan ei kuitenkaan luulisi vaikuttavan asumistukeen pidemmällä aikavälillä?) oli kuitenkin mukava viikonloppu. Äitienpäiväsyömässä käyty, äitiä muistettu paketein ja kahvein, nautittu auringosta ja hyvästä mielestä.

Muuttoa Turkuun on mietitty äpynkin kanssa. Mietti kovasti syitä, miksi ei kannattaisi lähteä. Taustalla se, että tulee ikävä. Voi, niin minunkin tulee! Turkuun on kamalan pitkä matka, eikä kaikki välttämättä olekaan ollenkaan niin yksinkertaista kuin toivoisi. Entä, kun minusta tulee ensimmäistä kertaa täti, ja sitten mie olenkin niin kaukana? Siinä kohdassa äiti osasi vetää kyllä oikeasta narusta :) Muutos olisi suuri, ja vaikka se houkutteleekin KOVASTI, on myös näitä asioita, joiden vuoksi olisi niin paljon helpompaa jäädä tänne. Perhe. Ikävä kaikkia. Vaikka siellä olisikin kaikkea uutta ja ihanaa. En tiedä edelleenkään, mihin tämä johtaa. Eikä kai vielä tarvitsekaan tietää? Elokuun alusta olisi muutamia paikkoja auki, joita olisi hyvä hakea. Mutta en tahdo vielä elokuun alusta, en. Sitten syksyllä vasta.

Katsotaan, minne tie johtaa. Polkuja on monia, mutta mikä niistä olisi parasta valita?

MTV taustalla, korviin kajahti oi-niin-ihanan Chris Daughrtyn ääni. Huh, mikä ääni. Vie mukanaan. Kunhan saan koneelle ne kaiuttimet, vierailen ajan kanssa Daughrtyn sivuilla. Tahdon ehdottomasti kuulla lisää pätkiä siitä kauniista äänestä, joka vei sydämen jo silloin esikarsinnoissa.

(kuva)

Tarkoituksena oli miettiä sitä onnellisuutta. Olen aivan liian kevyin ajatuksin liikkeellä, jotta jaksaisin juuri nyt miettiä mitään sellaista. Ehkä ensi kerralla?

Viikonloppuna

2007-05-12T10:02:00.000+03:00

Eilen olin piiitkästä aikaa töissä. Siellä kivassa paikassa, jossa pari kuukautta vietin. Ovat soittaneet aiemminkin, josko pääsisin tulemaan. Mutta arki on ollut sellaista kiirettä ja vipellystä, ettei ole ehtinyt.. no, yhtään mitään tuollaista virallista ja järkevää. Sen sijaan on käyty Ikeassa, kyläilty, mitä milloinkin. Eilen oli kuitenkin oikeasti mukava käydä tutussa paikassa. Oli mukavaa, kun yksi nuorista huudahti iloisena Onpa kiva! kuullessaan Kodyn taas olevan töissä. Vastaava ohjaaja puhui mahdollisesta työrupeamasta lähiaikoina. PEUKKUJA. Mitään ei luvannut vielä, kun mikään ei ole ollenkaan varmaa. Enkä miekään odota, että se toteutuisi. Toivon kuitenkin. Sillä mikä olisi sen mukavempaa. Oli mukavaa nähdä tyttöä, kenestä on työssäoloaikana ehtinyt tulla ihminen, kenen kanssa voi Jutella. Katsokaa nyt, miten paljon mie rupattelen yhdestä ainoasta työvuorosta. Silly me.

Äpy ja Pikkumies tulevat tänään kylään. Hiphei! On sitäpaitsi aikamoinen viikonloppu edessä noin muutenkin. Kiekkoa - hhjj :) En ole tainnut paljoa jääkiekosta edes mainita täällä blogimaailmassa? Hassua. Kun tosiasiassa minut oikeasti saavat liikkeelle nämä tällaiset kiekkohässäkät. Tv:n edessä istun kuin liimattu, jännitystä ja meteliä, iloa ja surua. USA-pelin aikana ennen rankkareita mittasin pulssini, ihan vain mielenkiinnosta. Noin 120 x minuutissa se parka hakkasi. Ja Petteri Nummelin, siinä vasta mies. Mie olen ihaillut tuota miestä jo ikuisuuden. Ja aina vain, ihana.

(Kuva)

Kiekkoviikonloppua, Euroviisuja, ruokailua kivassa ravintolassa. Kaikkea mukavaa tiedossa. On vain yksi ongelma. Äippä ei edelleenkään tiedä, että olen taas alkanut polttamaan. Eikä saa tietääkään. En ole ikinä polttanut äidin nähden, enkä aio sitä koskaan tehdäkään. Nyt on vain taisteltava kiukkua vastaan. Se väkisinkin nostaa päätään, ei osaa jättää minua rauhaan. Pirun nikotiini ja sen puutteen mukanaan tuomat vieroitusoireet.

Nyt siirryn täyttämään veroilmoitusta ja siihen kirjattavia matkakuluja. Menen suihkuun ja siivoan vähän, jotta yökyläilijät mahtuvat sekaan. Illalla jännitän ja juon muutaman siiderin. Puen päälleni uuden kivan paidan, ja nautin viikonlopusta. Äitienpäivästä. Äiti, mie rakastan sinua.

Todellisen kauneuden täytyy kasvaa sisältäpäin.

Uih.

2007-05-09T20:15:00.000+03:00

Uih. Ei ole aikaa. Mutta niin kamalan suuri tarve purkaa ja sanoa. Vaikkei mitään kerrottavaa edes ole.

Olen katsellut työpaikkoja Turusta. En silti halua lähteä vielä elokuun alussa. Kesän tahdon olla Oulussa, ja sitten syksyn koittaessa muuttaa. Haluanhaluanhaluan! Toteutuvatko haaveet ja halut, vai löydänkö itseni edelleenkin samasta vanhasta paikasta syksyn sateiden saapuessa?

Ollaan S:n kanssa mietitty, milloin lähdetään. Ollaan mietitty, miten selvitään. Ollaan mietitty, miten asunnon etsiminen onnistuisi parhaiten. Ollaan mietitty, mitä sitten yhteiseen kotiin viedään. Ollaan mietitty, että laitettaisiin jo pikkuhiljaa hakemuksia ja asuntokyselyjä menemään. Ollaan mietitty yhteistä tulevaisuutta Turussa.

Vitsit, miten mie oonkaan innoissani!

Ostin tänään kesämekon. Uudet ihanat kengät. Äpylle lahjan sunnuntaita varten. En ole varma, tykkääkö äiti tulevasta dvd-boksistaan. Jollei tykkää, niin mie otan sen itselle ja ostan jotain muuta. Mutta kun ei löytynyt sitä levyä, minkä äippä olisi halunnut.

S kyseli vanhemmiltaan, mitä Kodysta oli tykätty. Ja tiedättekö mitä? Pelkkiä hyviä sanoja. Hooray for me. Hooray for them. Olin kuulemma ollut suloinen, herttainen, oma-aloitteisuuttani oli arvostettu. Kaikkea kivaa, joka toi hymyn huulille. Loistavaa.

Tänään tulee taas yksi jakso Greyn anatomiaa. Uih taas. Olen NIIN RAKASTUNUT tuohon sarjaan. Millään muulla ei keskiviikkoiltaisin ole mitään merkitystä. Loistavaa. Hellyyttävää. Ihmeellistä. Täydellistä jopa.

Ja tiedättekö mitä? En ole ollenkaan epävarma siitä, mitä tunnen, kun katson S:a. Olen onnellinen. Se poika saa minut hymyilemään. Saa minut nauramaan. (Välillä itkemäänkin, mutta sellaisista selvitään kyllä :)) Lähellä ollessa en malta olla koskematta. Illalla en osaa nukkua ilman sitä suloista vieressäni. Ja anteeksi, tämä ei ole ollenkaan minun tapaistani, mutta tämän kerran annan itseni sanoa sen ääneen - seksi on taivaallista.

Taidan tosiaan olla myytyä tyttöä. En mie tällaisia ihan vain lämpimikseni puhu.

Same old song, just a differrent name

2007-05-08T18:28:00.000+03:00

Uusi mie. Hui. Saa nähdä, miten tähän muutokseen osaan suhtautua. Mitä tehdä, etten ihan hukkaa itseni. Mutta hei, jos edellisnimeeni totuin, niin kyllä tähänkin. Ei kai se voi olla ollenkaan sen vaikeampaa :) Edelleen tuolla teksteissä vilisee entinen-mie. Mutta en anna sen haitata. Ei se ole mikään syy vaihtaa blogia kokonaan. Ei voi muutta liian montaa kertaa lyhyen ajan sisällä. Menee jo sekaisin.

Kaikille teille, jotka olette kyselleet, on nyt ilmoitettu uudesta olinpaikasta. Saa nähdä, miten moni teistä löytää perille. Toivottavasti moni, etten joudu teitä kovin kovasti kaipailemaan. Ja kai sitä omien kommentointienkin kautta sitten tekee itseään tykö - niillekin, jotka eivät ole muutoksesta vielä tietoisia. Tyrkyttäminen - siinä vasta fiksu ajatus :D

On tapahtunut paljon kaikenlaista, mutta tuon Vahingon jälkeen en ole osannut istua alas ja kirjoittaa. Nyt kuitenkin palaan, päivitän ja puran. Vaikken juuri nyt.

Seuraava askel on laittaa kamppeet kasaan. Ottaa veroilmoitus mukaan - ensimmäistä kertaa elämässäni joudun tekemään siihen jotain muutoksia. Osaankohan? Uimakampeet laukkuun, ja kaapin tyhjennys eväistä. Ei, en ole menossa kauas. S:n luo, vain yhdeksi yöksi. Mutta kun huomenna on niin paljon kaikkea. Eikä ole mitään järkeä ostaa uutta ruokaa, kun eilen on käyty kaupassa monen kympin edestä. Uudet kengät täytyy käydä vaihtamassa - otin kiireissäni liian isot mukaani. Hennesin paketista osa täytyy palauttaa.

Ajattelin myös soittaa K:lle. En ole itse osannut ajatellakaan, ennen kuin joku tuossa jo kai viikko sitten kysyi - asuuko K jo yhdessä uuden tyttöystävänsä kanssa? Täytyyhän tuo selvittää, jotta tyttö saa mielenrauhan.

Ei tytön nimi oikeastaan voi olla Kody. Mutta muutakaan en keksinyt. Tiedättekö biisin?

KIITOS

2007-05-04T08:01:00.000+03:00

Oi teitä murusia :) Olen jo saanut monia ihania viestejä teiltä - niin sähköpostin kuin kommenttienkin muodossa. Juuri nyt en ehdi niihin vastailemaan, ainoastaan tällaisen yhteisen kiitoksen laitan ennen kuin matka pian suuntaa kohti Ikeaa. Olette kyllä niin ihania, tulee Misalle ihan hyvä mieli! Mie vielä muutosta mietin, ja lähinnä tuon nimenvaihdoksen suhteen. Mikä Misasta tulee? Keksin ehdotusta harkitaan vakavasti :D

I'll be back. Ja hei, kyllä te tiedätte sitten, että se oon mie :)

Vahingossa

2007-05-03T08:24:00.000+03:00

Silti se ei tee tästä lainkaan sen helpompaa.

Niin siinä kävi, että kaikesta salailusta huolimatta S vahingossa piipahti vanhalla blogillani. Ei, en tiedä miten siinä niin kävi. Ja Luojan kiitos, olin vieressä ja ehdin estää vahingon, ennen kuin se oikeastaan edes tapahtui. Edellinen blogini on nyt kuitenkin salasanasuojattu. Taidan olla vainoharhainen. Mutta vaikka S lupasi, ettei blogillani käy, en oikein osaa luottaa. Johtuen puhtaasti siitä, miten K toimi, vaikka toista lupasi. Eikä kyse ole siitä, että täällä lukisi jotain järisyttävää. Ongelman ydin on aivan toisaalla. Tämä on minun päiväkirjani, enkä antaisi paperiversiotakaan S:n käsiin.

Ennemmin tai myöhemmin näin oli käytävä. Tiesihän tuon.

Tämän blogin kohtaloa en ole vielä päättänyt. En tiedä, pitäisikö taas siirtyä ihan uuteen paikkaan? En kuitenkaan tahtoisi. Pidän tästä paikasta. Mutta onko mahdollista, että muutan blogini nimeä? Ja samalla omaa nimeäni? Tuhota ainoastaan kaikki Misaan viittaava, ei koko blogia. Tuntuu haikealta luopua Misasta, mutta en näe tässä paljoa muuta mahdollisuutta. Sillä tahdon edelleen kirjoittaa. Tahdon teidät pitää mukana, sillä teette tästä paljon antoisampaa. Mutta en tahdo, että joudun alkaa karsimaan sanomisiani. Tämä on aivan liian tärkeää minulle, jotta olisin valmis sellaista muutosta tekemään.

Joten, jos ette minua enää jonain päivänä löydä tämän samaisen osoitteen alta, tiedätte syyn. En silti aio kadota. Sähköpostin kautta kerron teille olinpaikkani muuton koittaessa. Toivottavasti pysytte mukana.

misanposti@gmail.com

Ilmoitattehan itsestänne te, jotka tahdotte mukanani matkalla jatkaa :)

Tahtoisin jutella Vapusta. Kertoa asioita muutenkin. Mutta juuri nyt olen liian täynnä tätä kysymysmerkkiviidakkoa blogi-identiteetin muutoksen suhteen.

En edes osaa ajatella, millaisen uuden nimen itselleni löytäisin. Yritän.

Glada Vappen

2007-04-30T13:52:00.000+03:00

Tänään se on. Vappu. Ilmapalloineen ja serpenttiineineen. Simoineen ja tippaleipineen. Kuohuviineineen ja ystävineen. Paitsi ettei mulla ole kuin kahta jälkimmäistä. Eikä niistäkään kumpaakaan ihan vielä. Ja pirun isoja ilmapalloja, joita ei voi puhaltaa normaali-ihmisen keuhkoilla. Pitäisi olla pumppu, mutta se on tainnut muuton yhteydessä mennä hukkaan. Niinkuin kaikki muukin vappusälä. Mutta pääasia taitaakin olla ystävät ja hyvä mieli. Niillä pääsee pitkälle.

OIKEIN IHANAA VAPPUA MURUSET! :)

Paitsi ettei oikeastaan ole vielä sitä rellestykseen vaadittavaa olotilaakaan. Hmh, taitaa olla kaikki hiukan kateissa vielä tässä vaiheessa päivää. Onneksi en ole opiskelija, jonka olisi periaatteessa rymyttävä jo aamusta asti. Onneksi oli aikaa nukkua jonkin aikaa. Onneksi ehdin vielä hyvin suihkuun ja Alkoon ja kaikkialle, minne pitääkin. Onneksi ne tärkeät ihmiset ovat vielä töissä, eikä mulla ole kiirettä vielä yhtikäs minnekään.

Joku joskus blogissaan sitä mietti, että miten on mahdollista, että heti kun herää päviäunilta, tekee mieli makeaa? Ei mitään järkeä. Enhän mie mistään karkeista unta näe :D Näin unta vanhoista ystävistä, joiden kanssa en vain yksinkertaisesti enää viihtynyt. En enää silloin, kun koko vanha poppoo oli kasassa plus muutama vielä lisäksi. Unessa mietin, että näin arvelinkin tämän menevän. En enää ole yksi heistä, olen yksi jostain aivan muusta. Unta kaikki, mutta jotenkin niin todellisen tuntoista. Olen uusi ihminen, uuden elämän kanssa, uusien Ystävien seurassa. Kaveruus ei ole mennyttä, mutta kaikki on vain erilaista. Entinen tiivistäkin tiiviimpi kaveriporukka ei ole enää sitä. Ei ainakaan minulle. Kiitos uudet, rakkaat ihmiset. Tykkään teistä kovasti!

Viikonlopun aikana käytiin S:n kotikotona. Edelleenkään en osaa sanoa, pidetäänkö minusta. En ole varma, mitä minusta ajattelevat. Pyysivät jäämään hetkeksi heidän tytökseen, kun ei kerran ole töitä juuri nyt tiedossa. Ei kai se voi kovin pahaa tarkoittaa, vaikka olikin pilke silmäkulmassa sanottu? Ja kun nyt verrataan (vaikka ei koskaan saisikaan. Tiedän, tiedän.), niin kaikki tämä oli ehkä miljoona kertaa helpompaa, kuin K:n vanhempien kanssa koskaan. Osasin olla oma itseni. Olla rentoutuneena ihmisten seurassa. En tuntenut pahoja katseita. En mitään sellaista, mistä en olisi pitänyt. Kai S:n perhe on enemmän niinkuin meidän ihanaakin ihanempi kotiväki. (On ne niin ihania, en mie ole ollenkaan puolueellinen!)

Oman kodin hassu väki lähetti maailman parhaan Vapun-toivotuksen kuvaviestin muodossa. Mummo mukaanlukien olivat hassutelleet, ja saivat tämän tytön huulille iloisen hymyn. Miten mie noita rakastankaan!

Viikonloppu piti sisällään..

..yhden baarireissun. Kyllä, siellä sittenkin on elämää :D. Äärettömän ärsyttäviä ihmisiä ja kivoja kavereita edelleen. Uskomattoman hyviä ääniä karaokelaulajilla siellä, missä piipahdettiin. Hei, muissa paikoissa, joissa olen käynyt, on taso ollut AIVAN toista.

..kamalan raekuuron, järjettömän tuulen ja vaakatasossa lentävät lumihiutaleet. Ihan niinkuin kohta olisi jo toukokuu.

..mummon luona käynniin. Dementia on kamala asia, ja varmasti ainakin läheisten seurata. Kärsivällisesti jaksoin vastata samoihin kysymyksiin toistakymmentä kertaa, vaikka nolona myönnänkin - en voinut välillä olla hymyilemättä, vaan katselin tauluja ja annoin S:n hoitaa puhumisen.

..niistä kivoista kavereista poiketen yhden ihmisen, joka vain EI tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta. Grr. Pelkkä ajatuskin kiukuttaa. En tiedä, ylireagoinko. Mutta ei kai ole normaalia, että ihmistä kohdellaan kuin ilmaa? S esitteli meidät, eikä herra vaivaantunut edes auton etupenkiltä vilkaisemaan minuun päin näin tapahtuessa. S:n kanssa juteltiin, ja kun herralla tuli asiaa, niin eihän tuo siitä välittänyt. Puhui vain päälle, kuin ei mitään. Edelleen - ilmaa. En mie prkl oo mikään läpinäkyvä, hajuton ja mauton, yhdentekevä pikkutyttö. Puhuivat S:n kanssa jotain tupareista, jotka ehkä lähitulevaisuudessa odottavat. Ja että olenko mie sitten menossa sinne, kun sellainen ilta joskus koittaa? Better think twice.

..yhden aikamoisen vitutuksen, joka kuitenkin piti hillitä kun kerran ollaan ihmisten ilmoilla. Kotiopetukset ovat menneet onneksi oikeaan paikkaan, ja osaan tarvittaessa näytellä, että kaikki on hyvin. Vaikka kiukku kaivaakin reikää sydämeen, niin kahdenkeskeisten hetkien ulkopuolella sitä ei näytetä. Nyt kuitenkin kaikki on oikein hyvin. Kyllä me ollaan vielä olemassa, ei katoamassa minnekään. Toivottavasti virheistä voi oppia.

..ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä lainkaan!, varmuuden siitä, etten ole joutunut K:n kanssa samaan veneeseen. Oh, happy day!

Edit. hieman myöhemmin.
Kai tosiaan olin vielä niin unenpöpperössä tätä kirjoittaessani, että olisi pitänyt vielä lepuuttaa silmiä hetki. En tiedä, ehtikö kukaan sitä huomatakaan, mutta nyt pääsiäisen toivotukset ovat poistuneet ja muuttuneet iloiseksi Vapuksi :D

Ei kai yhteen veneeseen mahdu kovin monta ihmistä?

2007-04-27T11:24:00.000+03:00

Taas yksi päivä, kun saan tehdä ihan mitä itse haluan. Pidän tästä edelleen. Mutten vieläkään ole varma, miten pitkään. Milloin iskee ahdistus siitä, ettei töitä ole? Milloin vapaapäivät alkavat jo tuntumaan työttömyyspäiviltä?

Vielä olen saamassa yhden isomman palkan edellisestä keikkapaikastani. Se kai on asia, joka auttaa jaksamaan vapaapäivät ilman paineita työttömyydestä. Sitten se voi taas alkaa, työttömän ei-niin-ihana arki. Sitäpaitsi työttömyyskassan kanssa on aina niin vaikeaa. Koskaan ei voi olla helppoa, päätöstä ilman kamalaa paperisotaa. Keikkatyön tekeminen on tehty helvetin vaikeaksi. Olisi niin paljon helpompaa kieltäytyä parin päivän keikkatyöstä. Mutta kun ei osaa. Osa minusta kuitenkin ajattelee paperisodan loppumista työtarjouksia miettiessäni. Työtön tai ihan oikeasti töissä. Kaksi vaihtoehtoa, jotka lopettaisivat tämän ainaisen soittelun ja ihmettelyn. Miten sitä osaisi vain kieltäytyä päivän työkeikasta? Kun sitten tuntee itsensä huonoksi ihmiseksi. En osaa suhtautua tähän. En osaa olla työttömänä. Kyllästyttää.

Viikonlopuksi taas mennään S:n vanhempien luo. Tällä kerralla varmaan joudun juttelemaan enemmän. Viettämään aikaa vanhempien kanssa. Ehkä nyt saan enemmän selvyyttä siitä, mitä minusta pidetään. Ehkä saan esimakua siitä, millainen tulevaisuus minulla ja vanhemmilla on. Melkein jännittää, mutta toisaalta taas ei ollenkaan. En ole edes miettinyt asiaa enempää. En osaa ajatella, että minun pitäisi tehdä vaikutus. En osaa olla muuta, kuin oma itseni. Eikä tarvitsekaan. Ensivaikutelman ovat jo saaneet, ja kovasti kyselleet, milloin tullaan uudelleen. Ei kai se voi kovin huono merkki olla?

Pitäisi pakata ja pestä pyykkiäkin ennen sitä. Pitäisi soittaa ja järjestää asiat kassan kanssa oikealle mallille. Pitäisi saada autoa lainaan, jotta voisin käydä entisellä työpaikalla. Pitäisi lukea kirja loppuun asti. Pitäisi katsoa Frendejä. (Kiitos Pikkumiehelle, kun toi pleikkarin lainaan :)) Pitäisi hakea tavarat ystävän luota. Pitäisi hakea postista uusia, toivottavasti uskomattoman ihania vaatteita. Pitäisi käydä kaupassa. Pitäisi siivota ja tehdä ruokaa. Pitäisi käydä lenkillä.

Pitäisi tehdä kaikkea, mutta ennen kaikkea olla huolehtimatta siitä, alkavatko menkat. Ei kai olisi mitenkään mahdollista, että mie olisin itse pian samassa veneessä K:n kanssa? En usko siihen itsekään, mutta en osaa olla pelkäämätä pahinta.

Pitäisi ymmärtää, että tällaisilla asioilla ei leikitä!

Törmäsin entiseen ihastukseeni. Olin siihen poikaan niin tykästynyt silloin baari-ikäiseksi tultuani. Yhdessä vietettiin iltoja, muttei siitä ikinä tullut sen ihmeellisempää. Oli mukava jutella, vuosien jälkeen kuulla ja nähdä. Hassua, miten jotkut asiat tuntuvat vievän hetkessä ikuisuuden taaksepäin. Hassua, miten vuosien jälkeen on niin paljon helpompaa jutella kuin silloin, kun olisi pitänyt. Nyt, kun asioilla ei enää ole mitään merkitystä, sanat tulivat suusta ulos paljon helpommin. Hassua, miten ihmismieli toimii. Muistan vieläkin elävästi, miten silloin kuuntelin Westlifen iki-ihanaa biisiä, ja mietin..

..and once again I'm thinking about
Taking the easy way out

But if I let you go I will never know
What my life would be
holding you close to me
Will I ever see you smiling back at me?

Night after night I hear myself say
Why can't this feeling just fade away?

Tsih, nyt ajatukselle voi jo hymyillä :) Mutta ei se silloin ollut ollenkaan hassua. Ihan oikeita tunteita, joita ei vain saanut sanottua ääneen.

Keskiviikon aikana muutenkin sattui ja tapahtui. Paljon. Kaveri ei ole selvinnyt erostaan ollenkaan hyvin. Alkoholi toi mukanaan ilmeisesti sietämättömiä tunteita, jotka purkautuivat surullisella tavalla. Onneksi poika voi jo ainakin näennäisesti paremmin, ja toivottavasti pääsee jaloilleen pian. Ensimmäinen askel voisi olla muutto uuteen kotiin, pois entisten muistojen alta. Sydämestäni toivon, että kaikki menisi hyvin.

Mie ja S sitten? Major-riita. Joka onneksi saatiin pian selvitettyä. Kaikki on nyt mennyttä, mutta miten sitä voikaan olla NIIN typerä? Olen edelleen kovin pahoillani.

Vapaaehtoistyöstä sain ilostuttavaa ja kannustavaa palautetta. Kiitosta mahtavasta paneutumisesta, kannustavasta otteesta ja konkreettisista neuvoista. Tuollaisesta saa kummasti voimaa taas seuraavaa kertaa varten.

Mikään ei ole arvokkaampaa kuin tämä päivä.

Mennyttä

2007-04-24T23:01:00.000+02:00

Kirjoitin viimein sähköpostia ihmiselle, jolle minun olisi pitänyt kirjoittaa jo aikapäiviä sitten. Kirjoitus sai ajatukset juoksemaan takaisin vähän vanhempaan, jota en oikeastaan ole edes miettinyt enää. Ja taas toisaalta, viime päivien tapahtumien ansiosta kaikki tämä on taas niin ajankohtaista. (Pientä ristiriitaa havaittavissa edeltävien lauseiden kesken ;)) Niin paljon ajatuksia heräsi, että ajattelin niitä vielä vähän jäsennellymmin laittaa tännekin. Mulla on teitä siellä niin monta iki-ihanaa Dr. Philiä, jotka varmasti osaavat taas sanoa jotain kivaa ja mieltä ilostuttavaa :)

K-asioissa liikutaan tulevien rivien aikana..

Voisin oikeastaan aloittaa siitä, kun K kertoi tulevansa isäksi. Kaikki on vielä melko alussa, ja siksi totta kai jonkin verran epävarmaa. Mielestäni K kuitenkin teki miehen työn, kun minulle asiasta jo tässä vaiheessa kertoi. Siitä kaikki kunnia. Viime kerralla asiasta mainitessani olin vielä melkomoisen alkujärkytyksen vallassa, enkä osannut tai edes jaksanut asiaa jäsennellä silloin sen enempää. Nyt ajatukset ovat jo saaneet ihan uudenlaisia ratoja, ja niitä voi ehkä jopa purkaa ulos vähemmän sekamelskana.

Muutaman kyyneleen vuodatin tiedon kuullessani. Enkä oikeasti ollut uskoa korviani. Toistin kai useampaan kertaan lauseita, joissa vilisivät sanat et oo tosissaan, höpötäksie ja kaikki muutkin epävarmuutta kuvaavat asiat. Sitten olin vain hiljaa. Osasin onnitella. Kertoa muutamia näennäisesti järkeviäkin sanoja. Puhelun loputtua olin vain yksinkertaisesti järkyttynyt. Isäksi jo nyt? Vastahan me vielä oltiin yhdessä, ja nyt, parin hassun kuukauden jälkeen K on tosiaan perustamassa perhettä uuden ihmisensä kanssa.

En kuitenkaan osannut tuomita. Sillä tottahan se on, vahinkoja sattuu. Niitä voi sattua itse kenellekin. Ja voihan olla, etteivät omatkaan menkat tule ajallaan. Mitä sitten tekisin? Seksivalistusta tämän kuitenkin luulisi olevan ihan sieltä parhaasta päästä. Sitten KUN menkat alkavat, juoksen pikimmiten tohtoritädin luokse, ja pyydän reseptin, jonka avulla lopetetaan näinkin isolla asialla leikkiminen. Sillä niinhän se on - me ei S:n kanssa olla oltu mitään malliesimerkkejä ehkäisystä huolehtimisen saralla. Kaukana siitä.

Eilen K kävi vielä hakemassa tavaroita, jotka äippä oli kasannut mökiltä. Yritin pyytää K:ta tulemaan edes viideksi minuutiksi sisään. Jotta oltaisiin saatu vaihtaa edes pari sanaa. Olisin saanut onnitella ja sanoa asiat, joita mielessä liikkuvat. En oikein itsekään tiedä, mitä suustani olisin ulos päästänyt. Mutta olisin kuitenkin halunnut yrittää. K ei kuitenkaan suostunut. Vetosi siihen, ettei tahdo tehdä sellaista, mikä mahdollisesti satuttaisi toista. Enkä mie alkanut rappukäytävässä tällaisia asioita juttelemaan.

Loukkaannuin kuitenkin. En pitänyt siitä, ettei minua tahdota kuunnella. Kun olisi oikeasti ollut jotain sanottavaa. Ei kai minulla enää ole oikeutta sellaiseen - loukkaantumiseen, kun asiat eivät sujukaan minulle sopivalla tavalla. Kuitenkin niin tein.

K soitti vielä lähtönsä jälkeen. Olisi halunnut kuulla, mitä mietin. Edelleenkään en alkanut asioista juttelemaan, kun ei kerran ollut halukas niitä kuulemaan silloin, kun olisin ollut valmis kertomaan.

K:n lähdettyä en voinut pitää niitä muutamaa kyyneltä sisälläni. Muutamaa vain. Mutta hyvä, ettei K tullut. Olisivat kyyneleet valuneet hänen läsnäollessaan, enkä mie sellaista tahtonut. Voi olla, että kuvittelin kaiken, mutta olin näkeväni haikeutta myös K:n silmissä. Kai se nyt sitten kuitenkin oli taas yksi etappi eteenpäin. Ja vaikka en kuvittele, että kumpikaan meistä toivoisi jatkoa millekään, mitä on joskus ollut, oli tämä kuitenkin taas yksi uusi tienhaara, joka vie meitä kauemmaksi toisistamme. Se, että molemmat ovat tahoillaan seurustelleet, oli toki jo paljon. Mutta se, että K saa pian vauvan, se on jo jotain paljon suurempaa.

Äiti kertoi asiasta kuullessaan, että epäilee K:lla olleen toisen ihmisen jo minun rinnallani. Kun ei hänen näkökulmastaan voisi tällaista muuten sattua. En mie usko siihen, en hetkeäkään. Olenko sitten liian sinisilmäinen? En usko. Uskon siihen, että kaikki on todella tapahtunut niinkuin minulle on kerrottu. Että uusi ihminen on tullut elämään vasta minun jälkeeni. Että meidän ero ei johdu ollenkaan sellaisista syistä, kuin mitä äiti ehdotti.

En usko, että tämän uutisen jälkeen ollaan enää K:n kanssa niin tiiviisti yhteydessä, kuin mitä ollaan oltu tähän asti. Ainakin hetkellisesti meidän välille tulee syvempi kuilu. Ainakin joksikin aikaa taitaa olla parempi jättää puhelutkin sikseen. Sillä vaikka miten paljon tahtoisin edelleen olla kaveri, en voi sitä yksin tehdä. En voi edelleenkään pakottaa K:ta sellaiseen, mihin K ei itse ole halukas. Niin on aina ollut, ja tulee olemaankin. Se, mitä näin K:n kieltäytyessä juttelemisesta, oli juuri sitä huonoa, mitä näin yhdessäoloaikanammekin..

Sudenpentu on reipas ja rehellinen

2007-04-24T20:47:00.000+02:00

Oi, miten kivaa. Monta tuntia hurahti taas pitkästä aikaa naapurin ystävän kanssa. Hassua, miten kouluajalta voi tosiaan löytää ihmisen, kenestä oikeasti tulee Ystävä. Thanks hon, oli mukavaa.

Olisin löytänyt niin paljon ostettavaa. Mutta kun palkka tulee vasta kuun alussa, niin ei auta kuin odottaa. Aivan hirmuisen suloiset kengät kesän arkisiin hetkiin. Kesämekkoja, joita en tosin nyt uskaltanut kokeillakaan. Palkkapäivänä sitten. Frendien dvd-boksikin pitäisi saada taas kokoelmaa täydentämään. Biletoppi, jonka ystävä tosin oli jo aiemmin ostanut. Huomenna testipäivä, ja päätös omasta ostoksesta. Niin paljon ostettavaa, toivottavasti palkkaa tulee edes jonkin verran. Suhteessa kaikkiin niihin tehtyihin iltoihin ja sunnuntaihin, uskallan toivoa. Ja sillä työputkella on ansaittukin jotain luksuskivaa, onhan?

Mukaan lähti pari pannan tapaista juttua hiuksia koristamaan. (Kyllä, hiukset ON liian lyhyet. Kiinnipitoa luvassa vielä jonkin aikaa eteenpäin. Kunnes joku opettaa, miten tällaisia hiuksia voisi pitää sievästi. Tai kunnes opin hyväksymään sen, että kolme senttiä olikin jotain aivan muuta. Tai sitten, mikä luultavinta, parin kuukauden päästä olen taas suht kivassa pituudessa, ja silloin jätän taas pampulat laatikon pohjalle.) Lisäksi meni rahaa Amarillon ruuan ja siiderin verran. Kyllä, ne käytiin nyt maksamassa. Ystävä ei välttämättä olisi mennyt. Ja myönnettäköön, itseäkin ajatus kovasti houkutti. Mutta viimeistään Keksin kommentti tarjoilijatytön ahdingosta sai minut varmistuneeksi, että on toimittava kuin kunnon kansalaisten ainakin. Sillä olikin seinällä meidän kuitti odottamassa, ja kiitosta tuli, kun käytiin näin jälkikäteen korjaamassa erheemme. Girl Scouts indeed.

Kaksi viinipulloa ja vähän juustoa odottamaan huomista. Hei me mennään!

Naputusta

2007-04-24T11:43:00.000+02:00

Ääh, ihmeellisesti aina välillä blogger minua kiusaa. Edelleen se pieni täydellisyyttä tavoitteleva tyttö kiukustuu, kun yhtäkkiä jokin teksti näyttäytyykin aivan eri fontilla, kuin aiemmat. Koitan pitää silmäni kiinni, olla katsomatta epäkohtaa.

Ei, ei minussa asu perfektionistia. Olen vain joiltain osin niin Pirun Ärsyttävä, pikkutarkka aivan turhista asioista.

Tänään aamulla tiskikonetta täyttäessäni huomasin, että haarukka-veitsi-lusikka-osio oli aivan väärässä järjestyksessä. Kun telineessä on sellaiset pienet reiät, joihin aterimet laitetaan, niin täytyyhän ne olla jokainen juuri siinä omassa kolossaan. Jokaisille välineille on olemassa oma nurkkansa, jossa ne sitten vierekkäin odottavat pestyksi tulemista.

Samoin on kaikkien muidenkin keittiövermeiden kanssa. Erilaiset lasit kuuluvat eri hyllyille. Muovikippojen on oltava omilla paikoillaan kaapeissa. Mie ihan oikeasti eilen uudelleenjärjestin S:n jo kertaalleen kaappiin laittamat astiat.

Olen varmasti maailman ikävin tässä suhteessa, tiedostan sen vallan mainiosti itsekin. Mutta kun edes joillain asioilla on ikioma paikkansa täällä minunkin pienessä kodissa, niin ei kai ole kamalan väärin, että ne tarkalleen pysyvätkin omilla paikoillaan?

En edes ole mikään järjestyksen ihminen.

Sama pakonomainen tarve korjata tulee silloinkin, jos käsialani näyttää jotenkin kummalliselta. Jos vain kyseessä on jokin paperi, jonka voin kirjoittaa uudelleen, teen sen kyllä. Enkä pidä mustekynistä, jotka tasaisin väliajoin päästävät paperille sellaisen mustepaukun. Roskiin sellaiset kuuluvat.

En osaa kirjoittaa blogiinikaan ilman, että tekstin reunat on tasattu. En ymmärrä, missä vaiheessa minusta on tullut tällainen. En ole itsekään huomannut hitaasti hiipinyttä muutosta, mutta tämä tosiaankin on kiusallisen huomattavaa nyt. Kun toisen ihmisen kanssa yrittää sovittaa yhteen pieniä arkisia asioita, huomaakin naputtavansa tuollaisista, OIKEASTI mitättömistä asioista. Olen niin ärsyttävä! En halua olla tällainen. En pitäisi siitä, jos minua kohtaan oltaisiin tällaisia.

What am I to do with myself?

Tylsistymisen tappamiseksi

2007-04-23T17:58:00.000+02:00

En ole tainnutkaan täällä vielä meemeillä yhtä ainoatakaan kertaa? Voi toki olla, että muistan väärin. Mutta väliäkö tuolla edes on. Monessa blogissa tämä on jo pyörinyt, ja taidan koittaa kaikin keinoin väistää työhakemusten tekemisen juuri nyt.. Here we go.

Mitä teit tasan vuorokausi sitten?
Taidettiin juuri olla S:n kanssa kauppareissulla. Sitä ennen btw pelattiin Tosi Pitkästä aikaa Cluedoa - sitä ikisuosikkia silloin joskus. Ostin sen omakseni tuossa vuoden vaihteen jälkeen, ja nyt päästiin testaamaankin. Mutta asiaan palatakseni - kinasteltiin kauppareissulla. Aluksi siitä, mitä kautta on lyhyin reitti (Kiitos netin reittipalveluille, asia selvisi, ja mie totesin olevani väärässä. Kannatti tingata kuitenkin. Miss I'm Always Right.). Sitten jo siitäkin, mitä vauhtia poljetaan. Ja kiukuttelin muutenkin koko päivän. Onneksi itsekin ymmärsin omat kummalliset mielialavaihteluni, ja jopa S jaksoi kärsivällisenä olla kultaisena neidin kiukutteluiden kohteena.

Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
Oi, olipas tylsä nro 7. Osuuspankin kotikonttorin numero. Siellä kotikotona siis, eikä sieltä ole ollut tarvetta Oululaistua tuon pankin suhteen.

Onko sinulla paljon rutiineja?
Onhan niitä. Ainakin aamuisin, kun on töihin lähtö. Kuten Hengetärkin sanoi, muuten tulisi kamala kiire. Rutiininomaisesti toistuvat myös kaikenmaailman tarkastukset. Esimerkiksi sämä jo monta vuotta kuvioissa ollut kuuden-tavaran-sääntö. Alunperin se ystävän kanssa baariin lähtiessä mieliimme painettiin, ja siitä asti on ollut yksi päivien tukipilareita. Meikit - avaimet - pörssi - tupakat - harja - puhelin.

Miksi asut siellä missä asut?
Oulussa asun, koska tämä on lähellä kotikotia, sellaisen suhteellisen kivuttoman matkan päässä, muttei kuitenkaan ollenkaan liian lähellä. Juuri tässä kodissa asun, koska K:n kanssa erotessa oli löydettävä joku oikeasti kiva koti, jossa tulisin yksinäisyyden hetkinäkin viihtymään. Sopivan välimatkan päässä kivoista paikoista. Ystävä asuu ihan nurkan takana. On sauna ja lasitettu parveke. Mitä muuta tyttö voisi kaivatakaan?

Osaatko sanoa kalenteriin katsomatta, monesko päivä tänään on?
Yleisesti ottaen aika harvoin osaan varamasti sanoa. Osaan toki arvata, ja osuuhan tuo joskus oikeaankin.

Koska viimeksi teit itse ruokaa?
Eilen. Jauhelihaperunamuusilaatikkoa. Tänään pitäisi taas kokata, ääh! Joka päivä on sentään vähän liikaa.. Mutta kun on S:n kanssa yhteinen ruokapuoli yleisesti ottaen, ja kun pojat tunnetusti syö vähän enemmän, niin ei se ruoka riitä kovinkaan pitkäksi aikaa. Better get used to it, right?

Muistatko, minkä cd:n ostit ensimmäiseksi?
En ostanut, mutta sain - Jamie Waltersin. Oi, miten se olikaan NIIN ihana ja NIIN kaikkea mahdollista uskomattoman kivaa ;)

Millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
Jalat ristissä jakkaralla, ja vasta kysymyksen luettuani ymmärsin suoristaa ryhtini.

Mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
Auringonpaistetta! Lisää rusketusta typsylle. Ettei olisi kuumetta. Nyt mittari näyttää lämmön nousseen. H-ystävän näkemistä. Ei liian noloa Amarillokeikka ruuanmaksun merkeissä. Ehkä jotain kivaa sähköpostiakin? Oon miekin, en itse saa vastailtua kenellekään - ANTEEKSI - ja sitten kaipaan toisten posteja niin kovasti.

Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
Nykyisessä suhteessa niitä on tosi vähän. Eikä mitään sellaisia, mitä olen tietoisesti jättänyt kertomatta. Siitä osasta mie tässä meidän jutussa tykkään, että asioista voidaan jutella ihan oikeasti.

Näetkö paljon unia? Kerro viimeisin.
Aika paljon. Viime yönä näin ihmeellisen todellisen tuntoista unta, mutta arvaapas, muistanko sitä enää. En. Ollenkaan. Mutta edellisyön painajaisen kyllä muistan. Siinä joku taas yritti tappaa. Kuinkas muuten.

Aistitko, jos sinua tuijotetaan?
Joskus. Jos tiedän, että joku katsoo, en osaa olla mitenkään päin. Noin niinkuin normaalitilanteissa. Poikkeuksiakin toki on.

Ketä kättelit viimeksi?
Mahtoipa olla S:n jotain kaveria, kun oltiin siellä kotikonnuilla käymässä? Oli muuten taas yksi oikeinkiva S:n kampsu. Kiva, kun niitä on. Kesää odotellessa :D

Mitä näet, kun suljet silmät?
Juuri nyt en jaksa nähdä paljoa mitään. Väsyttää kamalasti. Mutta nykyään olen nähnyt tähtiä välillä.. Ne ei oo kivoja.

Taas se alkaa.. Kaupunkikisa.

2007-04-23T14:22:00.000+02:00

Keltaisesta vaaleaksi hetkessä. Eikä koko lystistä tarvinut maksaa mitään ylimääräistä. Lisäksi taas ihana päähieronta pesun yhteydessä. Tytöllä on taas kiva tukka ja hyvä mieli!

Tänään on taas puhuttu siitä muutosta. Kun niin paljon tekisi mieli lähteä. Edelleen. Ja kai jopa enenevissä määrin. Ensimmäistä kertaa etsittiin myös S:lle työpaikkaa. Katseltiin ja ihmeteltiin. Huomenna sitten soitan sinne ja tuonne. Mutta tuleeko se huominen tosiaan? Voidaanko me tosiaan olla tekemässä niin isoa ratkaisua, että lähdettäisiin? Onko mahdollista vain mennä, käydä katsomassa? Tottahan on, ettei minkään tarvitse olla pysyvää.

Jos lähdettäisiin, olisi mietittävä yhtä merkittävää asiaa. Yhteistä asuntoa. Olen suoraan sanonut, etten olisi sellaiseen välttämättä vielä halukas. Jos asuttaisi Oulussa, yhteistä kotia ei ihan heti tulisi. Ei siksi, etten usko sen joskus olevan mahdollista. Vaan siksi, että todellakin tarvitsen omaa tilaa. Omaa kaikkea ja ihan mitä vain.

Vaikka nytkin ollaan samassa asunnossa periaatteessa jokainen yö, ei minusta käytännön asioiden vuoksi ole järkevää kantaa tavaroita yhteiseen kotiin. Eikähän me oikeasti olla S:n kanssa samaan osoitteeseen siirtymässäkään, ei vielä aikoihin. Mutta tuo Turkuun yhdessä lähteminen jollain tapaa kyllä.. no, velvoittaisi siihen. Vai? Ei näistä asioista tarvisi edes puhua vielä tässä vaiheessa, ellei mahdollisesti oltaisi yhdessä vaihtamassa paikkakuntaa. Ja toisaalta tuntuu ihan naurettavalta pyytää toista lähtemään mukaan, ja sitten kuitenkin ehdoksi laittaa sen, että yhteiseen kotiin ei sitten muuteta. Periaatteessa miksi ei, mutta suurempi kysymys taitaa kuitenkin nyt olla - miksi joo?

Ollaanhan me paita-ja-peppuiltu S:n kanssa ihan tosissaan koko tämä aika, kun ollaan yhdessä oltu. Ei olla nähty mitään syytä nukkua eri osoitteissa, ellei siihen ole ollut mitään tarvetta. Töihin kun molemmat ovat päässeet yhtä lailla kummastakin paikasta. Baareilut, kyläilyt tai muut ovat toki asia erikseen. Mutta noin niinkuin yleisellä tasolla.

And everywhere I am, there you'll beee..

Hemppismusiikkia ihan tilanteeseen
sopimattomalla tunnelatauksella.
Mutta kun nuo sanat :D

Edit. klo 16.50

Ihania asioita pyörii mielessä. Tahdon keskittyä hetken ajan vain niihin.

1)
Hassua, miten pienet sanat tekee iloiseksi. Entisen työkaverin kanssa vaihdettiin tässä eräänä päivänä viestitse kuulumisia taas pitkästä aikaa. Kerroin uudesta ihmisestä elämässä. Mahtavaa! Vaikka kyllä minä tiesin ettei sun anneta kauaa sinkkuna pyöriä. Anna sen nyt hemmotella sua, sen olet ansainnut. Jostain syystä hymy nousi huulille. Oon mie jotain hyvääkin tehnyt, kun minusta nuin kivasti ajatellaan.

2)
Toiset mukavat sanat tulivat viestin muodossa, S töistä minua muisti. Ei, ei mitään ihmeellistä. Vaan ylipäänsä se, että saa toiselta mukavan viestin. Kun yleensä puhelin ei piippaa. Ei ole viestinkirjoittaja-tyyppiä. Mutta toisaaltahan nämä erityitapaukset on sitäkin hymyäaiheuttavampia.

3)
Viikonloppua oli ilostuttamassa Pikkumies. Tuo rakas kaveri, joka jo kovaa vauhtia on kasvamassa isoksi. Ei vielä liian isoksi kuitenkaan. Edelleen iltaisin pitää silittää ja rapsuttaa ennen nukkumaanmenoa. Halitaan ja rutistetaan rakasta. Se on yksi asia, josta ehdottomasti meidän perheessä tykkään. Meillä halataan paljon. Tullessa ja lähdettäessä. Sitä läheisyyttä ja lämpöä, jota ilman ei osaisi olla.

4)
Parveke ei voisi olla paremmassa paikassa suhteessa auringonpaisteeseen. Keskipäivän jälkeen auringonsäteet ihan oikeasti kuumentavat nuo muutamat neliöt, ja voi leikkiä, että on kesä. Lukea kirjaa ja nauttia, ja samalla saada ne kaivatut rusketusraidat. Katselen muita naapuruston parvekepaikkoja, eikä niitä totta tosiaan ole siunattu yhtään niin kivalla paikalla noin niinkuin Misan näkökulmasta. Kerrankin näin!

5)
Irinan uusi levy Liibalaaboineen toimii. Irinaan olen tutustunut paremmin vasta näiden viimeisten kuukausien aikana, kun elämä heitti kuperkeikkaa. Tänä aikana olen hankkinut levyhyllyyni kaikki kolme albumillista kulutusta kestävää musiikkia. Niin Loistavaa!

Hui minkälainen tunne,
mä tahdon sut omistaa
purkkiin laittaa
ja tarvittaessa vapauttaa

6)
Ja viimeisenä Singstar. Tarvitseeko sanoa enempää?

Vauvauutisia

2007-04-17T16:15:00.001+02:00

Näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että tekstiä blogiin syntyy todella harvakseltaan. Ja sitten kun on aikaa istua alas, tekstissä ei ole päätä eikä häntää. Sanottavaa on kamalan paljon, eivätkä ne oikein jäsenny järkevästi. S:n ollessa täällä, en halua kirjoittaa. Kyse ei ole siitä, että tarvisin jonkinlaisen rikkumattoman rauhan kirjoittaessani. Blogin paikka kun on edelleen salainen, enkä aio sen antaa paljastua. Jokaisen vierailun jälkeen pyyhin sivuhistorian salamyhkäisenä.

Ollaan tehty vanhempien-tapaamis-reissut. Ensin ajeltiin meidän mökille (oi, miten siellä rakastankaan olla!), jossa S sai tavata meidän äipän, isäpuolen ja Pikkumiehen. Ensimmäinen kerta mökillä ilman Karvaturria. Hiljaiselta ja autioltahan siellä tuntui. Kaipaan sitä rapsutettavaa niin kovasti. Ensimmäinen mökkikerta myös sitten minun ja K:n eron. Ei tuntunut kummalliselta, vaikka niin odotinkin. Olin silloin joskus varma, että muutamia kyyneliä täytyy ikävää purkaakseen vuodattaa. Mutta kaikki on kuin onkin mennyt niin paljon paremmin, kuin olin ikinä uskonut. Minulla on hyvä olla näin. Pieni hassu ajatus rinnassa kuitenkin liikahti, kun K sattui soittamaan juuri mökillä ollessa. Kaikesta huolimatta mökkeily oli oikein onnistunut. Mukana oli uusi Singstar, jota mie niin rrrakastan. Watch out world, here I come!

S:n vanhempien tervehtiminen oli jokseenkin pikaisempi, joka sopi mulle vallan mainiosti. Toisaalta kyllä mietin, ettei mikään voi mennä niin huonosti, kuin meni K:n vanhempien kanssa. Ainakin sain osakseni hymyilyä, ja ainakin päällepäin välittynyttä hyvää mieltä. Mene ja tiedä, mitä minusta oikeasti tykättiin. Mutta ainakin seuraava kerta tulee jo olemaan helpompi, kun ihan ensimmäiset sanat on nyt vaihdettu.

Koko matkan ajan Eemuska kulki matkassa - autossakin kainalossa katseli maisemia. En ole ollenkaan varma, olenko jo pian kaksikymmentäviisi-vuotias. Yhtenäkin yönä näin unta, jossa Eemu oli mennyt hukkaan. Itkin vuolaasti, kuin pikkulapsi. Todellisuus onneksi kuitenkin koitti, ja heräsin Eemu kainalossa.

Kärppiä on juhlistettu, tuhansien ihmisten joukossa. Hyvillä mielin, mutta kylmissään. Hrr, Oulun tuuli alkaa käydä jo legendaariseksi. Lopulta suuntana Onnela, ja uuden kaverin kanssa jutustelu. Maailma on pieni. Niin eri porukoista olevat ihmiset olivat kuin olivatkin vanhoja kavereita. Hassua. Yksi plussa liittyen minun ja S:n suhteeseen - mie tosissaan tykkään suurimmasta osasta S:n kavereita. On kiva olla ja istua iltaa, jutustella ja tuntua kuuluvansa joukkoon (no, ainakin jossain määrin :)). Ja kun ihan totta puhutaan, niin odotan kesää, ja yhteisiä hetkiä. Mitään sydänystäviä tuskin tulen löytämään, mutta yhteisten juttujen löytyminen ja seurassa viihtyminen ovat jo paljon nekin.

Tiedättekö tunteen, kun on odottanut kampaajalle pääsyä kuusi kuukautta. Se riemu, kun hetki viimein koittaa. Saa antaa hiuksensa ammattilaisen käsiin, ja odottaa uuden muutoksen saapumista. Ja sitten, kun väriaine on pesty, koittaakin suuri pettymys. Hiukset eivät näytä ollenkaan sellaisilta, kuin niiden pitäisi. Leikattu on aivan liikaa, eikä väri miellytä silmää ollenkaan. Ja sitten kun soitat päästäksesi korjauttamaan lopputuloksen, saatkin ajan vasta päivien päähän. Joten tässä sitä ollaan, keltatukkainen Misa, joka täysin normaalista poiketen pitää hiuksensa visusti kiinni kotoa ulos astuessaan. Mutta kaikkeen kai tottuu. Tottuuhan?

Työttömyys on taas toistaiseksi arkea. Nautin näistä muutamista päivistä, kun ei ole kiirettä minnekään. Olen ehtinyt tehdä kunnollisen siivouksen. Nähdä kavereita. Käydä kaupungilla. Nauttia auringosta. Olen nähnyt ensimmäiset hyppynaruilijat, rullaluistelijat ja patiot. Nauttinut kirjasta kuumalla parvekkeella, ja omat silmäni ihan selvästi huomaavat hurjat rusketusraidat. Olen ehtinyt tehdä kaikkea sellaista, mille tuo minun jokailtainen töissäolo ei antanut mahdollisuutta.

Mutta tätä mukavuutta ei kestä kauaa. Pian tulevat rahahuolet ja ahdistus. Töitä olisi löydyttävä jo. Hakemukset lähtevät matkaan, ja joku jossain ihastuu minuun. Ihastuuhan? Sieltä minun vakituisesta työpaikasta oli yhtenä päivänä soitettu useampaan kertaan. Koitin soittaa takaisin, muttei enää vastausta. Mutta mie EN mene sinne, enenen. En tahdo nöyrtyä. Ei minua saa kohdella tällä tavalla. Odotetaan, jos soittavat takaisin vielä. En aio itse tehdä asian eteen mitään. Keskityn muihin, itseäni miellyttävämpien työpaikkojen hakemiseen. Hakemuksia lähtee pääasiassa Ouluun, mutta olen päättänyt rohkaistua, ja lähettää pari hakemusta myös Turkuun. Työhakemus kun ei vielä ole päätös mistään. Tällä tavalla vain pidän oveni avoinna.

Paljon on tapahtunut, pientä ja suurta.

Olen päättänyt ryhtyä seksilakkoon, kun ehkäisystä huolehtiminen ei tunnu olevan ollenkaan sellaista, kuin sen pitäisi olla. Helpommin sanottu kuin tehty. Ehkä kuitenkin helpompaa olisi kävellä lääkärin luo, joka kirjoittaisi reseptillisen pillereitä.

Pikkumiehen uusine Olavi-skeittilautoineen piti saapua tänään ilahduttamaan Oulua. Mutta kun mulla meinaa nousta kuume. Miksi juuri nyt? Miksen ole sairastanut ikuisuuksiin, ja juuri tälle viikonlopulle jokin bakteeri on päässyt käsiksi elimistööni? Syy voi tosin olla myös tuossa Kärppäjuhlinnassa, jossa ehkä mahdollisesti saatoin palelluttaa itseni.

Eilen käytiin ystävän kanssa Amarillossa syömässä. Ruoka ei ollut ollenkaan niin hyvää, kuin olen sen aina olettanut muiden tilaamana olevan. Tämä on tätä perinteistä valinnanvaikeutta, ja kaverin-lautanen-näyttää-aina-paremmalle-syndroomaa. Pari tuntia Amarillosta lähdön jälkeen tajusin, ettei oltu muistettu maksaa koko lystistä penniäkään! Tyrskien soitin ystävälle, jonka kanssa mietittiin jatkosuunnitelmaa. Täytyy kai tuota nöyränä tyttönä anteeksipyytäen käydä maksamassa ostokset.

Ja sitten viimeisimpänä, muttei ollenkaan vähäisimpänä. Maailman paras uutinen, jota on odotettu. Kauan. Isoveli ja vaimo saavat vauvan! Ensi jouluna matkassa mukana pitäisi jo olla pieni käärö, joka kummiksi mie taidan päästä. Ihanaa. Olen onnellinen. Kaikki meni sitten kuitenkin juuri niinkuin piti.

Edit. klo 13.50
..puhelimitse sain kuulla lisää vauvauutisia. K soitti ja kertoi, että heille on uuden tyttöystävän kanssa tulossa vauva. Miksi helvetissä se sai minut surulliseksi? Ensireaktio voi toki olla toista, kuin mitä sitten lopulta ajattelen. Mutta iso asiahan tämä on, joka oikeasti koskettaa. En oikein osannut sanoa mitään. En kai ensin edes uskonut, mutta ymmärsin kuitenkin onnitella. Onko minussa jotain vikaa, kun en osaa aidosti iloita?

Töiden lomassa voi oppia paljon

2007-04-13T13:45:00.000+02:00

Hei, blogger on muuttunut suomenkieliseksi. Kummallista lukea ihan omalla kielellä näitä kaikkia sanoja :)

Kärpät. Loistavaa. Ihan sen suurimman jääkiekkofaniuteni olen matkan varrella kadottanut. Tällä kaudella kävin kaksi matsia katsomassa. Tvstä seurasin vähänlaisesti. Mutta nämä isoimmat pelit kyllä. Takana kahdet MM-kisat, ja lisää varmasti tulee. Jollain tasolla kaipaan penkkiurheilua, mutten ole valmis uhraamaan siihen enempää aikaa. Joka tapauksessa - hymyilyttää. Eilisillan olin töissä, ja juuri kun istahdin sitä viimeistä erää katsomaan, alkoikin hässäkkä. Vasta paljon myöhemmin sain kuulla pelin tuloksen. Harmitti, kun ei itse saanut nähdä.

Eilen piipahdettiin kaupungilla, jossa kyllä töiden jälkeen oli se suurin hulabaloo jo ohi. Onnela tosin pullisteli väenpaljoudesta, ja tiedättekö - siellä olisi sinkkutytölle ollut tarjontaa jos jonkinmoista. Onhan selvä, että pojat ne tällaisina iltoina kansoittavat baarit. Poikien kanssa oli mukava piipahtaa, ja S:n kanssa oli hyvä olla.

Eilen töissä juteltiin pitkään yhden työkaverin kanssa suhteiden kiemuroista. Ollaan yllättävänkin saman tyyppisessä tilanteessa molemmat tahollamme. Sain paljon hyviä neuvoja, ja viisaita ajatuksia. Voi, kun itsekin osaisi ajatella asioita tuolla tavalla. Ehkä miekin nyt osaan, edes hitusen verran? Ehkä seuraavan kerran jätän booze-talking-keskustelut käymättä, ja avaan suuni vasta aamulla. Ehken avaa silloinkaan. Ehkä vain olen tyytyväinen siihen, mitä on. Ehkä osaan arvostaa kaikkea sitä hyvää, mitä meistä löytyy. Ehkä se kymmenen prosenttia on kuitenkin aika vähän. Ehkä en sano, mitä toisen pitäisi tehdä, vaan annan tehdä kaiken juuri niinkuin hän itse haluaa. Ehkä osaan nyt olla, ja antaa toisen elää valitsemallaan tavalla. Ja ehkä sitten, jos kaikki onkin liikaa, lähden.

Huomenna me otetaan suunta kohti kotikontuja. Ensin mennään meidän mökille äippää ja muita moikkaamaan. Sitten kai Rovaniemen kautta (pientä perheenlisäystä kurkkaamaan) S:n vanhempien luo. En osaa ajatella, että tämä olisi iso askel. Vanhempien tapaaminen. Ainakin meidän äpy ja muut tietävät, ettei se automaattisesti tarkoita sen Suuren Rakkauden löytymistä. S:n vanhempien tapaamista en ole vielä ehtinyt jännittää lainkaan. Saa nähdä, miten hermoraunioksi muutun, jahka päivä lähenee. Mutta muistatteko K:n äidin? Asiathan ei yksinkertaisesti voi mennä yhtä huonosti? Eihän? Lupaatteko?

Tähän ajatusten sekasoppaan lisään vielä yhden. Juttelin tänään vastaavan ohjaajan kanssa, keikkapaikastani siis. Tällä hetkellä keikkalaisen tarvetta ei ole, kun kaksi vakihenkilökuntaan kuuluvaa palaa takaisin työympyröihin. Mutta sain kuulla, että minulle soitetaan heti, kun vain jotain ilmestyy. Että vastaava ohjaaja on saanut kuulla minun löytäneen oman paikkani talosta hienosti. Tällaista lisää. Varmuutta työhön ja omaan tekemiseen. Ammatti-identiteetin kehittymistä. Ja ennen kaikkea - hyvää mieltä.

Älä koskaan keskeytä, kun joku imartelee sinua.

Hip-hip-hippailua

2007-04-10T15:48:00.000+02:00

Unta on riittänyt ties miten pitkään. Riittäisi vieläkin, mutta kun ei kehtaisi ihan koko päivää vain olla. Blogimaailmassa seilaamiseen on ruhtinaallisesti aikaa, joten käytän tämän hyväkseni. Kävin lueskelemassa, ja taas bongasin uuden blogin suosikkeihini. Lista alkaa olla jo pelottavan pitkä. Miten monta blogia voi oikeasti aktiivisesti seurata? Miten monen ihmisen elämän kuvioissa ehtii pysyä matkassa? Ihania ihmisiä on kyllä löytänyt täällä liikkuessa. Kuvioissa pysyy kyllä matkassa, kun vain itse niin päättää. Olen ihastunut ihmisten tapaan kirjoittaa. Olen ihastunut ihmisten tapaan olla ihmisiä. Sellaisia herttaisia, joiden kanssa voisin helposti nähdä itseni ystävystyvän.

Aamun olen aloittanut kyynelillä. S:n kainalossa mietin meidän suhteen tulevaisuutta. Onko sitä? Kyyneleet valuivat poskille ajatuksesta, jossa meitä ei enää olisi. Etten enää koskaan saisikaan olla juuri siinä. Siinä kun on hyvä olla. Lämmintä ja turvallista. Tunne siitä, että minusta ihan oikeasti välitetään.

Eilen ystävän kanssa käytiin pitkät suhdekeskustelut. Miten eri tilanteissa me ollaankaan. Mie en ole S:n kanssa joutunut epäröimään sitä, tykätäänkö minusta. En ole joutunut ihmettelemään, miksi puhelin ei soi. Alusta asti minua on pidetty hyvänä. En ole joutunut niitä jokaisen suhteen alkuun liittyviä pieniä kysymysmerkkejä lukuunottamatta ihmettelemään, missä mennään. I'm one of the luckyones. En ole joutunut kurkkimaan puhelinta, joka ehkä olisi äänettömästi tuonut viestin perille. Toisin kuin ystäväni, joka kokee, että on itse osapuoli, joka välittää enemmän.

Sitten on toinen puoli. Epävarmuus siitä, onko tässä se ihminen, kenet voisin nähdä omana rakkaanani sitten pitkänkin ajan päästä. On liian paljon asioita, joita joudun ihmettelemään. Punnitsemaan, onko paha mieli tämän arvoista. Onko toinen sellainen ihminen, jonka arvot kohtaavat omani. Kun 90 prosenttia ajasta on ihana olla, painaako se enmmän kuin se kymmenen prosenttia paskaa? Ystäväni taas - kaikki on sillä saralla hyvin.

Miksi seurustelu on niin vaikeaa? Miksi on aina jotain, jonka vuoksi täytyy ihmetellä. Miksi on epävarmuuksia, joita täytyy pohtia? Miksei kaikki vain voi olla helppoa? Miksei toinen voi olla juuri sellainen, kuin hänen toivoisi olevan? Miksi kaksi maailmaa usein kohtaa niin vaikeasti? Miksen itse ole erilainen?

Hippailua. Onnelan muodossa. Suhteen kysymysmerkkien muodossa.

Äipälle eilen kerroin kulkevani baarissa silmät kiinni. Auki nuo kuitenkin olivat. Ja näkivät asioita, josta pitivät. Missä myydään laseja, jotka näyttävät silmille vain asiat, jotka tekevät niille hyvää? Mistä voin ostaa silmälaput, jotka estävät katsomasta vieraisiin pöytiin? Miten löydän itsestäni ihmisen, joka yksinkertaisesti vain välittää niin paljon, ettei välitä mistään muusta?

Miten voisin salakavalasti sujauttaa S:n silmille lasit, jotka muuttaisivat hänen näkökantaansa? Toisivat meidät lähemmäksi toisiamme silläkin tasolla, jota niin kovasti kaipaan?

Glad påsk

2007-04-08T21:29:00.000+02:00

Pääsiäisen ajan työt ovat sujuneet moitteettomasti. Nuoria on vain muutama, ja aikaa yhteiselle kivalle on kerrankin tarpeeksi. Ollaan katsottu elokuvia, käyty syömässä, juteltu ja oltu vain. Paikalla olevat nuoretkin selvästi nauttivat olostaan. Niinkuin me aikuisetkin. On mukavaa, kun ei ole kokoajan kiire jonnekin. Ehtii istahtaa ja olla vain.

Toisaalta toki olisin mielelläni mennyt pääsiäspyhät vapailla. Rellestyttäisi kyllä. Eilen uskalsin lähteä kaverin poikaystävän bändin keikalle. Kun tälle päivälle töihin meno oli vasta niin myöhään. Oli mukavaa. Nähdä toista vanhaa kaveria pitkästä aikaa. Mutta tapeltukin ollaan. En kestä tuollaista alkoholinkäyttöä. Ja näihin asioihin meidän riidat aina liittyykin. Siihen, kun toinen ei vain osaa juoda minun näkökulmasta normaalisti. Mutta sitten kun arki on sitä normaalia, kaikki on hyvin. Silloin hymyilen, ja olen onnellinen.

Huomenna tiistai-vapaan kunniaksi lähdetään Oulun yöhön ystävän kanssa. Miten mie jo ootankaan. Toivottavasti vain jaksan. Töitä tosin on kymmeneen saakka, mutta ehtiihän tuota. Ystävä joutunee kuutelemaan S-höpinöitäni. Tarvitsen mielipiteitä asioihin. Tarvitsen tilaa purkaa nämä kaikki ajatukset. Tarvitsen ystävää. Onneksi minulla on kuunteleva korva. Juuri sellaista tarvitsen. Juuri nyt.

Tee voitavasi parhaan kykysi mukaan, missä oletkin.

Se pakollinen Idols-postaus

2007-04-06T19:18:00.000+02:00

Tällaista mieltä vuoden ehkä tärkeimmästä tapahtumasta.

Annan ensimmäinen biisi oli kiva. Katsokaas, mitä ihmettä mie oikein puhun :) Ensimmäistä kertaa Anna toi sitä jotain, mistä miekin tykkään. Ari. Arin ensimmäinen ei ollut ihan loistelias, mutta johtunee siitä, että tässä mielentilassa kaipaan jotain hemppishöpinää. Hieno ääni pojalla kuitenkin! Melkein nolottaa sanoa, mutta näistä kahdesta ehkä valitsisin Annan.. Anna1-Ari0

Annan toinen. Ei, ei.. Tuomareiden valinta minun mielestä näytti sen, mihin Anna ei pystynyt. Mikä ei tietenkään ollut tarkoitus. Mutta, mönkään meni. Arin toinen puolestaan antoi Arin äänestä niitä molempia puolia - sitä kaunista ääntä, mutta myös erilaista laulutaitoa, jota tuollaisissa rokimmissa biiseissä tarvitaan. Epävieristä? En mie ainakaan Aria kuunnellessa sitä edes huomaa. Anna1-Ari1

Nro 3. Annalla oli kiva mekko ja kukka hiuksissa. En ymmärtänyt puolta sanaa biisistä, mikä vei aika paljon kokonaisuudesta. Lyriikat kun on itselle aina tärkeitä, ja jo ensimmäisellä kuuntelukerralla olisi saatava edes aavistus siitä, mistä puhutaan. Toisaalta, sellaista taustakuunneltavaa musiikkia kyllä. Arin omasta valinnasta ei kai kukaan voi olla tykkäämättä? Tuomarien kommentit, herkistelyt, kaikki ne kauniit sanat. Olen - taas kerran - myyty. Juuri tätä. Enemmän. Lisää. Loputtomiin saakka. Voi. Omia pisteitäni kun jaan, niin otan oikeuden antaa yhdestä biisistä enemmän kuin yhden pisteen. Anna1-Ari102

Viimeiset biisit. Ariariari. Muuta kai ei tarvitse sanoa. Lopullinen mielipide on muodostettu. Ja yhtään omaan pussiin vetämättä - Ari voittaa tämän kyllä. Eikös?

Tulos ei ollut yllätys. Muuta kuin siltä osalta, että Annallekin tosiaan tuli yksi piste. Minun Anna-angstailuiden jälkeen en olisi sitä uskonut.

Lisäksi mieltä ilostutti Panun äänen kuuleminen yhteisbiisissä. Mikä ihme siinä pojassa oikein on?

Sitä paitsi, täällä on KYLMÄ. Parvekkeen oven lukko on rikki, ja huoltomies tulee vasta tiistaina. Ovi on raollaan kokoajan, ei sitä saa kiinni ollenkaan. Onneksi on lasitettu parveke. On koitettu tukkia ovea kaiken maailman vilteillä. Tai mie oon nyt viimeiset yritykset tehnyt, kun pääsiäisbiletys vei S:n mukanaan.. Paljon peittoja päälle, villasukat jalkaan ja Eemu kainaloon. Niillä pärjää pitkälle.

Jaksaa taas aamulla nousta töihin.

Silmät avaava Ruotsi

2007-04-05T08:21:00.000+02:00

Ihana vapaapäivä. Sain kuin sainkin herättyä ajoissa. Kiitos S:lle, joka lähti töihin. Ollaan kyllä jo siinä tilanteessa, jossa toinen herää ja touhuaa hiljaa. Olen ollut tarpeeksi aamuäreä, jotta tilanne on muuttunut sitten edellisten sanojeni. Tällä kerralla minua ei tosin herätetty, vaikka sitä toivoinkin. Sanoilla on siis ollut liiankin suuri vaikutus :)

Mutta reissupäiväkirjaa teille murusille.

Torstaiaamuna aikaisin punainen auto kaarsi pihaani, ja mie kimpsujeni kanssa sisälle. Tytöt haettiin kyytiin, ja lähdettiin kauniissa auringonpaisteessa ja lämpimässä ilmassa kohti Turkua. Lehtiä, juttelua, mukavaa seuraa. Auton radio oli ainoa miinus, jota löysin. Kun kaiuttimet ovat autossa vain takana, ei musiikista yksinkertaisesti kuulunut etupenkkiläisille mitään. Ei ilman, että takapenkin tyttöjen korvat olisivat olleet koetuksella. Onneksi on puhelimen radioliitäntä, jonka avulla ajajan matka ei käynyt liian tylsäksi vaikka tytöt nukkuivat.

Turussa oltiin hieman aikataulusta myöhässä, ja L-ystävän näkeminen täytyi siirtää. Lauantaina sitten. Haettiin matkaevästä, yhdet pussikaljat ja siirryttiin terminaaliin. Viking Linen yhdeksännen kannen hytistä löytyi pian neljä väsynyttä matkaajaa. Lopulta kaksi oli joukosta poissa, ja A:n kanssa suunnattiin askeleemme kohti sitä suomalaisille tarkoitettua illanviettopaikkaa. Setti upposi täydellisesti, ja ilta oli muutenkin onnistunut. Neljän aikaan kömmittiin nukkuvien ystäviemme seuraksi hyttiin. Onnistuneesti unohdettiin täysin jo kolmen tunnin kuluttua edessä siintävät Tukholman valot.

Väsy oli arvatenkin suuri, mutta krapula onneksi vain puolikas. Sängystä ylös, aurinkolasit silmille, ja menoksi. Bussissa ripsiä mustaksi, ja suunta kohti Vanhaa kaupunkia. Kaunista. Äärettömän ihania rakennuksia. Kaunis ja lämmin ilma. Teetä ja sympatiaa. Italialaisen pasta-annos, jonka avulla taas jaksoi eteenpäin. Kuninkaan linna ja Storkyrkan. Siiderin ääressä voimien kerääminen. Paljon valokuvia. Epätoivoista shoppailua. Miten on mahdollista, ettei Tukholmasta löydy yhtä ainoaa ostettavaa paitaa? Lopulta laivalle suuntasi väsynyt tyttöjoukko, yhdellä matkassaan uudet ihanat valokuvakehykset ja baarinkestävä toppi. Oli mukavaa puhua ruotsia taas pitkästä aikaa. Kun ei Oulussa tee ruotsinkielellä yhtikäs mitään.

Väsynyt. Seisomalihakset joutuivat Todella Kovalle Koetukselle. Seinistä onneksi sai tukea, ja laivaan saavuttaessa ehdittiin vielä nukkua pienet päiväunet.

Taxfreessä ostoksia melko maltillisesti. Väkinäinen yritys olla oikea ristelilijä. Muutamia siidereitä, jotka eivät oikein tehneet tehtäväänsä. Väsy oli liian suuri, eikä bilehile jaksanut herätä. Hytissä kuitenkin vasta kolmen jälkeen, ja aamulla taas herätys hyvissä ajoin kolmen tunnin yöunien jälkeen.

Aamupala Turun Sinisessä junassa. Piipahdus Hulluilla päivillä, josta kolme kivaa kirjaa kotiin lukemiseksi. Niitä olisi ollut vaikka kolmekymmentä, mutta jotain rajaa. Ihana kaupunki. Rakastun aina uudelleen. Tahdon lähteä. Muutama paikka, jonne pitäisi soittaa. Kysellä töitä. Alkaa aina vain enemmän tuntua siltä, että elokuussa löydän itseni aivan jostain muualta kuin Oulusta. Pelkkä ajatus innostaa kovasti. "Olen Misa Turusta." Tuossa lauseessa on jotain, mikä saa minut hymyilemään :)

Lopulta Turun linna. Kamalan jyrkkiä nousuja sille väsyneelle tyttöjoukolle. Mutta kiva kun käytiin. Ihan ensimmäistä kertaa. Olen jotenkin onnistunut aina kiertämään tuon paikan, vaikka niin lähellä olenkin ollut. Saatiin leikkiä linnanneitoja. Ja syödä kevään ensimmäiset tuoreet mansikat. Koskahan Oulun toriin saataisiin jotain samanlaista, mitä niin monilta muilta toreilta löytyy? Joskaan en ihan ymmärrä, miten ihmiset oikeasti ostavat pajunkissoja.

Vielä hetki Turussa, ennen kotiin suuntaamista. Ystävä ja toinenkin jäi näkemättä. Harmittaa. Mutta kun ei ole kuin hetki aikaa, ja aikataulut eivät tällä kerralla kohdanneet. Onneksi heinäkuulle on jo suunniteltu pidempi reissu ystävän luo. Silloin on aikaa vaikka mihin. Odotan jo uudenkin ihmisen tapaamista. Kiva tämä blogimaailma :)

Selkeästi kaipasin irtiottoa arjesta. Välimatkaa. Tilaa omille ajatuksille. Tilaa olla ajattelematta yhtään mitään. Miten hyvää tekikään, kun sai vain olla. Miettiä kaikkea muuta, paitsi sitä pitkään ajatuksissa seilannutta asiaa. Ja mitä välimatka tekikään? Suuren ikävän, ja uutta perspektiiviä. Kotiin tullessani oli niin ihana tulla viereen. Halata ja suukottaa. Oli jo sinua ikävä. Nyt mennään eteenpäin päivä kerrallaan. Ja tiedättekö mitä reissussa luettu horoskooppini sanoi?

Liiallinen tunneasioihin uppoutuminen
voi vääristää perspektiiviä
ja saada pienetkin asiat
tuntumaan vakavilta.

Miten ne joskus osuvatkin noin hyvin kohdalleen? Olen löytänyt vastauksia, joita turhaan etsin. Olen nähnyt asiat uudella tavalla. Olen uppoutunut liikaa. Mennyt kauas, jotta näkisin selvemmin. Se ikävä tekee asioista niin erilaisia. Se hymy, joka nousee huulille, kun vain ajattelee toista. Ne ihanat asiat, joita on kaivannut. Kyllä arkikin on elämisen arvoista.

Jos osoitteeni tosiaan muuttuu Turun kaduille, minulla ainakin tässä vaiheessa on ihminen, joka on luvannut seurata perässä. K:n kanssa se ei olisi onnistunut milloinkaan. Mutta ehkä, jos vielä sitten kuljetaan yhteistä tietä, me molemmat S:n kanssa lähdetään kohti uutta elämää siellä jossain.

Muista, että hiljaisuus on joskus paras vastaus.

Guess who's back?

2007-04-04T10:38:00.000+02:00

Kotona. Turvallisesti. Väsyneenä. Ja taas töissä. Heti sunnuntaista asti. Kolmentoista päivän aikana on kokonaiset kaksi vapaapäivää. Mutta en jaksa nyt valittaa. Onhan pian palkkapäivä, ja sitten jo toinenkin. Raha-asiat alkavat sujumaan. Toistaiseksi kaikki hyvin.

Olisi hirmuisen paljon asiaa, muttei lainkaan aikaa kertoa. Huomenna yritän. Yksi kokonainen päivä ilman mitään pakollista. Aion suunnata kaupunkiin ja ostaa jotkut hirmukivat farkut. Sitten tulen ja päivitän. Kirjoitan toivottavasti sähköpostia teille muutamille murusille. Kiitos kun ootte minua muistaneet. Ja kampaaja-aika. Minun pitäis jo päästä!

Hooray!

2007-03-28T22:34:00.000+02:00

Laukku täyttyy kovaa vauhtia, ja lähtö on todellakin ihan käsinkosketeltavan lähellä. Noin kahdeksan tunnin kuluttua ystävän punainen menopeli hurahtaa kotiovelleni, josta matka jatkuu ensin toisen, ja sitten jo kolmannenkin ystävän luokse. Laukut kyytiin ja menoksi! En juuri nyt jaksa hihkua innosta, mutta siihen liittyy aivan muita syitä. Olen väsynyt. Eilisen siideröinnin tuloksena. Olen väsynyt myös henkisesti. En tahdo loukata toista ihmistä, ja toivonkin kovasti, että muutaman päivän aikana saan ajatukseni kasaan. Palatessani osaan toivottavasti jo jäsennellä ajatuksia oikealla tavalla, ja jättää nämä ahdistukset taka-alalle. Hooray for the weekend.

Mutta tiedättekö mitä? Tänään oli onnen päivä! Olen niin iloinen, hihkuva ja hymyilevä. Tein puhelun, jossa selvisi, että tililleni tupsahtaa tänään melko mukava summa rahaa. Siis RAHAA. Minulle! Vihdoinkin. Raha tekee onnelliseksi. Sen voin todeta tämän kuukausien kamalan jakson jälkeen. Viimein asiat menevät rahallisesti niinkuin niiden pitääkin. Hooray for the money.

Samantien ostin itselleni takin. Kevättakkia en ole hannkinut vuosiin, ja nyt kohdalle osui sopiva ja kivan hintainenkin. Sillä kelpaa tallustella Tukholman katuja. Lisäksi sain uuden halvan vaaleanpunamustan laukun. Hooray for the bag.

Sain tänään kasan parisuhdeneuvoja. Kiitos rakas ystävä. Minulle laulettiin, ja minut saatiin ajattelemaan. Ajattelu jatkuu, vastauksia ei vielä ole löytynyt. Mutta on tärkeää, että on ihmisiä, jotka sanovat, miten asiat näkevät. Vaikka asiat eivät aina niin yksinkertaisia olekaan, niin perspektiivi on hieno asia :) "Näin tekisin jos mulla ei ois minkäänlaisia tunteita." Hooray for the people who don't feel.

mut hei ei se riitä et on mukavaa
sen täytyy olla paljon parempaa

siinä täytyy olla rakkautta
siinä täytyy olla unelmii
mannapuuroa ja mansikkaa
juuri oikeenlaista kemiaa

ei elämää liikaa suunnitella saa
antaa sen mennä vain painollaan

(Neon 2: Kemiaa)

Hymyä huuleen, tyttö!

2007-03-27T12:29:00.000+02:00

Rikkaimuri on hurissut, ja koti nyt jokseenkin siisti. On vaikeaa elää ilman pölynimuria. Tänään se taitaa kuitenkin löytää tiensä kotiini. Äpy lupasi ostaa jonkun hurisijan, kun onhan tuo aika turha(uttava)a hommaa kontata pienen leivämurusille tarkoitetun vempeleen kanssa sängynalusiakin.

Onneksi sängyn alle ei näe, ellei todella katso.

Raha. Ongelma. Todellakin. En ymmärrä, miksi keikkatyö tehdään niin vaikeaksi. Kun luulet eläväsi liiton päivärahalla, mieti useammin kuin kahdesti ennen kuin otat vastaan parin päivän työn. Paperisota nimittäin on kamala! Edelleen odotan tammikuun viimeisiltä kahdelta viikolta rahoja tuleviksi. Ja tottakai siitä eteenpäinkin. Tämä on naurettavaa. Satunnainen työ - se ei kannata, ellei sitten satunnaisella tarkoiteta useampaa viikkoa. Olen korviani myöten täynnä tätä kaikkea.

Onneksi on kevät.
Onneksi aurinko paistaa.
Onneksi tänään saan kauan kaivattuja vieraita.
Onneksi yksi puhelu tänään toi hieman toivoa tähänkin tilanteeseen.

Kunpa voisin sanoa "Ei kiitos, en tule teille töihin.", jos se puhelu joskus tulee. Viimeisin käänne siinä vakituisessa työpaikassa on nyt se, että he ovat mielummin valinneet sinne töihin jonkun oppisopimuksella. Ja jos hän ei nyt jostain syystä tahdo aloittaa työtä, niin sitten olisi mulle töitä. OIKEASTI. Mullehan siellä oli luvattuna työpaikka heti, kun tarvetta on. Jep. Miten kukaan ihminen voi kohdella toista tällä tavalla? Ja miten ihmeessä mie saisin itseni sellaiseen tilanteeseen, että antaisin niiden haistaa paskat, enkä ikinä astuisi jalallanikaan siihen paikkaan? Ei ihmisiä pitäisi voida kohdella ihan miten sattuu.

Onneksi olen saanut tedä keikkatyötä sellaisessa paikassa, jossa todella viihdyn.
Onneksi on olemassa mahdollisuus, että työ siellä jatkuisi edelleen.

Myös Turussa olisi avoinna ainakin pari paikkaa, joihin voisi hakea. Ei, en ole unohtanut haavettani, vaikka en siitä aktiivisesti puhukaan. Houkuttelee. Niin kovasti. Tahtoisin edelleen lähteä. Nyt on kuitenkin luvassa viikonloppureissu, joka hetkeksi hiljentää kaipuuni. Tai mistä tuota tietää, vaikka se vain saisi kaipuun huutamaan kovempaa. Ehkä Turku vie mukanaan jo päivän aikana, enkä enää koskaan palaa Ouluun.

Onneksi on olemassa ovia, jotka voi avata.
Onneksi en ole sitoutunut mihinkään, mikä pitäisi minut väkisin Oulussa.

Välillä tuntuu, ettei tästä tule mitään. Mutta kun jaksaa ajatella asioita tarpeeksi monelta kantilta, jotain hyvääkin löytyy. Haluan nähdä asioissa muutakin, kuin ilmiselvän. Silti, juuri tällä hetkellä näen ihmisessä paljon asioita, joista en pidä.

Onneksi minulla on pyykkikone.

Käännä kasvosi aurinkoon, niin et näe varjoja.

Kyllästyttää

2007-03-27T10:50:00.000+02:00

(Toothpaste for dinner)

Lapsellista hykertelyä

2007-03-26T21:50:00.000+02:00

Tänään oli päivä, jolloin sain aihetta hykertelyyn. Ihan todellisia hymyilyjä kesken kauppareissun. Kummallisia tunteita, jotka jotenkin vain helpottivat omaa oloa. H-ystävän kanssa oltiin kaupunkikierroksella tänään. Kirjakaupassa vastaan käveli yhtäkkiä tuttu hahmo. K se siinä, mukanaan uusi tyttö. Olen oikein tyytyväinen, että ollaan K:n kanssa hyvissä väleissä - tiesin siis tytön olemassaolosta. Yhtäkkinen tapaaminen olisi voinutkin olla vähemmän miellyttävä. Joka tapauksessa, here comes the part that made me secretly satisfied. Niin kun se tyttö ei ollut kaunis. Se tyttö oli tavallisen näköinen. Ja mie sain tuntea itseni kauniiksi. Silly me. Stupid me. Äipälle puhelimessa hihkuin tämänpäiväisestä tapaamisesta, ja mustasukkaisuuttahan tuo epäili. Kai sellaiset tunteet saattavatkin olla edelleen jollain tasolla mukana tässä - eikö ole kuitenkin ihan normaalia, että ei halua hyppiä onnesta, kun näkee entisen rakkaansa uuden ihmisen kanssa? Enkä saakin olla tyytyväinen ja hykertelevä, kun joku ei olekaan niin kovin kaunis?

Juuri tällä hetkellä toivon, enemmän kuin aiemmin, ettei K vain enää käy täällä lukemassa ajatuksiani. Sillä en tahdo loukata. Koskaan en tällaista asiaa sanoisi ääneen. En satuttaisi tahallisesti omilla hassuilla ajatuksillani. Luotan siihen, että tämä paikka on nyt minun. Ettei K enää eksy tänne. Sitä paitsi, niinkuin äiti sanoi - se tyttö voi olla paljon mukavampi kuin mie. Että moni kakku päältä kaunis.

Olen sitten miten typerä tahansa, hykertelen. Ja annan itselleni siihen täyden oikeuden. Pienistä asioista koostuu mukava arki.

Lisäksi Stockan rullaportaissa tuli vastaan joku etäisesti tutun näköinen.. Poika? Mies? Miksi niitä noin kolmekymppisiä sanotaan? Katsoi ensin, ja katsoi heti uudelleen. Hymyili leveästi. Sellaista jag-vet-vem-du-är hymyä. Näytti tunnistavan minut jostain. Epäilen, että jostain tarkoittaa Onnelaa. Tai ehkä Nelivitosta. Olen bilehileillessäni ilmeisesti tehnyt tuttavuutta kyseiseen ihmiseen, en vain pysty muistamaan sitä itse. Jos kohtaaminen olisi tapahtunut jossain sanojen vaihtamisen mahdollistavassa paikassa, olisin kysynyt. En kuitenkaan kehdannut palata takaisin alakertaan kysymystäni esittämään. Tämän ei muuten olisi niin väliä, mutta on huolestuttavaa, että muisti on todella kadonnut jonnekin kyseisen ihmisen kohdalta. Minulla ei ole aavistustakaan, vaikka yleensä kasvomuistini on suhteellisen hyvä. Teinkin tänään pyhän päätöksen, jossa ennen baariin lähtöä juotu viinipullo muttaa muotonsa siideripulloiksi. Jostain syystä viini ei sovi minulle.

Kirjakaupassa en malttanut vastustaa kiusausta. Tove Janssonin Taikatalvi löysi paikkansa kirjahyllystäni. Samoin Torey Haydenin Sähkökissa, sekä Cecelia Ahernin Sateenkaaren tuolla puolen. Ihana kirjakauppa. Aarteita täynnä. En malttaisi odottaa, että saan tutustua uusiin kavereihini.

Kotireissu siirtyi toiseen kertaan. Tulevat huomenna Ouluun rutisteltaviksi. Miten olenkaan kaivannut noita ihania ihmisiä, rakasta perhettäni. Olen usein kiittänyt Luojaa kaikesta siitä, mitä olen saanut. Ne lämpimät välit. Toisiaan rakastavat ihmiset. Halaukset. Ikuinen tuki ja turva. Tunne ja tieto siitä, että olen hyvä juuri tällaisena. Mahdollisuus palata kotiin milloin vain. Itkeä, kun itkettää. Nauraa. Hymyillä. Laulaa nuotiolauluja. Nauttia mökin rauhasta. Siitä kaikesta, mitä olen saanut. I know I'm one of the luckyones.

Torstaina auton keula suuntaa kohti Turkua. Olen kaivannut sitä kaupunkia. Olen kaivannut ystävää siellä. Tiedän, että aikaa on tämän käynnin aikana vähän. Mutta olen onnellinen, että saan nähdä ystävän. Rakkaan ihmisen, jota olen kaivannut kamalan paljon. Ja kesäksikin on jo sovittu se päivä, jolloin saan viettää muutaman yön L-rakkaan luona. Ne ovat harvinaisia, mutta aina yhtä piristäviä hetkiä. Huomata, miten toinen on aina lähellä, vaikka onkin välillä liian pitkiä aikoja näkymättömissä.

Ilo tulee itsensä hyväksymisestä.

Idols-extra

2007-03-25T22:02:00.000+02:00

Hymyn blogista löysin tällaisen, ja Idols-faninhan on pakko tämä tehdä :)

Kuka Idols -finalisteista olisit:

PANU LARNOS

[ ] Minulla on hyvä kroppa
[x] Olen varattu
[x..] Tykkään vain balladeista
[x] Pussailen tyttö/-poika ystävääni julkisesti
[x] Laulan naisille
[ ] Tykkään tehdä hauskoja ilmeitä kameralle
[x] Pikku tytöt tykkäävät minusta
TOTAL: 4,5

KRISTIAN MEURMAN

[ ] Olen ylimielinen ja itserakas
[ ] Tärisen aina kun puhun
[ ] Minulla on tyhmiä kommentteja
[x] Minulla on pitkät hiukset..
[ ] .. jotka useasti ovat likaiset
[ ] Minulla on karhea ääni
[ ] Näytän ihan hiireltä kun hymyilen
TOTAL: 1

ARI KOIVUNEN

[ ] Olen uskollinen hevimies
[ ] Vähät välitän mitä muut minusta sanovat
[ ] Olen oman tieni kulkija
[x, singstaria ainakin :)] Olen hyvä laulamaan karaokea
[ ] Näytän ihan Taru Sormusten Herrasta -klonkulta
[ ] Vaikka olen ruma, naiset pitävät minusta silti
TOTAL: 1

ANNA ABREU

[x] Minua alkaa itkettämään aina kun minua kehutaan
[ ] Olen pieni..
[ ] .. mutta minulla on valtavan kova ääni
[ ] Olen aikamoinen taskuraketti
[ ] Minulla on huulilävistys
[x] Pidän juhlimisesta
[ ] Olen hieman pissis
[ ] Saatan joskus vinkua kun puhun
[ ] Olen puoliksi erimaalainen
TOTAL: 2

JOHANNA HÄMÄLÄINEN

[ ] Olen jonkin sortin gootti
[ ] Minulla on matala ääni
[ ] Vaikka olen gootti, laulan pop -biisejä
[toivoisin olevani] Olen pikkuveljeni idoli
[x] Olen vaatimaton
[ ] Aina kun laulan, kuulostan tango laulajalta
[ ] Minulla on mustat hiukset
TOTAL: 1+toive

KRISTIINA BRASK

[x] Olen vaatimaton..
[x] .. ja hiljainen
[x] Olen tavallinen
[ ] Jos laulan, laulan nenän kautta..
[ ] mutta minulla on silti kaunis ääni kun laulan
[ ] Olen huono lausumaan englantia
[ ] Vastaan yleensä lauseilla: niin, okei, mm.
[x] Minulla on vaaleat, pitkät hiukset
TOTAL: 4

MIA PERMANTO

[x] Olen hyvin herkkä
[ ] Minulla on AD/HD
[ ] Minun nenäni on aina punainen
[ ] Minulla on iso nenä
[ ] Olen elämäni aikana kokenut kovia asioita
[ ] Minulla on oma tyyli
[ ] Vaarini on minulle hyvin läheinen..
[ ] ..ja olen aika samannäköinen vaarini kanssa
TOTAL:1

Tämä oli kyllä aika ilkeä. Mutta kai ihan hyvässä hengessä kuitenkin?

Olen siis Panu. (Jei, Panu mie halusinkin olla :)) Ja vähän Kristiina. Kerrottakoon, että Idolsin voittajaksi toivoisin Aria. Se minun toinen suosikki tuolta finaalisteista. Kun kerran balladi-poika joutui jättämään kisan kesken. En edelleenkään lämpene Annalle. En vain ymmärrä, miten se tyttö on niin.. ihana? En pidä Annan äänestä. Tavasta esittää asiansa. Viimekertaisiinkaan esityksiin ei Misan mieli lämmennyt. Olen yrittänyt, uskokaa pois. En vain osaa.

Aamupuuron lomasta

2007-03-24T22:31:00.000+02:00

Paljon töitä. Pitkiä iltoja. Kotona käyn kääntymässä, nukkumassa ja syömässä. Sitten taas mennään. Vielä tämä päivä, ja sitten koittaa pitkä vapaa. Viikon verran omaa aikaa. Siihen sisältyy kamalan paljon kivaa. Ensin suuntaan kotikotiin. En ole nähnyt äitiä, Pikkumiestä ja isäpuolta pariin kuukauteen. Uskomatonta! Ei tämä ole ollenkaan minun tapaista. Mutta ei ole ehtinyt. Ei ole ollut rahaa. Nyt menen - halaan ja rutistan. Loppuviikosta suuntana Turku ja Tukholma. Laiva ja roadtrip. Siitä luulisi tulevan kivaa.

I've got somebody else's thoughts in my head

2007-03-20T11:39:00.000+02:00

Olen saanut lupauksen siitä, ettei tämän kanssa enää tarvitse ihmetellä. Että se kaikki saa jäädä taakse.

-Ootko valmis muuttamaan itseäsi minun takia?
- Kun palkinto on tuollainen, niin olen.

Alusta asti olen ollut pienellä varauksella mukana tässä suhteessa. Olen ihmetellyt. Löytänyt kysymysmerkkejä ja epävarmuutta. Jopa sanonut ääneen sanat, jotka toista varmasti kaivertavat, satuttivat aivan suotta. Jos vain tulis jotaki paskaa, niin ei tarvis enää ihmetellä. Oikeasti! Miten voin päästää suustani jotain tuollaista? Ajattelematta, muuten niin mukavana hetkenä. Minusta paljastuu piirteitä, joita en siedä. Ei toiselle ihmiselle sanota tuolla tavalla. Ja sitten vakuutella, ettei se ole noin. En mie oikeasti tarkoittanut, anteeksi! En ymmärrä, mikä minuun on mennyt.

Voin ymmärtää oman epävarmuuteni. Se varaus tulee kai olemaan mukana tällä matkalla vielä pitkän aikaa. Sillä tiedän, ettei toista ihmistä voi muuttaa liikaa. Ei ilman, että siitä tulee jotain seurauksia. En voi ladella asioita, joiden on muututtava, jotta meidän yhdessäolo voisi jatkua. Se tuntuu itsestäkin pahalta. Mutta ne ovat asioita, joiden kanssa en ole valmis elämään. En kaipaa sellaista ihmistä, joka toimii niin eritavalla kuin itse toimisin.

Miksi sitten olen alunperin lähtenyt mukaan tähän? Jotta saisin särkeä sydämeni? Jotta saisin muuttaa toista ihmistä, tehdä hänestä sellaisen, kuin ihmisen Misan näkökulmasta pitäisi olla? Ei, en halua olla se ihminen. En pidä sellaisista ihmisistä.

Mikä minuun sitten on mennyt? Toiminko näin, koska näen ihmisen, kenestä pidän - kaiken tämän takana on joku, jonka kanssa minun on hyvä olla. Ihmisen, joka saa minut hymyilemään. Tuntemaan itseni erityiseksi. Suurimman osan ajasta minun ON hyvä olla.

Mutta sitten on näitä hetkiä, jolloin kaikki on toisin. Hetkiä, jolloin näen sekä toisessa että itsessäni ihmisen, jollaista en tahtoisi nähdä. Miten paljon minussa voi olla sellaista, josta en ole edes ollut tietoinen?

Cos I remind myself of somebody else
I'm Feeling like I'm chasing
Like I'm facing myself alone
I've got somebody else's thoughts in my head
I want some of my own

Am I hiding behind my doubts
Are they hiding behind me
Closer to finding out
It doesn't mean anything
Well I remind myself of somebody else now

-Lifehouse-

Hiljaisuus

2007-03-19T14:41:00.001+02:00

Olen saanut päähäni ajatuksia siitä, ettei kaikki ole hyvin. On paljon asioita, jotka yksinkertaisesti vain ärsyttävät toisessa ihmisessä. Pieniä, merkityksettömiä asioita. Mutta myös yksi suurempi.

Ne asiat, joita aiemmin pohdin, ovat poissa. En ole enää epävarma niiden asioiden suhteen. Tiedän, että ainakin toistaiseksi yksi paljon vaivaava asia on pois ihmetys-listalta. On toinen asia, jota mietin. Jota en voi, en osaa, käsitellä.

Tahtoisin huutaa ja olla kiukkuinen - saada sen oikean totuuden selville. Jostain syystä en usko, että olen kuullut koko totuutta. Vaikka toinen niin sanookin.

Olen hiljaa ja kiukkuinen. Otan pientä etäisyyttä. Kaipaan omaa rauhaa. Tilaa hiljaisuudelle ja omille ajatuksille. Ja myönnettäköön - myös tilaa toiselle kertoa totuus, sellaisena kuin se on.

Olen kamala ihminen. En osaa luottaa sanaan, jonka vannotaan olevan totta.

Mitä hiljaisemmaksi tulet, sitä paremmin kuulet.

Kannan miekin korteni tähän suureen kekoon

2007-03-16T14:57:00.000+02:00

Eilen lähti väärä Idoli-ehdokas. Kun Panu oli niin ihana.
Lauloi niin kauniisti. Koskettavasti.
Herkkyys ja kauniit kappaleet.
Ne vie minun sydämestä palan.

Kuka kehtaa syyttää stailaustaan siitä,
ettei esitys ja äänestystulos menneet ihan nappiin?

Raha tekee onnelliseksi

2007-03-14T20:56:00.000+02:00

Posti hukkasi kirjeen, joka oli menossa liittoon. Siinä meni minun rahat, minun tämän viikon onnenpisara, jota olin odottanut jo niin kauan. On tämä työttömän elämä niin kurjaa. En ymmärrä, miten tällaisesta oikeasti selviää. Paperisotaa ja epätoivoa. Riittääkö rahat jauhelihaan ja vessapaperiin? Entä hammastahna ja shampoo, kai sitä pitää ihmisen puhdistautuakin. Onneksi jo ensi kuussa pitäisi olla toisin. Olen saanut tehdä paljon tunteja sinne kivaan paikkaan, josta sitten ilta- ja viikonloppulisien kautta saakin jo ihan erilaiset rahat, kuin mihin on viime kuukausina tottunut. Lisäksi tuo liitto-asia pitäisi jo siinä vaiheessa pyöriä ihan normaalisti. Täytyy toivoa, että kaikki menisi niinkuin pitää. Ei enää tällaisia ikäviä yllätyksiä, eihän?

Laivareissun toteutuminenkin pelottaa tässä kohdassa. Entä jos rahat eivät ehdikään tulla? Miten mie selviän siitä pettymyksestä, joka tulee, jos tytöt starttaavatkin kohti Turkua ilman minua? Alunperin oli jopa tarkoituksena jäädä Turkuilemaan hetkeksi, mutta kun työt pukkaavat päälle, niin eihän tuota pysty. Sen kun olisi joutunut perumaan, niin olisi jo itku tullut. Jotain hyvääkin.

H-rakas osti minullekin lipun ensi viikonlopun keikalle. Olen kuulemma niin hyvää seuraa, että siitä voi jopa maksaa. Tsih. Ihana tyttö :)

Ihana Greyn anatomia kutsuu. Olen rakastunut.

Et voi saada kaikkea, mihin se mahtuisi?

Time is passing by

2007-03-13T08:30:00.000+02:00

Tiedättekö, miten kiukuttaa, kun aamulla se vierestä heräävä ihminen herättää sinutkin. Kun toisen herätyskello soi ja soi, eikä toinen herää. Kun puhetulva alkaa jo aamusta. Kun itsellä olisi aikaa nukkua. Etenkin silloin, kun edellisiltana töistä on kotiutunut vasta puoli yhdentoista aikaan. Tiedättekö, miten itseäkin kiukuttaa oma kiukustuminen. Mutta kun sille ei vain voi mitään. Mie rakastan nukkumista. Ja vihaan sitä, kun minut väsyneenä herätetään ilman syytä.

Itse yritän aina aamuisin hiipiä mahdollisimman hiljaa. Menen suihkuun ja teen aamutoimet kaikessa hiljaisuudessa. Vasta lähtiessäni käyn aamupusut antamassa ja heiheit sanomassa. Yritän olla sellainen, kun toisenkin toivoisin olevan. Minun tapanihan on se ainoa oikea. Vaikkei sillä taida toiselle olla edes niin suurta merkitystä. Kun asiasta on puhuttu sen sata kertaa, niin eikö kaiken luulisi jo olevan selvää?

Välillä oma typeryys naurattaa. Harmittaa. Kiukun tullessa yritän kyllä antaa olla. Hymyillä ja olla onnellinen siitä, kun toinen on vieressä. Tuntee tarvetta jutella. Aina en vain jaksa. Eilen illallakin jo valmiiksi tuhahtelin, kun tiesin mitä aamu tuo tullessaan. Miten lapsellinen olenkaan. Aikuinen muka.

Välillä ärsytyskynnys on aivan liian matala. En pidä siitä, miten ruokailutavat ovat epämiellyttäviä. En ymmärrä, miksei viesteihin vastata. En tahdo, että minua pidetään itsestäänselvyytenä - olemassa silloin kun tarvitaan. En pidä siitä, ettei kassaneideille olla ystävällisiä. Vihastun, kun toiset ihmiset kiukuttelevat turhan takia, eivätkä osaa olla purkamatta omaa pahaa mieltään syyttömään ihmiseen. Entä mie sitten? Millä oikeudella ajattelen kaikkia edellämainittuja asioita? Miten paljon ihmettelisinkään itseäni, jos seuraisin tekemisiäni ulkopuolelta jonkin aikaa? Olisinko edes itse itseni ystävä?

Onneksi listani asiat eivät löydy yhdestä ihmisestä.

Tänään aion taas yrittää olla hyödyllinen vapaaehtoistyöntekijä. Täytyy soittaa liittoon, ja ihmetellä rahojen viipymistä. K hakee minut luokseen tavaroidenjakoon. Valokuvatkin ovat vielä K:lla. Voi kestää jonkin aikaa, ennen kuin ne saadaan molempia miellyttävällä tavalla omiin kansioihinsa. Paljon muistoja varmasti nousee pintaan. Sadoissa kuvissa kun käydään läpi koko meidän elämä yhdessä. Meidän yhteiselon aikana kameraa käytettiin paljon, aina ja joka paikassa.

Odotan kuitenkin, että saadaan nähdä ja jutella pitkästä aikaa kunnolla. Ystävä ihmettelikin, miten meillä voi olla niin hyvät ja avoimet välit. Minun mielestä sen kuuluukin mennä juuri näin. Puhelin pirahtaa aika-ajoin. Kuulumisia vaihdetaan. Ja kyllä, yllättävän avoimesti ollaan ainakin tähän asti pystytty juttelemaan asioista. Myös K:n elämässä on uusi tyttö, ainakin jollain asteella. Ja kyllä, itsekin ihmettelin asiaa, mutta kuullessani sen tuntui oikeastaan aika kivalta. En hyppinyt riemusta, mutta jonkinlaista helpotusta oli havaittavissa. Kai me molemmat päästään kuitenkin elämässä eteenpäin. Eron yllättävyydestä ja rankkuudesta huolimatta. Kaikki kuitenkin näyttää järjestyvän parhain päin.

Elämä tuntuu hyvältä. En vieläkään osaa sanoa olevani onnellinen. Onni on iso asia, jota varten tarvitaan paljon. Ollakseen onnellinen, tarvitaan jotain.. enemmän.

Olen saamassa työelämästä kiinni, ainakin jollain tasolla. Tällä hetkellä keikkatyötä riittää paikassa, jossa viihdyn. Toistaiseksi listalla on useampia vuoroja, mutta tulevaisuuden tarve voi olla jotain ihan toista. Siitä en kuitenkaan huoli nyt. Tällaista työtä toivoinkin pääseväni tekemään, kun ajattelin itseäni sosionomina. Päiväkoti on paikka, joka tuntuu kodilta, minun omalta paikalta. Mutta sitten on kolikon tämä puoli, jossa on vielä paljon opittavaa. Se puoli, joka on minulle vielä melko uusi, valtaamaton alue. Mutta kuitenkin juuri se paikka, jossa mieluiten itseni näkisin tulevaisuudessakin.

Kysymysmerkit S:n suhteen ovat kadonneet. Välillä pelkään niiden tulevan takaisin. Mutta nyt on pitkän aikaa ollut hyvä olla. Pieni varaus on olemassa, mikä kai on aivan luonnollista. Ei tässä vaiheessa tarvitsekaan heittäytyä. Sen aika on myöhemmin, jos tilanne siihen asti menee. S:n seurassa mie kuitenkin olen mie, en muuta. Se on paljon, ja siitä tahdon pitää kiinni.

Tällä hetkellä ajatus Turusta pelottaa. Houkuttelee. Kaikkea yhtä aikaa. Tahtoisin niin kovasti lähteä, tehdä sen ehkä tarvittavan irtioton. Entä jos keikkatyö muuttuu säännöllisemmäksi? Entä jos tunteet kasvavat suuremmiksi? Entä jos isille sattuu jotain sillä välin, kun olen niin kaukana? Entä jos en ikinä lähdekään, mitä minua sitten odottaa?

Start to feel the emptiness
and everything I'm gonna miss
I know, that I can't hide

All this time is passing by
I think it's time to just move on

-Lifehouse -

Du vet att jag känner. Du vet att jag tänker. Du vet att jag gråter.

2007-03-09T09:29:00.000+02:00

Eilen illalla vielä itkin. Ahdistus ajatuksista, jotka pyörivät mielessä. Menetys koskettaa aina. On kuitenkin muistoja, jotka kestävät ikuisesti. Joka tapauksessa on hyvä olla. Onneksi ajoin pitkän matkan. Hyvästejen sanomiseen matka ei ole milloinkaan liian pitkä.

Tänään voin jo paremmin. Vaikka pieni onkin mielessä paljon. Ei kuitenkaan ainakaan juuri nyt ahdistavalla tavalla. Hyvinä muistoina. Kuvina. Tulen sinua kantamaan sydämessäni ikuisesti.

Surun ollessa suurimmillaan, soitin K:lle. Joskus eromme aikoihin K vannotti soittamaan sitten, kun koiraystävämme aika on ohi. Kyynelsilmässä soitin. Kyyneliä myös toisella puolella. K välitti pienestä kovasti. Samoin pieni K:sta. Kaverukset saivat yhdessä viettää kaksi vuotta. Ei sellaisia asioita unohdeta vain sen vuoksi, että suhde loppuu. Kiitos tuesta. Se merkitsi paljon.

Ulkona on harmaata ja loskaista. Pienen pakkasen saapuessa pyöräilykelit ovat ohi. En muutenkaan tahdo pyöräillä talvisin, saati sitten uraisella tiellä. Mutta tänään sillä ei edes ole merkitystä. Jos tahdon lähteä jonnekin, minulla on auto parkkipaikalla.

Olen yksin kotona. Aikaa tietokoneelle. Aikaa musiikille. Aikaa omille ajatuksille. Omille tekemisille. En vain osaa kirjoittaa juuri nyt, vaikka odotinkin tätä jo kovasti. Ajatus ei kuitenkaan nyt liiku. Junnaa paikallaan. Palaan, kunhan saan jäsenneltyä tekstiä aikaan.

Ole lempeä maailmalle.

Psst. Tietääkö kukaan, miksi tuo edellinen kirjoitus näkyy erilaisella fontilla, kuin nämä muut? Vaikka on kirjoitettu ihan samalla. Pieni perfektionisti minussa tahtoo sen samanlaiseksi kuin muutkin. En pidä poikkeavasta..

Nuku hyvin Rakas

2007-03-08T22:59:00.000+02:00

Meidän pieni. Pääsi koirien taivaaseen. Aivan liian yllättäen. Ei tällaista osannut odottaa, ei kai koskaan osaisi. Kukaan ei enää heiluta häntää, ole niin iloinen kun menen kotiin. En enää koskaan saa silittää tuota rakasta pörröturkkia.

Pieni oli hoidossa, kun muut ovat reissussa. Hoitaja oli soittanut ja kertonut, että kaikki ei ole nyt hyvin. Että pieni ei enää syö. Ei jaksa liikkua. Ei ole enää samaa eloa, kuin oli vielä edellisenä päivänä. Kyyneleet valuivat poskille heti, kun kuulin äidin äänen. Epätoivo, suru, ikävä, tuska. Kaikki ne tunteet samassa hetkessä. Mutta päällimmäisenä tunne - minun on pakko päästä sinne. Ei ole oikein, että pieni joutuu viimeiset hetkensä viettämään vieraiden ihmisten kanssa. Onneksi oli auto, johon hypätä. Pakkasin tavarani ja lähdin. Parissa tunnissa olin perillä.

Menin häkkiin, jossa pieni oli. Heilutti häntää, kun tunnisti tutun ihmisen. Ei jaksanut kuitenkaan edes yrittää nousta, ei liikahtanutkaan. Kyyneleet valuivat. Silitin ja juttelin. Näin, ettei kaikki ollut ollenkaan niin kuin piti. Hengitys oli kamalan raskasta. Onneksi näytti, ettei kipuja ollut.

Vielä matkalla uskottelin itselleni, että kaikki kyllä järjestyy. Että kaikki onkin ollut vain säikähdystä, ihan kuin viime kesänäkin. Mutta tällä kerralla kaikki oli toisin. Ilta on koittanut meidän rakkaalle. Minun oli pakko tehdä päätös. Pienen oli aika päästä pois. Ei enää kärsimystä.

Pussi peräkontissa.. Siellä se rakas nyt oli. Ajoin kotiin. Välillä pysähdyin itkemään. Kotona sain onneksi rakkaat ihmiset seuraksi. Vaikka kovasti vakuuttelinkin pärjääväni yksin. Onneksi tulivat. Ei tarvinnut itse nostaa rakasta autosta, asettaa parempaa paikkaan. Siellä toinen nyt on. Ja meillä kaikilla liian suuri kaipuu.

Ei tämä ole oikein. Yli puolet elämästäni vietin sen pörriäisen kanssa. Nyt toista ei enää ole. On vain hyviä muistoja, paljon rakkautta. Olen onnellinen, että ehdin pienen luokse ennen kuin olisi jo ollut liian myöhäistä. Olen onnellinen, että viimeisinä hetkinä se vielä sai olla tutun ihmisen kanssa. Olen onnellinen, kun sain sanoa heiheit. Olen onnellinen, kun meillä kuitenkin oli näin paljon aikaa yhdessä.

Yhteinen aika pian lopussa on,
sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo leikin ja riemun auringon,
taivaanrannan taakse katoaa.
Kohta sammuu säde viimeinen,
siitä kiinni pitää voi mä en.
Sä oot mun pieni Rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain, lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

Taistelu jatkuu

2007-03-06T09:04:00.001+02:00

Olin ihanasti yllättynyt, kun te kaikki muruset minua niin tuette. Muutoksessa. Uudessa suunnassa. Uusissa tuulissa. Haasteisiin tarttumisessa. Nyt, kun se vielä olisi mahdollista. Kiitos. Oikeasti.

Eilen H-ystävän kanssa käytiin asiasta pitkät keskustelut. Ja tiedättekö mitä, tästä voisi oikeasti tulla jotain! Puheen tasolla ollaan jo päästy melko kauas, ja uskon sen olevan jo iso askel. Löydettiin paljon hyviä asioita, jotka meitä siellä odottaisivat. H tosin on sitä mieltä, että suuntana olisi Turun sijasta Helsinki, mutta mie en ihan ole ajatukselle lämmennyt. Kun nimenomaan Turku viehättää. Helsingin ihmismassoista en ole varma. Tosin voi olla, että muutan mieleni vielä. Kunhan saadaan tutkittua asioita tarpeeksi. Työpaikkoja. Mahdollisuuksia. Kaikkea sitä, mitä uusi kaupunki voisi tuoda tullessaan.

Kunhan nyt ei tulisi pelko ja epävarmuus, ja laittaisi jarrua pohjaan. Vaikka toisaalta, miksi pelkäisin? Miksi olisin epävarma? Sillä aina voisin tulla takaisin. Jatkaa siitä, mihin täällä olen jäänyt. Ja kun totta puhutaan, niin eihän minulla ole täällä paljoa, mikä voisi jäädä kesken. Eniten pelottaisi se, että isi olisi sitten niin kaukana. Osaisinko elää sen kanssa? Ja toinen asia, joka mietityttää, on tottakai edelleen S. Jos lähden, heitänkö roskiin jotain merkityksellistä?

5.3. on nyt tärkeä päivämäärä. Ensi vuonna siihen aikaan punnitaan puheidemme merkitys. Istutaanko me silloinkin Cafe Bisketissä, ja muistellaan eilistä. Näin siinä sitten kävi.. Vai ollaanko tosiaan toteutettu unelmamme, ja lähdetty. Jätetty taakse kaikki tuttu ja turvallinen, ja otettu vastaan uusi ja ihana. Mitä kaikkea se voisikaan tuoda tullessaan?

Älä koskaan naura kenenkään unelmille. Ihmisillä, joilla ei ole
unelmia, ei ole paljon mitään.

Oulu vs. Turku

2007-03-04T14:18:00.000+02:00

Elän taas aikaa, kun mieli haluaa jonnekin muualle. Tahdon lähteä ulkomaille. Katselen kaukokaipuussa ihania kuvia, joita etenkin Thaimaasta tuntuu nykyisin näkyvän joka puolella. Kauniit maisemat. Kirkkaat vedet. Auringonpaiste. Kaikki ne kutsuvat minua, huutavat tulemaan luoksensa. Edelliskesän Corfun matka on vielä kirkkaana muistoissa. Oi, miten mie rakastuinkaan siihen paikkaan.

Mutta vielä suurempana haaveena tällä hetkellä on muutto. Vaikka viihdynkin Oulussa hyvin - olen kotiutunut tähän kaupunkiin. Minun on täällä hyvä olla. Kuitenkin, Turku houkuttelisi. Enemmän kuin koskaan. Siellä yhden vuoden vietin, ja kyllä - Turku vei osan minun sydämestäni. Kaupungissa vain oli sitä jotain. Ja tottakai myös Ystävä jos toinenkin. Tiedän, että viihtyisin siellä. Kaipaan jopa niitä kävelyjä kauppaan, sen kirkon ohi. Voi olla, että muistoissanin olen romantisoinut asioita. Ei kaikki ollut ruusuista - kaukana siitä. Rahattomana, koti-ikävissäni, aika-ajoin yksinäisenä. Kaikesta huolimatta tahtoisin takaisin. Uskaltaisinko?

Kaipaisin varmasti perhettä, ja ystäviä täällä. Kaipaisin myös S:n seuraa. Olen jo ehtinyt tykästyä tuohon poikaan. Silti, uskoisin, että voisin lähteä. Antaa ajan näyttää, miten minun ja S:n suhteen kävisi. Tulisiko S perässä sitten, kun aika olisi sopiva? Sitä ei voi tietää. On vain sanat ja suunnitelmat. Elämässä voi kuitenkin käydä miten vain. Kuitenkin tässä vaiheessa kaikki on vielä niin alussa, että voin ajatella lähteväni yksin. Ajatella. Jos muuttohetki todella tulisi, voisin yrittää syödä sanani. Ymmärtäisin, että en halua päästää irti. Että tuossa pojassa voisi olla niin paljon sellaista, mistä en olisikaan valmis päästämään irti.

Jos H olisi valmis lähtemään mukaan, niinkuin on aiemmin puhuttu, pärjäisin paremmin. Paljon on puhuttu lähtemisestä, muutamaksi kuukaudeksi maailmalle, tai sitten ihan oikeasti toiselle paikkakunnalle. En ole varma, miten tosissaan neitiseni on. Täytynee ottaa selvää.

Sitäpaitsi, ainahan juna voisi tuoda minut takaisin.

Niin. Tämä haave on elänyt jo kauan aikaa. Kai siitä lähtien, kun sanoin kaupungille heiheit. Silloin kuitenkin tilanne oli toinen. Kotipuolessa oli liian paljon sellaista, joka kuului jokapäiväiseen elämääni. En osannutkaan päästää irti. Sitten tuli K, joka ei tahtonut lähteä. K:n kanssa olin niin tosissani, etten olisi missään nimessä ollut valmis jättämään sitä rakkautta, en sellaisen asian vuoksi.

Mutta nyt. Uusi elämä. Uudet haasteet. Uusi kaupunki?

Koko maailman pelastamisesta omaan hyvään oloon

2007-03-02T17:21:00.000+02:00

Pakko vielä jatkaa parilla lauseella tuohon edelliseen postaukseen liittyen. Arokettu kirjoitti vanhoista nukkumaanmenorituaaleistaan. Miekin muistin oman järjettömän pitkän litaniani aina joka ilta ennen nukkumaan menoa. Ensin tottakai ne pakolliset Hyvää yötä, nuku hyvin, kauniita unia, oman kullan kuvia. Sitten sängyssä kädet ristiin. Ensin Levolle laskeudun luojani. Olen vasta vanhempana oppinut tuon rukouksen oikein (joskaan en nykyään muista ikinä ristiä käsiäni nukkumaan laittaessa), pienenä tyttönä sanat eivät ihan menneet oikein. Jokaista sanaa oli minunkin ajateltava, ettei sitten tarvinut uudelleen lukea koko rukousta - ajattelematta kun siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Lopulta aloin pelkäämään rukousta, jos vaikka oikeasti kuolen, kun sellaisia ajattelen. En kuitenkaan voinut lopettaa iltarukouksen lukemista, sekin olisi pelottanut. Entä jos kuolen, enkä sitten pääsekään sinne Taivaan Isän tykö? Rukouksen lopussa sitten oli se oma osio, joka oli joka ilta pakko sanoa. Vaikka miten väsytti, ja vaikka miten sen pituus meinasikin kyllästyttää.

Kaikki alkoi toiveesta, ettei kukaan ihminen maailmassa näkisi painajaisia. Jos se ei olisi mahdollista, niin sitten kukaan ihminen Euroopassa. Jos se ei olisi mahdollista, niin sitten kukaan ihminen Suomessa. Jos se ei olisi mahdollista, niin sitten kukaan koko kotipaikkakunnallani. Jos se ei olisi mahdollista, niin sitten kukaan minun suvustani. Jos se ei olisi mahdollista, niin sitten kukaan minun perheestäni. Jos se ei olisi mahdollista, niin sitten en ainakaan mie..

Kauniita unia :)

Kuusi omituista asiaa Misasta

2007-03-01T17:19:00.000+02:00

Blogissa jos toisessakin kiertää meemi, jossa listataan omia omituisuuksia. Mielenkiinnolla olen niitä lukenut, ja kun Lunara minut haastoi, otin haasteen mielelläni vastaan. Katsotaan, keksinkö kuutta omituisuutta.. Yritetään :) Tämä voi tosin koitua kohtalokkaaksi, ja saan teiltäkin yhtä tuhisevia vastauksia kuin monelta muultakin. (Koskee läinnä paljastusta nro 2.) Olen kuitenkin valmis.

1) Pitkän aikaa olen itsekin ihmetellyt ajatusmaailmaani. Muistan, että ainakin sieltä lukion alusta asti olen enemmän ja vähemmän salassa ihaillut Tony Halmetta. En ymmärrä miksi! Olen periaatteessa kaikkea sitä vastaan, mitä se ihminen edustaa. En voi sietää moniakaan sanoja, joita suustansa pääsee. Saati sitten tekemisiään. Mutta silti, jokin siinä miehessä on, mikä vetää Misaa puoleensa. Ehkä tämä on asia, josta kasvan yli. Ikä tuo viisautta, eikö?

2) Okay, don't kill me. Toinen asia, jota aika harvalle olen edes kehdannut kertoa.. Mutta menköön nyt. Olen sitä mieltä, ettei naispresidentti voi hoitaa hommiaan yhtä hyvin kuin miehet. Olen tyhmä! Kaikessa kannatan tasa-arvoa, naisten ja miesten samanarvoista kohtelua, oikeuksia, kaikkea. Mutta kun kyse on presidenttiydestä, mieleni muuttuu täysin. En voinut ymmärtää, miksi Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Hyvä on, olen jo hieman muuttanut kantaani suvaitsevaisempaan suuntaan. Silti häpeän nyt. Ja mietin edelleen, kehtaanko tällaista edes ääneen sanoa. Pelkään, että lukijani kaikkoavat, kun kuulevat ajatukseni :D

3) Jokainen aamu laitan suoristusraudan töpselin seinään. Hiusten ollessa valmiit, nappaan (yleensä) töpselin seinästä. Silti joudun tarkistamaan sen useampaan kertaan, ennen kuin suljen ulko-oven takanani. Tarkistelusta olen päättänyt päästä eroon - nykyään sanonkin aina töpseliä irroittaessani ääneen "Suoristurauta on pois seinästä." Kuvittelen, että ääneen sanottuna se iskostuu mieleeni paremmin.

4) Pelkään, etten herää aamuisin ajallaan. Herätyskellon lisäksi laitan kännykkään vähintään viisi muistutusta. Ensimmäinen soi kuusi minuuttia herätyskellon jälkeen. Muut sitten minuutin välein. Ja viimeinen vielä noin viisi minuuttia myöhemmin kuin muut. Hätävarjelun liioittelua?

5) Äänitän pieniä pätkiä lauluani puhelimeen, jonka sitten kuuntelen ja poistan äkkiä, ettei kukaan vain saa tietää, että teen sellaista. Koitan löytää sitä oikeaa biisiä, jonka laulan sitten Idolsin karsinnoissa. Yeah right! Ihan niinkuin oisin sinne menossa.

6) En ole ikinä katsonut ainuttakaan Bondia.

Haaste teille kaikille, jotka haluatte sen vastaanottaa. Olisi kiva lukea, millaisia omituisuuksia kaikilta löytyy :)

Hanging by a moment here with you

2007-02-27T15:29:00.000+02:00

I'm running and not quite sure where to go
I don't know what I'm diving into
Just hanging by a moment here with you

(Lifehouse)

Päätökset, joista kukaan ei pidä kiinni

2007-02-25T13:02:00.000+02:00

Sunnuntai. Fiiliskin sen mukainen. S lähti juuri kotiin. Minun täytyi saada aikaa omille ajatuksilleni. Enää en mieti, toiminko liian nopeaa. En ajattele, että kyse on laastarista. Kysymysmerkit koskevat nyt sitä, onko S sellainen ihminen, kenen kanssa tahtoisin elämäni jakaa. En tiedä, haluanko antaa itseni ihastua enempää. Jos sitten kuitenkin käy niin, että huomaan kaiken olevan.. väärin. Sitten kun ihastuminen on syvempää, irroittautuminen muuttuu ainakin sata kertaa vaikeammaksi. Silloin kun kaikki on hyvin, niin kaikki todella on hyvin. Niinä hetkinä en epäröi hetkeäkään valintojani. Niinä hetkinä hymyilen, olen onnellinen.

Helpompaa on kelluu vaan ja antaa virran kuljettaa
antaa sen tuudittaa ja nukahtaa ei taistella vastaan

(Irina: Julian totuudet)

Toisaalta voisin sanoa nyt heiheit, niistä järkiperäisistä syistä. Toisaalta se on asia, jota viimeiseksi kaipaan. Sydän sanoo, ettei vielä ole aika irroittaa.

Toisaalta olen päättänyt, että tietyt asiat eivät ole sellaisia, joita tahdon osaksi elämääni edes toisen ihmisen kautta. Silti olen tässä edelleen. Minulle sanotaan, että asiat laitetaan tärkeysjärjestykseen. Ja että mie olen siellä listan kärjessä.

Toisaalta. Kaikki tämä on edelleen niin alussa, ettei isoja päätöksiä vielä tarvitsekaan tehdä. Mutta toisaalta se on juuri se syy, miksi päätös ehkä kannattaisi tehdä. Kaikki tämä on edelleen niin alussa, että tunteet eivät ole päässee kasvamaan kovinkaan suuriksi.

Jos nyt lähden, tulen kaipaamaan tuota poikaa kovasti.

Ehkä saan ajatuksilleni jotain järjestystä. Ehkä aika yksin auttaa minut näkemään selvemmin. Ehkä tämä tosiaan on kaiken arvoista. Ehkä vain paisuttelen asioita turhan takia. Ehkä olen varuillani syystä. Ehkä..

Vietä joskus aikaa yksin.

Kuolee Hiljaa

2007-02-24T22:23:00.001+02:00

Se oli vain liekki mustimmassa yössä
kosketus hengityksen kaltainen
niinkuin uni jonka joskus on tultava loppuun
valkoinen hiutale joka suli pois

Kuinka virtaavaa voisi aikaa jarruttaa
nyt kun tunti viimeinen kelloon kääntyy
Meidän liekkimme jolle hengen annoimme
jota kauan vaalittiin kuolee hiljaa

Sinua katson kauemmin kuin koskaan
syvemmälle kuin koskaan aiemmin
kävelet kanssani tumman virran rantaan
annamme kuljettaa sen meidät pois

(Irina ja Toni)

I love Toni Nieminen-club

2007-02-24T20:39:00.000+02:00

Lauantai-ilta kotosalla. Aiemmin kyläily rakkaan T-ystävän luona. Maailman tylsin American idol-jakso. Siis hei, tuo Hollywood viikonloppu on Se Juttu noissa Idolseissa. Ja sitten ne eivät edes näytä laulajia kuin pikkuriikkisen verran. Niin Kauan Odotettu, mutta niin paljon vähemmän saatiin kuin oltaisiin toivottu. Lämpimiä voileipiä. Salmiakkia. Mansikkajäätelöä. Jotain rajaa sentään, tyttö hyvä!

Ainoastaan kolme ihmistä tietää blogini sijainnista. Teidän lisäksenne. K, tottakai. En tee sitä virhettä, että kertoisin S:lle ajatusteni kaatopaikasta. En ainakaan ennen kuin olen täysin varma, että sen pojan kanssa aion elämäni viettää. Ja voi olla hyvinkin mahdollista, ettei sitä päivää edes tule.. Nyt saan tyhjennellä koneen sivuhistoriaa tämän tästä, ettei S vain eksy väärille raiteille. Ei ole K kuulemma käynyt blogillani sitten sen viimekertaisen virheen. En ole varma, uskonko. Mutten sitä tule kai koskaan tietämään. H-ystäväni. L-rakkaani. Tarkoitukseni oli kertoa vielä T-serkkuselle. Luottoystäviä kaikki ihanat tytöt. En osaisi kai kirjoittaa, jos tuttuja lukijoita olisi useampia. Arkojakin asioita. Ajatuksia puhtaina, karsimattomina. Sitten olette siis te, kaikki ihanat ihmiset, joihin olen blogimaailmassa tutustunut. En olisi koskaan kuvitellut, että löytäisin oikeasti ihania ihmisiä täältä. Ni vet vem ni är.

Muistelin taas tänään T-serkun kanssa touhuttuja ihan hassuja juttuja. Tuosta tytöstä kyllä pidän oikeasti. Ollaan yhdessä koettu paljon. Taaperoista asti yhdessä kuljettu. Välissä aika, jolloin jostain syystä ei oltu kovin tiiviisti tekemisissä. Joka tapauksessa silloinkin, kun viimeisestä näkemisestä oli ikuisuus, tuntui kuin se olisi ollut vasta eilen. Tuollaisista ihmisistä täytyy pitää kiinni.

Silloin pieninä tyttöinä, Toni Niemisen kulta-aikana, päätettiin yhdessä kirjoittaa Tonille kirje. Tunnettu biisi sai uudet sanat. ..vain voi silmät niin loistaa, Tonia kun hän katsella saa.. Me laitettiin itsestämme kaikki niihin riveihin. Pikkutyttöjen sydämet oli vallattu. Mutta postimies ei koskaan muistanut tuoda meille sitä kirjettä, jonka lähettäjänä oli Toni Nieminen. Kesälomareissusta on uskomattoman hehkeitä kuvia tytöistä, jotka istuvat kivellä tuulen tuivertaessa hiuksissa. Jostain syystä ne hiukset ei leijuneet ihan niinkuin mainoksien malleilla. Kasetillinen laulua ja naurua on jossain T:n taltepaikassa. Uskomattoman ihania muistoja yhteiseltä ajalta. Makeita nauruja, paljon hymyjä ja iloista mieltä. Niin paljosta saan kiittää, kun olen tuollaisen serkun saanut. Parempaa en voisi toivoa.

Eilen baarin pyörteissä. Taas. Kyllähän siellä mukavaa oli. Ostin pitkästä aikaa Ruotsin siidereitä. Hapitsulta niitä ennen aina ostettiin, ja hyviä olivat. Nykyään vain tuntuu, että juo sokeria, jossa on seassa vähän alkoholia. Makuasioista voi kiistellä, jopa itsensä kanssa.

Baarissa K. Taas. Silloin kun oli vielä me, ei meitä kumpaakaan kovin usein Onnelassa nähty. Jos koskaan. Nelivitonen on aina ollut ykkössuosikki paikoista, mutta jostain syystä ollaan molemmat eron jälkeen alettu viihtyä Onnelassa kaiken sen ihmismassan keskellä. Onkin hyvä, että ollaan väleissä edelleen. Olisi kurjaa, jos toista täytyisi pakoilla koko ilta - tuntea katkeruutta ja vihaa. On paljon kivempaa, kun jutellaan. Ollaan edelleen kavereita. Välillä se tosin tuntuu kummalliselta. Mitä tuota kieltämään. Etenkin se hetki, kun S ja K tapasivat nyt ensimmäisen kerran, ja kädenpuristukset vaihdettiin.

Olen iloinen, kun näen K:n voivan hyvin. Niin sen pitääkin mennä.

Muistatteko sen ikävän kivun ja säryn, huolen ja epätoivon, jota koin niskajumin-migreenin-mitä-se-ikinä-olikaan kanssa? Tuli piru takaisin. Hiipi pikkuhiljaa luokseni. Useamman päivän teki tuloaan. Pakotti ottamaan särkylääkkeitä. Eilen päivällä ei jaksanut enää hiipiä, vaan hyppäsi vauhdilla luokseni. Joskin hieman erityyppisenä kuin aiemmin. Pää kääntyi ainoastaan koko tytön kääntyessä. Luojan kiitos sinulle, S. En tiedä, miten olisin itse päässyt apteekkiin asti. Lääkkeet tekivät tehtävänsä. Ja huomenna toivottavasti jo selviän kokonaisen päivän ottamatta yhtä ainuttakaan pilleriä. Se kierre kun ei saa taas alkaa. Luulin jo päässeeni siitä eroon. Mutta johtuukohan tämä kaikki nyt tästä parin viikon liikkumattomuudesta? Täytynee ottaa itseään taas ensi viikolla niskasta kiinni, ja pitää kiinni liikunnasta sen kolme kertaa viikossa.

Kun häviät, älä kuitenkaan hukkaa häviösi antamaa opetusta.

Hooray

2007-02-21T15:26:00.000+02:00

Nyt taas tuntuu paremmalle. Ihan oikeasti. Ei mitään näin-mie-olen-päättänyt juttua. Ei sarkasmia. Vain sitä oikeaa tunnetta, kun kaikki tuntuu hyvältä. Hooray for this feeling :)

Niinkuin olen tainnut jo mainita - ja kuten kirjoituksistani ehkä voi huomatakin - olen aika tuulella käyvä. Ei, ailahteluni ei johdu menkoista. Miten vihaankaan sitä, jos joku eli pojat, jotka eivät asiasta voi oikeasti tietää erehtyy sellaista kuvittelemaan. Se vihakin voisi tosin kertoa jotain, mutta kun EI. Menkat ovat vain huono tekosyy meille naisille, muka oikeutamme omaa kiukkuiluamme sillä.

Tuulen kääntymisessä on tosin paljon hyvääkin. Tietää, ettei itkua ja murhetta kestä normaalisti kauaa. Sitä paitsi, ei kai kenenkään voi olla hyvä olla itsensä kanssa kiukkuisena? Paljon kivempaa on, kun antaa ärripurrin mennä pois yhtä pian kuin se tulikin. Ajattelee ne pahat ajatukset valmiiksi, ja päästää sitten menemään. En ole pitkävihainen. Lepyn mielelläni sitten, kun aika on siihen sopiva. Turhia pitkittämättä. Näin ainakin kuvittelen.

Näin kävi siis myös ahdistus-maximuksen kanssa. Ajattelin ja pyörittelin. Sain kuulla, ettei tällainen ole normaalia. Edelleen miettimisiäni jatkan, sillä en näistä muuten selviäisi tervejärkisenä. Mitä voi tehdä, ellei pyörittele? Antaa asioiden jäädä maton alle, kunnes niitä on jo mahdotonta siivota? Ikävät ajatukset katosivat, ja sain niiden tilalle jotain paljon kivempaa. Hymyjä ja hyvää oloa. Kädestä pitämistä ja parempaa mieltä. Tunteen siitä, että tässä minun on hyvä olla juuri nyt.

Korvikeasiat on unohdettu. Enkä enää usko, että minun vieressäni ollaan vain sen vuoksi, että olisi vain joku. Mitä enemmän vietän sinun kanssa aikaa, sitä enemmän sinusta tykkään. Olen saanut kuulla kivoja sanoja. Siellä lauseiden välissä, ihan yllättäen. Hymyilyttävät. Tuovat varmuutta. Poistavat kysymysmerkkejä. Voi olla, että uusia tulee tilalle. Mutta niitä murehdin vasta sitten, kun on niiden aika.

S:n työasiat alkavat järjestyä. Se tekee minutkin iloiseksi. Mie puolestani olen aika lailla samassa tilanteessa kuin aiemminkin. Siitä muka-vakipaikasta ei ole mitään tietoa. Kiukuttaa edelleen! Olen kuitenkin lähettänyt taas pari työhakemusta. Saanut keikka-lupauksen yhdestä paikasta. Ensi viikolla käyn toisessa paikassa haastateltavana. Toivon, että keikat poikivat vielä jotain pidempiaikaista.

Hassua, miten ero K:sta on antanut minulle enemmän aikaa ystävien kanssa. Melkein jokainen päivä pitää sisällään kyläilyjä. Ihanaa. Miten mie tästä pidänkään. Jo silloin ehkä viikko meidän eron jälkeen ymmärsin, että näin tulee käymään. Silloin jo iloitsin. Kaikista asioista löytyy se positiivinenkin puoli. Toisaalta taas - en voi edes ymmärtää, miten aikaa ystäville oli niin vähän K:n ja minun yhteisenä aikana. Naurettavaa sellainen. Vaikken silloin sitä tiedostanutkaan, ja vaikka muka näin ystäviäni ihan yhtä paljon kuin aiemminkin, niin ei se niin ollut. Edelleenkään en ymmärrä, miten ja miksi siinä muka kävi niin. Antaa olla viimeinen kerta.

Sekava paketti ajatuksia joka puolelta. Hyvä tuuli tekee tätä joskus. Saa minut muuttumaan pöliseväksi, asiasta toiseen hyppiväksi tytöksi.

Sähköpostilaatikossani odottaa taas vastaamattomia posteja. Voi teitä, ootte ihania :)

Hymyile, kun olet vastaamassa puhelimeen. Soittaja kuulee sen
äänestäsi.

Piste.

2007-02-19T19:14:00.001+02:00

En mie oo ahdistunut. En.

Wings of a butterfly

2007-02-18T23:48:00.000+02:00

Viikonloppu. Paljon hyvää. Mutta myös ripaus huonoa. Se ripaus tuntuu vain taas muuttuvan suuremmaksi. Ei tällaista enää voi ripaukseksi kutsua. Olen taas sysäämässä itseäni siihen mereen, josta voi olla vaikeaa päästä pois. Toisaalta taas - olen niin ailahtelevainen, että ylös pääseminen ei välttämättä vaadikaan kuin pienen ponnistuksen. Ehkä se on minun pelastukseni.

En ole varma, jaksanko tällaista. Kaksi ihmistä, joiden on hyvä olla yhdessä. Mutta samalla ne kaksi ihmistä kulkevat niin erissä maailmassa. Erilaisia polkuja pitkin. Välillä polut yhdistyvät, mutta tuntuvat sitten taas jatkavan omaa tietänsä - erkanevat varoittamatta. Vievät taas kauemmaksi. En ole varma, kaipaanko tällaista. Voisin valita helpomman tien. Jatkaa elämääni yksin. Löytäen vielä sen jonkun, joka on tarkoitettu minulle. Mutta voisin myös jatkaa, antaa tunteen viedä. Katsoa. Sillä ne ajat, jolloin kuljetaan samaan suuntaan, niistä ajoista saan paljon. Silloin on hyvä olla.

Äiti sai minut ajattelemaan. Onko sulla perhosia vatsassa, kun te näette?

Ahdistus-maximus

2007-02-15T20:40:00.000+02:00

Pitkästä aikaa ilta kotona. Vain mie ja ajatukseni. Kummalliselta tuntuu. Mutta toisaalta, tätä olen toivonutkin :)

Eilen oli ahdistus-maximus. Juttelin K:n kanssa. Sieltä se oikea ihminen paljastui - sen naamion takaa, jonka kuvittelinkin nähneeni. Sanoi, ettei enää tunne minua. Ettei ymmärrä, miten mie voin jo tässä vaiheessa päästää jonkun ihmisen niin lähelle. Kun vielä kaksi kuukautta sitten olin täysin hänen. Valmis jakamaan elämäni hänen kanssaan. Ja tiedättekö mitä tapahtui. Vitutus! Miten helvetissä se kehtaa tulla sanomaan mulle tuolla tavalla? Ettäkö miten näin nopeaa tällaista voi tapahtua? Piru vie, K se oli, joka vielä edellisiltana rakasti ja oli onnellinen. Kunnes seuraavana päivänä romahdutti kaiken ilman varoituksen sanaa. Miten K ylipäänsä viitsii tulla puhumaan mulle tuollaista? Aivan kuin sillä olis jonkunlainen oikeus enää puuttua minun asioihin tuolla tasolla. Itse on päätöksensä tehnyt (jota ei kuulemma kadu ollenkaan, ja hyvä niin), joten antaisi minun jatkaa elämääni sillä tavalla, kuin parhaaksi koen.

Kuulemma pelkää, että mie satutan itseäni. Että mie jossain vaiheessa huomaan tämän olleen pelkkä ahdistuksen poistaja, ei mikään oikeasti fiksu move. Parasta olisi, kun pitäisi asiansa sisällään. Ei tuottaisi minulle lisää päänvaivaa tuollaisilla sanoilla. Kyllä mie olen asiaa miettinyt. Tehnyt kuitenkin omat päätökseni. Päättänyt, etten tästä ihmisestä luovu vain sen vuoksi, että ehkä pitäisi. Olen valmis ottamaan vastaan kyseenalaistavia sanoja ihmisiltä, jotka ovat osa elämääni. Mutten K:lta. K on itse tiensä valinnut. Antaisi minunkin valita omani.

Kamalan sekava ajatuspurkaus. En vain osaa jäsennellä tuota sekasoppaa mielessäni. Saati sitten kirjoittamalla. Purkaus teki kuitenkin hyvää :)

Töistä päästessäni soitin äpylle. Äiti-kulta sanoi oikeita sanoja. Puhui sillä tavalla, että ymmärsin itsekin paremmin. Kiitos äiti-rakas! Paremmilla mielin suunnistin S:n kanssa leffaan. The Holiday pyöri kankaalla. Ne pirun ahdistukset työntyivät ajatuksiini jostain taka-alalta, ja välillä huomasin olevani kaikkialla muualla kuin elämänvaihdoksen tehneiden tyttöjen maailmassa. Enkä vähiten sen vuoksi, että kyseenalaistin ahdistuksen vuoksi myös S:n tunteet ja motiivit. All thanks to K. (Piru vie, miten K mahtaisi olla tyytyväinen, kun tietäisi aiheuttamastaan sotkusta..) Leffan jälkeen kotiin mennessä olin jo valmis pyytämään, että S menisi omaan suuntaansa. Toinen kuitenkin höpötti kaikkea hassua ja sai minut hymyilemään. Unohtamaan pahan.

Yön tullessa avasin kuin avasinkin suuni. Olen oppinut, että asioista täytyy puhua. Luojan kiitos, sain kysymysmerkkini kadotettua. Sain kuulla, että S on tässä nimenomaan sen vuoksi, että olen mahtava ihminen. Tuollaista en edes odottanut :) Kysymysmerkit siirtyivät vieressä olevalle. Mutta onneksi nekin kadotettiin. Nyt jatketaan samaa linjaa. Oli se sitten se perinteinen tai ei, niin meille se ainakin tässä vaiheessa toimii. En tahdo päästää irti vain sen vuoksi, kun ehkä pitäisi. Ei kai minun pidä mitään muuta kuin se, mikä tuntuu oikealta.

Viimeisen kirjoituksen kommentit toivat hyvää mieltä ja uutta näkökulmaa. Olette te niin ihania, auttavaisia ja kultaisia ihmisiä. Kiitos!

Soita äidillesi, jos sinulla on vielä onni omistaa hänet.

Mikä korvaa ja mitä?

2007-02-12T19:52:00.000+02:00

Kävin pyöräilemässä jumppapaikalla. Koulu täynnä lukiolaisia. Ovissa laput, joissa pyydettiin hiljaisuutta yo-kirjoitusten vuoksi. Aivan. Nyt on tämä aika. Kaupan kautta kotiin, ja hieman aikaa omille ajatuksille.

K tietää nyt, että minulla on uusi ihminen elämässä. Otti asian sata kertaa paremmin, kuin olisin odottanut. Epäilin kyllä, että se oli vain naamio, jonka takaa löytyisi oikea K. Niin ei kuitenkaan kuulemma ollut. Mutta hyvä näin. En tiedä, oliko minulla velvollisuutta kertoa. Mutta jos ajattelen asiaa toisin päin, niin olisin toivonut toimittavan näin. Yksi askel eteenpäin silläkin kohdalla.

Mutta niin epätodelliselta kuin tämä tuntuikaan.. Edes ajatuksen tasolla en olisi osannut itseäni nähdä tässä tilanteessa. Kaksi viikkoa sitten olin elämässä uutta elämää - siellä ei-varatulla tasolla. Mutta sitten baarissa olikin poika, jonka kanssa oli hyvä olla. Jutella. Olla oma itsensä. Korvike? Asiaa olen miettinyt. Pitkän kaavan kautta käynyt läpi asioita, jotka siihen voisivat vaikuttaa. En näe sellaista, mikä viittaisi sellaiseen. Vaikka olenkin näin lähellä, enkä välttämättä näe asioita objektiivisesti, uskon itseeni ja omiin ajatuksiini.

Aika näyttää.

Kun joku kysyy sinulta asiaa, johon et halua vastata, hymyile ja kysy:
"Miksi haluat sen tietää?"

Pienistä asioista huolimatta..

2007-02-09T13:30:00.000+02:00

Yksin kotona. Omaa aikaa koneella. Sitä ei huomannutkaan, miten tällaista kaipaa. Pitäisi jo lähteä, mutten ihan vielä malta. Pian kuitenkin haen pyörän varastosta, ja kuljetan sen kohti vanhan ystävän kotia. Mukavaa, kun löydetään toisemme taas.

Kuuntelen kitaranrämpytystä ja kauniita ääniä. Lifehouse - Teitur - Stella. Pyörivät soittimessa loputtomiin. En kyllästy vielä, vaan nautin jokaisesta biisistä. Ja on yllättävän helppoa kuunnella sellaisiakin biisejä, joihin K vahvasti liittyy. Joskus tosin painan päälle seuraavan biisin. Sillä en tahdo ottaa selville, tulenko sittenkin pahalle mielelle.

Olen taas päästänyt herra Nikotiinin hallitsemaan elämääni. Ikäväikävä hra N. Typerätyperä nti M. Se lopettaminen silloin aikanaan oli Maailman Kamalin prosessi. Itkua ja kiukkua. Pahaa mieltä ja fyysistä pahoinvointia. Ja tässä sitä ollaan. Parveke on kovassa käytössä. Ja mie kun vannoin, etten ala enää ikinä polttamaan! Jokainen päivä päättyy päätökseen, jossa tupakkaa ei enää huomenna polteta. Aamulla kuitenkin siirryn pakkaseen saastuttamaan keuhkojani.

Keskiviikkona J sai houkuteltua baariin. Olin jo tehnyt päätöksen. Sen, jossa laitetaan asialle piste, ja päätetään jäädä kotiin viettämään aikaan. En ilmeisesti ole kovin hyvä pitämään päätöksiäni. Ja myönnettäköön, että oli mukava lähteä. J:n kanssa ei olla edes nähty moneen kuukauteen. Saati sitten käyty baarissa - siitä on kulunut jo yli kaksi vuotta! Joten sallittakoon minulle pieni omantunnon helpotus. Enhän mie muuten ois lähtenyt. Baarissa näkyi tuttu olemus - K siellä pitämässä hauskaa. En käynyt edes sanomassa heitä. Käännyin poispäin, jos tutut kasvot meinasivat tulla liian lähelle ja nähdä minut. Itse olisin sen hyvin voinut tehdä. Mutta K viimeisen baarireissun jälkeen toivoi, ettei yhteyttä enää pidettäisi. Ainakaan alkoholin käytön aikoihin. Olin siis ystävällinen ja tahdoin tehdä K:n baareilusta (ja olosta yleensäkin) mahdollisimman mukavan, enkä pilata hänen iltaansa.

Lisäksi sain sähköpostilla kuvan. Kuvan minusta. Sen, jonka K otti edelliskerralla kun nähtiin. Mukana teksti - näytät niin iloiselta ja ihanalta, että melkein harmittaa. Nuo sanat tuntuvat sydämessä, särkevät siellä. Sillä en tahtoisi K:n tuntevan tuollaisia asioita. Vaikka pelko voi hyvinkin olla aiheeton, se tulee silti. Eihän K enää kaipaa minua noin paljon? En tahdo, että K:n on paha olla. Vaikka hän itse on päätöksensä tehnyt, tunnen silti pahaa oloa hänen pahasta olostaan. Tahtoisin K:lle vain kaikkea hyvää. Ja ilmeisesti minun kanssa ajan viettäminen ei sitä kaikkea hyvää tuo..

Ainakin hetkeksi annan itselleni mahdollisuuden elää hetkessä. Olla pohtimatta liikaa. On hyvä olla.

Seuraa kolmea ohjetta: Kunnioita itseäsi, kunnioita muita ihmisiä ja
ole vastuussa kaikista toimistasi.